Peilistä kun katson, näytän ihan kivalta. Sitten kun näen itseni valokuvassa tai videolla, näytän mitättömältä. Kasvoni ovat mitäänsanomattomat, hiukseni surkeat ja kehoni aivan säälittävä rimpula. Minusta ei ikinä voi tulla viehättävää.
Joskus kuvittelin, että oisin edes jotenkin hyvännäköinen, mutta totuus on toinen. Itsetuntoni on romuttunut, saan jatkuvalla syötöllä ilkeää kommentointia ulkonäöstäni. Ja olen niin monta kertaa tullut torjutuksi että en edes pysy laskuissa.
Elämässänikään ei ole kehumista. Jatkuvaa huolta ja stressiä että miten nyt hommat hoituu. Olen myös aika yksin, ei juuri kavereita enää kenen kanssa viettää aikaa. Mihin lie ovat kadonneet. Ilmeisesti seurani ei ole mieleistä. Haluaisin mennä ulos ja tehdä kaikkea kivaa, mutten ikinä saa kenestäkään seuraa, vaikka kysyn ketä. Ja itsetuntokaan ei anna mun rauhassa kulkea edes kaupungilla, mietin vaan, mitä muut minusta ajattelee.
Tämä on perseestä. En jaksaisi enää. Niin monta vuotta tätä samaa jo. Ja vielä kauemmin näitä itsetunto -ongelmia.. Olen pitänyt itseäni rumana lapsesta asti. Välillä se on vaihdellut, helpottanut, mutta tullut aina vaan rankempana takaisin.
Joskus kuvittelin, että oisin edes jotenkin hyvännäköinen, mutta totuus on toinen. Itsetuntoni on romuttunut, saan jatkuvalla syötöllä ilkeää kommentointia ulkonäöstäni. Ja olen niin monta kertaa tullut torjutuksi että en edes pysy laskuissa.
Elämässänikään ei ole kehumista. Jatkuvaa huolta ja stressiä että miten nyt hommat hoituu. Olen myös aika yksin, ei juuri kavereita enää kenen kanssa viettää aikaa. Mihin lie ovat kadonneet. Ilmeisesti seurani ei ole mieleistä. Haluaisin mennä ulos ja tehdä kaikkea kivaa, mutten ikinä saa kenestäkään seuraa, vaikka kysyn ketä. Ja itsetuntokaan ei anna mun rauhassa kulkea edes kaupungilla, mietin vaan, mitä muut minusta ajattelee.
Tämä on perseestä. En jaksaisi enää. Niin monta vuotta tätä samaa jo. Ja vielä kauemmin näitä itsetunto -ongelmia.. Olen pitänyt itseäni rumana lapsesta asti. Välillä se on vaihdellut, helpottanut, mutta tullut aina vaan rankempana takaisin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
voin samaistua sun tekstiisi, mutta todellisuudessa ei ooo kyse ulkonäöstä vaan itsetunnosta. Kylhän tuolla kaduilla menee jos jonkinnäköstä ihmistä.. Pitäis vaa aatella et kyl tänkilainen ihminen sekaan mahtuu... Usein vaa sitä tuppaaa murehtii omaa olemassa oloaan. :S etooyksin
voin samaistua sun tekstiisi, mutta todellisuudessa ei ooo kyse ulkonäöstä vaan itsetunnosta. Kylhän tuolla kaduilla menee jos jonkinnäköstä ihmistä.. Pitäis vaa aatella et kyl tänkilainen ihminen sekaan mahtuu... Usein vaa sitä tuppaaa murehtii omaa olemassa oloaan. :S etooyksin
Sun pitäis korjata asennettasi ja alkaa rakastamaan itseäsi.
Jollet sinä ittees rakasta, niin kuin kukaan muukaan...
Tässä hurjia videoita..
https://www.youtube.com/watch?v=XKTg_INHgpc
https://www.youtube.com/watch?v=s1tydA1MraE
Rakkautta elämääsi
Ainiiin...kortikoidistressihormoonia erittyy VAIN, kun ihminen tuntee/luulee olevansa arvostelun kohteena.
Samaistun kovin tuohon...Ulos kun menen,kävelen pää maassa ja häpeilen kaikkea ja koko olemustani...Mulla ylipainoa ja kauniiksi kukaan ei oo ikinä sanonut...Pyydän ikään kuin anteeksi olemassaoloani ja sitä,et häiritsen vastaantulijoita...Onneksi mulla on aina mukana henkinen turva: koirani =)
No eihän se kauniiksi sanominen mitään merkkaa.
Ootkos koskaan seurustellut? Meinaan sillon kuulee vaikka mitä ;).
Kamalan epäterveellistä kävellä kumarassa..
Joo, tiedän, ei tuolta pois pääse jos sinne haluaa jäädä.
Mulla on ollu ihania, isokokosia , upeita naisia ja ne on kävelly pystyssäpäin ja en muista, että kukaan KOSKAAN olis sanonu, että voivoi, kun mulla on 10kiloo liikaa..
Katot aamusin peiliin ja sanot, että oot maailman paras sinä , kyllä se siitä iloks muuttuu.
Joskus se liittyy ikäänkin ja menee oho ennen 30vuotiaaks tuloo.
Tästä saamme kiittää lannistavaa kotikasvatusta . Onneksi se on muuttumassa tiedä sitten, että meneekö toiseen äärilaitaan ja tekee äärettömän itsekkäitä, minäminä-ihmisiä.
Ja tosiaan olen tarponut tuossa suossa kanssa ja elämällä ja asenteiden muuttamisella sieltä pääsee pois.
Ajatteletko oikeesti, ettei muilla ihmisillä ole muuta ajateltavaa, kun joku vieras ihminen, joka kävelee vastaan?
http://www.positiivarit.fi/ajatusten_aamiainen
Positiivisia ajatuksia!
Hyvin sanottu, mä oon reilusti yli 40 v ja tällä hetkellä rakastan elämää. Liikun, harrastan ja käyn töissä. Jokunen vuosi sitten ajattelin juuri, että elämä on jo ohi, mutta sitten otin itsenä kiinni ja rupesin taas ns. Elämään. Kannattaa miettiä mitä haluaa ja miten sen pystyy saavuttamaan, liikunnalla itsetunto parantuu paljon ja tulee hyvä mieli. Harrastuksilla saa ystäviä ym. Esim koiran kanssa pystyy harrastamaan paljonkin erilaisa lajeja, ei kun johonkin mukaan! Olen itsekin sinkku ja sen sopii hyvin kun aika on kortilla ja saa mennä miten tahtoo. Mitä tässä yritän sanoa, niin olkaa aktiivisia elämässänne se pitää mielen virkeenä.
nimenomaan, ne omat mielihyvänlähteet on hyvä löytää. Pääasia ettei vain ole ja murehdi. Mun mummo sanoi että on niin kiire ettei ehdi edes murehtimaan, ja onhan siinä pieni viisaus siinäkin. Jos on aikaa liikaa niin sitä saattaa alkaa tuhlaamaan turhiin murehtimisiin. Hyvä asioita voi aina tehdä, itselle ja muille, Siitäkin saa energiaa ja hyvää tuulta paljon kun tekee muille hyvää.
Ihana kuulla että olet löytänyt sun elämänlangan ja saanut uuden alun. Rakkaus löytää rakkauden, nyt kun olet oppinut rakastamaan itseäsi, jonkun muunkin on helpomi se tehdä. Hyvää kesää!
Mitä luulet saavuttavasi hyvällä ulkonäöllä? Onnea, rakkautta, hyvän elämän ylipäätään? Näin minäkin ajattelin tosi pitkään ja olen myös kamppaillut huonon itsetunnnon kanssa. Olen 24-vuotias enkä ole koskaan seurustellut tai ollut intiimisti, koska en vain uskalla (tai uskaltanut) ottaa vaatteita pois tai olla sillä tavalla haavoittuvainen toisen seurassa. Kaikki oli hyvin kun oli meikkiä ja vaatteet päällä mutta siihen se sitten jäikin. Ongelmistani en voinut kertoa kellekkään, sillä sittenhän olisin paljastanut heikkoiteni toisille ja he olisivat nähneet kaikki vikani.
Mutta eräänä päivänä havahduin katselemaan maailmaa: Näin kaksi pyylevää keski-ikäistä naista seisomassa takapihallaan touhuamassa ja he olivat onnellisia, näin pariskuntia, onnellisia pariskuntia, jotka eivät hekään itseasiassa olleet täydellisiä. havahduin siihen että rakkaus ja onnellisuus ovat ulkonäöstä tai mistään muustakaan riippumattomia. Kaupungilla liikkuu kaikenlaista tallaajaa... Sen jälkeen olen voinut todella huomattavasti paremmin ja näin haluan tuntea jatkossakin. Helpottaa tunnistaa omat ongelmat, silloin ne eivät enää saa yliotetta. Hengittää, hengittää rauhallisemmin, syvemmin. Olen vielä kesken, en todellakaan mikään täydellinen.. Mutta haluan pitää tästä kiinni.
juuri näin, pienin askelin mutta eteenpäin. Elämässä on todella muutama asia mikä on oikeasti merkityksellinen, muu on kevyempää matskua. Onni on nyt ja tässä, kun vain haluaa ja osaa sen nähdä. Hymy on kauneinta ihmisessä ulkoisesti, muu on vain kehys sille.
Sulla on oikea ote löytymässä ja löytynytkin. Hyvää kesää ja muista ettei sun tarvitse olla täydellinen, sun tarvii vain pitää itsestäsi kaikkine virheinesi. Niinkuin meidän muidenkin, samassa veneessä me ollaan, ihan jokainen.
jos minua tarkoitit, niin et tiedän ulkonäköäni. Mutta mitä asnoit niin kaikki alkaa siitä mikä on oma asenne, oletko sinut itsesi kanssa tai sitten matkalla siihen suuntaan. Pitää oppia nauttimaan hetkistä, niistä pienistäkin mitä eteen tulee.
Oppia arvostamaan myös itsenään käydä kampaajalla ym...
vaikka sä menisit alasti kadulle seisomaan, suurin osa ihmisitä kävelisi sun ohi, ehkä vilkaisisi suuntaasi mutta ei sen enempää. Kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut mille sä näytät. Sä itse elät sen kanssa 24/7 joten luonnollista on että jos sua vituttaa ulkonäkösi niin pannuun sattuu.
Mikä on "jatkuvalla syötöllä", millaista ja missä sitä kommentoitia tulee? Sä taidat olla aika harvinainen tapaus koska kauheasti ihmiset eivät jatkuvalla syötöllä kommentoi ihmisten ulkonäköä, edes niiden kauniiden.
Tässäkin ketjussa on se oleellinen totuus jo tullut, kaikki lähtee sun pään sisältä. Jos et pidä itseäsi minkään arvoisena, et voi odottaa sitä muiltakaan. Muuta ajatteluasi, älä välitä mitä muut ajattelee, koska oikeasti, ei ihmiset välitä toisista niin paljon että ajattelisi viikkoja minkänököinen olikaan se yksikin joka käveli vastaan. Kauniilla ihmisillä on omat ongelmansa, sä et lukitse itseäsi vessaan jos sulla tulee finni, tai yms. Sä voit mennä ulos vaikka ei ole paras hiuspäivä jne.
Ei ole olemassa jotain ihmistyyppiä jolle elämä on helppoa ja huoletonta. Kaikilla on omat juttunsa. Se mitä sun kannattaa tehdä on mennä ulos, istu kahville terassille ja katsele ympärillesi. Ei siellä mene pelkästään malleja ja missejä, ihmiset nauraa vaikka naama olisi kuin perunalla, ihmiset näyttää stressaantuneille vaikka naama kestäisi hymynkin jne. Elämänlaatuusi voit vaikuttaa sillä että annat piut paut sille mitä luulet että sun pitäisi olla.
Ystäviä löytää, sulla on koira ja sehän on ihan paras apuväline monenlaiseen toimintaan. Nyt vain etsimään mihin kaikkeen voit osallistua. Ja lakkaat painamasta itsesi alas. Onni on mielentila, se ei ole mikään syntymäominaisuus vaan ymmärrys siitä että itse olet vastuussa ajatuksistasi. Se energia minkä haaskaat nyt siihen että ajattelet paskaa itsestäsi, siitä kun murto-osankin käännät positiiviseen niin elämässäi alkaa tapahtua.
Ja älä taas ole torppaamassa että olet koittanut pyytää ihmisiä tekemään ja kukaan ei koskaan lähde ja kukaan ei ymmärrä. On varmasti selkeet syyt miksi sun kanssa ei ole lähdetty, joko pyydät vääriä ihmisiä tai sulla on asennevamma etkä tosiaan ole kivaa seuraa. Siinäkin sä voit miettiä millainen olet, jos arastelet, häpeilet, olet hiljainen, vaivaantunut, niin ehkä et ole kauhean kivaa seuraa. Muutoksia peliin ja ainakin yrityksen olet velkaa itsellesi. Laitat nyt ihan asiat tärkeysjärjestykseen, mietit millainen olet, laitat plussat ja miikat. Sitten alat miinuksia muuttamaan plussaksi.
Ennen kaikkea, keskity positiiviseen elämässä, jos eka ajatus on negatiivinen, se määrittelee koko homman. Energiaa, positiivisuutta ja töitä itsetuntosi eteen. Päätät että nyt riittää perkele, elämää on vielä edessä ja sä aijot tehdä asoita etkä vain haaveilla niistä. Vähän sisua ja päättäväisyyttä. Vuosia takana tuota samaa, sulla ei ole menettettävää vaikka heität kaiken pois ja teet asiat ihan toisin. Ei voi mennä huonommin. Voi käydä jopa hyvin.
Äläkkä ajattele ettei kukaan ymmärrä, koska niin ei ole, enemminkin on ettei kukaan välitä, koska jos et itse välitä, kukaan ei välitä sun puolesta. Se on niin yksinkertainen yhtälö. Päätä pystyyn, koiran kanssa toimintoihin mukaan, mieti muitakin harrastuksia. Etsi oikeanlaisia kavereita, anna aikaa itsellesi ja keskity siihen mitä teet ja ajattelet. Älä vain ajaudu ja ole voimaton. Tartut niskasta kiinni. Koska tähän ei ole poppakonsteja ei pilleriä mikä auttaa. On vain sinä ja sun pää.
Rumuus lähtee sisältä, sussa on ehkä jotain muuta rumaa kuin luulet, ehkäpä sun alhainen itsekunnioitus ja arvostus tekee susta ikävän ihmisen. Naamalla on niin vähän merkitystä elämässä, asenne on kaiken a ja o. Kokeile siis tehdä asiat toisin, ja vaikka sua lannistaa jo nyt ajatus siitä ettet pysty tai tiedä, jaksa, ei se onnistu, helppohan se on sanoa jne mitä sulle nyt mieleen heti tuleekin. Niin katso, tässäkin ketjussa on ihmisiä jotka on tehnyt niin, muuttanut asennettaan.
Elä elämääsi äläkkä selittele sitä. Ei sen kummempaa. Ilmaiseksi ei kukaan saa mitään. Nyt varmasti olsii puheet puhuttu ja et aloita huomenna, vaan samantien. Vihko esiin ja käyt itsesi läpi. Kirjoitat millainen olet. Sitten luet sen myöhemmin, katsot kuinka totuudenmukainen se on, onko vähän dramaattisuutta vai onko ne oikeita faktoja. Sitten teet listan, eka huonot puolet, sitten hyvät. Lista myös siitä mitä haluat saavuttaa. Alat muuttamaan yhtä asiaa kerralla. Ensimmäinen ehdotus minulta on että et lannista itseäsi ennen kuin pääset ajatusta pidemmälle. Puske nyt itsesi eloon. Sinnikkyyttä ja määrätietoisuutta.
Itse olen hieman yli kolmikymppinen ja nuoresta saakka häpeillyt oma naamakuvaa. Vasta 25-vuotiaana tuli eka kerran oltua parisuhteessa. Aina kuvittellut, ettei musta kukkaan voi tykätä tai rakastaa. Oon vaan tälläinen mörökölli. Ja jos musta joku kiinnostui niin kuvittelin heti, et ei se voi olla tosissaan, kun olen tän näköinen ja et mitä ihmettä se mussa muka näkee.
Mut sit eräänäpäivä olin vaan et hitto vieköön, nyt loppu tää itsesääli ja ittensä morkkaaminen. Tietenkään tää muutos ei tapahtunut heti. Vaati aikaa ja itsesä tsemppaamista, että rohkenee lähtee jutteleen ihmisille, olla puhelias ja seisoa selkä suorana. Työni takia näen paljon todella kauniita, pitkiä ihmisiä, et kyllä se vällillä tälläiselle 162cm ja 75kg naiselle tuottaa pientä ahdistusta. Mutta korvaan mun puutteet niitten amazoni naisten ja miesten keskellä mun persoonalla.
Ja tällä hetkellä kolmatta vuotta, maailman ihanimman naisen kanssa seukannut. Hän näkee minut maailman kauneimpana ja se riittä minulle. :)
Niin ja nykymaailmassa oman itsensä määrittely kulkee ulkonäön kautta eli toisinsanoen perustaa itsensä täysin sen varaan miltä näyttää. Lause, minkä kuulee usein julkisuudesta pätee kyllä minusta myös ulkonäköasioihin, että kauneus on hyvä renki mutta huono isäntä. Pitäisi aina muistaa ettei ulkonäöstä saisi tulla pakkomiellettä ja ajatella että jos ei ole hyvillä geeneillä siunattu niin ei ole mitään. Hyvä lääke on yksinkertaisesti ajatella henkisiä ominaisuuksia, kaikkia hyviä puoliaan. Jokaisella niitä on. Jokainen on hyvä ja ainutlaatuinen sellaisenaan. :)
Kiinnostaisko? Täällä ois nainen jolle tärkeintä on hellyyden jakaminen
...tällä saralla! Ei se ole lapsen syy, jos naama ei muita miellytä. Onhan minulla muutamia omasta mielestä hyviä piirteitä, mutta muut vaan ei osaa arvostaa niitä. Muut ei yhdy hyväntuulisuuteeni. Parempi haaveilla, kuin jättää haaveilematta ja jää kokonaan paitsi. Nuhteettomat ihmiset jää aina paitsioon! Jatkakaa-------->