"Työ- ja elinkeinopalveluissa käytettävä ammattiluokitus vaihtuu kesäkuussa 2014. Uusi ISCO-ammattiluokitus korvaa Pohjoismaisen ammattiluokituksen, joka on ollut TE-palveluissa käytössä yli 30 vuotta."
Jaaha, josko sieltä nyt alkaisi löytyä myös modernimpia ITC-alan ammatteja.
"Uudessa ammattiluokituksessa on jonkin verran modernisoitu ammattinimikkeitä, joten asiakastiedoissa oleva ammattinimike saattaa vaihtua."
Kannattaa tarkistaa millaiseksi ne on oman ammattinimikkeen vaihtanu!
"Ammattiluokitus muuttuu toimialan mukaisesta luokituksesta taitotasoon perustuvaksi."
Mitähän toikin tarkoittaa käytännössä?
"ISCO-ammattiluokituksella voidaan entistä paremmin määrittää mm. työnhakijoiden ammattitaidon suhdetta avoimiksi ilmoitettujen työpaikkojen osaamisvaatimuksiin. Uudessa ISCO-luokituksessa työt määritellään työn vaativuuden ja vastuun perusteella ja ammatteja on noin 1100." (kun ennen niitä oli siinä vanhassa 1700)
"Uuden ISCO-luokituksen mukainen ammattinimikkeistö kuvauksineen julkaistaan Ammattinetissä kesäkuussa"
Missä hemmetin Ammattinetissä?!
"Kesäkuussa myös tiedotetaan tarkemmin, miten luokituksen vaihtaminen vaikuttaa verkkoasiointiin ja -palvelujen käyttöön."
Jännityksellä sitä odottelemme...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tästä pääsee jo etukäteen rankkaamaan itsensä että mihin luokkaan sitä oikeen kuuluu:
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/pdf/isco.pdf
Luokituksen pääryhmät ovat:
johtajat,
erityisasiantuntijat,
asiantuntijat,
toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät,
palvelu- ja myyntityöntekijät,
maanviljelijät,
metsätyöntekijät ym.,
rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät,
prosessi- ja kuljetustyöntekijät,
muut työntekijät,
sotilaat
ammatteihin luokittelemattomat ryhmät.
Herra vai narri?
Listasta puuttuu kokoomuksen ajama luokitus joka ei ole uusi vaan vanha, oli hyvin yleisessä käytössä viellä mm. 1700 luvulla pohjois amerikassa. tämä luokitushan tunnetaan nimellä Orja