Hirveä olo, en pysty itseä auttaan, lääkärit on kokeilleet kaikkea, muita ihmisiä ei ole, en jaksa hakea muita ihmisiä, en jaksa auttaa itseä millään tavalla, MILLON OIKEEN USKALLAN HYPÄTÄ PÄÄ EDELLÄ TUOSTA PARVEKKEELTA?
En selviä
kuollutelämä
442197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Niin toivoton tapaus ettei tähän voi kyllä vastata
Niin se vaan on
Niinniin
Kaipaan yhtä ihmistä niin uskomattoman paljon.... tekee mieli vaan itkeä kokoajan.... hirveä olo
MIllonkohan se loppuu...
Ei kannata ees ajatella sitä itsemurhaa, päätä että et anna periksi tälle elämälle ja sen haasteille, ettet luovuta vaikka kuinka se kiristää sua. Joku päivä sun asiat voi olla ihan toisinpäin, paljon paremmin, sillon tunnet et kui hienoo oli voittaa tää elämä. Uskon et susta on siihen. Kärsin itse pstd oireista joita oli yli 10 samaan aikaan mua kiduttamassa, en ollu oikeesti mitään, kellekkään, kukaan ei halunnu ees tuntee mua, tunsin et elin täällä vaan kärsimyksen takii, en oo koskaan tuntenu itteeni onnelliseksi syntymästä lähtien..olin jopa niin loppuun palanut etten ajatellut olevani ihminen enää, olin niinku jossain koomassa jossa tunsin olevani elävä kuollut täällä maailmassa, en halunnut edes itkeä enää , ajattelin itsemurhaa joka toinen päivä.. Semmosta oloa kukaan muu ei voi tuntea kun sä joka kärsit samaa. Ihmiset on kun petoja jotka raatelevat sua pala palalta eivätkä välitä sun tunteista, harva ihminen hymyilee tai edes haluaa ymmärtää sua.
En syönyt lääkkeitä tai käyttäny terapeuttia, mulla syy oli menneisyys , traumat ja oman itseni hyväksyminen kun sai ne selvitettyä ja sain annettua anteeksi ne, pystyin paranemaan ja kääntämään tän elämän voitoks itelle.
Jos oikeasti olisit kokenu samaa, tietäsit, että tuo kommentti on täysin merkityksetön. Ei mua jaksa kiinnostaa nuo tarinat ja ohjeet tässä tilassa. Ehkä jos siinä olisi jotain uutta. Mutta kaikki sitä samaa vaan hokee. Turhaa hokevat, ei ne vaikuta minun tilassa oleviin. Kuollut on kuollut. "Ei kannata edes ajatella sitä itsemurhaa". Tiedätkö edes mitä masennus on?
Ei sitä jaksa tyhjää odottaa vuosia. Mielummin kuolee kun odottaa sitä valoa josta ei näy pilkahdustakaan.
Otappa se sora pois sun perseestäs ja koita kohella sua auttavaa kiltimmin, hyväähän tässä vaan tarkotettiin. Mitä järkeä sun on edes tänne itkee jos et kerran kenenkään tarinoita tai neuvoja halua ottaa vastaan tai lukee? Luuletko että se elämä kääntyy hyväksi tänne kirjottamalla niinku vaan nipsnaps? Huomiohuoraamalla? Ei kettään kiinnostakkaan sua auttaa jos oot noin narsisti ja aattelet että sää oot ainut tässä maailmassa jolla menee asiat huonosti.
Kyllä, elämä on narttu joka pieksee ja hakkaa ja pahoinpitelee kaikin tavoin, jotku kestää sen, jotku ei. Tuo sun asentees ei silti auta paskaakaan, vittu sun asiat on varmasti paljo paremmin joidenki toisten elämäntilanteisiin katsottuna.
Vaikka oiski loppuun palanu nii kyllä sitä elämisen voimaa ja ittestäs välittämistä löytyy jos et uskalla ittees tappaa. ihmisiin tutustuu niin hyvin tänä päivänä ja on niin saatanasti lääkkeitä ja osastoja että ihme jos sua ei voi auttaa.
Osastolle en voi mennä, koska vakava trauma vapauden menettämisestä. Lääkkeitä kokeillaan kokoajan, mikään ei toimi. Väsynyt ihminen ei tapaa ihmisiä.
Sanoin vaan, että ei se auta, että mulle sanotaan, että "elä tapa ittiäs". Päin vastoin. Tämän tietää kaikki hirveän olon kokeneet.
Hyvää mulle sillonkin tarkotettiin kun mut laitettiin laitokseen, jossa kärsin vuosia niin pahasti, että nyt ollaan tässä kunnossa.
Ihansama vaikka muiden asiat olis huonommin. Mun asiat on tarpeeksi huonosti. Niin huonosti, että mielummin kuolee. Ei se muiden asioiden huonompana oleminen saa mua näistä kahleista ja hirveästä olosta.
Valitan täällä, koska muuta en enää voi, en kykene, ei ole voimia.
Ite oot narsisti.
Oletko kokeillut psykoterapiaa tai jotain muuta kuntoutusta tai harrastusta?
MItens on ihmissuhteiden laita?
Entäs työ-toimeentulo-opiskelu?
Liki 40 vuotta masennuksesta kärsineenä sanon, että ei ole toivotonta tapausta. Pitää vain löytää se jokin ja ennen kaikea etsiä syytä eikä hoitaa pelkkiä seurauksia.
Olin kokenut ton kaiken jos et usko, en vitsillä sitä kirjoittanut, mulla on lapsesta saakka ollu kaikki noi oireet, pstd. Yli 10 vuotta kamppailin noiden asioiden kanssa, mua ei kukaan ymmärtänyt koskaan missään, eikä kukaan halunnu ees kuunnella. Halusin vaan sanoo sulle et ei kannata luovuttaa, aattele ny jos haluut tehä sen itsemurhan mitä se hyödyttää? vapaudut? tai ehkä joudut kärsiin lisää ?, tiedän et haluut voittaa, tän elämän. Älä luovuta, luulin itekkin et olisin koko elämän vaan kynnysmatto täysin mitätön kenellekkään, mille kaikki vaan nauraa. Tiedän millasta on elää sellasena, jolla ei oo mitään. Tiedän sen tunteen kun oot ihan tyhjä sisältä eikä oo enää mitään mistä tarrata kiinni, eikä mikään merkitse. En haluu kirjoittaa romaania tästä sulle, enkä kirjota tätä sulle sarkastisesti. Oon kokenut tän kaiken, mun mielestä lääkkeet vie hetkeksi sen oikean kivun pois ja oikean syyn, en tietenkään väitä että ne on hyödyttömiä, ei ehkä kaikille. Mut jos tiedät et sulla on lapsuudessa traumoja esim koulukiusaamisesta yms. tai perheestä en osaa päätellä. sun täytyy antaa ne anteeks ja myöntää ne.Mut jos syy ei oo niin yksinkertanen, en halua leikkiä lääkäriä sen enempää. Olin se kuka kirjotti sulle ekan kommentin. Uskon et pystyt paraneen tosta, itsekin kun paranin, uskon et mikä vaan on mahdollista nykyään.
En vähättele sun sairauttas mitenkään, tunnen vaan susta et sulla on paljon vihaa sisällä, viha pistää sut addiktoitumaan ihan mihin vaan, saa sut ylimieliseks, ylpeeks ja pistät muurin jokaseen asiaan, mulla se sai yli 10 oiretta aikaan samaan aikaan, on oikeestaan ihme et oon tässä, halusin itekkin kuolla joka toinen päivä.Viha tulee jostain, traumoista, tai siitä et vihaat ittees etkä pysty hyväksymään ittees. Luulin itekki et mulla on jotain ms oireita tai kasvaimia, kun tärisin joka paikassa missä oli ihmisiä, en pystynyt olemaan ihminen, en pystyny puhuun kellekkään. Kannattaa taistella vaan, sitähän tää elämä on, joku päivä kerrot jollekkni samanlaiselle ihmiselle niinkuin sinä et kuinka parantua.
En vihaa itseä, mulla ei ole luulemia asioita, oon puhunu kaikille avoimesti jo 8 vuotta, mutta asiat menee vuosi vuodelta huonommaksi. Ihansama mitä muut sanoo, tässä tilanteessa pakosta vaan haluaa kuolla, koska oma kokemus todistaa paremmin sen, että parannusta ei tule, kuin toisten sanat sen, että se tulee. Vuosi vuodelta pimenee kaikki, valosta ei näy pilkahdustakaan. Ihminen luovuttaa.
saako udella mikä diagnoosi sulle annettiin psygolokilla? en itse luota niihin hevosin lääkkeisiin mitä ne antaa ihmisille. Olis mullekkin helpompi ymmärtää jos tietäisin syyn mikä sulla on
Siis ei siellä ole tullu mitään esille. Vaikeaa masennusta ollaan hoidettu.
Voooii lapskulta. Eik siul kukkaa oo kertont ettei muut immeiset sinuu voi auttaa? Itte pitää ittiää auttaa täs elämäs. Sie luulet vaa ettet voi ittiäs auttaa, niin miekii ennen luulin, mut sitte kun olin hakent apuu tohtoreilt, sykiatreilt, sykoloogeilt ja perheenjäsenilt, ystävilt ja tuntemattomiltkii, nii mie jouduin myöntää ittellein, ettei kukkaa toinen immeinen voi minuu auttaa. Vaa mie itte voin. Jos mie haluun.
No oonha mie uskos. Uskos Jumalaa. Se se kai on minuu synkimmil hetkil auttant, eli niilkii hetkil, kun en oo ees ite pystynt ittiää auttamaa.
Kuulostat viisaalta ihmiseltä. Tiedän sen, että kukaan ei voi auttaa. Ja koska en itse voi itseä auttaa (ihansama vaikka kuinka sitä hoetaan mulle että pystyn. Sitä hoettiin monta vuotta, ei toiminu silloin, eikä nytkään) olen kuollut ihminen.
Älä heitä kirvest kaivoo kuitenkaa. Sinun sykoloogiset taijot ja kyvyt viel kehittyy varmaan, varsinkii jos sie oot nuor immeinen. Jo vuojen kuluttuu saattaapi olla elämä paljo paremmas kuosis sinulkii. Kato ku sie kehityt koko ajan immeisenä vahvemmaks. Näi mie uskon.
Et sie kuollu immeinen oo, kun kerta tänne viestiiki naputtelet. Anna elämälle viel tilaisuus!
kärsin
kärsin
kärsin
kärsin
kärsin
kärsin
kärsin
vielä kuolleenakin
niin se menee
Niin hirveä olo, että menen peitonalle ja huudan. Kun ei voi mitään tehdä, eikä puhuminen auta ja kärsimys jatkuu, eihän sitä halua elää
Lopeta ne lääkkeet, Miksi syödä moisia myrkkyjä jotka estää paranemisen. Alun jälkeen alat voida kohta paremmin.
Miksi sitten oli ennen lääkkeitä sama olo kuin nyt? Miksi on ollut sama olo, ihansama mitä lääkettä syö? Eläkä sano, että "ensin lopetat ne lääkkeet,siitä lähtee paraneminen", vaan vastaa siihen miksi oli ennen lääkkeiden käyttöä sama olo monta kuukautta? Miksi oli yhtä vaikea parantua silloin?
Lääkkeet esti sen luonnollisen paranemisen, Passivoivat sinut tuleen makaamaan.
Normaali elämään kuuluu se, Että ajoittain tuntuu tosi paskalta. Siitä pitää vaan ponnistaa eteenpäin.
Olet itsekkin huomannut Etteivät ne auta. Joten miksi edelleen syöt? Haittoja on varmasti!
Syön, koska kokeilen kokoajan uusia. Ei ole haittavaikutuksia, kun oli sama tilanne ennen lääkkeiden syöntiä. Ennen lääkkeitä tilanne paheni ja paheni, joten jotain oli tehtävä. Mitä muuta olisi tehny, kuin lääkkeitä kokeillut, kun ei voinu uloskaan mennä väsymyksen ja huonon olon vuoksi?
"Ajoittain tuntuu tosi pa***a" - kuulostat, niin kuin et edes tiedä mitä masennus on.
to flow blood from 100 holes from your body, that's the way one could cry in this situation
On muitakin joilla on asiat huonosti,
kurkkaappa vaikka tänne http://aikajaikuisuus.blogspot.fi/p/blog-page_5.html
En osaa enkä jaksa kiinnostua Jumalasta!!
ei auta
alkuperäinen tyypilisesti olotilassa, jonka lääkkeet ovat saaneet aikaan sinussa.
Elimistösi kestokyky on tullut tiensä päähän eikä jaksa enää taistella myrkkyjä vastaan. Se haluaa jo kuolla pois. Pahinta mitä lääkärit voivat sinulle tehdä on, että lopettavat yhtenään lääkkeitä ja vaihtavat uusiin.
Jos se alunperin ei ole ollutkaan masennusta? Lääkäreillä on vaan muotia diagnosoida kaikki mitä eivät ymmärrä tai viitsi tutkia masennukseksi.
Viisas kysymys tuo, miksi ihmeessä syöt lääkkeitä jos ne eivät kerran auta????
Parempi kärsiä ilman niitä kuin moninkertaistaa kärsimystään niiden kanssa.
Koska on ihmisiä, jotka on monen kokeilun jälkeen löytäneet auttavat lääkkeet. Mitäs siihen sanot?
AUTTAKAA!!!!!!!! AUTTAKAA!!!!!!!!!!!!!!! AUTTAKAA!!!!!!!!!!! AUTTAKAA!!!!!!!!!!! MULLA ON NIIN HIRVEÄ OLO!!!!!!!!!!!!!! HIRVEÄ OLO EIKÄ POIS PÄÄSE AUTTAKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt hoksasin, että oon lopettamassa tällä hetkellä lääkettä, joka saattaa aiheuttaa tätä hirveää tuskaa. Se on nyt minimaalisella annoksella. Se piti oloa ihan hieman parempana, kun oli enemmän annosta. Katotaan millon pääsen pois tästä hirveästä olosta, joka tuli lääkkeen lopettamisesta.
Kolme vuotta kärsiny arkussa - hirveä olo ja kun koittaa juosta pakoon, joka puolella seinä, ei voi tehdä mitään, pitää vaan palaa kivuliaassa tulessa. Millon se loppuu? Sitä on jo 8 vuotta hoettu, jo ennen masennusta, että kyllä se siitä. Kun ei uskalla tehdä sitä itsemurhaa, mutta haluan niin vain kuolla!!!!!!!!!!!!!!!!!
Lääkkeen lopettamisesta nyt viikko/kolme, silti jotenkin huimaa sen sivuvaikutuksesta. Ei ole tullu aivan yhtä hirveitä masennuskohtauksia, mutta on se edelleen aivan samaa, että tuntuu kuin palaisi kivuliaissa liekeissä kokoajan.. henkisesti siis. Kärsimys ei lopu
HALUAN KUOLLA. Tai haluan elää. Ei jatkuva kärsiminen ole elämistä. Monet muuten väittää että on. Ne ei ole kokenu sitä itse. Toivottavasti kokevat joskus.
Jos aloittaja on lopettanut mielialalääkkeet ja kärsii parhaillaan lopetusoireista, niin kannattaa huolehtia nyt lähi viikkojen ja kuukausien aikana terveellisen ja monipuolisen ruoan saamisesta, ravintolisiä sekä se kaikkein tärkein E-Epa.
Minä olen aikoinaan taistellut itseni irti SSRI, SNRI, bentsoista, neurolepteista ja muista kivoista mielentasaajista sekä väsyttävistä masennuslääkkeistä.
Tie oli tuskainen rääkki, loputttomalta tuntuvaa painajaisunta jonka päättymispäivämäärää ei tiennyt.
Pikkuhiljaa, päivä, kuukausi ja lopulta vuodet kerrallaan oloni kohentui. Sain fyysiset ja psyykkiset voimavarani takaisin. Voinen allekirjoittaa lauseen, että minut lääkittiin sairaaksi ja tuota kautta työkyvyttömäksi. Lääkittynä olo oli sellaista kellumista päivästä toiseen. Neuroleptien aikana olin enää kävelevä ruumis, vailla ajatuksia ja tunteita.
Koskaan ei noiden vuosien aikana kukaan lääkäri tai hoitaja kyseenalaistanut lääkityksen vaikutusta oloihin ja siitä seuranneisiin itsetuhoisiin ajatuksiin. Minulle vain ylhäältä käsin ilmoitettiin, että milloin olin psykkoottisesti masentunut tai muutein vain parantumattomasti sairas.
Lopulta kun en enää jaksanut taivaltaa loputtomassa pimeydessä, tuskassa ja epätoivossa tein päätöksen: minun sieluani ja minuuttani ei myydä lopullisesti lääkefirmoille ja heidän kaupparatsuilleen. Minä en täältä näin köyhästi lähde hautaan.
Tietenkään paikallinen mtt-toimisto ei olisi minusta irti päästänyt, sillä heistähän on ollut varsin leppoisaa jutustella aivan hassuja ja päättömiä täysin sekaiseksi lääkityn yksilön kanssa. Miettikäähän miten helpolla toiset saavat palkkansa?
Tuo kaikki tuntuu enää vain kauhealle pahalle traumaattiselle muistolle. Kuitenkin koin psykiatrian puolella asioidessani tulleeni vain huonompaan kuntoon. Tuo aika on elämäni pahin ja järkyttävin kokemus. Täysin käsittämätöntä, että kun lähti hakemaan apua huomaakin saaneensa tilanteensa ja elämänsä täysin solmuun sekä umpikujaan.
Jokainen päivä tuo mahdollisuuden aloittaa alusta.
Puhut ihmiselle, joka ei jaksa enää MITÄÄN, jolle tuskin kunnon ruoka maistuu, joka ei saa mistään tukea, joka ei jaksa enää yksin, monta vuotta taisteli, mutta voimat loppui, joka haluaa vaan kuolla että vahdi ruokavaliota?
Mm se ruokavalio on kuule ALKU muutokselle. Toipuminen on HIDAS prosessi, ei mikään taikatemppu.
Luulen tietäväni hyvin pitkälle ap:n tuntemukset, sillä kävin itse todella pohjalla jossa mätänin vuosia. Kuolemankaipuu oli ääretön. Päivät pitkät suunnittelin miten täältä lähden ja saan olooni sitä kautta helpotuksen.
Toistan itseäni, mutta kukaan toinen eikä mikään rohto tai pilleri tule nostamaan tuolta alhaalta ellei yksilö itse päätä, että nyt riitti.
Olisiko se niin, että kun tarpeeksi kauan on pyörinyt synkkien ajatusten parissa, kierinyt itsesäälissä siihen ajatusmalliin vaan väsyy ja tahtoo tavallisten kuolevaisten pariin elämään ns normaalia elämää.
Toki tuota heräämistä ei kuunapäivänä tapahdu, jos on tukevasti lääkittty päätä.
Jokainen kuitenkin tekee ratkaisut elämästään ja siitä miten sen täällä viettää.
Minä valitsin lääkkeettömän tien ja päivääkään en ole katunut.. vaikka jo lähes mt-kroonikkoa muistutin.
Akuutti keskusteluapua saat Suomen Mielenterveysseuran puhelimista lähes vuorokauden ympäri. Yhteystiedot ovat alla:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
Koska lääkkeen lopetuksesta on takana vasta 3 viikkoa kärsit suurella todennäköisyydellä vieroitusoireista. Arvioi asiaa tutustumalla psyykenlääke/huumevieroituksen esimerkiksi osoitteessa www.recovery-road.org ja www.cepuk.org. Molemmilla sivustoilla on erinomaisia videoita yleistiedosta sekä ihmisten henkilökohtaisia tarinoita vieroittautumisesta ja sen kestämisestä.
Varoituksena vielä; psykiatreilla ja lääkärikunnalla yleensä on todella heikko tietämys psyykenlääkkeiden vaikutuksista sekä niistä vieroittamisesta. Saatat jopa kuulla, että vieroitusoireet eivät voi kestää muutamaa viikkoa pidempää ja, että et voi enää niistä kärsiä. Tämä on kuitenkin höpöpuhetta, jota ei pitäisi ottaa todesta. Tutustu vieroitusoireiluun myös internethakujen kautta. Myös YouTubessa on lukuisia henkilökohtaisia kertomuksia ja päiväkirjoja vieroituksesta ja siihen liittyvästä kauheudesta ja epätoivosta. Sinun pitää jaksaa antaa ajan korjata vaurioita. Tsemppiä.
Haluan parantua ja heti alusta alkaen oonkin taistellu voimien mukaan, mutta vuosi vuodelta jaksoin vähemmän ja vähemmän, nyt oon jo siinä kunnossa, että ei sängystä pääse. Energiaa ei tullut eikä tule mistään. Kiitos kuitenkin.
"Sain tiedon lääkäreiltäsi että ei voida auttaa enää, kaikki on jo yritetty, mikään ei toiminu."
Miksi tämän elämän pitää olla tällaista synkkyyttä? Miksi toiset ihmiset pääsevät elämässään niin pitkälle ja toiset elävät kurjuudessa? Miksi pitää olla sotia ja toisten ihmisten huonoa kohtaloa? Miksi miksi miksi?!?
Oma masennukseni on jo siinä tilassa, että en laittaisi Venäjälle vastaan, vaikka he valtaisivat tämän maan. Kuulostaa varmaan hurjalta. Mutta miksi pitäisi taistella kun elämä on pelkkää paskaa vuodesta toiseen ja tulevaisuuskin näyttää täysin epätoivoiselta? Kunpa olisi olemassa jokin helppo ja kivuton keino päästä tästä elämästä eroon, jotta tämä painajainen loppuisi. En jaksa enää pitkään.
hirveä olo, kukaan ei voi auttaa, haluan kuolla jo pois, mutta kun hyppääminen on mahdotonta, ihmisvaistot laittaa pelkäämään suunnattomasti
> hyppääminen on mahdotonta, ihmisvaistot laittaa pelkäämään suunnattomasti
Tuossa mielentilassa ei varmaan kannatakaan hypätä, kuolemisesta voi tulla aika ilkeä kokemus kun niin sanotusti joudut helvettiin. Kannattaa kuolla hyvillä mielin. Tämä on minun pieni mielipiteeni, jonka olen muodostanut kuolleiden ihmisten kertomuksista kuolemastaan.