mulla on maailman ihanin ja kultaisin poikaystävä, ainakin omasta mielestäni. meillä on pitkä menneisyys takana, oltiin 1,5 vuotta yhdessä, mutta erosimme hetkeksi. meillä oli tuolloin eron aikoihin jatkuvaa riitelyä, joten lopetimme. nyt kuitenkin olemme päättäneet yrittää uudelleen, koska rakastamme toisiamme. olemme jo 18-vuotiaita, ymmärrämme mistä rakkaudessa on kyse. ja haluamme olla toistemme kanssa.
ongelmana on kuitenkin isäni, joka ei millään tahdo hyväksyä poikaystävääni, joka ei ole tehnyt mitään pahaa, ei ole antanut mitenkään huonoa vaikutusta. isä on vihainen poikaystävälleni siitä, että tämä on joskus satuttanut minua, eikä meinaa antaa sitä anteeksi, vaikka minä olen. haluaisin tuoda poikaa kotiin, ja olla kuten muutkin seurustelevat nuoret, mutta isä moittii häntä minkä kerkee, ei kuitenkaan kundille suoraa, mutta minulle, ja katsoo pitkin nenänvarttaan. minusta tuntuu pahalta, etteivät he tule toimeen, vaikka poikaystäväni on yrittänyt kaikkensa, että saisi menneet korvattua.
isä ei kuitenkaan hyväksy häntä. ennen he olivat kavereita, mutta nyt isä puhuu hänestä joskus niin rumasti, että alkaa itsestäkin tuntua, jospa tämä ei sittenkään ole se oikea suhde?
kokemuksia?
ongelmana on kuitenkin isäni, joka ei millään tahdo hyväksyä poikaystävääni, joka ei ole tehnyt mitään pahaa, ei ole antanut mitenkään huonoa vaikutusta. isä on vihainen poikaystävälleni siitä, että tämä on joskus satuttanut minua, eikä meinaa antaa sitä anteeksi, vaikka minä olen. haluaisin tuoda poikaa kotiin, ja olla kuten muutkin seurustelevat nuoret, mutta isä moittii häntä minkä kerkee, ei kuitenkaan kundille suoraa, mutta minulle, ja katsoo pitkin nenänvarttaan. minusta tuntuu pahalta, etteivät he tule toimeen, vaikka poikaystäväni on yrittänyt kaikkensa, että saisi menneet korvattua.
isä ei kuitenkaan hyväksy häntä. ennen he olivat kavereita, mutta nyt isä puhuu hänestä joskus niin rumasti, että alkaa itsestäkin tuntua, jospa tämä ei sittenkään ole se oikea suhde?
kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
hei, tässä taas nähdään miten vaikeaa isien on suhtautua rauhallisesti tyttäriensä aikuistumiseen. Jos poikaystäväsi on kunnollinen
(ei käytä huumeita eikä riko lakia muutenkaan) niin silloin sun täytyy kyllä itse päättää haluatko tosissaan olla hänen kanssaan, vai ei.Isäsi mielipiteellä ei ole väliä jos kysymys ei ole siitä että hän yrittää suojella sinua täydelliseltä hulttiolta. Isien pitäisi ymmärtää että Suomessa heidän tehtäviinsä ei kuulu tyttäriensä aviomiesten valitseminen! Lohduttaudu sillä että sinulla on paljon kohtalontovereita :)
Jos poikaystävä satuttaa niin sen se tekee joskus myöhemmin uudestaan. En tiedä mitään niin raukkamaista, kun avuttoman naisen lyöminen. Ei ole järkeä pysyä sellaisen kanssa joka on joskus satuttanut... Ymmärrän hyvin faijaas. Ellei se ollu jo vihanen sille sitä lyöntiä aiemmin...
kuka on puhunut lyömisestä?! en missään vaiheessa ole sanonut kundikaverini lyöneen minua, sillä jos olisi, hän ei olisi tuossa enää! tarkoitin satuttamisella henkistä satuttamista, loukkaavia sanoja ja tekoja.
Viestistäsi sai kyllä sen käsityksen että olisit joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi. Ehkä sun kannattaisikin odottaa vielä ennen kuin rupeat seurustelemaan, vähän lapsimaista käytöstä.
Eieiei, älä missään nimessä luovu poikaystävästäsi! Jos rakastat häntä niin älä anna isän mielipiteen vaikuttaa. Itellänikin on isä, joka ei tunnu hyväksyvän KETÄÄN poikaystävää, mutta kyllä se ajan kanssa. Eli anna aikaa isällesi ja poikaystävällesi,ja itse en ole tuota mieltä että jos rakkaani kerran lyö, niin se lyö aina, mutta en tietenkään tiedä tilannetta. Itse olisin sitä mieltä, että älä luovuta ja kyllä kaikki siitä ajan kanssa.
Rakkaudessa suurinkin kipu on kevyt, kun on kaksi kantajaa.
Rakkautta ei ole. Se rakennetaan.
No, jos sinua yhtään lohduttaa niin sinulla on PALJON kohtalo tovereita, ja tässä on niistä yksi.
Itselläni oli alla todella huonosti mennyt ja loppujen lopuksi päättynyt pari suhde. Ok, suruaika oli ja meni, aloin jälleen elämään. Lähdin kavereiden kanssa bailaamaan ja pitämään hauskaa. Yksi ilta sitten tutustui erääseen todella ihanaan poikaan. Ja tapasimme seuraavana päivänä aivan 100% selvinpäin. Ja sepä siitä sinkkuudesta sitten. Kun poika tuli meille niin ei mitään. Isä ei murissut ja äiti ihastui häneen totaalisesti ja oli iloinen puolestani kun olin löytänyt tuollaisen pojan. No, aikaa kului ja isäni aloitti murisemisen, EI hänelle vaan minulle. Kiusallista. Ja tosiaan ne sanat painuvat omaan päähäni ja alan miettimään monesti että onko tämä aivan oikea suhde... Mutta päätin vähän aika sitten ettei isäni määrää suhdettani, ei elämääni. Enhän enää edes asu saman katon alla ja he eivät kustanna yhtään mitään elämästäni. Eli jos sinusta tuntuu että suhteenne on oikein niin anna palaa vaan. Tai sano isällesi että hänen sanansa satuttavat sinua. ONNEA!
Sä olet aikuinen ja valmis päättämään omista asioistasi. Vanhemmat on ollu jo vauvasta asti meidän auktoriteettejä, joiden ansiosta meillä on omatunto. Herkästi sitä kysyy kaikkeen lupaa vielä parikymppisenä, luulen että mä ainakin kysyn vielä kauan. Mun vanhemmat ei alussa hyväksyny mun poikaystävää ikäeron takia, mutta nykyään ne on sen parhaita ystäviä, kun näytin niille ettei mun päätä käännetä, että tiedän itse mitä haluan. Kysy itseltäs et mitä SÄ haluat, sulla on oma elämäs ja isälläs oma. Kaikki ei voi tykätä kaikista, mutta asennettaan voi yrittää muuttaa jos siihen on syytä.
-Tiiduli-.
sun ei tartte kattoo tollast.jos sä tosiaan välität sun jätkäst ni teijän kuuluu saada olla yhes!puhu isälles.oot jo 18 saat tehä niinku ite parhaaks näät.