en vain tajua

13v epätietoinen

Hei, olen siis 13 v tyttö, ja mulla on sellainen pieni, ajatuksiaherättävä ongelma.

Jo pienestä pitäen mulla on välillä ollut sellaisia n. Minuutin tai pari kestäviä "kohtauksia". Niiden aikana tulee yhtäkkisesti sellainen olo, että ei, ei, ei, ei mä oon tehny kaiken väärin mä oon ihan hirvee, mua kaduttaa, mitämä nyt teen, mähaluun vaan kotiin ja nukkumaan. Tällöin tulee myös useasti sellaista pientä pahoinvointia ja hieman kummallista tunnetta päähän. Tämä ei nyt ole kyse mistään sellaisesta, että tulee vain miettineeksi jotain joka esim. Kaduttaa. Enempi se tuntuu siltä että joku naksauttaa valokatkasijan pois päältä sun pään sisällä. Tää on ihan hirveen vaikeeta selittää, en tälläkään kerralla onnistunut siinä kovin hyvin. Joskus pienenä yritin äidille siitä kertoa ja selittää, mutta se vain on niin vaikeeta ja sillon mua pidettiin vaan pienenä kersana joka sepittää jottain kummallisia. Nyt oon luovuttanu sen suhteen jo, koska suoraan sanoen sitä ei vain pysty selittämään.
Niitten aikana olo on tosiaan hyvin epätodellinen, kaikki tekeminen keskeytyy aina, myös puhuminen ja jos on jossain muualla kun kotona niin tekee vaan mieli kotiin takasin.

Voiko tämä olla vaan jotain pikkusia aivon sähköhäiriöitä vai sepitänkö mä vaan omiani?
En usko että kukaan tätä tajuaa, mutta jos pikkasenkin tunnet että sulla on samallaisia, pliiis laita kommaa ja muuta. Oon kyllästyny siihen et mulle nauretaan jne. Ku selitän siitä. Sentakii en paljoo enää puhu asiasta... minulla ei masennusta kyllä yhtään ole, mutta jos se on jotenkin piilossa, voiko se aiheuttaa tällaisia?

ja vielä, jos aivoissa olisi joku pieni sähköhäiriö joka aiheuttaa tollasia kohtauksia, näkyykö se eeg-tutkimuksissa vaikkei kohtausta tutkimuksen aikana olisikaan?

Nyt olen siis 13 vuotta ja ensimmäisen kerran ku muistan että minulla oli tällainen, olin 4-5 vuotias. Se ei unohdu koskaan.

3

153

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja1

      Vielä lisäksi tuohon, että tunnetta voisi selittää lisää myös vielä todella suurella ahdistuksella, ja joskus minulla tulee sen aikana mieleen jotain, esim. Viime kerralla tuli yksi kauan sitten nähty uni, mutta tämän jälkeen niitä asioita ei vaan... suoraan sanoen muista.
      en tiedä epilepsiasta yhtään mitään oikeastaan, periaatteen vaan. Eräästä muusta syystä (yhtä suurempaa kohtausta epäillään) minulla epäillään epilepsiaa. Lähipäivinä on eeg-testit, mutta pelottaa, että jos oikeasti minulla epilepsia olisikin muttei tutkimuksissa näkysi.
      nojaa, katsotaan.

    • aitova

      Sinä oot 13v.ootko saanut kaikki rokotusohjelman rokotteet?jos näin oot saanu kymmeniä rokotteita,jotka sisältää aivoillle myrkyllisiä aineita mm..alumiinia elohopeaa.formaldehydia,polysorbaatti 80 ym..ym.
      Nämä aineet on sitä vaarallisempia ,mitä huonompi on sinun antioksidanttipuolustus ja nykyajan roskaruuassa ei juuri ole luonnollisia antioksidantteja,,

    • aloittaja1

      Tietysti olen kaikki rokotusohjelman rokotteet saanut, mukaanlukien HPV-rokotteen.
      Enpä tiennytkään, että rokotteet tuollaiska aineitä sisältävät! :o

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      558
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe