Olen 18-vuotias luuseri.En ole missään hyvä. Feilasin lukion totaalisesti ja samoiten ylppärit ja pääsykokeet. Olen siis käytännössä aivan turha ihminen. Töitä olen yrittänyt hakea tuloksetta.Olen yrittänyt hakea esim.siivoojaksi ja kauppaan töihin,mutta turhaan.En kelpaa mihinkään. En tajua miten voin sössiä mun elämän näin pahasti. Olen saanut hyvän lapsuuden, vanhempani ja sukulaiseni ovat ihania eli kaikki ongelmani johtuu vain minusta. Minulla ei ole käytännössä ketään paitsi vanhempani.Olen siis yksinäinen. Kaikki juhlat, matkat yms vietän vanhempani kanssa. Pelkään,että vanhemmilleni käy jotakin,koska sitä en yksinkertaisesti kestäisi. En oikeasti tiedä mitä teen elämälläni. Minulla ei ole käytännössä mitään.Olen vain epäonnistunut luuseri.En jaksa enää toivoa paremmasta,koska sitä olen tehnyt jo 3 vuotta. Olen vain pilannut elämääni.
Luuseri
Luuseri
17271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Opiskele hitaasti, ota monta lisävuotta, kertaa asioita, kunnes ne opit.
Ei hirveästi huvittaisi elää 25-vuotiaana vanhempien nurkissa tai sossun tuilla, koska mä "opiskelen".
Monella 18-vuotiailla on samanlaisia ajatuksia. Kun ikää tulee lisää asiat selkiytyy ja alkavat rullaamaan. Eli ei syytä huoleen. Ja opiskella kannattaa vaikkei aina maistuisikaan.
Olet vasta 18, ehdit opiskella vaikka mitä vielä.
Toista se on meillä muilla jotka on jo 28 ja vasta lukio ammattikoulu käytynä.
Sinua ei ole tarpeeksi tuettu lapsena ja rohkaistu, ehkä myös se yleinen ongelma nyky vanhemmilla että kontrolloivat lapsia 24/7 eivätkä anna niiden tehdä mitä lapset tekevät parhaiten eli oppia. Oppia tekemällä, rikkomalla, tutkimalla, epäonnistumalla, onnistumalla, rakentamalla, särkemällä jne. jne.
Ja toivottavasti ymmärrät kun sanon etten syytä vanhempiasi täysin huonoiksi - varmasti on ollut rakkautta ja toivottavasti myös turvallista kotona.
Jos yhtään lohduttaa niin et ole yksin, työn puolesta tiedän. Koita löytää se jokin sun sisältä mikä ehkä kiinnostaa tai josta saat poweria jaksaa. Kukaan ei loppujen lopuksi tuu sitä tekemään sun puolesta. Älä nyt jo ala lokeroimaan itseäsi sanoilla kuten syrjäytynyt, masentunut jne. oot tosi nuori jäbä viel ja kyllä sä voit tehdä asioita. Oot nyt kohdannu joitain vastoinkäymisiä mutta se kuuluu elämään. Usko tai älä kaikki failailee pienesti tai isosti. Tsemppiä sinne ja toteuta itseäsi. Kokeile edes.
Olen myös epäonnistunut kaikessa ja olen jo 25-vuotias. Olen oikeastaan luovuttanut jo vuosia sitten kaiken suhteen. Miten tässä nyt enää voi saavuttaa mitään kun voimia ei ole mihinkään ja on ehtinyt olla jo monta vuotta syrjäytyneenä kaikesta normaalista elämästä. Parempi kun kuolisin pois.
Ei täällä mitään sen kummempia saavutuksia tarvita. Muutenkin voi löytää tasapainon elämään. Eikä oo pahitteeksi mennä jutteleen ammattiauttajalle, jos siltä tuntuu. Aika paljon elämän mielekkyys on kiinni hoksaamisesta ei suorittamisesta.
Yritä huomenna. Kymmenen vuoden päästä voit sanoa, että et luovuttanut.
"En luovuttanut. Ja turhaa taistelin."
Oletko siis sitä mieltä, että parempi nyt hypätä junan alle kun sitten myöhemmin?
No, jos olet työttömänä, jotain sinulle työkkäri järjestää. Täysin jouten et joudu olemaan. Kukaan 18-vuotias ei ole luuseri, jos elämä on hakusessa. Niin se on vähän kaikilla.
Jos et ole lukuihmisiä, hakeudu oppisopimuskoulutukseen tai vastaavaan. Sitä paitsi sinulla on yllin kyllin mahdollisuuksia hakea vielä vaikka mihin. Monet hakevat vuosi toisensa jälkeen yliopistoon. Jos haluat nopeasti ammattiin, hae ammattikoulutukseen. Jotkut vaihtavat alaa yli nelikymppisinäkin. Tiedän erään, joka alkoi reilu kolmikymppisenä opiskelemaan yliopistossa psykologiksi.
Yleensäkin nykyaikana on niin, ettei voi olla varma uraputken kestosta läpi koko työiän kuten ennen on ehkä ollut. Sama se on työuran alunkin kanssa. Joten puheet luuseriudesta ovat kyllä sinun kohdallasi turhia ja suoraan sanoen lievästi huvittavia haluamatta mitenkään vähätellä hämmennyksen tunteitasi.
Ongelma on siis, että olen juurikin lukuihmisiä.Eli käytän siis opiskeluun paljon aikaa tuloksetta. Ala,johon haluan on todella suosittu ja hakijat ovat erittäin motivoituneita ja kilpailuhenkisiä. Tottakai monelle varmaan tulee välivuosi tän ikäisenä,mutta ajatus siitä,että joudun hakemaan tonne yliopistoon vielä joku neljä kertaa ahdistaa ja ahdistusta lisää myös se,että minulla ei ole mitään töitä, mitä voisin tehdä tonne hakiessa. Mutta varmaankin olet oikeassa monessakin asiassa. Onhan minulla ruokaa,koti ja mukavat sukulaiset :>
Olisiko ongelmasi se, että tavoittelet vääriä asioita. Olisiko järkevämpää hakea jonnekin, johon on realistiset mahdollisuudet päästä, ja joka kuitenkin johtaisi johonkin ammattiin tai työhön, johon sinulla on taipumuksia. Työkkärin ammatinvalintapsykologista voisi olla hyötyä. Joka tapauksessa sinun on ilmoittauduttava työttömäksi, jos et opiskele. Kyllä se siitä alkaa selviämään.
Mukavaa kesää!
Juu no se että mielestäni minulla on kutsumus johonkin amattiin ei tarkoita,että tavoittelen vääriä asioita.Ongelma on ehkä alisuoriutuminen eikä väärien asioiden tavoittelu. Amikseen en mene,koska sain kumminkin E:n paperit ja on ysin keskiarvo.Olen vasta 18 joten ehkä minulla on vielä aikaa tavoitella unelmaani eikä tyytyä vain johonkin amikseen huonon itsetunnon vuoksi. Kiitos paljon avusta, mutta mielestäni se,että kannustetaan menemään amikseen ja myöhemmin kinumaan 1500e palkalla on täysin väärin. Mutta mukavaa kesää sullekkin!
"En ole missään hyvä. Feilasin lukion totaalisesti ja samoiten ylppärit ja pääsykokeet. Olen siis käytännössä aivan turha ihminen."
Olet vasta 18. Mene ammattikouluun ja opiskele oikea ammatti. Luuserius ja yksinäisyys katoavat vuosien myötä.
Moi täällä 20-vuotias luuseri! Sun tarina kuulosti valitettavasti liiankin tutulta...
Se miten ihmiset hokee, että kaikki muuttuu paremmaksi ja oot vielä niin nuori
PLÄÄ PLÄÄ PLÄÄ on ihan paskaa, koska muutos lähtee itsestään ja musta itsestäni ei ole tekemään muutosta koska oon jotenkin niin pohjalla etten enään pysty siihen. Aika kuluu hirveen nopeesti eikä mistään tuu mitään.
Mutta kuitenkin, ajattelin vain kertoa ettet ole yksin tuollaisten mietteiden kanssa!
Tsemppiä!