Ostin itselleni auton, josta mieheni eksä oli saanut päähänsä, että mieheni oli ostanut auton minulle. Tämän seurauksena oli tehnyt vaatehankintoja heidän pojalleen ja todennut että kai maksat ne mun tilille kun sulla sitä rahaa tuntuu olevan kun ostithan X:lle auton.
Muijalle tuli selväksi kyllä että mies ei ollut ostanut autoa minulle vaan ostin sen itse. Mutta oli miten oli niin mitä se sille muijalle kuuluu mitä mieheni ostelee. Näillä lasten äideillä tuntuu olevan ikuinen oikeus lastensa isän tiliin lastensa kautta. Kaikki mitä hankitaan on hankittava lapsille. Jos joku muu joskus jotain mieheltä sattuu samaan niin kyllä hyppää eksä pystyyn, että lapsille ne hankinnat kuuluu tehdä, vaikka lapsilla kuitenkin on kaikkea. Onko jollain vastaavia kokemuksia?
Kuuluuko miehen eksälle miehen raha asiat?
93
1969
Vastaukset
- Tuulentuitui
Meidän uusperheessämme rahat ovat yhteisiä. Kun ostimme minun työautokseni ns. paremman luokan auton, mieheni eksä alkoi kitistä, että halvempikin olisi riittänyt, tai olisi pitänyt ostaa käytettynä. Pöljä, mikä pöljä!
Kuitenkin me olemme ostaneet miehen pojalle ihan hyvän käyttöauton ja maksamme osan bensoistakin. Äiti sentään maksoi autokoulun. Minun poikani saa luonnollisesti myös autonsa ja ajokorttinsa meidän perheen rahoista, olen hänen ainoa huoltajansa.
Miehen eksällä ei ole autoa lainkaan, joten meidän ostamamme pojan auto on väkisinkin aika paljon hänenkin käytössään. Nauroimme oikeasti hänelle päin naamaa tuosta minun autohankinnastani kitisemisestä - hänhän ajelee meidän ostamallamme autolla!- ....................
"Nauroimme oikeasti hänelle päin naamaa tuosta minun autohankinnastani kitisemisestä - hänhän ajelee meidän ostamallamme autolla!"
Taidat varmaan muutenkin potea ylemmyyden tuntoa häntä kohtaan? Jotenkin tuntuu, että pata kattilaa soimaa teikäläisen tapauksessa... - Tuulentuitui
.................... kirjoitti:
"Nauroimme oikeasti hänelle päin naamaa tuosta minun autohankinnastani kitisemisestä - hänhän ajelee meidän ostamallamme autolla!"
Taidat varmaan muutenkin potea ylemmyyden tuntoa häntä kohtaan? Jotenkin tuntuu, että pata kattilaa soimaa teikäläisen tapauksessa...Ei minulla ole häntä kohtaan mitään ylemmyydentuntoa, mutta toisinaan hän käyttäytyy niin hölmösti, että ensin hämäännymme, kun emme käsitä, mistä kenkä puristaa. Paras tapa selvitä näistä tempauksista on todellakin nauraa päin naamaa - joskus hän ymmärtää, miksi, mutta aina ei. Mistä ihmeestä sinä tuon ylemmyydentunnon repäisit?
Ai soimaa pata kattilaa? Tämän väittämän takana lienee oma muille tuntematon ajatuskulkusi. Selittäisitkö? - katsos, rakkaani...
Tuulentuitui kirjoitti:
Ei minulla ole häntä kohtaan mitään ylemmyydentuntoa, mutta toisinaan hän käyttäytyy niin hölmösti, että ensin hämäännymme, kun emme käsitä, mistä kenkä puristaa. Paras tapa selvitä näistä tempauksista on todellakin nauraa päin naamaa - joskus hän ymmärtää, miksi, mutta aina ei. Mistä ihmeestä sinä tuon ylemmyydentunnon repäisit?
Ai soimaa pata kattilaa? Tämän väittämän takana lienee oma muille tuntematon ajatuskulkusi. Selittäisitkö?Juuri tuon takia hän on exä.
- 9 vuotta samaa paskaa
Ei kuulu pätkääkään. Meillä kanssa miehen exä valittaa että kun teillä näyttää tuota rahaa olevan kun ostin itselleni auton ja ulkomailla lomaillaan 2* 2 viikkoa vuodessa. Tosi asia kuitenkin on, että tienaan toista tonnia kuussa paremmin kun mieheni, ja ostin auton omilla rahoillani / lainarahalla ja maksan aina omat matkani jonka lisäksi o,en usein maksanut myös mieheni matkat.
Mutta ei, tämä ei riitä minun pitäisi vielä laittaa miehen exlle rahaa jotta ämmä pääsee kampaajalle ja vaatekauppoihin. Uskomaton k-pää.
Mä oon niin täynnä tätä!Tyhmä ei teille kuulu ex:n parturi reissut ja ex:n vaate ostokset !!! Ainoastaan lapset ja sekin isän tulojen mukaan ja ex puoliso kulkekoon vaiika ryysyissä niin ei kuulu eikä ex:n tarvitse kustantaa ex puolison elämää yhtään!!!!
- mene töihin ja tiena
Kyllä kuuluu, jos sinulla on varaa ostaa auto, niin olet täysin miehen elätettävissä! Helppo sun ostella ja shoppailla, kun elät miehen siivellä.
Joten miehellä pitää olla varaa sitten ostaa omalle lapselleen vaateita ja tarvittavaa, eikä elättä sinua.- pyöreehuuli
Haista nyt ... Meillä ei oo yhteisiä rahoja. Yhteiset laskut kyllä on. Maksamme kaiken puoliksi.
Ex:lle ei todellakaan kuulu ex miehen raha asiat.Ja juridisesti enempää ei tarvitse maksaa kuin elatusmaksut joka pitäisi kattaa 50%:a lapsen kuukautisesta menoista.
Itse asiassa ex:lle ei kuulu mikään mitä ex tekee tai mitä hänen taloudessa tapahtuu!!!- perh sisäiset asiat
jukni69 kirjoitti:
Ex:lle ei todellakaan kuulu ex miehen raha asiat.Ja juridisesti enempää ei tarvitse maksaa kuin elatusmaksut joka pitäisi kattaa 50%:a lapsen kuukautisesta menoista.
Itse asiassa ex:lle ei kuulu mikään mitä ex tekee tai mitä hänen taloudessa tapahtuu!!!"Itse asiassa ex:lle ei kuulu mikään mitä ex tekee tai mitä hänen taloudessa tapahtuu!!!"
Niinpä... ja vaikka se uusi auto maksettaisiin lapsen ruokailusta mikropuuroannos kerran päivässä, niin mitäpä se siltikään exälle kuuluu. - Palttia rallaaa
Kokeilisit lissu itse joskus tuota töissä käyntiä ja tienaamista. Saisit elämääsi muutakin sisältöä kuin tämän palstan.
- Hanki elämä pelle
perh sisäiset asiat kirjoitti:
"Itse asiassa ex:lle ei kuulu mikään mitä ex tekee tai mitä hänen taloudessa tapahtuu!!!"
Niinpä... ja vaikka se uusi auto maksettaisiin lapsen ruokailusta mikropuuroannos kerran päivässä, niin mitäpä se siltikään exälle kuuluu.Ootko todella noin helvetin tyhmä vai esitätkö vain.
Jos nainen ostaa OMILLA RAHOILLAAN itselleen auton miten se vaikuttaa hänen aviomiehensä lasten ruokiin.
Minulla ei ole elatusvelvollisuutta miehen lapsiin nähden!
Toki kun he täällä ovat niin maksan heidän ruokansa ja muutkin ostoksensa, mutta mieheni exlle maksettaviin elareihin ei minulla ole osaa eikä arpaa. - KALLE KELLO
Hanki elämä pelle kirjoitti:
Ootko todella noin helvetin tyhmä vai esitätkö vain.
Jos nainen ostaa OMILLA RAHOILLAAN itselleen auton miten se vaikuttaa hänen aviomiehensä lasten ruokiin.
Minulla ei ole elatusvelvollisuutta miehen lapsiin nähden!
Toki kun he täällä ovat niin maksan heidän ruokansa ja muutkin ostoksensa, mutta mieheni exlle maksettaviin elareihin ei minulla ole osaa eikä arpaa.N o niin arvon ämmät.. VAMPATKAA ITSELLENNE VAPAITA miehiä, ei varattuja tai exiä. Sitä saatte mitä tilaatte, joten arvon bimbopäät, älkää iniskö täällä, joten sitä saa mitä tilaa. Olen suorastaan vahingoniloinen. HAHHAA
- Hanki elämä PELLE
KALLE KELLO kirjoitti:
N o niin arvon ämmät.. VAMPATKAA ITSELLENNE VAPAITA miehiä, ei varattuja tai exiä. Sitä saatte mitä tilaatte, joten arvon bimbopäät, älkää iniskö täällä, joten sitä saa mitä tilaa. Olen suorastaan vahingoniloinen. HAHHAA
Vittu sä oot kipeä! Vapaa mies se on jonkun exkin.
Mut eihän tollanen idiootti sitä tajua.
Hanki sinä elämä ja vaikka töitä niin saat muutakin mietittävää.
Vai ootko mielisairauden vuoksi sairauseläkkeellä? - KALLE KELLO
Hanki elämä PELLE kirjoitti:
Vittu sä oot kipeä! Vapaa mies se on jonkun exkin.
Mut eihän tollanen idiootti sitä tajua.
Hanki sinä elämä ja vaikka töitä niin saat muutakin mietittävää.
Vai ootko mielisairauden vuoksi sairauseläkkeellä?Haista sinä se yksi tietty juttu. Sinä patja et ole ollut edes pilkkeenä isäs silmäkulmassa kun minä olen työt aloittanut ja tähän päivään tehnyt, joten älä sinä siellä yhtää isottele, Kalle se yhtensä maksaa sinunkin kulusi luuseri. Sinäkin kuulut niihin pikkusutturoihin, jotka hakee varattua, hyvätuloista miestä elättäjäksi,, Mutta te pikkupimut olette unohtaneet ne lapset, tosin kun itsekin olette lapsia, niin ei voi aikuisten asioitya teiltä edes vaatia. Ainoa, mitä te pikkupimut osaatte, on tekstata ja olla facedbookissa 24/t, makaa soffalla, syödä roskaruokaa ja levitä ja levittää silloin tällöin jalökoja. Siinä on tämän päivän pikkupimujen työ. Reppanat kitisijät
KALLE KELLO kirjoitti:
N o niin arvon ämmät.. VAMPATKAA ITSELLENNE VAPAITA miehiä, ei varattuja tai exiä. Sitä saatte mitä tilaatte, joten arvon bimbopäät, älkää iniskö täällä, joten sitä saa mitä tilaa. Olen suorastaan vahingoniloinen. HAHHAA
Niin kyse on että kuuluuko ex:lle ex miehen raha asiat ja vastaus on EI koska erossa he ovat vieraita ! Kuuluuko sinun naapurille sun raha asiat ??? Ei kuulu!!!
Ja vaikka isä uudella ei ole taloudellisia velvotteita miehensä lasta kohtaan niin silti se ei tarkoita että lapsi eläisi puutteessa ja kurjuudessa!!! Eronneen pariskunnan taloudellinen tilanne ei koskaan kuulu ex avopuolisoille!KALLE KELLO kirjoitti:
Haista sinä se yksi tietty juttu. Sinä patja et ole ollut edes pilkkeenä isäs silmäkulmassa kun minä olen työt aloittanut ja tähän päivään tehnyt, joten älä sinä siellä yhtää isottele, Kalle se yhtensä maksaa sinunkin kulusi luuseri. Sinäkin kuulut niihin pikkusutturoihin, jotka hakee varattua, hyvätuloista miestä elättäjäksi,, Mutta te pikkupimut olette unohtaneet ne lapset, tosin kun itsekin olette lapsia, niin ei voi aikuisten asioitya teiltä edes vaatia. Ainoa, mitä te pikkupimut osaatte, on tekstata ja olla facedbookissa 24/t, makaa soffalla, syödä roskaruokaa ja levitä ja levittää silloin tällöin jalökoja. Siinä on tämän päivän pikkupimujen työ. Reppanat kitisijät
Niin Kalle eronnut mies on vapaa ! Eikä minun vamoni vienyt miestä keneltäkään kun erostakin oli vuosia kulunut !
- pyöreehuuli
KALLE KELLO kirjoitti:
Haista sinä se yksi tietty juttu. Sinä patja et ole ollut edes pilkkeenä isäs silmäkulmassa kun minä olen työt aloittanut ja tähän päivään tehnyt, joten älä sinä siellä yhtää isottele, Kalle se yhtensä maksaa sinunkin kulusi luuseri. Sinäkin kuulut niihin pikkusutturoihin, jotka hakee varattua, hyvätuloista miestä elättäjäksi,, Mutta te pikkupimut olette unohtaneet ne lapset, tosin kun itsekin olette lapsia, niin ei voi aikuisten asioitya teiltä edes vaatia. Ainoa, mitä te pikkupimut osaatte, on tekstata ja olla facedbookissa 24/t, makaa soffalla, syödä roskaruokaa ja levitä ja levittää silloin tällöin jalökoja. Siinä on tämän päivän pikkupimujen työ. Reppanat kitisijät
Olet pelottava. Miksi haet itsellesi agressioon kipinää täältä. Ei ole meidän vika jos et naista ole koskaan saanut, sinkkuna ja lapsettomana pysynyt. Niin ne naiset yleensä ottaa mieluummin mukavan, hyvännäköisen ja omillaan toimeen tulevan miehen, jolla on lapsia kuin huonon itsetunnon omaavan, hieltähaisevan, viinaa vetävän ja agressiivisen sinkkumiehen. No itse en myöskään näe omassa elämässäni mahdolliseksi ottaa muuta miestä kuin sellaisen jolla on lapsi, koska minulla on myös. Mun eksäni ei kuitenkaan tuu multa tivaamaan mun rahankäytöstä ja mitä olen nykyiselle miehelleni ostanut tai muutenkaan puutu mun elämääni ja jos sopii meidän lapsen menoista niin sopivat lapsen kanssa keskenään.
- Oot sinä uskomaton ä
KALLE KELLO kirjoitti:
Haista sinä se yksi tietty juttu. Sinä patja et ole ollut edes pilkkeenä isäs silmäkulmassa kun minä olen työt aloittanut ja tähän päivään tehnyt, joten älä sinä siellä yhtää isottele, Kalle se yhtensä maksaa sinunkin kulusi luuseri. Sinäkin kuulut niihin pikkusutturoihin, jotka hakee varattua, hyvätuloista miestä elättäjäksi,, Mutta te pikkupimut olette unohtaneet ne lapset, tosin kun itsekin olette lapsia, niin ei voi aikuisten asioitya teiltä edes vaatia. Ainoa, mitä te pikkupimut osaatte, on tekstata ja olla facedbookissa 24/t, makaa soffalla, syödä roskaruokaa ja levitä ja levittää silloin tällöin jalökoja. Siinä on tämän päivän pikkupimujen työ. Reppanat kitisijät
Voi vitun pelle. Kyllä mulle tio viiden tonnin kuukausipalkka riittää. Ja pikkupimu; HAH, elämää nähnyt mutta hyvä kuntoinen ja näköinen, toisin kun tuollainen mitättömyys.
Nostele sinä vaan niitä sairaseläkkeitäis ja vedä mielenterveyslääkkeitäsi. - 57r6i7ouyöo
KALLE KELLO kirjoitti:
Haista sinä se yksi tietty juttu. Sinä patja et ole ollut edes pilkkeenä isäs silmäkulmassa kun minä olen työt aloittanut ja tähän päivään tehnyt, joten älä sinä siellä yhtää isottele, Kalle se yhtensä maksaa sinunkin kulusi luuseri. Sinäkin kuulut niihin pikkusutturoihin, jotka hakee varattua, hyvätuloista miestä elättäjäksi,, Mutta te pikkupimut olette unohtaneet ne lapset, tosin kun itsekin olette lapsia, niin ei voi aikuisten asioitya teiltä edes vaatia. Ainoa, mitä te pikkupimut osaatte, on tekstata ja olla facedbookissa 24/t, makaa soffalla, syödä roskaruokaa ja levitä ja levittää silloin tällöin jalökoja. Siinä on tämän päivän pikkupimujen työ. Reppanat kitisijät
Panettaako. Eikö kukaan anna??? No voi by-hyyyy
- Tuhattajasataa

Oliko tuo asiantuntijalausunto? Empiirisen tutkimuksen tulos?
- hullu puurosta
perh sisäiset asiat kirjoitti:
"Itse asiassa ex:lle ei kuulu mikään mitä ex tekee tai mitä hänen taloudessa tapahtuu!!!"
Niinpä... ja vaikka se uusi auto maksettaisiin lapsen ruokailusta mikropuuroannos kerran päivässä, niin mitäpä se siltikään exälle kuuluu.Mikropuuro on itseasiassa erittäin hyvää ja laadukasta ravintoa lapsille. Suosittelen kaikille. Pysyy veriarvot hyvänä, ylipaino kurissa ja tätä kautta yleisimmät kansansairaudet poissa.
Keitelkää mikropuuroa ja säästyneillä rahoilla mukavia reissuja :)
- Voi hyvä Sylvi
No aina ja kaikesta jaksatte narista ja pitää lukua, ei ihme että erotaan, kun hiuksetkin lasketaan päästä.
- pyöreehuuli
Tämä palsta on narinaa varten. Pakko näistä asioista johonkin on avautua ettei perheelle tarvitse. Mene sä jollekkin muulle palstalle. Mikä pakkomielle on narisioiden tekstejä lueskella?
- 1+1
ei kuulu kuin nykyiselle.
- Mene järveen!
NO SINÄ OSTIT SITÄ JA TÄTÄ!!! Voi hyvänen aika kuinka jotkut ovat lapsellisia ja idiootteja! Jos sinä ostat jotain VAIKKA RUOHOSIPULIA, NIIN LUULETKOS SEN KIINNOTAVAN MIEHEN EXÄÄ???
On se kumma että jotkut uudet sutturat vetää JOKA IKISEEN ASIAAN ne miehen exät mukaan!!
Ettekö osaa mitään tehdä ilman, että syyttävä sormi (tässäkin tarpeeeton ja idiootti yliampuva asia) osoittaa aina siihen miehen ex vaimoon???
Onko se niin uhka elämällenne että kaikkiin pitää vetää tavalla tai toisella se miehen exä mukaan???
Tuskin häntä kiinnostaa mitä sinä olet ostanut, kuhan mies pitää huolen siitä, että heidän yhteiset lapset saavat riittävän ja turvatun elatuksen isältään!
Sinä taas kehitit tikusta asiaa, jotta saat täällä riidan aikaseksi. Miksi ihmeessä?
En voi ymmärtää kaltaisiasi ihmisiä, ensin toivotte ettei mitään kanssakäymistä olisi, ja kuitenkin joka päivä nouse esiin se miehen exä!!! Hän on siis syyllinen joka ikiseen asiaan itse edes tietämättä mistään!!! Ei voi muuta kun itkeä ja nauraa yhtäaikaa...
Eipä katkerampia ihmisiä voi olla kun nämä eronnen miehen "pelastajat" hyi hitto!- .............
Hmmmm. Kyllä näit ex harakoita on vaan olemassa jotka koittaa eronkin jälkeen puuttua ex miehen elämään ja rahan käyttöön niin kuin se olisi pois ex:tä!
Eipä ole kauan aikaa kun veli kuoli niin ex vaimo oli jo illalla komppaamassa ex miehen tavaroita ja asuntoa vaikka hän ei ollut edes mainittu testamentissä !!!
Veljeni perivät hänen lapsensa ja saavat perinnön itselleen kun täyttävät 18vuotta . Ex vaimo väitti hakevansa elatusmaksu osuuden... ...sai lopulta sakon petoksen yrityksestä. - Hanki elämä
Kun puhelimeen satelee vittuiluviestiä miehen exltä joka kateellisena panettelee ja luettelee mitä kaikkea olen ostanut kun hän on lapsilta kuullut ja hänellä ei ole varaa mihinkään. No mitäs on työtön luuseri. Itse olen itseni kouluttanut ja hyviin töihin päässyt, einkä ole siitä tilivelvollinen tollaselle yhteiskunnan elätille!
- Tupakkimassi
............. kirjoitti:
Hmmmm. Kyllä näit ex harakoita on vaan olemassa jotka koittaa eronkin jälkeen puuttua ex miehen elämään ja rahan käyttöön niin kuin se olisi pois ex:tä!
Eipä ole kauan aikaa kun veli kuoli niin ex vaimo oli jo illalla komppaamassa ex miehen tavaroita ja asuntoa vaikka hän ei ollut edes mainittu testamentissä !!!
Veljeni perivät hänen lapsensa ja saavat perinnön itselleen kun täyttävät 18vuotta . Ex vaimo väitti hakevansa elatusmaksu osuuden... ...sai lopulta sakon petoksen yrityksestä.Minulla on yksi lapsi edellisestä liitosta ja kaksi nykyisen vaimoni kanssa. Kun minusta aika jättää, lapseni luonnollisesti perivät omaisuuteni. Olen kirjannut jälkisäädökseeni, että nykyinen vaimoni hallitsee myös edellisestä liitosta olevan lapseni osuutta, kunnes lapsi on täysi-ikäinen - jos siis satun kupsahtamaan ennen kuin hän täyttää 18. Entisellä vaimollani on näin ollen paljon pienempi mahdollisuus päästä käsiksi omaisuuteeni. Voin olla täysin rauhallisin mielin sen suhteen, että tiedän vaimoni ehdottomasti hoitavan omaisuutta lapsen edun mukaisesti.
Hanki elämä kirjoitti:
Kun puhelimeen satelee vittuiluviestiä miehen exltä joka kateellisena panettelee ja luettelee mitä kaikkea olen ostanut kun hän on lapsilta kuullut ja hänellä ei ole varaa mihinkään. No mitäs on työtön luuseri. Itse olen itseni kouluttanut ja hyviin töihin päässyt, einkä ole siitä tilivelvollinen tollaselle yhteiskunnan elätille!
Tallenna ne viestit ja tee rikosilmoitus häirinnästä!!! Miehesi ex:lle ei kuulu sinun ostamiset ja rahat yhtään ja piruttas osta merkki vaatteet miehesi lapselle niin että kaikki tietää että sinä olet ostanut ne!!
- Auta armias
Vaikka kierrätystä kannatankin, niin kaikkein helpoimmalla nainen pääsee, kun ei hanki kierrätyksestä miestä!
- vainiinn
Miksi nimittelet miehesi eksää muijaksi? Mitä mieltä miehesi lapset on tuosta nimestä jota heidän äidistään käytät? Jos et tiedä niin voit kysyä.
- pyöreehuuli
No en kuule lasten aikana käytä!!
- vainiinn
pyöreehuuli kirjoitti:
No en kuule lasten aikana käytä!!
Eli äitipuolessa on kaksi puolta. Kiltti puoli ja ilkeä puoli. Muija mikä muija..myöskin.
No jos se on muija akka yms. Nauta niin miksei... ...eikä varmaan lasten aikana kutsu em. nimityksillä.
- vainiinn
jukni69 kirjoitti:
No jos se on muija akka yms. Nauta niin miksei... ...eikä varmaan lasten aikana kutsu em. nimityksillä.
Eli oma sivistys ja fiksuus ei ole sen kummempaa kun tuolla toisella muijallakaan.
- Malli isä
Mä ostin ex vaimolle autonkin. Lisäksi olen maksanut meidän molempien yhteisten lasten ajokortit, mopot, prätkät, autot, koulutukset yms. En ole mitään exältä pyytänyt enkä saanut.
Vaikka erottiinkin niin eihän se lasten vika ollut. Olen pitänyt huolen ettei heiltä mitään ole puuttunut. Omista menoistani olen tinkinyt lasten edun nimissä.
Toivottavasti löytää joskus edestään.- Kaltaisiasi on vähän
Täydet kympit sinulle ja satanen päälle.
- Beessiseinä
Meidän perheessä myös asia kulkee jotakuinkin noin, vaikka lapset eivät vielä ole ajokortti-iässä. Maksamme mieheni lasten harrastukset ja viemme heitä lomille sekä ulkomaille että kotimaahan.
En millään pysty käsittämään joidenkin eronneiden vanhempien ainaista jokaisen sentin kyttäämistä. Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että jotkut vaativat entistä puolisoaan maksamaan "ylimääräistä", kun rahat ovat menneet vaikkapa baarikierroksiin ja lapsi tarvitsisi esimerkiksi talviliikuntavälineitä. Missä vastuullisuus omasta ja lasten toimeentulosta? Usein vedotaan tämänkaltaisiin "isompiin hankintoihin". Tulivatko ne muka yllätyksenä? Ääliö !!! Mä en anna ex:lle mitään ainoastaan pakolliset elkut enkä auta ex:ää mitenkään !!! Täysin vieras ihminen minulle eron jälkeen!!!
- Käytännön neuvo...
Kokeilepa tätä: ota kohtalaisen iso nippu käteistä rahaa, mene exän luo, näytä sitä ja sano: nämä ovat minun ja minun mieheni yhteisiä rahoja. Olemme päättäneet antaa niitä sinulle niin paljon kuin haluat. Paljonko haluat?
Pitäisi nolostuttaa tämän ihmisen jos on normaali. Jos sanoo summan ja on valmis ottamaan rahat, et tietenkään anna mitään, vaan pidät hänelle läksytyksen siitä kenen rahoja ne ovat ja kenellä on oikeus käyttää ne.
Jotkut vaan tarttee enemmän rautalangasta vääntämistä kuin toiset. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.- Ahneella on paskanen
Ne rahat menis sen siliän tien. Kun ei oo häveliäisyyttä niin ei oo.
Jos lapsilta jotain olennaista elämisen kannalta puuttuu, niin voi sopia yhteisestä hankinnasta, muttei toisen tiliin ole kajoamista. Pitää vaan hyväksyä, että sillä toisella tosiaankin on uusi perhe ja oma elämä.
- LapseniSaiRakkauden
Kun lukee tämän ketjun, näyttää pahasti siltä, että lapsilla ei ole isää, ei äitiä, ei tukea ei turvaa ei rakkautta ei huolenpitoa ollenkaan. On vain raha joka korvaa kaiken ja kuljettaa maailmaa - annetaan lapsille mallia että rahalla saa ja hevosella ei pääse.
Miten tuollaisilla paatuneilla patologisilla ihmisillä voi olla lapsia? - voi voi voi voi voi
LapseniSaiRakkauden kirjoitti:
Kun lukee tämän ketjun, näyttää pahasti siltä, että lapsilla ei ole isää, ei äitiä, ei tukea ei turvaa ei rakkautta ei huolenpitoa ollenkaan. On vain raha joka korvaa kaiken ja kuljettaa maailmaa - annetaan lapsille mallia että rahalla saa ja hevosella ei pääse.
Miten tuollaisilla paatuneilla patologisilla ihmisillä voi olla lapsia?Sitäkö se on perheessäkin kun lapsille ostellaan? Miten eropereiden ostokset eroo kokonaisen perheen ostoksista lapsille?
Jos isä ostaa lapsille esim. pyörät ja eron jälkeeen ostaa pyörät, niin mitä eroo???
Hyvänen aika, jokainen saa ostaa ostaa lapsilleen mitä haluaa, oli erottu tai ei, ei se vähennä rakkauden määrää.
Kumma juttu, et kun lapsille ei osteta mitään, se on väärin, ja kun ostellaan, sekin on väärin. - KALLE KELLO
LapseniSaiRakkauden kirjoitti:
Kun lukee tämän ketjun, näyttää pahasti siltä, että lapsilla ei ole isää, ei äitiä, ei tukea ei turvaa ei rakkautta ei huolenpitoa ollenkaan. On vain raha joka korvaa kaiken ja kuljettaa maailmaa - annetaan lapsille mallia että rahalla saa ja hevosella ei pääse.
Miten tuollaisilla paatuneilla patologisilla ihmisillä voi olla lapsia?Raha? Kun on lapsia tehnyt, niin lapsille pitää AINA hankkia jotain, esim sitä polkupyörää ja vaikka ero on tullut, on vanhemmat aina yhteisvastuullisia hankkimaan lapsilleen tarvittavat tavarat, ihan kuin eläisivät yhdessä. Ei kummankaan vastuu katoa eroon. Kyse ei ole siitä että "maksetaan sitä rakkautta" vaan siitä että lapset tarvitsevat fillaria, luistimia, suksia jne..
LapseniSaiRakkauden kirjoitti:
Kun lukee tämän ketjun, näyttää pahasti siltä, että lapsilla ei ole isää, ei äitiä, ei tukea ei turvaa ei rakkautta ei huolenpitoa ollenkaan. On vain raha joka korvaa kaiken ja kuljettaa maailmaa - annetaan lapsille mallia että rahalla saa ja hevosella ei pääse.
Miten tuollaisilla paatuneilla patologisilla ihmisillä voi olla lapsia?Kyllä meillä on lapsella isä ja äiti mutta en maksa äidille yhtään enempää kuin elkut 144€/kkx2!!!
Ja meillä kotona on lapsilla omat huoneet, tavarat ja huolenpitoa ja yhteistä tekemistä... ...ilmän äidin läsnäoloa vain minä ja vaimoni .- Erikoista!!
jukni69 kirjoitti:
Kyllä meillä on lapsella isä ja äiti mutta en maksa äidille yhtään enempää kuin elkut 144€/kkx2!!!
Ja meillä kotona on lapsilla omat huoneet, tavarat ja huolenpitoa ja yhteistä tekemistä... ...ilmän äidin läsnäoloa vain minä ja vaimoni .Jukni69- miten on, kun luin profiilistasi, että etsit Turusta seuraa? Ja exäkin on sekä myös nyxä!!
- Meilläpäin
Eksät pitää todellakin turpansa kiinni!
- KALLE KELLO
"Näillä lasten äideillä tuntuu olevan ikuinen oikeus lastensa isän tiliin lastensa kautta".
Ilmeisesti sulla on kokemusta useammastakin ukkomiehestä ja/tai ex-aviomiehestä, kun oikein monikossa kirjoittelet asiasta. Olisiko sittenkin kannattanut miettiä asiaa silloin kun lapsellisen ukon iskit. Katohan pikkublondi, yleensä on noita lapsia, ja ne kulkee lopun elämää mukana tavalla tai toisella ja se ex-muijakin sukulaisineen häärää seurana, et voi koskaan erottaa niitä toisistaan, vaan olet aina se kolmas pyörä. Näin se vaan menee ja kolmansia pyöriö on maa pullollaan, joten ala sopeutua tilanteeseen ja tuskin ketään kiinnostaa sun parin sadan euron kosla vaan ongelma sulla on se ex-muija ja mukulut joten hyväksy tilanne kun olet ukkomieheen sekaantunut pentu- pyöreehuuli
Tätä eksää nyt tuntuu kiinnostavan. Ootko lukutaidoton! Vau kolmansia pyöriä. Älä nyt höpötä. Mun lapsen kohdalla lapsen isä on kolmas pyörä jota lapsen takia joutuu sietään. Eksät ei oo muuta kun pakollinen riesa joka lasten takia riippuu puntissa eikä siitä irtoa.
Kalle on hukannut inkkarit kanootista ja kanoottikin on puolillaan vettä ! Joo kyllä ex on hukattu sukulaisineen elämästä ja lastenkin haku hoituu ilman näkemisiä !!! Ex=entinen hukattu jätetty vieras
- exsällä ei
ole mitään tekemistä minun €kujeni kanssa,maksan vain sen lakisääteisen elatusmaksun kuukaudessa
- nauti siitä
On sun lapset saaneet huonon isän, joka ei välitä. Harmi sinäsnäs, tuosta sun käytöksestä ei kärsi kun ne syyttömät lapset, ja heitähäno n aina helppo loukata ja kiusata. Eikö olekin kivaa kun voi omia lapsia solvata ja hankaloittaa heidän elämää?
Nauti sinä omista rahoista äläkä missään nimesä anna niitä sun lapsille... kivampi se on itse ne käyttää ja nähdä miten toisten isät ostelee lapsille ja sun lapset eivät saa mitään.. mutta sustahan se on kivaa. - Selvää säästöä!
nauti siitä kirjoitti:
On sun lapset saaneet huonon isän, joka ei välitä. Harmi sinäsnäs, tuosta sun käytöksestä ei kärsi kun ne syyttömät lapset, ja heitähäno n aina helppo loukata ja kiusata. Eikö olekin kivaa kun voi omia lapsia solvata ja hankaloittaa heidän elämää?
Nauti sinä omista rahoista äläkä missään nimesä anna niitä sun lapsille... kivampi se on itse ne käyttää ja nähdä miten toisten isät ostelee lapsille ja sun lapset eivät saa mitään.. mutta sustahan se on kivaa.Minä/me vaimoni kanssa emme voi ostaa lapsille mitään, koska me emme näe lapsia, joten me emme tiedä mitä he tarvitsisivat, mitä he haluaisivat.
Lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin, joten meidän rahamme säästyvät, me maksamme vain elatusmaksut.
Voisimme ostaa lapsille jotain jos näkisimme niitä. Nyt ei tarvitse, vaan voimme käyttää kaikki loput rahat itseemme.
Meiltä säästyy matkakulut, lasten kuokakulut siltä ajalta, kun olisivat meillä ja ainahan sitä tulisi jotain ostettua. Jos tietäisi puutteista, niin ehkä jotain isompaakin.
Rahaa ei viitsi lähettää, kun ei tiedä mihin se menee. Ja sanoisiko äiti, että isänne maksaa tämän. En usko. - säälin kerjäläinen
Selvää säästöä! kirjoitti:
Minä/me vaimoni kanssa emme voi ostaa lapsille mitään, koska me emme näe lapsia, joten me emme tiedä mitä he tarvitsisivat, mitä he haluaisivat.
Lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin, joten meidän rahamme säästyvät, me maksamme vain elatusmaksut.
Voisimme ostaa lapsille jotain jos näkisimme niitä. Nyt ei tarvitse, vaan voimme käyttää kaikki loput rahat itseemme.
Meiltä säästyy matkakulut, lasten kuokakulut siltä ajalta, kun olisivat meillä ja ainahan sitä tulisi jotain ostettua. Jos tietäisi puutteista, niin ehkä jotain isompaakin.
Rahaa ei viitsi lähettää, kun ei tiedä mihin se menee. Ja sanoisiko äiti, että isänne maksaa tämän. En usko.Mihin sinä sitä uutta eukkoo tapaamisiin tarvitset? Hyvänen aika, se on tarkoitettu isälle, se tapaminen. Jos yhtään lapsias rakastat tapaat heitä, etkä anna senuuden eukon määrittää mitä saat tehdä ja mitä et.
Tuo on tekosyy vaan ettei tarvi tapailla lapsia, ja sitten voikin leikkiä surkeeta, kun ex vaimo ei anna lapsia...yhyyy...
MIEHISTY MIES, JOS HALUAT OLLA ISÄ TAPAAT LAPSIA YKSIN ETKÄ ANNA ULKOPUOLISEN NAISEN VAIMKUTTAA MIHINKÄÄN MKIKÄ KOSKEE OMIA LAPSIA. - Koita jo järkiintyä
säälin kerjäläinen kirjoitti:
Mihin sinä sitä uutta eukkoo tapaamisiin tarvitset? Hyvänen aika, se on tarkoitettu isälle, se tapaminen. Jos yhtään lapsias rakastat tapaat heitä, etkä anna senuuden eukon määrittää mitä saat tehdä ja mitä et.
Tuo on tekosyy vaan ettei tarvi tapailla lapsia, ja sitten voikin leikkiä surkeeta, kun ex vaimo ei anna lapsia...yhyyy...
MIEHISTY MIES, JOS HALUAT OLLA ISÄ TAPAAT LAPSIA YKSIN ETKÄ ANNA ULKOPUOLISEN NAISEN VAIMKUTTAA MIHINKÄÄN MKIKÄ KOSKEE OMIA LAPSIA.Exähän se tässäkin määrittää saako isä tavata lapsiaan vai ei. Etkö ymmärrä lukemaasi " lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin". Miten käännät tämänkin miehen uuden puolison syyksi?
- Anna paskan olla
Koita jo järkiintyä kirjoitti:
Exähän se tässäkin määrittää saako isä tavata lapsiaan vai ei. Etkö ymmärrä lukemaasi " lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin". Miten käännät tämänkin miehen uuden puolison syyksi?
Älä välitä...LISSU EI TAJUU
nauti siitä kirjoitti:
On sun lapset saaneet huonon isän, joka ei välitä. Harmi sinäsnäs, tuosta sun käytöksestä ei kärsi kun ne syyttömät lapset, ja heitähäno n aina helppo loukata ja kiusata. Eikö olekin kivaa kun voi omia lapsia solvata ja hankaloittaa heidän elämää?
Nauti sinä omista rahoista äläkä missään nimesä anna niitä sun lapsille... kivampi se on itse ne käyttää ja nähdä miten toisten isät ostelee lapsille ja sun lapset eivät saa mitään.. mutta sustahan se on kivaa.Hmmm. Kyse on siitä ettei ex:lle anneta rahaa yhtään enempää kuin on pakko ! Se ei ole sama asia kuin antaa lapsille !
säälin kerjäläinen kirjoitti:
Mihin sinä sitä uutta eukkoo tapaamisiin tarvitset? Hyvänen aika, se on tarkoitettu isälle, se tapaminen. Jos yhtään lapsias rakastat tapaat heitä, etkä anna senuuden eukon määrittää mitä saat tehdä ja mitä et.
Tuo on tekosyy vaan ettei tarvi tapailla lapsia, ja sitten voikin leikkiä surkeeta, kun ex vaimo ei anna lapsia...yhyyy...
MIEHISTY MIES, JOS HALUAT OLLA ISÄ TAPAAT LAPSIA YKSIN ETKÄ ANNA ULKOPUOLISEN NAISEN VAIMKUTTAA MIHINKÄÄN MKIKÄ KOSKEE OMIA LAPSIA.KOITA TAJUTA ETTEI ISÄN PUOLISO OLE ULKOPUOLINEN VAAN ISÄN ELÄMÄN JA ASUN KUMPPANI ...
... OOT JUURI NIIN ÄÄLIÖ ETTÄ SUA TURHA OJENTAA KOSKA ET EDES TAJUA TYHMYYTTÄSI !!!- Uusiovaimo taas säät
Selvää säästöä! kirjoitti:
Minä/me vaimoni kanssa emme voi ostaa lapsille mitään, koska me emme näe lapsia, joten me emme tiedä mitä he tarvitsisivat, mitä he haluaisivat.
Lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin, joten meidän rahamme säästyvät, me maksamme vain elatusmaksut.
Voisimme ostaa lapsille jotain jos näkisimme niitä. Nyt ei tarvitse, vaan voimme käyttää kaikki loput rahat itseemme.
Meiltä säästyy matkakulut, lasten kuokakulut siltä ajalta, kun olisivat meillä ja ainahan sitä tulisi jotain ostettua. Jos tietäisi puutteista, niin ehkä jotain isompaakin.
Rahaa ei viitsi lähettää, kun ei tiedä mihin se menee. Ja sanoisiko äiti, että isänne maksaa tämän. En usko.Selvä uusiovaimon kirjoitus! Ehkä siellä taustalla hiukan omatunto kolkuttaa...
Ex-vaimon syytähän se TAAS on jos ei lapsia saa tavata, mutta mistä syystä?
Jos teidän vuosikausien salasuhde on se perussyy? Eihän isä ole silloinkaan lastensa etua ajatellut, niin miten nyt ajattelisi?
Kunnollisen luuserin olet OTTANUT mieheksesi! Pidä hyvänäsi ja nauti elämästäsi joka ei aina olekaan niin auvoista, kun uusperheessä annetaan ymmärtää. - KALLE KELLO
jukni69 kirjoitti:
KOITA TAJUTA ETTEI ISÄN PUOLISO OLE ULKOPUOLINEN VAAN ISÄN ELÄMÄN JA ASUN KUMPPANI ...
... OOT JUURI NIIN ÄÄLIÖ ETTÄ SUA TURHA OJENTAA KOSKA ET EDES TAJUA TYHMYYTTÄSI !!!jukni69. Näin miehisestä näkökulmasta voin sanoa (kirjoitukseesi viitaten), että voi sitä miesparkaa, mihin on näppinsä iskenyt. Sinä (kuten vastaavassa tapauksessa mies) on aina ulkopuolinen vanhempien ja lapsien välisiin asioihin, vaikka vanhemmat on eronneet. VAIN OIKEAT vanhemmat hoitavat lapset ja lapsiin liittyvät asiat, ei esimerkiksi sinunlaisesi tyhjäpää. Mitähän jos sinä pukeutuisit vain paljastavasti, hymyillisit, mutta älä aukaise pikkumutrusuutasi ja vielä vähemmän älä päästä mitään ääntä. Ole vain hiljaa puolialasti, ja näyttele niitä jallulehden pornoilmeitä ja levittele tarvittaessa. Kanna kaljaa sohvalle ja ole hiljaa ja hymyile ja yritä edes näyttää kauniilta, äläkä pistä vaatteita päälle, no voi olla jotain naruja sinne tänne kietaistu. Pidä vain se punattu mutrusuu kiinni ja hymyile hiljaa
- KALLE KELLO
jukni69 kirjoitti:
Hmmm. Kyse on siitä ettei ex:lle anneta rahaa yhtään enempää kuin on pakko ! Se ei ole sama asia kuin antaa lapsille !
juykni69 hyvä. Koita nyt sinä ja kaikki muutkin ymmärtää/tajuta siellä pienessä tuulitunnelissanne sellainen pikku seikka, että AINA, AINA ja vielä kerran AINA, ne rahat mitkä maksetaan elatusmaksuina, "menee äidin käyttöön".. Aina vain äidin? Ei sen miehen, kenellä lapsi/lapset on.. Tätä samaa jauhetaan, jauhetaan ja varsinkin uudet vaimot, tyttöystävät kuvittelevat että ne rahat menevät äidin käyttöön. Koittakaa nyt ymmärtää, että ei se äiti niitä käytä. Paljonko maksaa vaatteet, kengät, harrastukset? Ei riitä edes pelkkiin vaatteisiin.. Te NAISET (vain naiset valehtelee näin törkeästi), "tiedätte" ja valehtelette kylmän rauhallisesti kaikille, ketkä vain viitsivät kuunnella, että ne ex-puolisoäidit käyttää ne elatusmaksut omiin tarkoituksiina. Te naiset olette täysiä vaöehtele via ämmiä.. Ilmeisesti pelkäätter kovasti sen vampatun miehen takia, että voisi vaikka lähteä takaisin leikkimään isää. Menkää ämmät peilin eteen, olette heleveeetin rumia
- lissu on pöljä
Koita jo järkiintyä kirjoitti:
Exähän se tässäkin määrittää saako isä tavata lapsiaan vai ei. Etkö ymmärrä lukemaasi " lasten äiti ei anna lapsia tapaamisiin". Miten käännät tämänkin miehen uuden puolison syyksi?
Lissu on hullu ei se tajua mistään mitään ja hän on syyllistynyt just samaan, erotti lapset isästään, lapset ei saanut mennä isälleen, koska isällä uusi puoliso.
- ....
KALLE KELLO kirjoitti:
jukni69. Näin miehisestä näkökulmasta voin sanoa (kirjoitukseesi viitaten), että voi sitä miesparkaa, mihin on näppinsä iskenyt. Sinä (kuten vastaavassa tapauksessa mies) on aina ulkopuolinen vanhempien ja lapsien välisiin asioihin, vaikka vanhemmat on eronneet. VAIN OIKEAT vanhemmat hoitavat lapset ja lapsiin liittyvät asiat, ei esimerkiksi sinunlaisesi tyhjäpää. Mitähän jos sinä pukeutuisit vain paljastavasti, hymyillisit, mutta älä aukaise pikkumutrusuutasi ja vielä vähemmän älä päästä mitään ääntä. Ole vain hiljaa puolialasti, ja näyttele niitä jallulehden pornoilmeitä ja levittele tarvittaessa. Kanna kaljaa sohvalle ja ole hiljaa ja hymyile ja yritä edes näyttää kauniilta, äläkä pistä vaatteita päälle, no voi olla jotain naruja sinne tänne kietaistu. Pidä vain se punattu mutrusuu kiinni ja hymyile hiljaa
jukni69 on kylläkin mies :)
Kirjoittaa ex-vaimostaan ja isyydestään. Kannattaa lukea tarkemmin. KALLE KELLO kirjoitti:
juykni69 hyvä. Koita nyt sinä ja kaikki muutkin ymmärtää/tajuta siellä pienessä tuulitunnelissanne sellainen pikku seikka, että AINA, AINA ja vielä kerran AINA, ne rahat mitkä maksetaan elatusmaksuina, "menee äidin käyttöön".. Aina vain äidin? Ei sen miehen, kenellä lapsi/lapset on.. Tätä samaa jauhetaan, jauhetaan ja varsinkin uudet vaimot, tyttöystävät kuvittelevat että ne rahat menevät äidin käyttöön. Koittakaa nyt ymmärtää, että ei se äiti niitä käytä. Paljonko maksaa vaatteet, kengät, harrastukset? Ei riitä edes pelkkiin vaatteisiin.. Te NAISET (vain naiset valehtelee näin törkeästi), "tiedätte" ja valehtelette kylmän rauhallisesti kaikille, ketkä vain viitsivät kuunnella, että ne ex-puolisoäidit käyttää ne elatusmaksut omiin tarkoituksiina. Te naiset olette täysiä vaöehtele via ämmiä.. Ilmeisesti pelkäätter kovasti sen vampatun miehen takia, että voisi vaikka lähteä takaisin leikkimään isää. Menkää ämmät peilin eteen, olette heleveeetin rumia
Niin sen takia en maksakkaan enempää kuin pakolliset elkut ! Niin ja elkut saa se ns.lähivanhempi joskus jopa isä
KALLE KELLO kirjoitti:
jukni69. Näin miehisestä näkökulmasta voin sanoa (kirjoitukseesi viitaten), että voi sitä miesparkaa, mihin on näppinsä iskenyt. Sinä (kuten vastaavassa tapauksessa mies) on aina ulkopuolinen vanhempien ja lapsien välisiin asioihin, vaikka vanhemmat on eronneet. VAIN OIKEAT vanhemmat hoitavat lapset ja lapsiin liittyvät asiat, ei esimerkiksi sinunlaisesi tyhjäpää. Mitähän jos sinä pukeutuisit vain paljastavasti, hymyillisit, mutta älä aukaise pikkumutrusuutasi ja vielä vähemmän älä päästä mitään ääntä. Ole vain hiljaa puolialasti, ja näyttele niitä jallulehden pornoilmeitä ja levittele tarvittaessa. Kanna kaljaa sohvalle ja ole hiljaa ja hymyile ja yritä edes näyttää kauniilta, äläkä pistä vaatteita päälle, no voi olla jotain naruja sinne tänne kietaistu. Pidä vain se punattu mutrusuu kiinni ja hymyile hiljaa
Kyllä se meillä on niin että ex ei puutu meidän tekemisiin ja yhdessä vaimoni kanssa hoidetaan lapset heidän meillä ollessaan.
Siihen ketään kukaan ei pysty puuttumaan ja rahoista päätämme me vaimoni kanssa kahdestaan !!!- mutsipuoli
jukni69 kirjoitti:
Niin sen takia en maksakkaan enempää kuin pakolliset elkut ! Niin ja elkut saa se ns.lähivanhempi joskus jopa isä
Meillä isä saa elarit ja ne menee tasan tarkkaan teinin merkkivaatteisiin mopon polttoaineeseen ratsastusharrastukseen, meikkeihin, kampaajalle ja lukion kirjoihin, ja kohta alkaa autokoulu sinne uppoaa myös sievoinen summa.
Ja, jos oltais kahestaan niin asuttais pienemmässä asunnossa.
Tyttö nyt kesätyössä ja hänen rahat menee biletykseen ja uusiin vaatteisiin.
Kiva tyttö koulu menee hyvin ja ei työtä pelkää. - jukni
mutsipuoli kirjoitti:
Meillä isä saa elarit ja ne menee tasan tarkkaan teinin merkkivaatteisiin mopon polttoaineeseen ratsastusharrastukseen, meikkeihin, kampaajalle ja lukion kirjoihin, ja kohta alkaa autokoulu sinne uppoaa myös sievoinen summa.
Ja, jos oltais kahestaan niin asuttais pienemmässä asunnossa.
Tyttö nyt kesätyössä ja hänen rahat menee biletykseen ja uusiin vaatteisiin.
Kiva tyttö koulu menee hyvin ja ei työtä pelkää.Kyllä ex rouva tienaa aika hyvin jos elarit riittää noin moneen !
- ravistelen päätäni
Kuuluuko naapurille toisen naapurin raha-asiat?
Kuuluuko kaupanmyyjälle sun raha asiat???
Mietippä näitä, niin typerä on tuo sun aloituksesi.
Mutta tarkoitushan on TAAS SYYLLISTÄÄ JA MUSTAMAALATA NIITÄ UUDEN MIEHEN EXIÄ!
Muuta syytä tuohon en keksi.
Ei voi kun ihmettellä naisen sielua, miten jotkut ovat keskittyneet miehen exien mollaamiseen ja mustamaalaamiseen, ettei elämästä muuta pohdittavaa löydy kun miehen exä.- Ikäväähän tää!
Valitettavasti olen myös törmännyt erittäin hankalaan aviomieheni entiseen tyttöystävään.
Joka kuvittelee että meidän asiat kuuluvat hänelle ja että hän määrää kaiken.
En keksi mitään positiivista siitä ihmisestä, sellainen p.ru siitä on kuoriutunut ulos. - opettele käyttäytymä
Ikäväähän tää! kirjoitti:
Valitettavasti olen myös törmännyt erittäin hankalaan aviomieheni entiseen tyttöystävään.
Joka kuvittelee että meidän asiat kuuluvat hänelle ja että hän määrää kaiken.
En keksi mitään positiivista siitä ihmisestä, sellainen p.ru siitä on kuoriutunut ulos.No mietippä sitä, että vika saattaa olla sinussa! Puuttumalla toisten ihmisten elämään, on katkerinta mitä olla voi.
Pysy erossa miehen existä ja lapsista, se on vähintä mitä voit tehdä, ne ei kuulu sinulle.
Jos puutut, syy on sinun että teet elämästäsi hankalaa. - drtyuilöl
opettele käyttäytymä kirjoitti:
No mietippä sitä, että vika saattaa olla sinussa! Puuttumalla toisten ihmisten elämään, on katkerinta mitä olla voi.
Pysy erossa miehen existä ja lapsista, se on vähintä mitä voit tehdä, ne ei kuulu sinulle.
Jos puutut, syy on sinun että teet elämästäsi hankalaa.TAPA LISSU ITTES
opettele käyttäytymä kirjoitti:
No mietippä sitä, että vika saattaa olla sinussa! Puuttumalla toisten ihmisten elämään, on katkerinta mitä olla voi.
Pysy erossa miehen existä ja lapsista, se on vähintä mitä voit tehdä, ne ei kuulu sinulle.
Jos puutut, syy on sinun että teet elämästäsi hankalaa.Kyllä vaimoni on kotona silloin kun lapseni tulevat mun luokse eikä siihen ex:ä pysty vaikuttamaan!!
- se on mun sano
Kiva lukea näitä, jotka hankkii hyvännäköisen puolison joka on tyhmä kuin saapas, vaihtaen pian perheen perustamisen jälkeen ja ulkokuoren rapistua toiseen, joka on ihan yhtälainen. Ette te ikinä opi.
- hohoijaaaaaaa
Eikö voi olla hyvännäköinen ja viisas? Oletko siten niin ruma, että mies lähti?
- monet asiat kuuluu
Mene vain toisen naisen miehen kanssa naimisiin. Olet samalla naimisissa EX:n kanssa ja yhteistyötä teette lasten takia lopun elämääsi. Ehkä kannattaisi mietiskellä aina ennen kun alapää vaatii huomiota.
- miksi miksi
On minun lapset ja on sinun lapset. Kysyn teiltä uusioperheet, että miksi hankitte vielä yhteisiä lapsia??? Hankitaanko niitä siksi, että voidaan sortaa sinun lapsia ja minun lapsia?? Vastatkaa tähän rehellisesti, jos ymmärrätte rehellisyydestä mitään.
- se5u6i7uiöl
miksi miksi kirjoitti:

Väärin. On meidän lapset, vaikka biologesti vain toisen.
Meillä ei biologisia yhteisiä ole, joten en osaa kysymykseesi vastata.
Mutta siis meidän laopset ovat tasa-arvoisia ja heitä kaikkia miolemmat rakastamme.
Lapset eivät ole ongelmia, miehen ex on! - siksi varmaan
miksi miksi kirjoitti:
On minun lapset ja on sinun lapset. Kysyn teiltä uusioperheet, että miksi hankitte vielä yhteisiä lapsia??? Hankitaanko niitä siksi, että voidaan sortaa sinun lapsia ja minun lapsia?? Vastatkaa tähän rehellisesti, jos ymmärrätte rehellisyydestä mitään.
Miksi lapsia nyt yleensä kukaan hankkii? Samasta syystä varmaan jokainen pariskunta haluaa yhteisiä lapsia. Joillekin käy toistenkin lapset elämää täydellistämään. Itse en kokenut sortoa puolisisaruksiini nähden, kaiketi oli järkevämmät aikuiset sitten.
- tyhmälle akalle
Miten voi mennä naimisiin toisen naisen miehen kanssa? Oltko syönnyt lääkkeesi tänään???
- happamia
Mun entisen miehen raha- tai muutkaan asiat ei kuulu mulle. Hän osallistuu elatukseen sovitulla panoksellaan, ja tärkeintä on, että lapset saavat olla osa isänkin elämää.
Taitaa ex-rouva olla vielä vähän katkera, kun ei osaa käyttää järkeään. Kannattaa varmaan sivuuttaa kevyesti koko juttu. "Näillä lasten äideillä tuntuu olevan ikuinen oikeus lastensa isän tiliin lastensa kautta."
Taas yksi hyvä muistutus siitä, miksi minun on aina kannattanut pysyä lapsettomana (ja lähes aina sinkkunakin) XD- trallalaaaaaaaa14
Ei kuulu. Etsiköön jostain muualata lypsättävää lehmää. Todennäköisesti aika saamatton akka, jos itse ei pysty hankimään eläntöönsä.
- Ihmetys no 1!
Voi hyvänen aika näitä lapsenmielisiä ihmisiä täällä, jotka niin leikkii aikusta että...!
Uusion raha asiat ei kuulu kenellekään.
Uuden miehen ex vaimon raha asiat ei kuulu kenellekkään.
Yhdenkään naapurin, sekrun, mummon, kummin, äidin, isän, aikuien lapsen raha asiat ei kuulu kenellekkään..
Eikö tämä asia ole varsinaisen selvä?
On jokaisen oma asia niitä levitellä.
Sinun ei tarvi kertoa omista raha-asioista omalle exälle, miehen exälle, anopille, apelle, serkulle, kummille, omalle lapselle, mummolle, tädille, naapurille, naapurin naapurille... kaupanmyyjälle, psotivirkailijalle, ei kenellekkän.. - olkoot kimpassa
Erosin miehestä, joka elätti ex-muijaansa, koska hänen kävi sääliksi sitä.
Heidän lapset yli 30 ikäisiä. - exät on ex elämää.
Mulle joskus soitti ex akka keittiöremontin maksamisesta hänelle kun kuuli olevan ylimääräistä aika hyvin.
En tietty maksanut mutta tuokin osoittaa miten kaheleita piisaa.- miehen ex akka hullu
Mullekin soitii miehen ex akka, olis pitänyt maksaa hänen uusi juna, lomamatka ja luottokortitalsut... no en maksanut vaikka rahaa on.
Juu täys kaheli on sekin akka, vieläkin lähettelee mulle laksuja kun shoppailee ja käy ravintolassa syömässä.
- 12+13
Vaikka miehesi olisi ostanut sinulle sen auton, niin ei se silti hänen exälleen kuulu. Jos hän taas shoppailee kaikkea, niin maksakoot sitten itse "kostostaan".
Jotkut ovat vain kateellisia ja muutenkin sekoboltseja. Älä piittaa heistä, naurat vain typerille edesottamuksille ja muistat, että sairaat ihmiset pitää jättää rauhaan. Mustasukkaisuus ja katelisuus on luonteen vikoja, kun noin pahaksi menevät. Joten älä välitä! - ex mummo
Ex akan kuuluu maksaa sulle kun ilmaseksi hoidat hänen lapsiaan. Sano että 200 e kk muuten ei ole tulemista sun kotiin.
Eikä ex miehen rahat kuulu exälle ja lapsille, ne kuuluu sulle. Kumma että mies yritetään nyhtää aina tyhjäksi. Sano sille ex akalle, etä pysyy poissa ja lapset kans. - pyöreehuuli
Täytyy kyllä muijan olla jotenkin katkera ja liekö päässyt erosta yli vaikka itse on lähtenyt. Kai sitä ottaa päähän kun mies ei porannutkaan perään tai ollut valmis antamaan kaikkeaan tuolle "elämänsä rakkaudelle" joka nainen ilmeisesti kuvitteli olevan miehelle. :D Mies löysikin uuden rakkauden ja entinen haahka viskastiin niin kuin likainen rätti. No munahaukka sai mitä munahaukan kuuluu saada. Ansionsa mukaan. Ei mua ainakaan pätkääkään kiinnosta mitä mun lapsen isä ostaa hänen naisilleen. Hyvä vaan jos onnistuu pitämään hyvänä. Varmasti ovat ne naiset sen ansainneet. En lähde kyttäämään ja vaatimaan ja sen mukaan ostamaan meidän muksulle mitä muut mieheltä saavat.
- oletpa naiivi
Ei kuulu edes sinun vatsatautikaan! Ihan saat yksin sen sairastaa ei kuulu kelleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315986- 393922
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122808
- 292262
- 122237
- 1621916
- 231639
- 1051372
- 261335