Henkistä väkivaltaako?

Oma valintasi. Joko jäät, etkä valita, tai lähdet!

sano et mehän sovittiin ettei enäää tällasta ja seur kerran et vaan enää vastaa.joutuu miettii mitä sä ajattelet,onko sullekin jo sama...

Hei Katja9

Lukiessani kertomustasi, minulle tuli mieleen riippuvuuden teemat. Oletko lukenut läheisriippuvuudesta? Siihen usein parisuhdekuvioissa kuuluu kaoottinen suhde jossa kaiken aikaa on epävarmuuden tila, mikä puolestaan lisää riippuvuutta. Minusta suhteenne ei kuulosta rakkaudelta. Parisuhteessa riitojenkin kuuluu olla siinä määrin ennustettavia, ettei niissä perusturvallisuutta ei järkytetä. Mielestäni teidän riidassanne on myös väkivaltaisia elementtejä arvaamattomuudessaan ja jättämisellä uhkailuissaan.
En suosittele, että saat vinkkejä kestääksesi moisia riitoja vaan että mietit nyt perinpohjin, mitä haluat elämältä. Et varmasti halua elää mielivaltaista ja arvaamatonta parisuhdetta tai jatkuvaa ahdistusta ja epätoivoa, kuten kerrot. Nyt näyttää kuitenkin, että tämä parisuhde voi tarjota sinulle vain sitä. Myös juominen vaikuttaa riistäytyneen hallinnasta.
Ehdotan, että pysähdyt. Mieti omaa elämänhistoriaasi, mikä sinut tähän on tuonut, ja ennen kaikkea, millaiseen elämään tahdot tulevaisuudessa sitoutua. Keskusteluapua voit hakea jos on tarvetta.

Meiju, diakoni

Kiitos viesteistänne!

Jäin pohtimaan tuota läheisriippuvuuden teemaa. Luin artikkeleita riippuvuudesta. En itseasiassa ole varma onko välilämme kyse siitä. Vaikka jotkin asiat saattavat tuntua jokseenkin tutuilta, moni asia ei täsmää. Meistä kumpikaan ei tee toista mielyttääkseen asioita tai peittele omia tunteita (negatiivisia tai positiivisia), olemme eläneet kumpikin äärimmäisen ehjän lapsuuden ja olemme erittäin läheisiä perheidemme kanssa. Toisaalta nautimme kumpikin myös ystäviemme seurasta ja muiden seurasta vastapainona toisillemme. Pahimpien riitojen rauhoituttua kykenemme myös hyvin tasapainoiseen puolin ja toisin toimivaan keskusteluun. (Toisaalta en halua sulkea tätäkään vaihtoehtoa pois, koska jos kyseessä olisi läheisriippuvuus, haluaisin ehdottomasti sen tunnistaa, jotta parantuminen siitä voisi tapahtua!)

Myönnän, että olen jonkun verran mustasukkainen (haluan puhua myös siitä avoimesti oppiakseni käsittelemään tunteitani) ja varmasti myös hiukan turhan takertunut poikaystävääni ajatellen välillä, etten osaa kuvitella eroa hänestä. Toisaalta tiedän myös, että olen asunut lähes neljä vuotta yksin ja elänyt suuren osan täysi-ikäisyydestäni sinkkuna, joten takaraivossani on ajatus siitä, että pärjään kyllä ihan ominkin avuin.

Ymmärrän täysin, miksi neuvotte irrottautumaan suhteesta. Ja uskokaa tai älkää, kyllä minä sitä myös todella olen harkinnut. Uskon, että suhteemme ei ole tasapainossa ja tiedän, että tällaiset riitamme eivät ole asiallisia. Olen edelleen sitä mieltä, että kärsin niistä kovasti ja niin varmasti hänkin. Joka tapauksessa mietin myös, että onko kyse jonkinlaisesta nuoruuden "draamailusta", kyvyttömyydestä täysin aina tulistuessaan ilmaisemaan tunteita, joka lopulta eskaloituu näin pahaksi. Olemme molemmat hyvin temperamenttisia ihmisiä, emme varmastikaan helpoimmasta päästä kumpikaan (uskon, että myös esimerkiksi vanhempamme allekirjoittaisi tämän). Uskon, että meillä molemmilla olis paikallaan tietyn vihanhallinnan ja pahojen tunteiden kanavoimisen opetteleminen. Millaisiakohan keinoja näitä asioita olisi opetella? Onko kenellekään vinkata esimerkiksi mitään luettavaa näihin teemoihin liittyen?

Joka tapauksessa, otan kaikki neuvot ja vinkit harkintaan ja pohdin niitä todella. Harkitsen myös keskusteluapua, sillä itse olen aina kokenut mahdollisuuden keskusteluavun saamiseen pelkästään positiivisena arjen ja elämän kaikissa mutkissa. Ongelmana omalla kohdallani on vain se, etten tiedä mistä sitä voisi hakea? Peruslähtökohtani on elämässä muuten niin hyvin ja keskusteluavun saaminen on hyvin vaikeaa niillekin, joilla asiat menevät todella huonosti elämän monilla osa-alueilla. Tavallaan minusta siis tuntuu siltä, että vaikka kaipaisin tämän asian tiimoilta ehkä jotakin täysin objektiivista keskusteluapua, en ole varma onko minun mahdollista saada sitä tässä tilanteessa? (Minulla on opiskelupaikka, raha-asiat kunnossa, terveys ja ihana perhe ja ystävät, emmekä ole miehen kanssa naimisissa tai meillä ei ole lapsia) Mikä on siis oikea väylä silloin kun elämän yksi osa-alue: parisuhde on tällaisessa tilanteessa?!

Miksi sinä roikut hänessä, vaikka hän jättää? Miksi soitat perään?? Sano, että jos seuraavan kerran lähdet, niin sitten kanssa menet! Ja sen jälkeen arvostat itseäsi ja elät itsellesi.

Mietipä mikä saa sinut roikkumaan vaikka mies kohtelee kuin saastaa... ?

Voisiko tässä olla taustalla alkava alkoholismi. Mies kehittää riidan, kun häntä alkaa janottaa ja poistuu sen varjolla juomaan. Tyypillinen kuvio alkoholistiperheessä.

Kertomasi perusteella kehottaisin vakavasti harkitsemaan irrottautumista suhteesta. Jos mies draaman päätteeksi ilmoittaa eroavansa, anna mennä. Olin aikanaan samassa tilanteessa. Mies ilmoitti erosta ja purki kihlauksen jonkun typerän itse kehittämänsä riidan päätteeksi. Heitin hänet autolla kamoineen omalle asunnolleen. Kahden tunnin päästä hän seisoi kuntosalin oven edessä odottamassa koska ei voinutkaan jättää minua ja minä hullu otin takaisin. Olisin säästynyt monelta draamalta, jos olisin heti lopettanut suhteen.