mies -81

Esko totesi Karmille näin eräässä keskustelussa täällä "Muhammed ei voinut tietää eräiden tekojensa olevan tulevaisuudessa laittomia..."

No niinhän se on. Muhammed oli oman kulttuuriympäristönsä ja aikansa tuote, jonka sadistinen ja väkivaltainen käyttäytyminen ei missään nimessä vastaa enää 2000-luvun todellisuutta. Ylipäätään Islam ei sovi enää vapaalle, demokraattiselle ja ihmisoikeuksia kunnioittavalle modernille ajalle. 2000-luku on täysin eri asia kuin aikakausi jolle paluuta muslimit havittelevat, tavoite on kuitenkin vähintäänkin absurdi ja tuomittu epäonnistumaan.

Turkissa ollaan ainakin periaatteessa tajuttu, että islamin aika on auttamattomasti ohi. Maa on muuttamassa lainsäädäntöään Eurooppalaiseksi (yleislänsimaiseksi), samoin kuin koko yhteiskuntaa ollaan muokkaamassa kohti oikeus- ja ihmisoikeusvaltiota. (On silti suuri vääryys tarjota Turkille EU-jäsenyyttä! Samalla periaatteella EU-jäsenyys voitaisiin tulevaisuudessa tarjota vahingossa vaikka Saudi-Arabialle!)


Muhammedin ajattelutapa ei vastaa muuten Jumalan ajattelutapaa. Jeesus eli elämän ketään vahingoittamatta (Muhammed teurasti Al-Zargawin tyyliin satoja ihmisiä) ja koko elämänsä ajan Jeesus saarnasi rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Jeesus on ainoa ihminen joka puhui Jumalan sanaa Jumalan suulla olettaen, että Jumala on olemassa. Ja vaikka ei olisi niin Jeesus on Siddharta Gautama "Buddhan" rinnalla paras mahdollinen moraalin opettaja ja esimerkki.

Islamista kertoo kaiken se, että Koraanissa on tasan yksi kohta joka käsittelee rauhaa ja sekin käsittelee sotaa. Ja vielä vihollisen antautumisen jälkeistä aikaa kaiken lisäksi. Sen sijaan Raamattu toistaa rauhan teemaa lähes jokaisessa luvussa. Tämäkin todistaa, että Koraani on pahuuden käsikirja ja Raamattu on hyvän ja oikeudenmukaisuuden käsikirja.

Länsimaiden perustuslaki ja rikoslaki perustuvat nimenomaan Raamattuun. Vapauden ja demokratian perusteet on laskettu 2000 vuotta sitten, lännessä tämä rakastava, ihmistä kunnioittava järjestelmä on toteutunut.

Muslimien olisi parempi luopua islamistaan ja hyväksyä 2000-luvun reaaliteetit. Uskontoa ei enää tarvita, meillä on Jumalan lakeja paljon parempi oikeusjärjestelmä, joka voidaan levittää koko maapallolle. On aika lakkauttaa uskontojen valtakausi tällä planeetalla ja keskittyä elämänlaadun parantamiseen, talouskasvuun ja vapauksien lisäämiseen. Jos muslimit eivät sopeudu 2000-luvulle niin lentäkööt sitten muualle jatkamaan kohti Mekkaa pyllistelyään, universumissa riittää tilaa kyllä. Tosin yksikään Maan kaltainen planeetta ei tule toivottamaan muslimeja ikinä tervetulleeksi, ei ainakaan sen jälkeen kun muslimit amputoivat pari kättä ja päätä.
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

muista kun kävin 90-luvun alussa Egyptissä Kairossa, oli siellä paljon kerjäläisiä joilta oli katkaistu käsi tai jalka, muhamatin opetusten mukaan. Juuri tällainen on islam, tosin täällä on helppo tahalavuun ja karimejen selitellä mutta kun pistetään nämäkin kaverit Syyriaan tai vaikka Iraniin tai vaikka Saudeihin niin rupeaa hymy hyytymään kun ei saakkaan enään vapaasti kertoa mielipidettä tai elää vapaasti jne. siellä noudatetaan 2000-luvun orjuus ykköstä eli muhamatin mestaus meininkiä. Menkää pojat sinne oppimaan mitä on vapaus koraanissa niin voi tulla länsi-maita ikävä.

Äänestä

älykkyytesi määrään. Tossa oli niin lapsellista ja umpinäköistä bullshittia etten edes jaksa kommentoida. Kasvuniloa sinulle!

Äänestä

Siis mikä on sellainen laki, normi tai moraali joka olisi kaikkien mielestä ehdottomasti ainoa oikea, niin ettei sitä vastaan edes voisi olla mitään? Sillä kuka määrää kumpi on oikeassa, Jumala ja Islam, vai länsimaalaiset lait ja säädökset sekä ne luoneet ihmiset?

Sellaista "tuomaria" jaottelemaan meille hyvän/pahan toisistaan täällä ei ole, sillä eri kulttuuri-ympäristössä eri asiat ovat moraalisesti hyväksyttyjä, Papua-Uudessa Guineassa on mm. heimoja joiden mielestä tappaminen on täysin oikein ja ymmärrettävää (he harrastavat sitä tietyin välein), kulttuuri-antropologin vieraillessa siellä naapuri-heimon jäsen esitteli ylpeänä miten hän on tappanut kyseisen kylän tämän ja tämän lapsen isän ja äidin, paikallisten kyläläisten kuullessa kaiken ja olematta välittämättä siitä mitään.

Niin se vain on, että jos te sanotte että murhaajan teloittaminen tai varkaan käden katkaiseminen on (NYKYISEN oikeustajunne mukaan) mielestänne väärin, ei se ole sitä koska Allah on toista mieltä. Ja Allah on ainoa todellinen Tuomari, Ruotsin tai Suomen lait eivät saavuta minua kuolemani jälkeen joten niitä minun ei tarvitse pelätä tai noudattaa (jos niin en halua).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


islam ei vastaa 2000-luvun ... kirjoitti:

Esko totesi Karmille näin eräässä keskustelussa täällä "Muhammed ei voinut tietää eräiden tekojensa olevan tulevaisuudessa laittomia..."

No niinhän se on. Muhammed oli oman kulttuuriympäristönsä ja aikansa tuote, jonka sadistinen ja väkivaltainen käyttäytyminen ei missään nimessä vastaa enää 2000-luvun todellisuutta. Ylipäätään Islam ei sovi enää vapaalle, demokraattiselle ja ihmisoikeuksia kunnioittavalle modernille ajalle. 2000-luku on täysin eri asia kuin aikakausi jolle paluuta muslimit havittelevat, tavoite on kuitenkin vähintäänkin absurdi ja tuomittu epäonnistumaan.

Turkissa ollaan ainakin periaatteessa tajuttu, että islamin aika on auttamattomasti ohi. Maa on muuttamassa lainsäädäntöään Eurooppalaiseksi (yleislänsimaiseksi), samoin kuin koko yhteiskuntaa ollaan muokkaamassa kohti oikeus- ja ihmisoikeusvaltiota. (On silti suuri vääryys tarjota Turkille EU-jäsenyyttä! Samalla periaatteella EU-jäsenyys voitaisiin tulevaisuudessa tarjota vahingossa vaikka Saudi-Arabialle!)


Muhammedin ajattelutapa ei vastaa muuten Jumalan ajattelutapaa. Jeesus eli elämän ketään vahingoittamatta (Muhammed teurasti Al-Zargawin tyyliin satoja ihmisiä) ja koko elämänsä ajan Jeesus saarnasi rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Jeesus on ainoa ihminen joka puhui Jumalan sanaa Jumalan suulla olettaen, että Jumala on olemassa. Ja vaikka ei olisi niin Jeesus on Siddharta Gautama "Buddhan" rinnalla paras mahdollinen moraalin opettaja ja esimerkki.

Islamista kertoo kaiken se, että Koraanissa on tasan yksi kohta joka käsittelee rauhaa ja sekin käsittelee sotaa. Ja vielä vihollisen antautumisen jälkeistä aikaa kaiken lisäksi. Sen sijaan Raamattu toistaa rauhan teemaa lähes jokaisessa luvussa. Tämäkin todistaa, että Koraani on pahuuden käsikirja ja Raamattu on hyvän ja oikeudenmukaisuuden käsikirja.

Länsimaiden perustuslaki ja rikoslaki perustuvat nimenomaan Raamattuun. Vapauden ja demokratian perusteet on laskettu 2000 vuotta sitten, lännessä tämä rakastava, ihmistä kunnioittava järjestelmä on toteutunut.

Muslimien olisi parempi luopua islamistaan ja hyväksyä 2000-luvun reaaliteetit. Uskontoa ei enää tarvita, meillä on Jumalan lakeja paljon parempi oikeusjärjestelmä, joka voidaan levittää koko maapallolle. On aika lakkauttaa uskontojen valtakausi tällä planeetalla ja keskittyä elämänlaadun parantamiseen, talouskasvuun ja vapauksien lisäämiseen. Jos muslimit eivät sopeudu 2000-luvulle niin lentäkööt sitten muualle jatkamaan kohti Mekkaa pyllistelyään, universumissa riittää tilaa kyllä. Tosin yksikään Maan kaltainen planeetta ei tule toivottamaan muslimeja ikinä tervetulleeksi, ei ainakaan sen jälkeen kun muslimit amputoivat pari kättä ja päätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu