mietittävää

hoas

Alla vähän ajatuksia parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevasta
hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta.

Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko
EIKÄ MIKÄÄN (VIELÄKÄÄN) MUUTTUNUT…

Hallituksen syyskuun lopulla eduskunnalle antamasta turvallisuus- ja
puolustuspoliittisesta selonteosta nousivat eniten julkisuuteen päätös
lykätä Ottawan henkilömiinat kieltävän sopimuksen hyväksymistä tällä kertaa
vuoteen 2012 sekä "kaikki mahdollisuudet auki jättävä" Nato-linjaus. Mutta
mitä muuta kyseinen asiakirja pitää sisällään? Ensisijaisesti se jatkaa
1990-luvun lopulla ja vuonna 2001 hyväksyttyjen edeltäjiensä linjalla:
turvallisuuspolitiikan teorialla ja käytännöllä ei edelleenkään tunnu juuri
olevan tekemistä toistensa kanssa.

Lähtökohdaksi otetaan se, että "Suomen alueiden vakaus on vuoden 2001
selonteon jälkeen vahvistunut" (selonteon ensimmäiset sanat) ja
"tavanomaisen sodan uhka on etenkin Euroopassa väistynyt". Sen sijaan
turvallisuuden uhkat ovat nykyään toisenlaisia: selonteon mukaan "Suomen
sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden riippuvuus laajasta kansainvälisestä
tilanteesta on globalisaation myötä voimistunut. Keskeisiä turvallisuuteen
vaikuttavia uhkia ovat terrorismi, joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön
uhka, alueelliset konfliktit ja sotilaallinen voimankäyttö, järjestäytynyt
rikollisuus, huumeet ja ihmiskauppa, taloudelliset ja teknologiset riskit,
ympäristöongelmat, väestönkasvu, väestöliikkeet ja epidemiat."

Tämä analyysi on tietenkin sinänsä ihan järkevää. Ongelmat tulevat
kuitenkin siinä vaiheessa, kun siirrytään käytännön "kehittämis- ja
voimavaratarpeisiin", jolloin selonteon logiikka asettuu lievästi
kyseenalaiseen valoon. Vaikkei Suomeen kohdistukaan sotilaallista uhkaa ja
lähialueet ovat vakautuneet, armeijan varustamista jatketaan ikään kuin
näin ei olisikaan asian laita. Selonteossa kerrotaan vaikkapa, että
"operatiivisten valmiusjoukkojen tulivoimaa ja liikkuvuutta kehitetään
hankkimalla panssaroituja kranaatinheitinajoneuvoja ja panssaroitua
kuljetuskalustoa", "Leopold 2 -panssarivaunut, CV9030 -taisteluajoneuvot ja
panssarintorjuntaohjukset otetaan operatiiviseen käyttöön", "maavoimien
iskukykyä kehitetään hankkimalla raskaita raketinheittimiä asevaikutuksen
ulottamiseksi vastustajan operatiiviseen syvyyteen", "ilmavoimille luodaan
kyky ilmasta-maahan toimintaan" (suomeksi Hornetit varustetaan
täsmäpommeilla) ja laaja asevelvollisuus säilytetään.

Asevelvollisuusjärjestelmää ei todellakaan lähivuosina olla merkittävästi
uudistamassa. Selonteon mukaan "koko maan puolustaminen voidaan toteuttaa
vain yleiseen asevelvollisuuteen perustuen". Lisäksi asevelvollisuuden
avulla saadaan "laadukasta henkilöstöä" ja "maanpuolustusvelvoite jakautuu
tasapuolisesti koko yhteiskuntaan". Avoimeksi jää kuitenkin, mikä on se
uhkakuva, jonka takia kaikkien nuorten miesten sotilaallinen kouluttaminen
on tarpeellista. Itse asiassa ainoaa sotilaallista "uhkamallia", jossa
asevelvollisuusarmeijalla voisi kuvitella olevan sotilaallista merkitystä,
laajamittaista hyökkäystä Suomea vastaan "tavanomaisilla aseilla", ei
selonteossa enää mainita. Siis kaikkien miesten kouluttamiseen perustuvaa
asevelvollisuutta aiotaan pitää yllä, vaikkei kukaan enää vakavasti pysty
edes kuvittelemaan tilannetta, jossa sitä saatettaisiin tarvita.

Perusteet laajan asevelvollisuuden ylläpitämiselle ovat siis muita kuin
sotilaallisia. Itse asiassa selonteossakin sanotaan: "Samalla
(asevelvollisuus) luo pohjan kansalaisten vahvalle maanpuolustustahdolle ja
sitoutumiselle maanpuolustukseen sekä takaa puolustusvoimien toiminnan
läpinäkyvyyden koko yhteiskunnassa." Toisin sanoen asevelvollisuutta
pidetään yllä, jotta ihmiset suhtautuisivat myönteisesti armeijaan. Jotakin
asevelvollisuudenkin suhteen kuitenkin ollaan tekemässä, sillä reservi
aiotaan pienentää vuoteen 2008 mennessä noin 350.000:een sotilaaseen, jotka
jaetaan kahteen kastiin: 100.000 sotilaan operatiivisiin (armeijan
eliittiä, jolla "luodaan puolustuksen painopiste") ja 250.000 sotilaan
alueellisiin joukkoihin. Selonteossa ei huomatakseni kerrota, millä tavalla
pienentäminen toteutetaan, mutta samalla viikolla selonteon kanssa
ilmestyneen Ruotuväki-lehden mukaan asia hoituu ikäluokkien pienenemisen ja
"tiukentuvan ennakkokarsinnan" myötä. Sotilaallisesti koulutettavien osuus
miespuolisesta ikäluokasta tullee siis kuitenkin jonkun verran laskemaan
nykyisestä reilusta 80 prosentista.

Sanat ja teot eivät osu kovinkaan hyvin kohdalleen myöskään silloin, kun
käsitellään kansainvälisiä aseriisuntasopimuksia. Selonteossa todetaan
vaikkapa, että tavanomaisia aseita rajoittava TAE-sopimus "lisää Euroopan
turvallisuutta". Kaksi virkettä myöhemmin taas: "Suomella ei ole tässä
vaiheessa aihetta harkita liittymistä TAE-sopimukseen.

Ongelmat sovittaa yhteen teoriaa ja käytäntöä jatkuvat edelleen muita kuin
sotilaallisia turvallisuusuhkia käsiteltäessä - tosin päinvastoin
käännettynä. Jos sotilaallisia uhkia vastaan aiotaan varautua vaikkei niitä
nähdä olevan olemassakaan, muiden selonteossa mainittujen uhkakuvien
kohdalla asia näyttää selonteossa usein olevan päinvastoin: uhkat
tunnustetaan mutta toimenpiteet niiden torjumiseksi jäävät sitten
vähäisemmiksi.

Hyvä esimerkki tästä on ympäristöuhkien käsittely. Määriteltäessä
turvallisuuden uhkia selonteossa mainitaan sekä "äkillisesti
onnettomuuksina ilmenevät" että "vähitellen kertyvät, hiipivät uhat", kuten
ilmastonmuutos, josta todetaan: "Ilmakehän muutokset, erityisesti
kasvihuoneilmiö ja otsonikerroksen oheneminen, ovat suuri, ihmiskunnalle
ennen kokematon uhka." Kuitenkin kun selonteon loppupuolella siirrytään
käytäntöön, ainoina konkreettisena toimenpiteinä ympäristöuhkien
torjumiseksi mainitaan öljyntorjuntaan sopivan monitoimimurtajan
hankkiminen sekä öljynkeräyslaitteiden asentaminen kahteen rajavartioston
vartiolaivaan.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon ei siis parhaalla
tahdollaankaan voi sanoa tuovan uusia tuulia aihetta koskevaan suomalaiseen
politikointiin. Tosin eipä sitä ehkä kenenkään kannattanut odottaakaan.

HUOM! tämä ei ole omaa tekstiäni- vaan "copy paste" menetelmällä julkisuuteen tuotu.

1

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taistelija

      Tuhtia asiaa tuo teksti. Uskon, että asiat ovat ainakin suurin piirtein tuolla mallillaan ja että puolustuslaitoksemme on syvästi hämmennyksen vallassa.

      Menneiden sotiemme paino näkyy edelleen puolustusajattelussa ja isänmaallisuutena kautta koko kansan. Samalla kun sodat olivat, ne käyneille, helvettiä, toivat ne mukanaan kansallista itsetuntoa ja voimantunnetta, joka elää yhä. Sotiemme suurimpina perintöinä voidaan pitää itsenäisyyttä sekä itsetuntoisuutta. Ne saavutettiin konkreettisen kärsimyksen kautta ja ne porautuivat meidän asenteisiimme kuin hitsattuina.

      Mutta nykyään ei osata enää ammentaa samanlaista tunnetta oikein mistään. Menestyminen taiteissa, tieteissä tai liike-elämässä ei riitä, eikä niitä koeta yhteisiksi, yhdistäviksi asioiksi. Niiden tuoma vauraus ja muiden kansain arvostus sekä oman kansan henkinen hyvinvointi eivät ole arvoltaa sitä samaa, joka saavutettiin tappamalla ja tuhoamalla. suomalaiset eivät osaa nauttia saavutuksistaan, heille pitää tarjota suurta kärsimystä, jotta he tuntevat elävänsä.

      Minä uskon, että tästä syystä nykyisessä puolustupolitiikassa ja maanpuolustusajattelussa ollaan hieman hakoteillä. Haluttaisiin ylläpitää samanlaista uskoa ja tahtoa, intohimoa suomalaisuutta kohtaan ja se haluttaisiin tehdä niin kuin se on aina tehty. Mutta kun niin se ei toimi.

      Aika on muuttunut, maailma siinä mukana, mutta ihmisillä on pitkä ja hidas muisti. Toivomme, että voisimme ikuisesi elää sotiemme tuoman itsetunnon loistossa ja me-hengessä. Haluamme pitää kiinni jostakin, joka tuntui hyvältä. Mutta nyt olemme tilanteessa, jossa se kääntyy meitä itseämme vastaan.

      Jos Suomen puolustuspolitiikkaa ja -laitosta ei ryhdytä uudistamaan on se tulevien uhkien edessä heikko, jopa voimaton, koska se ei ole valmistautunut niihin. Uusien uhkien edessä tarvitaan myös suuria kansanjoukkoja yhtenäiseen rintamaan, mutta ei aseet kädessä, ei asettumaan toista ihmistä vastaan, vaan auttamaan toisia. Luonnon katastrofit ja onnettomuuden sekä terrorismi ovat uusia uhkia. Niihin ei voi valmistautua metsässä.

      Uutta talvisotaa ei tule. Itsenäisyyttä ei voi uudelleen saavuttaa. Nyt on kuljettava eteenpäin ja ryhdyttävä valmistautumaan tulevaisuuteen. Se on täällä jo huomenna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe