Uhri?

Heissan Hullugaani! Minulleko antaisit onnesi avaimet kätösiini? Kenelle vastuun siitä lahjottaisit. Kaksi kysymystä.

Onko väittämäsi asiat totta?

Ovatko ne VARMASTI totta?

maiqqu kirjoitti:

Heissan Hullugaani! Minulleko antaisit onnesi avaimet kätösiini? Kenelle vastuun siitä lahjottaisit. Kaksi kysymystä.

Onko väittämäsi asiat totta?

Ovatko ne VARMASTI totta?

Lue lisää

Kyllä siinä oli masennukseni tausta lyhyesti selvitettynä. Omista tuntemuksistahan se masennus syntyy. Voivathan läheiseni toki väittää toista, mutta minä olen tehnyt asioista omat päätelmäni.

Sitä et todellakaan ole, vaan vahva ja rohkea ja viisas! Älä vähättele itseäsi kaikesta selviytymisen jälkeen, ajattele miten suhtautuisit toiseen jolla olisi ollut sama tilanne kuin sinulla. Taitaisit pitää häntä sankarina, vai mitä? Itseen tulisi suhtautua samalla rakkaudella ja anteeksiannolla ja kunnioituksella kuin toisiinkin.

Mainitsemasi insesti on kamalaa kun kohteena on lapsi/nuori, joka ei vielä osaa puolustautua ja jolle jää siitä monia monia taakkoja kannettavaksi. Ongélmallisinta se on jos se on torjuttu liian tuskallisena ja masennuksen syyt ovat hämärän peitossa. Aika usein muutenkin syyt taitavat olla alitajuisia, joiden etsimiseen menee aikaa. Mutta kun ymmärtää että voi parantua, voi ja pitääkin rakastaa itseään, nousee halu tehdä asialle jotain. Muutosta voi lähteä tekemään vaikka ihan konkreettisesti tekemällä olosuhteille jotain, käydä terapiassa (siihenkin voi ottaa aktiivisen kannan, rakastan itseäni ja haluan olla taas onnellinen, minulla on oikeus elää hyvää elämää ja tehdä kaikki mitä voin itseni auttamiseksi), kirjoittaa ajatuksiaan paperille, jotta niistä saa paremmin kiinni eikä tarvitse pyörittää samaa nauhaa päässä koko ajan.
Menneisyys on kuitenkin mennyttä eikä takaisin tule. Antaa anteeksi itsensä vuoksi, eihän se loukkaajaa auta vaan itseä! Voi päästää irti! Ei ole pakko kantaa pahaa tekoa mukanaan.

Avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan vahvuutta!

ps. olen maallikko.

Tosi on ettei ajattelun muuttaminen aina yksistään auta. Ja jos väkisin yrittää yksisteen ajatella ett pitäis olla positiivinen ja ajatella valoisasti, se saattaa herättää syyllisyydentunteita kun ei heti pystykään. Yleensäkin kun ajattelee positiivisesti, pitäisi kiinnittää huomiota myös niihin vastaväitteisiin, joita alitajuisesti keksii niihin. Siksi esim. ajatusten paperille kirjoittaminen auttaa, kun siihen kirjoittaa, saattaa ne tulla ilmi. Koska ne lopulta merkitsevät enemmän kuin ne tietoisesti, kenties pakolla ajatellut asiat.

Masennus tulee usein, kun on mennyt väärää polkua. Ei ole kuunnellut itseään. Pysähtymisen paikka!

maiqqu kirjoitti:

Tosi on ettei ajattelun muuttaminen aina yksistään auta. Ja jos väkisin yrittää yksisteen ajatella ett pitäis olla positiivinen ja ajatella valoisasti, se saattaa herättää syyllisyydentunteita kun ei heti pystykään. Yleensäkin kun ajattelee positiivisesti, pitäisi kiinnittää huomiota myös niihin vastaväitteisiin, joita alitajuisesti keksii niihin. Siksi esim. ajatusten paperille kirjoittaminen auttaa, kun siihen kirjoittaa, saattaa ne tulla ilmi. Koska ne lopulta merkitsevät enemmän kuin ne tietoisesti, kenties pakolla ajatellut asiat.

Masennus tulee usein, kun on mennyt väärää polkua. Ei ole kuunnellut itseään. Pysähtymisen paikka!

Lue lisää

"Masennus tulee usein, kun on mennyt väärää polkua. Ei ole kuunnellut itseään. Pysähtymisen paikka!"
Tuo mitä sanoit edellä ei kyllä pidä paikkaansa.
Kun ihminen sairastuu masennukseen siihen ei auta mikään, eikä se välttämättä johdu mistään. Siihen sairastuu samalla tavalla kuin diabetekseen tai johonkin muuhun elimilliseen sairauteen.

Sairaanloisessa masennuksessa tapahtuu aivoissa erään välittäjäaineen puutostila eli häiriö välittäjäaineen tasapainossa. Mikä sen muutoksen aiheuttaa sitä ei osaa kukaan sanoa varmaksi, ehkä jokin pieni "mielialan muutos" suru tai jokin vastoinkäyminen.

Masennus ei tule vaikka menisi kuinka väärää polkua ja ei kuuntele itseään ellei ole taipumusta sairastua.

Lueppa tarkemmin mitä tarkoitetaan masentuneella eli apaattisella mielellä ja sairaanloisella masennuksella. Siihen ei mitkään maailman ajatukset auta kun mieli sairastuu.

Kuinkahan paljon teitä mielialan sairauksista tietämättömiä on maailmassa edelleen.
Meneppä sanomaan masentuneelle, että ota itseäsi niskasta kiinni ja ala ajatella positiivisesti; seuraus on se, että masentunut alkaa tuntea itsensä entistä huonommaksi koska ei kykene moisiin ponnistuksiin. Masentuneella ihmisellä on vaikeuksia jopa selvitä hereillä olosta ja arkipäivän toimista.

Sairaus nimeltä masennus ja alakuloinen mieli pitää erotta toisistaan. Niillä on eroa kuin päivällä ja yöllä.

Masentuneen ihmisen olotilaa ei psyty kukaan , joka ei itse ole sairastanut masennusta tajuamaan, sellaista helvettiä se on.
Jos helvetti on maanpäällä on se masentuneen ihmisen mielessä. Niin synkkä ja vaikea tuo sairaus on.

Että semmosta....

Niinmpä... Masennus on sairaus, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta mitä se sairaus sitten on? Sairaus tulee, kun on kuuntelematta itseään ja menee väärään suuntaan. Mikä se oikea suunta sitten olisi? Se on itsensä rakastamista ehdoitta, tehdä työtä johon tuntee kutsumusta, olla tuomitsematta itseä ja muita, hyväksyntää. Se voi olla merkki jostain rasitteesta, joka rajoittaa elämäämme vaikkakin piilotajuisesti, merkki siitä että tahtoo vapautua vihdoista viimein. Se on avunhuuto omalta itseltä, älkää hyvät ihmiset ohittako sitä vain hiljentämällä sitä lääkkeillä. Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa.

maiqqu kirjoitti:

Niinmpä... Masennus on sairaus, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta mitä se sairaus sitten on? Sairaus tulee, kun on kuuntelematta itseään ja menee väärään suuntaan. Mikä se oikea suunta sitten olisi? Se on itsensä rakastamista ehdoitta, tehdä työtä johon tuntee kutsumusta, olla tuomitsematta itseä ja muita, hyväksyntää. Se voi olla merkki jostain rasitteesta, joka rajoittaa elämäämme vaikkakin piilotajuisesti, merkki siitä että tahtoo vapautua vihdoista viimein. Se on avunhuuto omalta itseltä, älkää hyvät ihmiset ohittako sitä vain hiljentämällä sitä lääkkeillä. Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa.

Lue lisää

< Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa. >
Jos kokisit itse masennuksen ymmärtäisit, että MASENTUNUT IHMINEN EI KYKENE TEKEMÄÄN EI AJATTELEMAAN EI TUNTEMAAN MITÄÄN.
Ainoa akuutti apu on lääkkeet, että saisi turrutettua pahimman tuskaisuuden pois kunnes alkaa helpottomaan kuukauden, puolen vuoden, vuoden kahden vuoden kulutta....
ja kun pahimmasta on päässyt yli ja alkaa maailma taas kirkastumaan täytyy sanoa, että se on paljon kauniimpi kuin ennen tuota sairautta....

ex masis kirjoitti:

< Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa. >
Jos kokisit itse masennuksen ymmärtäisit, että MASENTUNUT IHMINEN EI KYKENE TEKEMÄÄN EI AJATTELEMAAN EI TUNTEMAAN MITÄÄN.
Ainoa akuutti apu on lääkkeet, että saisi turrutettua pahimman tuskaisuuden pois kunnes alkaa helpottomaan kuukauden, puolen vuoden, vuoden kahden vuoden kulutta....
ja kun pahimmasta on päässyt yli ja alkaa maailma taas kirkastumaan täytyy sanoa, että se on paljon kauniimpi kuin ennen tuota sairautta....

Lue lisää

Jos saisit valita kumman ottaisit luuydinsyövän vai masennuksen? Jos sinulla olisi kummatkin olisitko iloinen voidessasi valita vain toisen niistä?

maiqqu kirjoitti:

Niinmpä... Masennus on sairaus, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta mitä se sairaus sitten on? Sairaus tulee, kun on kuuntelematta itseään ja menee väärään suuntaan. Mikä se oikea suunta sitten olisi? Se on itsensä rakastamista ehdoitta, tehdä työtä johon tuntee kutsumusta, olla tuomitsematta itseä ja muita, hyväksyntää. Se voi olla merkki jostain rasitteesta, joka rajoittaa elämäämme vaikkakin piilotajuisesti, merkki siitä että tahtoo vapautua vihdoista viimein. Se on avunhuuto omalta itseltä, älkää hyvät ihmiset ohittako sitä vain hiljentämällä sitä lääkkeillä. Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa.

Lue lisää

Voe tsiisus, lue pari psykiatrian teosta eri mielenterveydenhäiriöistä ja edes psykologian alkeet, niin saatat ymmärtää jotain. Vähän sama kuin minä tulisin tänne kertomaan syövästä ja sen ilmenemisestä, vaikken siitä mitään tiedä muuta kuin mutu-asteella.

Miksi mielenterveyden häiriöt olisivat jokin poikkeus sairauksissa? Siksikö, kun niitä ei voi (tai on hankala tai liian kallis) näyttää dokumentein toteen. On toki tehty tutkimuksia, joissa masentuneiden aivoja on kyvattu sähkökäyrin ymv. ja tulokset ovat olleet erilaisia kuin ei-masentuneilla, mutta näistä ei sen enempää, koska en niistä itsekään tiedä niin paljon, että kehtaisi faktana tänne heittää.

Mielestäni (korjaa toki jos olen väärässä) asenteesi lääkkeisiin paljastaa tietämättömyytesi. Miksei sairautta (tai sen oireita) saisi hoitaa? Ja yksilöllisemmin: miksi juuri masennusta ei saisi hoitaa lääkkeillä, mutta muita sairauksia ilmeisesti mielestäsi saa? Tiesitkös, että joillakin syyt mielialan muutoksiin on yksinkertaisesti epätasapaino aivojen kemiallisessa toiminnassa - taustaa masennukselle ei siis noin muuten ole eikä ns. käsiteltäviä asioita (on muuten tutkittu, että perimällä on on vaikutusta alttiuteen sairastua masennukseen). Lääkkeillä voidaan korjata tätä epätasapainoa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan eräinä oireina muiden lisäksi on muuten mielialan lasku, jopa depressio. Eikö sitäkään (kilpirauhasen vajaatoimintaa) saisi mielestäsi hoitaa lääkkeillä?

Kannattaisi ottaa asioista ihan oikeasti selvää ennen kuin alkaa heitellä mutu-kommentteja faktoina. Tuo avunhuuto-juttu voi toki joillakin pitää paikkansa, mutta hieman naiivia tehdä siitä jokin syy itsessään ja ikään kuin romantisoida ihmisen kehon tai mielen toimintaa (viittaus siihen, että masentuminen on avunhuuto).

Oletko muuten koskaan syönyt masennus/mielialalääkkeitä? Jos olisit, ymmärtäisit että niiden vaikutus on hyvin yksilöllinen ja mahdollinen tunteiden turtuminen on yleensä sivuoire (jota ei kaikilla esiinny, kuten ei kaikkia muitkaan sivuoireita - yksilöllistä), joka häviää ajan kanssa.

maiqqu kirjoitti:

Niinmpä... Masennus on sairaus, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mutta mitä se sairaus sitten on? Sairaus tulee, kun on kuuntelematta itseään ja menee väärään suuntaan. Mikä se oikea suunta sitten olisi? Se on itsensä rakastamista ehdoitta, tehdä työtä johon tuntee kutsumusta, olla tuomitsematta itseä ja muita, hyväksyntää. Se voi olla merkki jostain rasitteesta, joka rajoittaa elämäämme vaikkakin piilotajuisesti, merkki siitä että tahtoo vapautua vihdoista viimein. Se on avunhuuto omalta itseltä, älkää hyvät ihmiset ohittako sitä vain hiljentämällä sitä lääkkeillä. Toki lääkkeet on ensiapu, mutta jotain muutakin pitää tehdä, ettei ole kohta toisenlaisessa umpikujassa.

Lue lisää

Masennus ei ole avunhuuto.Se on sairaus.Jos sairauden osaa ennakoida,sitä ehkä voi estää.Mutta minä en ole pessimisti, enkä pitkään aikaan tajunnut että masentumiseni pahenee.Itse olen muuten ajatellut, että olisi helpompi,jos olisi vaikka syöpä.Silloin ei tarvitsisi sietää sinunlaistesi syytöksiä ja yrityksiä ottaa itseään niskasta kiinni!
Ilman lääkkeitä en kirjottaisi tässä.Ei niitä lääkkeitä niin vaan saa, lisäksi ne ei tuo mitään huumaavaa onnen tunnetta.Minulle lääkkeet toivat taas kyvyn tuntea aitoja tunteita.Myös surua ja suuttumusta.Masentuneena sitä on täysin turtunut.Tietysti lääkärin kanssa on löydettävä sopiva lääkitys.Sekin vaatii työtä ja jaksamista.
Miten niin sairaus tulee,kun on kuuntelematta itseään?Oletko ihan hölmö?On helppo kirjotella tollasia kliseitä.Jokainen joskus on kuuntelematta itseään,ilman että sairastuu masennukseen.Masennus EI OLE alakuloista itsesääliä.Kuinka moni rakastaa itseään tai muita ehdoitta tai tekee kutsumustyötään?Ei tuo ole masennuksen syy,vaikka ulkoiset tekijät vaikuttavat lisäävästi.Sanotko jollekin skitsofreenikolle,että lopettaa kuvittelemisen eikä höpise äänistä joita kuulee?Asenteestahan se vain on kiini!
No minulla on ollut vain vaikea masennus.Sain lääkitystä,jonka seurauksena kykenen käymään psykoterapiassa.Nyt kykenen huolehtimaan itsestäni.Ja asenteeni on sama kuin alussa.Mutta sairaana en jaksanut mitään.
Mikä sai sinut tulemaan palstalle tuomitsemaan?Itselläsi tuskin on ollut todellista masennusta?Suututtaako sinua joku läheinen ihminen?

maiqqu kirjoitti:

Jos saisit valita kumman ottaisit luuydinsyövän vai masennuksen? Jos sinulla olisi kummatkin olisitko iloinen voidessasi valita vain toisen niistä?

Sairauksia ei kukaan voi valita.
Jokainen sattuu sairastumaan juuri siihen sairauteen johon sairastuu.

Miltä vuosisadalta ajatuksesi ovat?

Oletko kenties katkera niitä kohtaan joilla on mielensairaus/mielialahäiriö, koska katsot että se on itseaiheutettua.

Ikävä vaan sanoa, että mielensairaudet eivät ole itseaiheutettuja.

Jos saisin valita kumman sairauden ottaisin masennuksen vai luuydin syövän.
Ehkäpä juuri masennuksen päällä ollessa ottaisin luuydinsyövän, sillä ainakin olisi toivoa pikaisesta pois pääsystä tästä mustasta maailmasta.

Miksi olet noin katkera, etkä halua edes ymmärtää sairautta nimeltä masennus tautina, johon ei itse voi vaikuttaa?
Ei skitsofreenikotkaan halua tulla jakomielisiksi, miksi masennusta sairastava olisi halunnut tulla masennuntuneeksi?

Lisää tuollaisia mielipiteitä kuten sinulla ja osa masennusta sairastavista on narun jatkona.

Ymmärrystä me tarvitsemme emme moralisointia.

Masentunut ihminen vihaa itseään ja syyttää itseään kaikesta , jopa siitä että on masentunut, jos siihen myllyyn vielä joku sanoaa, että älä viitti ...seuraukset voi olla kohtalokkaita.

Sairastako siis oikein sairastatko jotain sairautta vai oletko muuten vain "ilkeä" ?

masennus on jokaisen silmät auki kulkevan perus mielentila.
ainoa tie ulos on välinpitämättömyys...

Hei Mietteliäs. Mitä et ymmärtänyt, kun kirjoitit etten enää tiedä mitä kirjoitan? Voin yrittää selittää sen toisella tavalla. Joillekin fraasit ja mietelauseet voivat olla avuksikin vaikkei ehkä sinulle. Masennusta on vaikea selittää, mutta luulisin, että jokainen masentunut silti haluaisi tietää mistä se johtuu, miksi se on tullut juuri itselle ja voiko mitään tehdä. Onko siis väärin edes yrittää kertoa mitä se omasta mielestäni on?

Kirjoittaisit sinäkin ideoitasi tänne, joku voisi hyötyä niistä. Varmasti kaikki apu on tervetullutta vaikkei omalle kohdalle sopisikaan.

maiqqu kirjoitti:

Hei Mietteliäs. Mitä et ymmärtänyt, kun kirjoitit etten enää tiedä mitä kirjoitan? Voin yrittää selittää sen toisella tavalla. Joillekin fraasit ja mietelauseet voivat olla avuksikin vaikkei ehkä sinulle. Masennusta on vaikea selittää, mutta luulisin, että jokainen masentunut silti haluaisi tietää mistä se johtuu, miksi se on tullut juuri itselle ja voiko mitään tehdä. Onko siis väärin edes yrittää kertoa mitä se omasta mielestäni on?

Kirjoittaisit sinäkin ideoitasi tänne, joku voisi hyötyä niistä. Varmasti kaikki apu on tervetullutta vaikkei omalle kohdalle sopisikaan.

Lue lisää

Vastailet aika valikoidusti sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Miksi erottelet aisat oikeiksi tai vääriksi? Esim. miksi ajattelet, että olisi väärin kertoa mielipide? Tuollainen väärin-oikein -ajattelumalli edustaa mielestäni mustavalkoisuutta puhtaimmillaan.

Kuten olen aiemmmin täällä "teitäjä" ja "kokenut" nimimerkeillä maininnut, niin aina masennukseen ei ole osoitettavissa mitään yhtä syytä. Ja silloinkin kun tuo syy voidaan suunnilleen kohdistaa, ei sen oivaltaminen sinänsä välttämättä mitään muuta. Huomio myäs masennus ääkitytä aatiana sairautena siinä missä syöpäkin. Vai ajatteletko tosiaan, että lääkkeet ovat vain ensiapu ja sairaudet pitäisi hoitaa muulla tavalla? Miten? Jotenkin nyt vain tulee tunne, että sinä et näe ihmisiä yksilöinä, vaan jonakin massana joka reagoi aina samalla tavalla.

Once again kirjoitti:

Vastailet aika valikoidusti sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Miksi erottelet aisat oikeiksi tai vääriksi? Esim. miksi ajattelet, että olisi väärin kertoa mielipide? Tuollainen väärin-oikein -ajattelumalli edustaa mielestäni mustavalkoisuutta puhtaimmillaan.

Kuten olen aiemmmin täällä "teitäjä" ja "kokenut" nimimerkeillä maininnut, niin aina masennukseen ei ole osoitettavissa mitään yhtä syytä. Ja silloinkin kun tuo syy voidaan suunnilleen kohdistaa, ei sen oivaltaminen sinänsä välttämättä mitään muuta. Huomio myäs masennus ääkitytä aatiana sairautena siinä missä syöpäkin. Vai ajatteletko tosiaan, että lääkkeet ovat vain ensiapu ja sairaudet pitäisi hoitaa muulla tavalla? Miten? Jotenkin nyt vain tulee tunne, että sinä et näe ihmisiä yksilöinä, vaan jonakin massana joka reagoi aina samalla tavalla.

Lue lisää

Hei sinulle. Vastauksista päättelin, että olen joidenkin mielestä tehnyt jotain väärää kirjoittaessani tänne. Voihan olla, että olenkin ymmärtänyt väärin kritiikin, koska itsestäkin tuntuu hankalalta yrittää auttaa. Juuri siksi, kuten sanoit, ihmisiä on siis monenlaisia. Mutta on ihmisissä samanlaisuuttakin, kuten se, että sairauksien syy ei välttämättä ole henkinen, mutta niistä lahestulkoon kaikista voi parantua henkisellä tavalla. Ihminen on kokonaisuus, jota ei huomioida lääketieteessä. Masennus on vain leimattu niihin harvoihin, joiden ajatellaan olevan lähtöisin henkisistä asioista. Ja koskapa niin on ne kaikki synnyttävät sairastuneessa syyllisyyttä ja häpeää, jos ei voida osoittaa mitään, mistä se voisi johtua. Kenties ajattelutavan muutos, että sairauksilla yleensäkin on henkinen vastineensa, voisi auttaa katsomaan kaikkia sairauksia eri tavalla. Huom!Ilman itsesyytöksiä ja häpeää!!!

Suhtautumiseni lääkkeisiin vain on se kuin on. Ne auttavat, mutta jatkuvaan käyttöön ei pitäisi tuudittautua, sillä aivan varmasti kehomme yrittää viestittää meille jotain ja kun otamme lääkkeitä viestimme takaisin on "ole hiljaa, en halua kuunnella sinua". Ja tämä viesti tulee esiin sitten toista kautta. Anteeksi taas kaikille, mutta mielestäni masennuksessa on jotain hyvääkin, kun se on psyykkistä. Sillä sen viesti on helpompi/usein pakkokin kuunnella ja päästä siitä.

Uudessa Voi Hyvin-lehdessä oli juttu masennuksesta ja vanhoissakin sellaisissa on ollut kirjoituksia, jotka ovat auttaneet monia. Siellä osataan kirjoittaa niin kauniisti ja viisaasti asioista. Verrattuna näihin omiin sekaviin teksteihini. : )

maiqqu kirjoitti:

Hei sinulle. Vastauksista päättelin, että olen joidenkin mielestä tehnyt jotain väärää kirjoittaessani tänne. Voihan olla, että olenkin ymmärtänyt väärin kritiikin, koska itsestäkin tuntuu hankalalta yrittää auttaa. Juuri siksi, kuten sanoit, ihmisiä on siis monenlaisia. Mutta on ihmisissä samanlaisuuttakin, kuten se, että sairauksien syy ei välttämättä ole henkinen, mutta niistä lahestulkoon kaikista voi parantua henkisellä tavalla. Ihminen on kokonaisuus, jota ei huomioida lääketieteessä. Masennus on vain leimattu niihin harvoihin, joiden ajatellaan olevan lähtöisin henkisistä asioista. Ja koskapa niin on ne kaikki synnyttävät sairastuneessa syyllisyyttä ja häpeää, jos ei voida osoittaa mitään, mistä se voisi johtua. Kenties ajattelutavan muutos, että sairauksilla yleensäkin on henkinen vastineensa, voisi auttaa katsomaan kaikkia sairauksia eri tavalla. Huom!Ilman itsesyytöksiä ja häpeää!!!

Suhtautumiseni lääkkeisiin vain on se kuin on. Ne auttavat, mutta jatkuvaan käyttöön ei pitäisi tuudittautua, sillä aivan varmasti kehomme yrittää viestittää meille jotain ja kun otamme lääkkeitä viestimme takaisin on "ole hiljaa, en halua kuunnella sinua". Ja tämä viesti tulee esiin sitten toista kautta. Anteeksi taas kaikille, mutta mielestäni masennuksessa on jotain hyvääkin, kun se on psyykkistä. Sillä sen viesti on helpompi/usein pakkokin kuunnella ja päästä siitä.

Uudessa Voi Hyvin-lehdessä oli juttu masennuksesta ja vanhoissakin sellaisissa on ollut kirjoituksia, jotka ovat auttaneet monia. Siellä osataan kirjoittaa niin kauniisti ja viisaasti asioista. Verrattuna näihin omiin sekaviin teksteihini. : )

Lue lisää

Et sinä ole tehnyt mitään väärää, olet vaan tuonut esille oman mielipiteesi masennuksesta.

Jonkin asteisiin masennuksiin sinun "ohjeesi" auttavat, mutta sairaanloisen masennuksen ollessa kyseessä on aina lääkitys ja lääkärin seuranta tarpeen.

Varsinkin psykiatrit ovat koulutettuja huomioimaan ihminen kokonaisuutena ja hänen henkinen tasonsa , joko sairaana tai alakulona.

Meitä jotka olemme käyneet läpi sairaanloisen masennuksen hieman "ottaa pattiin" tuo ajattelu tapa,;" se on itsestäsi kiinni".
Se kun ei ole.

Masentunut ihminen on mieleltään että ruumiiltaan siinä kunnossa että sitä kipua ja tuskaa ei pysty kuvailemaan. Maailma on mustaakin mustempi ja missään ei ole mieltä ei tarkoitusta ei näe valoa ei tulevaisuutta vaan joko hyväksuyy, että tässä olen ja muuta en voi, hammasta purren elän läpi tämän päivän vaikka tuskin koskaan helpottaa....tai sitten päättää lopettaa koko touhun (riistää hengen).

Tuntuu vaan hassulta syyllistää masentunutta mieltä sillä, että se olisi itseaiheutettua siten, että suhde elämän ja itsensä välillä on vinossa.

Mutta psyyken ongelmat ovat varmaan vielä tänä päivänäkin hieman "erikoisia" ja niistä ei puhuta saatikka ei tajuta mistä on kysymys.

Lääkitys eli ensiapu on tarpeen sairauteen kuin sairauteen. Jos sokeritautia sairastava jättää ottamatta insuliinipistoksen voi seuraukset olla kohtalokkaat, samoin jos masennusta sairastava jättää ottamatta lääkkeet, jotka vaikuttavat aivojen aineenvaihdunnan tilaan saattaa myös seuraukset olla kohtalokkaat...

Masentunutta mieltä ei ymmärrä kukaan muu kuin itse sen läpi käynyt. Kaikkien muiden kommentiti ovat arvailuja ja kokemusta siitä, että mieli on joskus ollut maassa ja "masentaa".

Hyvää syksyn jatkoa sinulle...

ex masis kirjoitti:

Et sinä ole tehnyt mitään väärää, olet vaan tuonut esille oman mielipiteesi masennuksesta.

Jonkin asteisiin masennuksiin sinun "ohjeesi" auttavat, mutta sairaanloisen masennuksen ollessa kyseessä on aina lääkitys ja lääkärin seuranta tarpeen.

Varsinkin psykiatrit ovat koulutettuja huomioimaan ihminen kokonaisuutena ja hänen henkinen tasonsa , joko sairaana tai alakulona.

Meitä jotka olemme käyneet läpi sairaanloisen masennuksen hieman "ottaa pattiin" tuo ajattelu tapa,;" se on itsestäsi kiinni".
Se kun ei ole.

Masentunut ihminen on mieleltään että ruumiiltaan siinä kunnossa että sitä kipua ja tuskaa ei pysty kuvailemaan. Maailma on mustaakin mustempi ja missään ei ole mieltä ei tarkoitusta ei näe valoa ei tulevaisuutta vaan joko hyväksuyy, että tässä olen ja muuta en voi, hammasta purren elän läpi tämän päivän vaikka tuskin koskaan helpottaa....tai sitten päättää lopettaa koko touhun (riistää hengen).

Tuntuu vaan hassulta syyllistää masentunutta mieltä sillä, että se olisi itseaiheutettua siten, että suhde elämän ja itsensä välillä on vinossa.

Mutta psyyken ongelmat ovat varmaan vielä tänä päivänäkin hieman "erikoisia" ja niistä ei puhuta saatikka ei tajuta mistä on kysymys.

Lääkitys eli ensiapu on tarpeen sairauteen kuin sairauteen. Jos sokeritautia sairastava jättää ottamatta insuliinipistoksen voi seuraukset olla kohtalokkaat, samoin jos masennusta sairastava jättää ottamatta lääkkeet, jotka vaikuttavat aivojen aineenvaihdunnan tilaan saattaa myös seuraukset olla kohtalokkaat...

Masentunutta mieltä ei ymmärrä kukaan muu kuin itse sen läpi käynyt. Kaikkien muiden kommentiti ovat arvailuja ja kokemusta siitä, että mieli on joskus ollut maassa ja "masentaa".

Hyvää syksyn jatkoa sinulle...

Lue lisää

Mielestäsi syyllistän masentuneita siitä että ovat itse aiheuttaneet masennuksensa. Tarkoitus ei niin ollut. Mitä syyllistä siinä tarvitsee etsiä? Ei syyllistä vaan syitä. Päinvastoin on mahdollista armahtaa itsensä. Kukin tekee aina niin kuin parhaaksi katsoo. Vaikka "virheitäkin", jokin syy niihinkin ollut, että se on mielekästä.
Henkisten asioiden pohtimisesta ei tule etsiä syyllistä vaan pelastusta!

... Enkä heitä näitä millään mutu-tuntumalla, kuten tunnut vaan luulevan...

Jotain muutakin tarvitsisi keksiä kuin lääkkeet, joilla ihmisten psyyke latistetaan ei miksikään ja turrutetaan oma taju. Terapiassa lääkärit tuntuvat pelkäävän potilaan tunteita enemmän kuin potilas itse. Vai mitä kun eräskin mies käy läpi omaa traumaansa jo toista vuotta ja lääkkeitä vaan, lääkkeitä vaan, keskusteluissa ei ole edetty kuin syyttelemisiin ja vikojen etsintään ja ainaiseen vanhan jauhamiseen. Työpaikka mennyt, vaimokin hermoromahduksen partaalla ja poikakin terapiaan kotitilanteen vuoksi. Kuinka paljon on tällaista? Mutta eihän niistä puhuta kun jotain on vinossa ja jotain tarttis tehrä, mut kun ei tiedetä mitä.

Joten ehdotuksia ex-masis, heitä jotain kehiin!

maiqqu kirjoitti:

Mielestäsi syyllistän masentuneita siitä että ovat itse aiheuttaneet masennuksensa. Tarkoitus ei niin ollut. Mitä syyllistä siinä tarvitsee etsiä? Ei syyllistä vaan syitä. Päinvastoin on mahdollista armahtaa itsensä. Kukin tekee aina niin kuin parhaaksi katsoo. Vaikka "virheitäkin", jokin syy niihinkin ollut, että se on mielekästä.
Henkisten asioiden pohtimisesta ei tule etsiä syyllistä vaan pelastusta!

... Enkä heitä näitä millään mutu-tuntumalla, kuten tunnut vaan luulevan...

Jotain muutakin tarvitsisi keksiä kuin lääkkeet, joilla ihmisten psyyke latistetaan ei miksikään ja turrutetaan oma taju. Terapiassa lääkärit tuntuvat pelkäävän potilaan tunteita enemmän kuin potilas itse. Vai mitä kun eräskin mies käy läpi omaa traumaansa jo toista vuotta ja lääkkeitä vaan, lääkkeitä vaan, keskusteluissa ei ole edetty kuin syyttelemisiin ja vikojen etsintään ja ainaiseen vanhan jauhamiseen. Työpaikka mennyt, vaimokin hermoromahduksen partaalla ja poikakin terapiaan kotitilanteen vuoksi. Kuinka paljon on tällaista? Mutta eihän niistä puhuta kun jotain on vinossa ja jotain tarttis tehrä, mut kun ei tiedetä mitä.

Joten ehdotuksia ex-masis, heitä jotain kehiin!

Lue lisää

Heitän kehiin ehdotuksen , että annetaan edelleenkin ammattihenkilökunnan hoitaa henksisesti sairaita niin lääkityksen kun muun hoidon kuten terapian avulla.

Mutu - tuntumaa on juuri tuo maallikon arvailu mitä pitää tehdä ja kun voi tehdä.

Asia on vain niin yksinkertainen, että psyykkisesti sairastunut ei ole voinut sairastumiselleen mitään, siihen ei auta neuvot iloisemmasta elämän asenteesta.
Kun mieli on sairastunut, siinä on tapahtunut selvä kemiallinen reaktio aivoissa ja sitä ei saada korjattua keskustelemalla siihen tarvitaan aina lääkehoito.

Turruttavat lääkkeet ovat sitä varten, että mieli turtuu tuntemaan sitä tuskaa mitä masentunut sairas mieli kokee.

Kuten sanoin, ei yksikään ihminen joka ei ole itse henkilökohtaisesti käynyt läpi sairasta masennusta pysty tajuamaan sairauden vakavuuttta ja sitä tuskaa mitä siihen liittyy. Yksinkertaisesti ihminen ei pysty olemaan elossa ilman turruttavia lääkkeitä tai alkoholia kuten moni masentunut tekee.

Terapiasta. Se ei koskaan ole muutaman kuukauden tai vuoden tai kahden vuoden prosessi vaan parhaassa tapauksessa sitä joutuu käymään terapiassa parikymmentä vuotta ennenkuin asiat alkavat loksahtaa kohdalleen.

Terapeutin tarkoitus on ohjata potilas itse tajuamaan missä mättää ja kun nämä kipeät asiat on hyväksytty ja käyty läpi alkaa eheytyminen.....

No olen aina ollut "kateellinen" henkisesti vahvoille ja voimakkaille ihmisille, sillä heidän ei tarvitse pelätä mitään he jyräävät elämässään eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta....
Mutta sitten toisaalta ellei meitä herkkiä olisi missä olisivat luovat ja taiteelliset ihmiset.

Maailma nyt on tätä ja tänne on mahduttava elämään niin psyykkisesti sairaat ja terveet kun fyysisesti sairaat ja terveet.
Se on taito jos mikä, miten tulee toimeen erilaisuuden kanssa on se sitten psyykkistä tai fyysistä.
Onneksi on ihmisiä, jotka "ymmärtävät" enemmän ja puhuvat vähemmän.

Pieni ystävällinen hymy ja katse auttavat kummasti sairasta eteenpäin...

...juu... kirjoitti:

Heitän kehiin ehdotuksen , että annetaan edelleenkin ammattihenkilökunnan hoitaa henksisesti sairaita niin lääkityksen kun muun hoidon kuten terapian avulla.

Mutu - tuntumaa on juuri tuo maallikon arvailu mitä pitää tehdä ja kun voi tehdä.

Asia on vain niin yksinkertainen, että psyykkisesti sairastunut ei ole voinut sairastumiselleen mitään, siihen ei auta neuvot iloisemmasta elämän asenteesta.
Kun mieli on sairastunut, siinä on tapahtunut selvä kemiallinen reaktio aivoissa ja sitä ei saada korjattua keskustelemalla siihen tarvitaan aina lääkehoito.

Turruttavat lääkkeet ovat sitä varten, että mieli turtuu tuntemaan sitä tuskaa mitä masentunut sairas mieli kokee.

Kuten sanoin, ei yksikään ihminen joka ei ole itse henkilökohtaisesti käynyt läpi sairasta masennusta pysty tajuamaan sairauden vakavuuttta ja sitä tuskaa mitä siihen liittyy. Yksinkertaisesti ihminen ei pysty olemaan elossa ilman turruttavia lääkkeitä tai alkoholia kuten moni masentunut tekee.

Terapiasta. Se ei koskaan ole muutaman kuukauden tai vuoden tai kahden vuoden prosessi vaan parhaassa tapauksessa sitä joutuu käymään terapiassa parikymmentä vuotta ennenkuin asiat alkavat loksahtaa kohdalleen.

Terapeutin tarkoitus on ohjata potilas itse tajuamaan missä mättää ja kun nämä kipeät asiat on hyväksytty ja käyty läpi alkaa eheytyminen.....

No olen aina ollut "kateellinen" henkisesti vahvoille ja voimakkaille ihmisille, sillä heidän ei tarvitse pelätä mitään he jyräävät elämässään eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta....
Mutta sitten toisaalta ellei meitä herkkiä olisi missä olisivat luovat ja taiteelliset ihmiset.

Maailma nyt on tätä ja tänne on mahduttava elämään niin psyykkisesti sairaat ja terveet kun fyysisesti sairaat ja terveet.
Se on taito jos mikä, miten tulee toimeen erilaisuuden kanssa on se sitten psyykkistä tai fyysistä.
Onneksi on ihmisiä, jotka "ymmärtävät" enemmän ja puhuvat vähemmän.

Pieni ystävällinen hymy ja katse auttavat kummasti sairasta eteenpäin...

Lue lisää

Rivien välistä voi lukea kirjoituksissasi etten saisi mielipiteitäni esittää, vaikka toisin kuitenkin sanot. >Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät enemmän ja puhuvat vähemmän>

Niin olis kait ainakin psykiatreille hienoa kun kukaan ei puuttuisi heidän tehokkaisiin hoitoihinsa tai arvostelisi niitä, niinkö. Anti mennä vaan perheet ja työt ja lasten hyvinvointi, puhumattakaan potilaan voinnista, kestää kestää. Miksi se kestää, miksi sitä pitää kierrellä ja kaarrella parikymmentäkin vuotta? Mitä pelätään?

maiqqu kirjoitti:

Mielestäsi syyllistän masentuneita siitä että ovat itse aiheuttaneet masennuksensa. Tarkoitus ei niin ollut. Mitä syyllistä siinä tarvitsee etsiä? Ei syyllistä vaan syitä. Päinvastoin on mahdollista armahtaa itsensä. Kukin tekee aina niin kuin parhaaksi katsoo. Vaikka "virheitäkin", jokin syy niihinkin ollut, että se on mielekästä.
Henkisten asioiden pohtimisesta ei tule etsiä syyllistä vaan pelastusta!

... Enkä heitä näitä millään mutu-tuntumalla, kuten tunnut vaan luulevan...

Jotain muutakin tarvitsisi keksiä kuin lääkkeet, joilla ihmisten psyyke latistetaan ei miksikään ja turrutetaan oma taju. Terapiassa lääkärit tuntuvat pelkäävän potilaan tunteita enemmän kuin potilas itse. Vai mitä kun eräskin mies käy läpi omaa traumaansa jo toista vuotta ja lääkkeitä vaan, lääkkeitä vaan, keskusteluissa ei ole edetty kuin syyttelemisiin ja vikojen etsintään ja ainaiseen vanhan jauhamiseen. Työpaikka mennyt, vaimokin hermoromahduksen partaalla ja poikakin terapiaan kotitilanteen vuoksi. Kuinka paljon on tällaista? Mutta eihän niistä puhuta kun jotain on vinossa ja jotain tarttis tehrä, mut kun ei tiedetä mitä.

Joten ehdotuksia ex-masis, heitä jotain kehiin!

Lue lisää

Tässä keskustelussahan pääasiassa aiheena oli masennus, eikö vain. Miksi vedät psyyken sotkemisen lääkkeillä tähän? Maseenus/mielialalääkkeet EIVÄT ole psyykenlääkkeitä eikä niillä siis pyritä vaikuttamaan ihmisen psyykeeseen mitenkään (niiden tarkoitus nimenomaan EI OLE vaikuttaa psyykeeseeb).

Psyykelääkkeet ovat eri asia joskin psykoottisen masennuksen hoidossa niitä on hieman 'pakko' käyttää (mahdollisen masennuslääkityksen lisäksi), jotta pyrittäisiin estämään henkilön psykoottiset jaksot. Psykoosissa ollessa ei henkilö elä 'tässä todellisuudessa'. Jos ei elä täällä, vaan harhaisessa ja vääristyneessä 'todellisuudessa' (joka on hyvin todellinen psykoottiselle ihmiselle itselleen), lienee selvää ettei tällaisella henkilöllä ole kykyä välttämättä edes huolehtia päivittäisistä perustarpeistaan.

Kirjoitustesi perusteella rohkenen tässä kommentoida niiden vaikuttavan hyvinkin mutu-pitoisilta. Ei millään pahalla.

maiqqu kirjoitti:

Rivien välistä voi lukea kirjoituksissasi etten saisi mielipiteitäni esittää, vaikka toisin kuitenkin sanot. >Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät enemmän ja puhuvat vähemmän>

Niin olis kait ainakin psykiatreille hienoa kun kukaan ei puuttuisi heidän tehokkaisiin hoitoihinsa tai arvostelisi niitä, niinkö. Anti mennä vaan perheet ja työt ja lasten hyvinvointi, puhumattakaan potilaan voinnista, kestää kestää. Miksi se kestää, miksi sitä pitää kierrellä ja kaarrella parikymmentäkin vuotta? Mitä pelätään?

Lue lisää

Psykiatria on hieno ja hyvä hoitomuoto.
Nykyaikana psykiatrien koulutus on huipputasoa.
Todellista apua tarvitsevat eivät voi saada eivätkä saakkaan koskaan apua sairauteensa maallikolta tai mutu-tuntuma ihmiseltä.
Psykiatri on ainoa, joka pystyy diagnosoimaanihmisen mielentilan.

Mitään ei pelätä enemmän kuin juuri noita maallikko mutu-tuntuu ihmisiä, jotka jakelevat neuvojaan henkisesti sairaille ihmisille.

Sinulla on selkeä persoonallisuushäiriö, (sanoo mutu tuntuma ihminen)koska et pysty ottamaan asioita asioina vaan alat jänkkäämään ja pänkkäämään, että sinun tietosi on ainoa oikea.

Osa siitä mitä puhut on varmasti totta, mutta henkisestisairaat jätettäköön oikeiden ammattiauttajien hoiviin, eikä aleta täällä jakelemaan neuvoja.

Vai mikä hinku sinulla on "parantaa" henkisesti sairaat. Oletko itse nyt vai oletko ollut hensiesti sairas ja tarvinnut psykiatrin apua ja pettynyt siihen vai mistä tämä psykiatri vastaisuus ?

kiitos..

Ennemminkin ärsyttää syyttelevä ja kaikkitietävä kirjottelu henkilöiltä,jotka selvästi ei asiasta tiedä.Sinunkin kirjotuksessa huomaa tuon ilkeyden, vain koska täällä on väitetty vastaan.Jos ei onnistu toipumaan masennuksesta, se kuule kalvaa varmasti.Mutta miksi se vaikuttaisi mielipiteeseen.Tuollainen kirjotustyyli osoittaa, miten vähän välität sairaista ihmisistä.Vai menetkö syöpäsairaalle naureskelemaan,että kalvaako mieltä kun hoito ei onnistu?
Kukaan ei ole kieltänyt kirjottelemasta tänne.Mutta tottakai saa vastata kun joku kuten aloittaja kirjottaa täysin perättömiä päätelmiä.Ja kun asiallisiin vastauksiin ja perusteluihin ei enää kyetä sanomaan vastaan, niin kirjotetaan ilkeyksiä.Epäillään masentuvan itse syyllistävän itsensä, mikä taas muka todistaisi alkuperäisen "teoriat"oikeiksi.Siitä jo huomaa, ettei ole vaivauduttu lukemaan ainuttakaan masennuksesta kertovaa kirjaa.Sinun tai masentuneen kaltaisilta neuvon saaminen olisi kaikista surkeinta.Tuo mustavalkonen näkemys hoitoja vastaan.Yksi juttu muuten,en ole itseäni tuntenut koskaan uhriksi vaikka mulla on ollut vaikea masennus.Sinultahan noita piikikkäitä huomautuksia riittää.