sori en jaksanut lukea kaikkia muita tekstejä joissa ois ehkä samaa.. olen siis suhteessa, ollut jo monta vuotta, ikää vasta 25v. Olemme nuoria, puolisoni on teini-ikäni rakkaus eikä minulla ole ollut kuin pari yhden illan juttua ennen häntä. Jotenkin vaikea uskao että oltaisiin 15v-85v yhdessä. Ja vaikka suhteemme on hyvä, kunnioitusta, seksiä, luottamusta, huumoria jne jne löytyy mutta jotenkin en näe meitä koko elämäämme yhdessä koska voin myöntää että olemme ehkä vain jämähtäneet suhteeseemme koska emme osanneet muutakaan. olemme itseasiassa kerran eronneet 6kk ajaksi mutta palasimme vaan huvin vuoksi yhteen kun ei tullut muita eteen. tai siis vaikea selittää mutta olimme nuoria, vähän sellaisia nörttejä ja sitten löysimme toisemme huonolla hetkellä ja jotenkin jäimme siihen koska meillä oli yhteisiä kavereita ja hyvää seksiä. asuntoommekin muutimme 5v sitten koska löysin todella halvan ja hyvän kämpän ja en olisi pystynyt maksamaan kuitenkaan vuokraa yksin mutta halusin tuon ihanan alihintaisen kämpän ja pyysin ihan puskista häntä muuttamaan yhteen. muutimme ja saimme 2 lastakin. ovat vielä pieniä tosiaan ja puolisoni on mahtava isäkin.
Olen ihan tasapainoinen ihminen, voimakkaasti tunteva ja räiskyvä vaan. Olen tällä hetkellä siis ihastunut/rakastunut mieheni kaveriin. kerran olen aiemmin ollut ihastunut suhteemme aikana ja se meni nopeasti ohi. Ihastukseni on jo faktapohjalta täydellinen ihminen eli en mielestäni ole mitenkään tunteiden hullaannuttama, pelkästään. Koin häntä kohtaan tutustuessamme pienen ihastumisen noin 5v sitten ja tunne meni aina ohi kun mies rupesi seurustelemaan (kaksi krt) koska en osaa olla kiinnostunut varatuista koska en jotenkin pysty, en tunne sellaista kilpailuviettiä toista naista katsoessani vaan silloin olen ollut oikeasti onnellinen miehen puolesta koska miksi en haluaisi hänen olevan onnellinen... minullakin on oma onneni.. en vaan ymmärrä miten voin OIKEASTI onnellisessa parisuhteessa ihastua näin syvästi johonkin! vai luulenko vain suhteemme olevan täydellinen koska olemme toistemme ensimmäiset :o? toivon että tämä johtuu jostain nuoruuden tunnekuohuista koska en ainakaan 40v jaksaisi tällaisia tunteita saati peitellä niitä.. näen nykyään tätä miestä todella harvoin, oikeasti kerran puolessa vuodessa ehkä mutta en käsitä miten sekaisin hänestä menen joka kerta ja siis ihan yöunista lähtien sekoan. lapsia varten vaan on skarpattava.
Olen ihan tasapainoinen ihminen, voimakkaasti tunteva ja räiskyvä vaan. Olen tällä hetkellä siis ihastunut/rakastunut mieheni kaveriin. kerran olen aiemmin ollut ihastunut suhteemme aikana ja se meni nopeasti ohi. Ihastukseni on jo faktapohjalta täydellinen ihminen eli en mielestäni ole mitenkään tunteiden hullaannuttama, pelkästään. Koin häntä kohtaan tutustuessamme pienen ihastumisen noin 5v sitten ja tunne meni aina ohi kun mies rupesi seurustelemaan (kaksi krt) koska en osaa olla kiinnostunut varatuista koska en jotenkin pysty, en tunne sellaista kilpailuviettiä toista naista katsoessani vaan silloin olen ollut oikeasti onnellinen miehen puolesta koska miksi en haluaisi hänen olevan onnellinen... minullakin on oma onneni.. en vaan ymmärrä miten voin OIKEASTI onnellisessa parisuhteessa ihastua näin syvästi johonkin! vai luulenko vain suhteemme olevan täydellinen koska olemme toistemme ensimmäiset :o? toivon että tämä johtuu jostain nuoruuden tunnekuohuista koska en ainakaan 40v jaksaisi tällaisia tunteita saati peitellä niitä.. näen nykyään tätä miestä todella harvoin, oikeasti kerran puolessa vuodessa ehkä mutta en käsitä miten sekaisin hänestä menen joka kerta ja siis ihan yöunista lähtien sekoan. lapsia varten vaan on skarpattava.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lapsethan on tietenkin pidettävä ykkösenä mielessä, ymmärrän sen. kuitenkin en varmaan ole ainoa äiti joka näin on tuntenut. ihastukseni tunteista minua kohtaanhan ei ole mitään takeita mutta voin sanoa että jos silmistä mitään voi lukea kun näemme niin kyllä hänkin jotain tuntee, tuskin yhtä suurta kuin minä. eikä kyse ole että haluan nähdä jotain-en edes haluaisi. helppoahan se olisi jos mies olisi ihan kylmä mutta kun ei. puolisollani ei onneksi ole mitään hajua tunteistani koska en missään nimessä halua häntä satuttaa, hän ei ikinä satuttaisi minua.
en vaan ymmärrä miten olen aina vaan näin hulluna mieheen vaikka sattumalta esim baarissa törmäämme harvoin tai hän tulee käymään tai kuskaa meitä tms? en siis näe häntä edes usein.. aikanani ennen lapsia kyllä näin paljonkin. Olen ihan sekaisin ja ajattelin että tunteista kirjoittaminen auttaisi-huomaisin vaikka kuinka tyhmältä kuulostan. välillä mietin puoli vitsillä että pitäisikö vain käydä hoitelemassa homma alta pois hänen luonaan ja jättää asia sikseen, koska todellisuushan on usein karu verrattuna haaveisiini, ja huomaisin miehen olevan kuin muutkin miehet. tai olisi edes joku asia johon kiinnittää tämä tunne, nyt se vaan roikkuu ilmassa vailla järkeä. joku päivä sitten tajuaisin että eipä sekään kummoinen kokemus ollut tai jotain..
miten helvetissä saan tunteeni aisoihin? en halua mitään huoltajuuskiistoja ja rikkoa mieheni ja ihastukseni kaveruuttakaan, enkä edes oikeasti halua tuntea näin! koska tämä saattuu eikä ole mitään ihanaa ja voimaannuttavaa... silti huomaan välillä miettiväni itseäni asumassa tämän miehen kanssa ja leipomassa hänelle tai muuta vastaavaa.. kunnes näen puolisoni alkoholisoituneena jossain lähipubissa masentuneena samalla hetkellä,. tiedän että mieheni menisi todella rikki jos meille jotain tulisi. lapsia nyt en edes kaiva esiis koska se on itsestäänselvyys että he kärsivät eniten, äiti nyt kuitenkin olen aina heille, en tietenkään halua huoramaista mallia heille antaa itsestäni. toivon oikeasti välillä että mieheni löytäisi jonkun jotta saisin ikäänkuin luvan mennä tämän toisen mukaan. kamalaa, tiedän. mieheni ja tämä ihastus eivät juurikaan lasten saamisen jälkeen ole olleet kavereita kun ei ole aikaa ja miehelläni on muitakin kavereita toki.
miten tällaisia tunteita voi kontrolloida? kaikki aina sanovat ettei nämä haaveet tosielämässä ole yhtään niin ihania asioita kuin mitä päässä kuvittelee, miksi näitä salasuhteita silti on ja pettämisiä toistetaan, kysympä vaan? pelkään että joskus kännipäissäni hyppään tämän miehen kaulaan ja nolaan itseni ja perheeni, saati että hän lähtisi mukaani ja pilaisin kaiken mitä olen rakentanut ja satutan kaikkia ja parhaassa tapauksessa jäisin loppuelämäkseni yksin. samalla kun puolisoni ja ihastukseni menisivät naimisiin tahoillaan. kyse ei edes ole seksistä vaan voisin oikeasti asua ja elää tämän miehen kanssa, en ole tällaista tuntenut ikinä, en edes parhaana hetkenä nykyisen puolisoni kanssa, kun mitä nyt 15v mitään maailmasta tiesi. ja tiedän että alkuhuuma katoaa kaikista suhteista ja tavalliseen,turvalliseen suhteeseen kaikki lopulta tähtää, mutta jotenkin ajatus tästä ihastuksesta ei edes tunnu miltään hetken huumalta vaan siltä oikealta.. meillä on todella paljon yhteisiä ajatuksia ja huumori ja kaikki, en ole ikinä tavannut hänen kaltaistaan ihmistä. olisin kiitollinen pelkästä kaveruudestakin koska hän on niin hieno ihminen mutta hän on mieheni ystävä, mieheni tulisi tietysti mustasukkaiseksi jos häntä kaksin näkisin. ja pettäminen tulisi väkisinkin välillä mieleen vaikka kuinka pelisäännöistä sopisimme ja tukahduttaisin tunteeni. kaduttaa kun menin niin nuorena tekemään niin lopullisia valintoja vaikka lapsiani rakastankin. en halua ketään satuttaa mutten voi tälle mitään. kamala ajatus että rakastamani mies on tuolla jossain ja meillä voisi olla vaikka mitä ja kaikenlisäksi minulla on ihana suhde kotonakin, en vaan osaa siittä nauttia näiden tunteiden vallassa. mitä tässä kannattaa tehdä muutakuin mennä johonkin mielenterveys toimistoon asiakkaaksi?? huoh säälittävää, anteeksi..
Rauhoitu! Nyt jos koskaan se kannattaa!
Niin onhan tuo vittuilukin yksi tapa saada ihminen takaisin ruotuun? pitää kai vaan uskoa että tämä vahvistaa suhdettani puolisooni. jos vaikka ihastukseni muuttaisi pois suomesta tai jotain niin sekin tietysti auttaisi..
Just, ihan miiaa varten sanon että et tiedä mistä kirjoitat. Joten ole hiljaa. Tiedän mitä yrität, mutta paljastat aina mitä olevinaan luulet tietäväsi.
Et tiedä mistään mitään, ja se onkin aina yhtä erikoista!
Parodia jonkun raukan elämästä.
luusereita saa mollata! Ne on ansainneet sen omalla tyhmyydellään.