Valtavan suuri ikävä... Miten saada toinen pois mielestään? Ihan ahdistaa tämä kaipuun tunne. Näemme niin harvoin, ehkä toivoin osaltani liikoja. Olen hokenut itselleni, että minun tulisi vain päästää irti, mutta sydämeni sanoo aivan toista.
Voiko itselleen tärkeää ihmistä unohtaa koskaan? Onko se mitenkään mahdollista? Jotta tästä tuskasta pääsisi eroon. En voi häntä saada itselleni täysin koskaan, en koskaan. Mutta hän on osana elämääni aina silloin tällöin, kun meille molemmille sopii. Jos olisin tiennyt hukkuvani tähän tunteiden hyökyaaltoon, en olisi lähtenyt ollenkaan mukaan... Nyt se on liian myöhäistä, kunpa ajassa voisi palata taaksepäin, mutta toisaalta, mikäli en olisi hypännyt mukaan en olisi kokenut koskaan mitään näin ihanaa..
Voiko itselleen tärkeää ihmistä unohtaa koskaan? Onko se mitenkään mahdollista? Jotta tästä tuskasta pääsisi eroon. En voi häntä saada itselleni täysin koskaan, en koskaan. Mutta hän on osana elämääni aina silloin tällöin, kun meille molemmille sopii. Jos olisin tiennyt hukkuvani tähän tunteiden hyökyaaltoon, en olisi lähtenyt ollenkaan mukaan... Nyt se on liian myöhäistä, kunpa ajassa voisi palata taaksepäin, mutta toisaalta, mikäli en olisi hypännyt mukaan en olisi kokenut koskaan mitään näin ihanaa..
Vastaukset 29
Vanhimmat
Poissa silmistä, poissa mielestä,ja aika korjaa loput ;)
Kuin minun kynästäni..
Oletko sinä ap kakkonen, jollekin vakisuhteessa olevalle? Siinä kyllä vielä satutat itsesi. Jos tilanne ei ole tämä vaan kysessä on seurustelusuhde, niin en siltikään täysin ymmärtänyt tuota, että näette vain silloin kuin teille sopii. Tuon lauseen mukaan systeemin pitäisi sopia teille kummallekin, mutta tekstistäsi sain vaikutelman että sinulle se ei ole hyvä ratkaisu. Sinun ei pitäisi olla mukana sellaisessa mikä sinusta ei tunnu hyvältä. Ymmärrän, että alussa tutustutaan, tunnustellaan eikä vielä tarkkaan ehkä tiedetä mitä haetaan ja mihin suhde johtaa, mutta pidemmän päälle teidän pitäisi kummankin huomioida toisenne ja haluta suhteelta samaa vain näin suhde toimii ja tyydyttää kumpaakin osapuolta. Jos siis sinun ei ole hyvä olla ja olette asiasta fiksusti keskustelleet suosittelen sinua siirtymään eteenpäin. Tämän fiksun neuvon olen saanut mualta ja se kyllä toimii, vaikka voikin kirpaista. Ja kannattaa humioida, että jos tosissanne toisistanne välitätte saatte homman sovittua kummallekin sopivaksi. Tsemppiä.
Naulan kantaan osuit... Ja tiedostan erittäin hyvin, että hallaa teen tässä vain itselleni. Tämä tuntuu hyvältä ja ei tunnu hyvältä, siinähän se ristiriitaisuus piileekin. En vain jotenkin pysty päästämään irti noin vain, menettäisin aivan liikaa.
Voi minua, säälittävää... Mutta minkäs mahdat tunteillesi! :(
Kiitos viisaista sanoistasi...
Minä elän pitkässä liitossa, neljä vuotta sitten tapasin työn kautta ihmisen joka pysäytti minut aivan totaalisesti tunnetasolla. En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan yhtä voimakkaasti, oli karmea tunne myöntää tämä itselleni. Nuoruudessa olin ihan rakastunut mieheeni, mutta se tunne jonka nyt aikuisiällä koin oli jotain aivan käsittämätöntä. Silti tämä ihminen ei edes sitä tiedä, eikä kukaan muukaan. Hänellä on nykyään eri työpaikka, omakin uusi suhde ja hän on erittäin onnellinen siinä. Järjen ja tunteen taistelu on kestänyt koko tämän neljä vuotta. Rakastan tavallaan tätä ihmistä niin paljon että olen täysin onnellinen hänen onnensa puolesta. Elän elämääni ja olen omistautunut miehelleni ja perheelleni. Tämä ihminen oli vain tavallaan "joku" joka aiheutti jostain syystä erittäin voimakkaan tunteen minulle, silti tiedän ettei se ollut tarkoitettu ja tiedän että kaikki oli täysin yksipuolista. Näin voi kenelle tahansa sattua, turha on ketään syyttää. Jatkan elämääni, mutta tiedän etttä mieheni lisäksi tämä ihminen kerran pysäytti minut. Olen hyväksynyt asian ja kaipuu on voimakas, mutta silti hyvin outo, koska enhän edes kunnolla päässyt koskaan häneen tutustumaan. Tavallaan ihmettelen ihmisenä itsekin mistä tämä johtuu? Enkä todellakaan ajatellut ketään tai mitään kun yhtäkkiä huomasin olevani rakastunut. Tunteen kanssa voi oppia elämään ja sitä voi hallita. Mitään "muistoja" en omaa, olimme vain tuttavallisesti ystäviä. Uskon silti että ihminen voi rakastaa useita, ihminen pääsee yli ja ihminen pystyy rakastamaan sisimmässään vaikka elääkin omaa elämää. Minun ei tarvinnut omistaa häntä jotta nämä tunteet heräsi, yhtälailla minä pystyn myös elämään muitakin tunteita ja muita henkilöitä kohtaan kuin vain häntä. Ainoa asia mitä epäilen on se, että tämä tulee kestämään vielä kauan. On kulunut 4 vuotta ja edelleen hän kulkee pienessä nurkassa sydämessäni ja niin tulee olemaan kai hautaan asti. Silti suurin osa sydämestäni kuuluu miehelleni ja elämämme jatkuu. Olen onnellinen hänen puolesta, tiedän että hän on tavannut erään johon hän on todella rakastunut. Monet kerrat olisin halunnut kertoa tunteistani, mutta se olisi kaiketi vain itsekästä, eikä tunteillani ole tässä elämässä mitään merkitystä. Joskus ihmiselle näin voi käydä, joku tulee kuin juna ja ajaa ylitsesi jatkaen matkaa, mutta jättäen pysyvät jäljet, nousen pystyyn ja jatkan elämääni, mutta ne jälket vien mukanani hautaan asti. Elämä on vaikeaa välillä ja järki ja tunteet taistelee, mutta on tehtävä siten mikä on oikein eikä ajateltava vain itseään. Minun tilanteessa kun olin jo sitoutunut ja nyt hänkin on sitoutunut, en voisi koskaan antaa itselleni anteeksi että tämä "juna" tuhoaisi muidenkin ihmisten elämän lopulta. Mutta tiedän siis mitä on kaipaus, mitä on luovuttaminen, mitä on raastava rakkaus ja mitä on ihmeellinen tunne lähes vierasta ihmistä kohtaan. Jos me olemme uudelleen syntyneitä tällä planeetalla, uskon että tämä ihminen ja minä olemme tunteneet toisemme entisessä elämässä ja siitä tämä oudon voimakas tunnetila kumpuaa...Minä itse myös tuhansia kertoja mietin että ei olisi ikinä pitänyt häntä tavata, mutta toisaalta ehkä tämäkin oli kokemus joka opetti lisää viisautta, periksiantamista, luovuttamista...asioita joita on hyvä kokea. Osaan jatkaa elämääni niinkuin ennenkin, ehkä se on aikuisempana helpompaa, mutta tavallaan tässä kaikessa ainoa asia joka tietenkin jää aina vaivaamaan on oman itsensä kannalta se että olisin halunnut hänen tietävän..järki vain sanoo ettei siihen ole syytä mennä...ei ole syytä kertoa..minulla ei ole lohdutuksen sanoja tilanteeseesi, mutta itselleni ainoa oikea ratkaisu on ollut, että hyväksyn tilanteen ja kannan tätä tunnetta sydämessäni yksin. Muuta vaihtoehtoa ei ainakaan minun tilanteessa ole.
Osanottoni ja pahoitteluni sinulle sama raastava tunne. Mutta tosiasiahan on, että jos kovasti rakastamasi ihminen alkaa seurustelemaan jonkun toisen kanssa niin ei ne tunteet silloin niin voimakkaat hänellä ole. Mielestäni et kyllä täysin oikein toimi nykyistä kumppaniasi kohtaan. Kyllä sun kannattaisi ihan tosissaan miettiä jatkaako hänen kanssaan, jos noin kovasti rakastat jotain toista. Tietty, jos suhteemme on hyvin toimiva ja kumpikin on siihen tyytyväisiä ja rakastatte toisianne niin sitten on, ja tietty jos tuo suuri rakkautesi ei sinusta niin piittaa. Itse en haluaisi olla kakkosvaihtoehto kellekään kumppanille. Mutta voimia ratkaisuihisi.
Vastaan vähän teille kummallekin ja vähän ehkä aiheen ohi.
Ihan ajatuksena, jonka viisas ystäväni sanoi minulle.. että jos joku ihminen herättää voimakkaan tunteen, jopa rakkauden, niin vaalikaa sitä rakkautta. Sitä rakkautta jonka se tietty persoona jostain syystä herätti. Ei se ole pois keneltäkään toiselta.
Minä ajattelen, että kahta tai vaikka useampaa voi rakastaa samaan aikaan, kaikkia ehkä vähän eri tavalla. Mutta vain yhden ihmisen kanssa voi olla rakkaussuhde, vain yhteen rakkauteen voi liittää odotuksia ja toiveita yhteisestä arjesta jne. On kamalaa, jos rakkautta aletaan kivittämään moraalin takia. Rakkaus ei kysy aikaa eikä paikkaa. Eri asia on, pystyykö hellimään rakkautta ilman näitä odotuksia. Sitä voi ajatella ominaisuutena.. minussa on rakkaus tuota ihmistä kohtaan, mutta se ei liity tuohon kuka kulkee vierelläni. Se on oma pieni maailma sisälläni, mutta sinne ei tarvitse sukeltaa ääriään myöten, jos tietää sen olevan mahdotonta. Jokainen itse tietää omat rajansa ja tilanteensa, siihen ei kannata mielestäni kenenkään toisen mennä huutelemaan ja moralisoimaan. Ketään ei voi pakottaa haaveilemaan samoja haaveita eikä rakkaus tarkoita toisen työntämistä seinää vasten. Jos se on suurta se näkyy ja kuuluu eikä sitä voi jemmata yrityksistä huolimatta. (psst. ehkä se sun rakkauspakkaus tietää jo, nimimerkki sama raastava tunne). Elämä ei aina ole yksioikoisen selkeää ja lineaarisesti etenevää, vaan ihminen kaikessa järkevyydessäänkin voi olla hyvin arvaamaton ja itselleenkin tuntematon. Itsensä voi hukata, ja löytää jälleen. Kipuilu kuuluu asiaan, ei kaiken kuulu olla helppoa. Eikä kaiken kuulu olla aina samanlaista, elämä on muutosta.. Muutoin ei opittaisi mitään. Minulle tunneasioihin kuuluu vastuun ottaminen. Tähän liittyen olen pyrkinyt rehellisyyteen kaikkia kohtaan, vaikka toki se on ollut vaikeaa ja sillä on ollut seurauksia.... En voisi jättää ketään yksin vastaamaan kahden tunteista, enkä tahtoisi kuolla niin ettei minulle rakas ihminen tiennyt että rakastin. Nämä motiivit ovat pakottaneet minut aina kertomaan tunteistani, siitä huolimatta että on pelottanut. Arvostan ja kuuntelen paljon sisäistä ääntäni, ja ymmärrän miten paljon energiaa ristiriitaisten viestien kanssa taisteleminen voi viedä. Käytin god knows kuinka monta vuotta miettien, miksi eräs ihminen sanoo jotain ja toimii toisin. Arvoitus jota en yksin pystynyt ratkaisemaan, mutta sinnikäästi yritin. Ajattelin, että joko intuitioni on sekaisin enkä voi enää luottaa siihen, tai sitten tuo ihminen ei puhunut totta. Sellainen kuluttaa. Mutta sillekin on syynsä, jotka minä tavallaan ymmärsin jo aika alusta asti, ja joita on kunnioitettava. Luottamusongelmat varmasti vaikuttivat myös. Nimimerkki sama raastava tunne, en minä usko että tunteista kertominen on kuitenkaan itsekästä. Ainoastaan itsekästä voisi olla, jos odottaisi tai vaatisi jotain toiselta. Kertominenkaan ei aina tarkoita, että mitään tarvitsisi tapahtua. Se voi olla päin vastoin se, mikä lopulta laukaisee jännitteen ja antaa tilaa ja energiaa jatkaa eteenpäin elämässä. Älä käsitä väärin, en aivopese sinua kertomaan jos silti koet niin, ainoastaan mietin eri näkökulmista. Halu avautua pitää kuitenkin tulla itsestä eikä toisten painostuksesta.
Tämä meni sivuraiteelle varmaan pahasti.. no, kuitenkin sama aihe..
Vastaan että tilanne olisi varmasti ollut tuhat kertaa pahempi jos näin voimakas tunne olisi ollut molemminpuolista, mutta hyvin nopeasti tajusin että olen tunteeni kanssa yksin ja se aiheuttaa tietysti sen ettei mikään tilanne lähde kehittymään mihinkään suuntaan ja koska emme enää edes näe toisiamme, emme ole toistemme tekemisissä mukana, on tunne vähän samanlainen kuin jos miettisi vaikka nuoruuden ihastustaan...kokemus on olemassa, tunne on olemassa ja ne on sinne sydämeen haudattu, mutta ne eivät ole voimakkaana läsnä oikeassa elämässäni, eivätkä esteenä sille että välitän miehestäni. Tällaisessa tilanteessa on erittäin hyvä lääke tähän ns. "hulluus"-kohtaukseen mitä tavallaan rakastuminen ihmiselle aiheuttaa se, että toinen ihminen se vastapuoli ei muutu hulluksi, vaan pysyy perusterveenä. Silloin on helpompi itse tajuta oma sekava mielentila ja tehdä ryhtiliike. Kaikkein eniten edelleenkin ihmettelen ihmisen "anatomiaa", ihmisen aivotoimintaa ja sitä että miten voi täysin tuntemattomaan ihmiseen yhtäkkiä saada sanoinkuvaamattoman tunteen ilman että olisi haikaillut, olisi etsinyt seuraa...se vaan tuli kuin pommi taivaalta. Silti pommin jälkeen tulee AINA herätys tajuamaan todellisuus. En koe syyllisyyttä koska en etsinyt mitään, en itsekään käsitä mitä tämä oli, en odottanut ketään tai mitään, on vaikeaa moralisoida itseään sellaisesta ja koska emme ole missään tekemisissä emmekä asu lähekkäin, on hän yhtäkuin kuollut minulle. Välitän tästä henkilöstä loppuun asti elämässäni omassa mielessäni, mutta hulluuskohtaus on luojan kiitos ohitettu ja selvisin siitä. Siten myös liittoni ja elämäni palasi takaisin raiteilleen.
Just joo ja lehmät lentää.
Toinen on "hulluuskohtauksen" vallassa ja toinen ei muutu hulluksi... jotenkin noin kirjoitit. Projisoitko tuolla tavoin jotain toiseen mitä et halua itsessäsi nähdä...?
Minulla kun on tuo samankaltainen tilanne.. tänään tuli olo, että olisin halunnut jutella tän toisen kanssa. Tiedän, että kokemus ei ole hänelle ollut todellakaan helppo. Olisin halunnut kysyä, että mitä kuuluu, miten voit.. Ehkä joku toinen on hänelle luottamuksen arvoinen, toivon. Olen vaan kauheasti miettinyt, että miten hän jaksaa kaiken.. onko kaikki hyvin.
En mä tiedä. Mullakin alkaa olla sitten case closed. Helmikuu... vieläkin mietin, että miksihän keksin tulla näitä lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt en enää jatka, koska niin paljon hyvää sekoittuu vääriin luuloihin ja trollaukseen, ja oikaiseminen on aika työlästä eikä se onnistu. En ole koskaan halunnut muuta kuin selvittää asioita ja pohtia tällä omalla tavallani. Mitään pahaa en ole halunnut kenellekään. Uskon, että kaikki tekevät parhaansa ratkaistakseen vaikeat tilanteet kohdaltaan. Joku kokee tarpeelliseksi selvittää irl ja joku ei. Kunnioitettava kaikkia tahtoja. Tänä iltana on tiedossa yökyläilyreissu ystävien luokse ihan itsekseni. Eipä voisi tulla parempaan saumaan. Nauruterapiaa, itkuterapiaa ja sanaton lupa saada olla se kuka on, kaikkine hulluuksineen :,)
Eipä ole toinen minkään arvoinen sinulle,jos et asioita halua selvittää.
Provo tai sitten moni asia kuten mulla, ei ihan kaikkea sentään.
Tunteella on aina kova vauhti ja viuhti päällä,mutta järki jarruttaa ja kulkee hitaammin kaikenaikaa.
Sama kuin autolla ajamisessa. Siksi järjen käyttäminen on hyvinkin tarpeellista. Kun järki jarruttaa pysytään tiellä.
Toisekseen sitä voi ihastua, jopa rakastua parisuhteessakin ollessa toiseen.
Mutta - ei ihminen voi elää siten, että muodostaa parisuhteen jokaisen kanssa johon rakastuu tai kokee syviä tunteita. Ei elämä niin mene.
Järjellä me teemme valintoja, järjellä me ratkaisemme asioita oikeaan hyväksyttävään ja toisia loukkaamattomaan suuntaan.
Järki ja empatiakyky suojelee niitä, jotka ovat jo sen ihmisen läheisiä ja vierellä joihin rakastumme. Kun todellinen agaperakkaus läheisiin kasvaa, emme vahingoita ketään toista.
Hyvä neuvo: anna tunteillesi aikaa ja jos rakkaus toiseen pysyy on hän ehkä se oikea sinulle. Kuka haluaa pelkässä järkisuhteessa olla. Tai no osa haluaa ja sitten on niitä, jotka pysyy järkisuhteessa ja pettää tunteiden viedessä. Kukin tavallaan.
tiedän ton tunteen tasan tarkkaan :)(
Olen myös järjen ja tunteiden valtataistelussa ja tunteideni kanssa yksin.
Kohteena nuorempi ja varattu mies ja itsekin olen varattu. Hän ei edes
tiedä tunteistani, niitä ei voi osoittaa. Alunperin juttu alkoi päivän piristyksenä,
ja iloisena asiana, mutta nyt reilu kaksi vuotta jatkuneena ihastuksesta, on tullut
kiusa, koska sitä miettii liikaa. Olen jopa mustasukkainen hänen jostain
päivittäisestä naiskontaktista ja kuvittelen heillä olevan jotain vispilänkauppaa.
On pakko takoa järkeä sydämeensä ja vältellä näkemistä, kun vain voi.
Nyt on pisteen paikka tälle jutulle.
Kirjoitan tänne purkaakseni sydäntäni. On niin vaikea puhua kellekään.
Kyllä hänen sydämensä taitaa olla siellä kahvilassa arkiaamuisin?!
Kerro tunteistasi ja ajatuksistasi hänelle ja katso mitä tapahtuu. Ehkä joskus olisi parasta puhua asiat halki, ettei jäisi mikään vaivaamaan.
En millään pysty enkä voi. Hän on niin paljon nuorempikin.
Nolaisin itseni. On yritettävä puhua järkeä itselleen ja ajateltava
hänestä tavallisena tuttuna miehenä. Emme ole missään yhteisessä
työpaikassa, muuten vain tuttuja. Hän on paljon menossa omien
töittensä puolesta. Kesällä pystyy paremmin välttelemään, talvella
tekee töitä mm. pihallamme. Talveen mennessä on päästävä
paremmalle puolelle tunteiden kanssa.
Kannattaa tehdä niin kuin parhaalle tuntuu. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eikös?
Rinnan nuput
Kiitos nuppuneitokainen mielipiteistäsi!
Ole hyvä. :) Hyvä, jos niistä on ollut edes vähän apua, hyötyä, iloa, tms. :)
Nuppuneitokaiselle: Oletko vielä näillä palstoilla? Onko asiasi selkeytynyt?
Onko sinulla sähköpostiosoite, johon voisi kirjoittaa?
Olen, enemmän ja vähemmän. Jaa-a, taitaa olla nykyään vielä mutkikkaampaa kuin tuolloin kesäkuussa... Joten, ei ole selkiytynyt. :( Sen sähköpostin voi muodostaa laittamalla tuon nimen ja @suomi24.fi niin eiköhän jotain tule perille.
yksipuolinen ihastus ...aina ...mene...ohi
joskus ohi...vaan sydämeen sattuu monta kertaa,
ennenkuin sen hyväksyy.
Varsinkin jos toinen vie hänet.
Silti välillä tuntuu, että se kuva Hänestä on poltettu mun keskiaivoihin. On ikävää. Ahdistaa yöllä. Saanko enää koskaan hangata sen pois?