Radiosta

Miksi vlät aikoinaan poistivat radion kuuntelu kiellon? Sitähän perusteltiin, että radio voi houkutella maailmaan. Kuka sen hoksasi, ettei radio houkuttelekaan maailmaan. Teillä on vielä toivoa, että joku hoksaa ettei se tv houkuttelekaan maailmaan.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä luulen, että joku kysyy saman kysymyksen televisiosta 50 vuoden päästä. Vlät pitävät televisiota normaalina asiana niin kuin radiota tänä päivänä. Sitten on vain joku uusi aparaatti josta väitellään. Siinä mielessä typerää, että aina tullaan muista se 50 vuotta perässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gynde kirjoitti:

Miksi vlät aikoinaan poistivat radion kuuntelu kiellon? Sitähän perusteltiin, että radio voi houkutella maailmaan. Kuka sen hoksasi, ettei radio houkuttelekaan maailmaan. Teillä on vielä toivoa, että joku hoksaa ettei se tv houkuttelekaan maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu