Kerran kitaristipojan kanssa

lis

Olin sopinut työkaverini kanssa, että lähdemme Nosturiin katsomaan puolitutun kaverin bändin keikkaa. Työkaverini harvoin lähtee mihinkään ulos, joten päätimme ottaa kaiken ilon irti illasta ja varasimme huoneen läheisestä Radisson blu hotellista.
Emme kerinneet edes lähteä töistä, kun työkaverini joutui perumaan reissun, lapsi sairaana.
Minähän en tietenkään jätä tilaisuuttani käyttämättä joten lähdin yksin liikenteeseen.

Hotellihuone oli tavallista hienompi, iso huone, muhkea parisänky, iso sohva ja hulppea kylpyhuone. Tilanne harmitti kaverini puolesta, sillä tänne olisi ollut kiva tulla viettämään jatkoja.

Minä lähden keikalle ja nautin joka hetkestä täysiä. Upean keikan jälkeen kiikaroin itselleni mahdollista biletysseuraa loppuiltaa varten ja teen tuttavuutta parin miehen kanssa. Mielessäni käy jo ajatus näistä kahdesta miehestä seksiseuranani ;)

Havahdun ajatuksistani, kun joku koputtaa olkapäähäni. Käännyn katsomaan ja edessäni hymyilee se puolituttu kitaristipoika. Punastun omien ajatusteni takia ja poka ihmettelee, että keskeyttikö hän jotain tärkeää. Kuittaan tilanteen naurulla ja tarjoudun tarjoamaan hänelle bissen. Juttelemme jonkun aikaa, niitä näitä. Harmittelen mielessäni, että nyt ne pari kiikarissa ollutta kundia on jo hävinnyt johonkin. En kuitenkaan kehtaa karistaa tätä poikaa pois seurastani. Hän pyytää minua mukaansa bäkkärille, hän voisi esitellä muut bändin pojat minulle.

Bäkkärillä aika kuluu kuin siivillä jutellessa kaikkien kanssa niitä näitä. Osa porukasta on jo lähtenyt pois ja paikalla on enää minä, kitaristipoika ja joku kolmas, joka ilmoittaa lähtevänsä kotiinsa. Muutama minuutti hänen lähdön jälkeen minäkin päätän poistua paikalta ja nousen sohvalta reippaasti ylös. Samantien silmissä sumenee ja lysähdän sohvalle takaisin (vanha vaiva, liian matala verenpaine saa pyörrytystä aikaiseksi nopeassa seisomaan nousussa). Poika on hirveän huolestunut, vaikka selittelen ettei minulla oikeasti ole mitään hätää. Hän ei vaan millään usko ja on huolestumisensa kanssa jopa suloinen.
Hän haluaa ehdottomasti saattaa minut hotellille. Niinpä me kävelemme lyhyen matkan hotellille. Olen jo kiittelemässä huolenpidosta ulkona ja käännyttämässä poikaa matkoihinsa. Hän kysyy enkö tarjoaisi hänelle yhtä bisseä minibaarista. En voi tietenkään sanoa ei, vaikka mieli tekisi.

1

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lis

      Pääsemme hädintuskin hotellihuoneeseen sisälle, kun poika antaa jo minulle kevyen pusun niskaan. Hämmennyn hiukan tilanteesta, sillä luulisi, että parikymppistä kundia kiinnostaisi omanikäiset tytöt, eikä tämmöinen noin kymmenen vuotta vanhempi nainen. Annan pojalle oluen minibaarista ja menen itse vessaan ja vedän hetken henkeä ja arvioin tilannetta. Toisaalta poika on tosi hotti namupala, pyykkilautavatsa ja lihasta ihan kivasti joka paikassa. Hitto sentään, kerranhan täällä eletään ja niitä oman ikäisiä ja vanhempia miehiä saa aina.

      Menen pojan viereen sohvalle ja halaan häntä, annan pusun poskelle ja kiitän huolenpidosta. Nyt on peli avattu, pientä flirttiä alkaa lentää puolin ja toisin. Tilanne kuumenee hetkessä siihen pisteeseen, että suutelemme kiihkeästi. Voi että miten nuorella pojalla on intoa. Hän rupeaa kiskomaan vaatteitani pois saman tien päältä. Pian hänen kätensä on jo jalkovälissäni ja kitaristin näppärät sormet tekee taitavaa työtä. Hän suutelee kaulaani ja yrittää samalla avata rintaliivejäni. Pyydän poikaa rauhoittumaan hetkeksi, että saisin häneltä housut pois jalasta. Saan niittivyön auki ja pillifarkkujen vetskarin auki. Samassa hän vetäisee itse housut pois jalastaan ja siinä tohinassa lähtee minunkin loput vaatteet.
      Hänellä on ihan mukavan kokoinen kalu jo ihan kivikovassa stondiksessa. Saan hyväiltyä häntä vain ihan pienen hetken, kun hän kysyy jo että saako antaa minulle suuseksiä. Hän nuolee minun lähes posliinia jalkoväliäni innokkaasti hetken ja kysyy sitten tarviiks käyttää kortsua? En edes kerkiä vastaamaan mitään, kun hän on jo tulossa sisälleni. Pojalla on aika rajut otteet (pornoleffoja on näemmä tullut katsottua ;) ), mutta ei se minua haittaa, päin vastoin tuntuu mukavalta. Saan pojan hetkeksi rauhoittumaan sen verran että ehdotan asennon vaihtoa perinteisestä lähetyssaarnaajasta. Pääsen ratsastamaan ja itse hieman hidastamaan hänen rajua tahtia. Kiusoittelen häntä hetken ja sitten haluan lempiasentooni doggyyn, ja siihen myös päästään. Poika ottaa minua takaa päin jo melkein liian rajuilla otteilla. Tuntuu todella hyvältä, vaikka välillä mietin jo että onko hyvä olo osittain jo kipua. Poika laukeaa sisääni varoittamatta. Saan oman orgasmini lähes samalla hetkellä. Huohotamme sohvalla hetken. Touhu oli todella intensiivistä ja nopeaa. Minulle olisi maistunut vähän rauhallisempi ja pitkäkestoisempi seksi.

      Poika katsoo hetken minua ja sanoo sitten, että jatketaan nyt niin kuin minä haluan, nyt hän on valmis rakastelemaan, äsken oli vasta alkulämmitelty.
      Huh, en enää ikinä katso vanhempien miesten perään jos tämmöistä on mahdollisuus saada. Jatkamme seksiä hetken päästä rauhallisemmalla tahdilla, nyt mennään minun mieltymysten mukaan. Poikakin kestää touhua jo huomattavasti pidempään. Aamulla herään siihen, että poika ehdottaa minulle peppuseksiä ja kysyy veisinkö hänet sen jälkeen kotiin äidin ja isän luokse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe