Mitä ihmeen lintuja nämä ovat?

Olen jo useamman päivän ajan nähnyt täällä Mynämäessä lintupariskunnan, joiden kuvia en löydä mistään kirjasta tai nettisivulta. Nyt vaivaa kovasti että mitä ihmeen lintuja nuo ovat.

Tuntomerkit:
- Ruumiinrakenne solakka kuten västäräkillä. Kuitenkin noin 1,5 - 2 x västäräkin kokoinen.

- Hieman pidempi ja solakampi nokka, ei kuitenkaan suhteessa yhtä pitkä ruumiiseen nähden kuin esim. puukiipijällä.

- Päältä kokonaan vaaleanruskea, paitsi pyrstö valkoinen.

- Alta kokonaan vaalea, pyrstö myös alta valkoinen.

Mielestäni värit ovat päältä ja alta tasaiset eli ei laikkuja tms.

Kyseessä varmaan pariskunta. Joka kerta kun menen tuon paikan ohi kävellen, ne alkavat pyöriä ympärillä ja ovat hätääntyneen oloisia, eli niillä on varmaan pesä lähellä. Kun jatkan tietä eteenpäin n. 50m, ne rauhoittuvat. Molemmat linnut saman näköisiä, eli ei varmaan suurta eroa uroksen ja naaraan välillä.

En saanut niistä kuvaa, sen verran liikkuvia olivat ja kännykkä kamerassani ei ole kunnon zoomia.

Ääntä on vaikea kuvailla, todella erikoinen. Lyhehköjä huutoja jotka toistuvat alle sekunnin välein.

Kävin kotoa läpi kaikki lintukirjat, selailin netistä, mistään en tuollaista löytänyt.

Mikä ihmeen lintupariskunta voi olla kyseessä?
3275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tän vuoden lokin tai tiiranpoikasia niillä on poikkeava väritys.Saavat valkean värin vasta syksyllä tai ensi vuonna

Äänestä

Rantasipi?

Äänestä

Ympäristö voi ratkaista paljon:
Onko puisto, metsä, pelto, ranta, suo?
Entä hahmo:
Onko kahlaajan näköinen? Varpusen tai rastaan muotoinen?

Kerro tarkemmin ympäristöstä. Entä mitä muita lintuja
lähistöllä on?

Mene uudelleen käymään ja tarkastele ylä/ala perän väriä
siipilaikkuja, pään viiruja, nokan / jalkojen värit? Katso
kiikarilla hieman etäämmältä, niin eivät ehkä pelkää niin
paljoa ja saat enemmän tuntomerkkejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outolintu... kirjoitti:

Olen jo useamman päivän ajan nähnyt täällä Mynämäessä lintupariskunnan, joiden kuvia en löydä mistään kirjasta tai nettisivulta. Nyt vaivaa kovasti että mitä ihmeen lintuja nuo ovat.

Tuntomerkit:
- Ruumiinrakenne solakka kuten västäräkillä. Kuitenkin noin 1,5 - 2 x västäräkin kokoinen.

- Hieman pidempi ja solakampi nokka, ei kuitenkaan suhteessa yhtä pitkä ruumiiseen nähden kuin esim. puukiipijällä.

- Päältä kokonaan vaaleanruskea, paitsi pyrstö valkoinen.

- Alta kokonaan vaalea, pyrstö myös alta valkoinen.

Mielestäni värit ovat päältä ja alta tasaiset eli ei laikkuja tms.

Kyseessä varmaan pariskunta. Joka kerta kun menen tuon paikan ohi kävellen, ne alkavat pyöriä ympärillä ja ovat hätääntyneen oloisia, eli niillä on varmaan pesä lähellä. Kun jatkan tietä eteenpäin n. 50m, ne rauhoittuvat. Molemmat linnut saman näköisiä, eli ei varmaan suurta eroa uroksen ja naaraan välillä.

En saanut niistä kuvaa, sen verran liikkuvia olivat ja kännykkä kamerassani ei ole kunnon zoomia.

Ääntä on vaikea kuvailla, todella erikoinen. Lyhehköjä huutoja jotka toistuvat alle sekunnin välein.

Kävin kotoa läpi kaikki lintukirjat, selailin netistä, mistään en tuollaista löytänyt.

Mikä ihmeen lintupariskunta voi olla kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu