8 vuotta polvikipua

Vasen polvi kipuillut nyt about 8 vuotta, en tarkkaan muista milloin alkoi, pahentunut ajan kanssa. Lihaskunnoltaan heikompi oikeaa, koska kivun vuoksi aloin varomaan. En kykene suoristamaan tai selällään ollessani suoristamaan ylöspäin ilman avittamalla käsillä tai toisella jalalla, tekee kipeää. Pyöräily sattuu, ihan syvään kyykkyyn ei pääse ilman että "rojahdan" alas, askelkyykyt ei onnistu ja on pettänyt joskus juostessa, hypätessä tai portaita alas loikkiessa. Kävely kivutonta. Polvesta kuuluu todella voimakassa rutinaa ja rohinaa, kun kättä pitää polven päällä rahinan myös tuntee, tämä mielestäni voimistunut.

RTG/MRI:t otettu 3-4 vuotta sitten, lääkäri ei nähnyt murtumia, kulumia tai revenneitä osia. Ainoastaan kysta joka pitäisi olla oireeton. Kipujen syyksi ilmoitti huonon lihaskunnon, hoitona lihaskunnon parantaminen. Nyt tehty kyykkyjä (ei syviä, vaan siihen saakka kun polvi kestää) pari kuukautta 40-50 päivässä, kävelyä ja pyöräilyä lisätty eikä mitään muutosta.

Ikää 18, en harrasta mitään urheilulajia enkä ole ns. aktiiviliikkuja ja yleiskunto heikko. Polven olen 10 vuotiaana lyönyt uima-altaan reunaan (turposi, mustui ym.), epäilen kuitenkin ettei asialla ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Kohtalotovereita, mikä auttaisi? Ei paljoa kiinnosta kyykytellä kun yhtä kovaa rutisee ja rahisee päivästä toiseen ja jalan ojentaminen jalan omin voimin mahdotonta. Lisäksi mietityttää että jos johtuu vähästä liikunnasta niin miksi oikea polvi normaali, eli ei mitään ongelmia koukistelujen tai ojentamisien kanssa, ei rutise tmv? Eikö silloin olisi molemmissa? :o
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmetystä aiheuttaa se, etteikö polveasi ole tähystetty. Minulta löytyi keskivaikea polven nivelrikko tähystyksessä. Kaksi kertaa polvesta otettii mri ja kerran natiivi, kun ei juurikan mitään näkyny tehtii diagnostinen tähystysleikkaus ja siivottiin polvesta hoffan rasvaa, kalkkeumaa. Ruston riekaleisiin ei koskettu. Kivut jatkuu ja kävely ilman kyynärsauvoja ei onnistu, kuin lyhyitä matkoja. Särkylääkkeistä opiaatit ainoa keino ja jos kova kipu ei nekään auta.

Kerrot, että 10 vuotiaana löyt polven... Kivut kestäny 8 vuotta... Silloin syy on tuossa. Olet saanut ruston repeämän! Jos se on tuo, niin olisi pitänyt heti silloin operoida, nyt jälkikätee mahdotonta, eli sinulle voi olla hyvinkin kehittynyt tuosta hoitamattomasta polvesta nivelrikko. MRI ei kerro todellista ruston tilaa. Se on hyvä kuvantamismenetelmä tuumoria yms. Epäiltäessä.

Muuten kuulostaa ihan mun vasemmalta polvelta!

Äänestä

Ei voi olla totta. Onkohan meillä sama vasen polvi? Oireillut kunnolla kuukauden verran ja sitä ennen sillointällöin. Autoa en ole pystynyt ajamaan kuukauteen. Röntgenissä käynyt ja nyt tuli vihdoin lähete magneettikuvaan. Huomenna menen.

Luokkasin kylläkin polveni viime vuoden keväällä: liukastuin töistä tullessa auton vieressä kotipihassa, mutta lääkäri ei merkannut rastia ruutuun eli ei työtapat. Loppuviikko saikkua.

Nyt maksan kaikki kulut itse. Olen 51v. ja työtön. Tsemppiä kanssapolvilleni!

Äänestä
  • Mulla kestänyt nyt lähes vuoden. Alkoi pikku hiljaa pahenee ja nyt viimeiset viikot tosi ärhäkkääksi menny. Kävely vaikeutuu asteittain. Ikää 43 ja autonkuljettajan töistä ei tuu enää mitään. Työkyvyttömyys paperit vetämässä. Lääkäri totesi, että laitetaa jossain vaiheessa keinonivel..

    Jos ongelma jatkuu ja mri ei näytä selvästi vikaa, niin pyydä tähystykseen. Se on ainoa varma tapa saada selvyys, mikä polvessa on rikki.
    Mulla on sen kuus eri lääkäriä nyt tähän mennessä sekoillut polveni kimpussa ja lisää tulee..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasssshi kirjoitti:

Vasen polvi kipuillut nyt about 8 vuotta, en tarkkaan muista milloin alkoi, pahentunut ajan kanssa. Lihaskunnoltaan heikompi oikeaa, koska kivun vuoksi aloin varomaan. En kykene suoristamaan tai selällään ollessani suoristamaan ylöspäin ilman avittamalla käsillä tai toisella jalalla, tekee kipeää. Pyöräily sattuu, ihan syvään kyykkyyn ei pääse ilman että "rojahdan" alas, askelkyykyt ei onnistu ja on pettänyt joskus juostessa, hypätessä tai portaita alas loikkiessa. Kävely kivutonta. Polvesta kuuluu todella voimakassa rutinaa ja rohinaa, kun kättä pitää polven päällä rahinan myös tuntee, tämä mielestäni voimistunut.

RTG/MRI:t otettu 3-4 vuotta sitten, lääkäri ei nähnyt murtumia, kulumia tai revenneitä osia. Ainoastaan kysta joka pitäisi olla oireeton. Kipujen syyksi ilmoitti huonon lihaskunnon, hoitona lihaskunnon parantaminen. Nyt tehty kyykkyjä (ei syviä, vaan siihen saakka kun polvi kestää) pari kuukautta 40-50 päivässä, kävelyä ja pyöräilyä lisätty eikä mitään muutosta.

Ikää 18, en harrasta mitään urheilulajia enkä ole ns. aktiiviliikkuja ja yleiskunto heikko. Polven olen 10 vuotiaana lyönyt uima-altaan reunaan (turposi, mustui ym.), epäilen kuitenkin ettei asialla ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Kohtalotovereita, mikä auttaisi? Ei paljoa kiinnosta kyykytellä kun yhtä kovaa rutisee ja rahisee päivästä toiseen ja jalan ojentaminen jalan omin voimin mahdotonta. Lisäksi mietityttää että jos johtuu vähästä liikunnasta niin miksi oikea polvi normaali, eli ei mitään ongelmia koukistelujen tai ojentamisien kanssa, ei rutise tmv? Eikö silloin olisi molemmissa? :o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu