Olen suvussani ehkä enää ainut perinteisellä tavalla uskova vanhoillislestadiolainen nuori... Synnyin uskovaiseen kotiin ja olen saanut elää turvallisessa ympäristössä. Mutta sitten vähitellen kaikki alkoi muuttua.
Mennään vuoteen 2004. Tuolloin Suomen Kuvalehdessä oli julkaistu eräs kirjoitus meikäläisyydestä. Siinä eräs homoseksuaali kertoo elämästään uskovaisena. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen muuttuu osalla lähipiiristäni. Aikaa mennään eteen päin. Homo erkanee vl-yhteisöstä. Kaikki rauhoittuu. Hetkeksi. Sovimme keskenään epäilyksiä anteeksi. Minäkin sain olla siunaamassa monia sukulaisiani ja luulin, että kaikki hyvin.
Tullaan vuoteen 2008. Ensimmäisiä pedofiliajuttuja rupeaa putkahtaa julkisuuteen. Mediassa alkaa jo riepottelu ja niissä usein suloisesti sekoitettiin rauhansanan lestadiolaisuus vanhoillislestadiolaisuuteen. Aateltiin, että no ne olikin niissä eriseuroissa. Tilanne normalisoituu. Eletään turvallista vanhoillislestadiolaisten arkea. Tosin lähipiirissäni osa oli ruvennut puolustamaan naispappeutta. Sievin Suviseuroissa ensimmäinen sisarukseni kieltää uskon ja rupeaa solvaamaan meidän uskoa halvaksi miesten johtamaksi uskoksi... Mutta kukaan ei kuuntele. Pysyimme uskossa lujina.
2009 vuonna rupeaa jo tapahtumaan. Pedofiiliuutisia oli päivittäin lehdissä. Seurapuheissa kerrottiin, kuinka media on ruvennut vainoamaan meitä.
Sitten rupeaa tulemaan kirjaa kirjan perään. Ensin Maijan tarina. Kirja, jota kukaan ei halunnut lukea, mutta niin moni luki sen kuitenkin salaa. Viisi sisarustani kielsi tämän kirjan luettua uskon. Äitikin oli ruvennut empimään uskon mielekkyyttä. Äiti saa uskoa epäilykset anteeksi ja eksyneitä sisaria yritetään kutsua takaisin Jumalan valtakuntaan.
Sen jälkeen onkin sitten tullut kirjaa kirjan perään. Iloisen talon kellarissa, Taivaslaulu, Nyt vapaa olen, Haavoittunut yhteisö jne... Ja blogistit aktivoituvat...
Äiti kieltää uskon. Se oli minulle valtava sokki! Laitoin tästä keskustelupalstallekin, kuinka vaikeeta oli, kun oma äitini kieltää uskon.. Äiti, joka on minut kasvattanut tähän rakkaaseen kristillisyyteen!
Nyt ihan viime aikoina on ruvennut tapahtumaan voimakkaampaa liikehdintää pois päin. Sisaruksistani melkein kaikki ovat jo ns. ekumenian hengessä. Isästäkään ei enää ota selvää, mihin se uskoo. Tuntuu kovasti puolustavan ainakin naispappeutta. Serkuistakin tosi monet ovat jättäneet uskon. Miksi meidän suvussa näin. Miksi monet kavereitteni suvuista ovat saaneet säilyä uskomassa kaiken näiden myrskyjen jälkeen? Olen kateellinen niille kavereilleni, joiden lähes koko suku on saanut varjeltua uskossa.
Ite haluan uskoa aivan niin, kuin ennenkin. Mutta kotona mua katotaan kieroon. Äiti rupeaa aina paasaa siitä, kuinka minussa on niin paljon SRK:n hapatetta. Sisaretkaan ei jaksa olla vaahtoamatta uskoni huonoudesta. Olen minä itseasiassa edelleenkin tervetullut kotiin, mutta en tunne siellä oloani turvalliseksi. Haluaisin uskoa vieläkin lapsenmielisesti. En jaksa lähteä etsimään suurennuslasilla virheitä ja vikoja tästä liikkeestä. Tiedän, että isokin porukka voi joutua harhaan, tai voi tulla vääriä painotuksia tms. mutta on hyvin vaarallista lähteä ite suinpäin yksin keskelle myrskyjä... Jotenkin on turvallista edelleenkin jatkaa isossa laumassa, kuin yrittää itse selvitä pienellä veneellä valtavassa valtameressä. Useampi silmäpari näkee paremmin vaaran paikat. Yksin joutuu niin helposti uskossaan haaksirikkoon, etten edes halua lähtee kokeilemaan näissä asioissa omia siipiä... Jeesuskin puhuu seurakunnan tärkeydestä ja olen huomannut sen, kuinka erityisesti silloin, kun on paljon yksin, houkutukset tulevat hyvin lähelle. Ja helpommin tulee niitä lipsahduksiakin, mitä suuressa joukossa ei niin helposti tulisi....
Mennään vuoteen 2004. Tuolloin Suomen Kuvalehdessä oli julkaistu eräs kirjoitus meikäläisyydestä. Siinä eräs homoseksuaali kertoo elämästään uskovaisena. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen muuttuu osalla lähipiiristäni. Aikaa mennään eteen päin. Homo erkanee vl-yhteisöstä. Kaikki rauhoittuu. Hetkeksi. Sovimme keskenään epäilyksiä anteeksi. Minäkin sain olla siunaamassa monia sukulaisiani ja luulin, että kaikki hyvin.
Tullaan vuoteen 2008. Ensimmäisiä pedofiliajuttuja rupeaa putkahtaa julkisuuteen. Mediassa alkaa jo riepottelu ja niissä usein suloisesti sekoitettiin rauhansanan lestadiolaisuus vanhoillislestadiolaisuuteen. Aateltiin, että no ne olikin niissä eriseuroissa. Tilanne normalisoituu. Eletään turvallista vanhoillislestadiolaisten arkea. Tosin lähipiirissäni osa oli ruvennut puolustamaan naispappeutta. Sievin Suviseuroissa ensimmäinen sisarukseni kieltää uskon ja rupeaa solvaamaan meidän uskoa halvaksi miesten johtamaksi uskoksi... Mutta kukaan ei kuuntele. Pysyimme uskossa lujina.
2009 vuonna rupeaa jo tapahtumaan. Pedofiiliuutisia oli päivittäin lehdissä. Seurapuheissa kerrottiin, kuinka media on ruvennut vainoamaan meitä.
Sitten rupeaa tulemaan kirjaa kirjan perään. Ensin Maijan tarina. Kirja, jota kukaan ei halunnut lukea, mutta niin moni luki sen kuitenkin salaa. Viisi sisarustani kielsi tämän kirjan luettua uskon. Äitikin oli ruvennut empimään uskon mielekkyyttä. Äiti saa uskoa epäilykset anteeksi ja eksyneitä sisaria yritetään kutsua takaisin Jumalan valtakuntaan.
Sen jälkeen onkin sitten tullut kirjaa kirjan perään. Iloisen talon kellarissa, Taivaslaulu, Nyt vapaa olen, Haavoittunut yhteisö jne... Ja blogistit aktivoituvat...
Äiti kieltää uskon. Se oli minulle valtava sokki! Laitoin tästä keskustelupalstallekin, kuinka vaikeeta oli, kun oma äitini kieltää uskon.. Äiti, joka on minut kasvattanut tähän rakkaaseen kristillisyyteen!
Nyt ihan viime aikoina on ruvennut tapahtumaan voimakkaampaa liikehdintää pois päin. Sisaruksistani melkein kaikki ovat jo ns. ekumenian hengessä. Isästäkään ei enää ota selvää, mihin se uskoo. Tuntuu kovasti puolustavan ainakin naispappeutta. Serkuistakin tosi monet ovat jättäneet uskon. Miksi meidän suvussa näin. Miksi monet kavereitteni suvuista ovat saaneet säilyä uskomassa kaiken näiden myrskyjen jälkeen? Olen kateellinen niille kavereilleni, joiden lähes koko suku on saanut varjeltua uskossa.
Ite haluan uskoa aivan niin, kuin ennenkin. Mutta kotona mua katotaan kieroon. Äiti rupeaa aina paasaa siitä, kuinka minussa on niin paljon SRK:n hapatetta. Sisaretkaan ei jaksa olla vaahtoamatta uskoni huonoudesta. Olen minä itseasiassa edelleenkin tervetullut kotiin, mutta en tunne siellä oloani turvalliseksi. Haluaisin uskoa vieläkin lapsenmielisesti. En jaksa lähteä etsimään suurennuslasilla virheitä ja vikoja tästä liikkeestä. Tiedän, että isokin porukka voi joutua harhaan, tai voi tulla vääriä painotuksia tms. mutta on hyvin vaarallista lähteä ite suinpäin yksin keskelle myrskyjä... Jotenkin on turvallista edelleenkin jatkaa isossa laumassa, kuin yrittää itse selvitä pienellä veneellä valtavassa valtameressä. Useampi silmäpari näkee paremmin vaaran paikat. Yksin joutuu niin helposti uskossaan haaksirikkoon, etten edes halua lähtee kokeilemaan näissä asioissa omia siipiä... Jeesuskin puhuu seurakunnan tärkeydestä ja olen huomannut sen, kuinka erityisesti silloin, kun on paljon yksin, houkutukset tulevat hyvin lähelle. Ja helpommin tulee niitä lipsahduksiakin, mitä suuressa joukossa ei niin helposti tulisi....
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kristinuskon jumala on mielikuvitusolento. Kuolemanjälkeistä elämää ei ole olemassa. Olet joutunut huijauksen uhriksi. Mitä pikemmin tämän hyväksyt, sitä enemmän sinulla on loppuelämää käytettävissäsi vailla uskonnon kahleita.
Onko näin?
On.
Meidän suvulle kävi vähän samalla tavalla. Juurikaan kukaan heistä ei "kieltänyt uskoa", vaan ovat opetuksissaan ja käsityksissään lipunut ihan hakoteille. Sen näkee kaikessa heidän puheissaan ja käytöksessäänkin, että he ovat nykyisin jo hyvin kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta. Saavat kyllä paljon kiitosta ja kunniaa maailman ihmisiltä, mutta valitettavsati heidän usko ei kelpaa Jumalalle!
Muistat nuo vuosiluvut väärin.
Rauhansanalaisten pedofiliasta alettiin kirjoittaa joulukuussa 2009.
Vanhoillislestadiolaisten pedofiliasta alettiin kirjoittaa 2010 keväällä, varsinkin vapusta 2010 lähtien.
2010 syksyllä muistaakseni homorukousäänestysjupakka.
2010 syksyllä myös eräs vl-pappi Helsingissä erosi puhujan paikalta koska kannatti naispappeutta.
2011 (vai oliko 2012?) keväällä muistaakseni Alaranta erotettiin puhujan tehtävistä "bloginsa vuoksi".
2012 muistaakseni julkaistiin Maijan tarina -kirja.
2012 keväällä Mari Leppäsestä tuli muistaakseni eka tai toka vl-naispappi.
2013 muistaakseni Hintsalasta vl-naispappi.
2013 syksyllä muistaakseni Taivaan taimet -kirja ja Alarannan kaksi kirjaa.
En ole varma muistinko kaikki ajankohdat oikein. Voitte korjata jos haluatte.
Maurikin voi sentään erehtyä vuosiluvuissa ja ajankohdissa.
Missään muussa Mauri ei erehdy.
Muistelinkin kirjoituksen jälkeen, että nuo vuosiluvut eivät tainneet menneet ihan oikein. Paljon on tapahtunut kaikenlaista, eikä enää oikein muista, missä järjestyksessä mitäkin on tapahtunut. 2008 vuonna sain tietää, että meikäläisyyden piirissä on ollut pedofiliatapauksia. 2009 vuonna pedofiliasta ruvettiin puhumaan enemmän meikäläisyyden piirissä. Siis jo ennen, kun Rauhan sanan juttu tuli lehtiin.
Ennen äitini oli uskomassa, meillä oli läheiset ja lämpimät välit. Sitten äiti kielsi uskon. Nyt uskonsa jättäneet lapset vaikuttavat olevan hänelle minua rakkaampia lapsia. Koen, että hän pyrkii painostamaan minua ehkäisyyn. En koe enää oloani mukavaksi äitini kanssa, näkymätön muuri on tullut välillemme. Ei tee mieli mennä kylään vanhempien luokse. Tulee tunne, että minut tähän uskoon hellästi kasvattanut äitini yrittää nyt repiä minua pois Jumalan valtakunnasta. Olen iloinen, että asumme satojen kilometrien päässä, niin ei tarvitse erityisemmin selitellä kyläilyjen harventumista. Olen hirveän surullinen äitini johdosta, sielunvihollinen ei ole jouten. Kunpa vain itse jaksaisin loppuun asti, että saisi olla kerran valkopukuisten joukossa.
Ai minulla on kohtalontovereitakin.
On valitettavaa, että uskonkysymykset aiheuttavat riitoja perheissä. Ehkä nyt ymmärrät paremmin niiden tunteita, jotka eroavat vanhoillislestadiolaisuudesta ja joutuvat vl-omaistensa vihan ja höykytyksen kohteiksi.
Paras tapa hoitaa tällaiset asiat on karttaminen. Pitää harkita kannattaako mennä suvun juhliin. Muitakin vierailuja on syytä vähentää. Kyllä siihen vähitellen tottuu.
Aika surullista luettavaa ja huonoa käytöstä sukulaisiltasi kun tollatavalla painostavat sua kieltämään uskosi. Hyvä ku kirjotit tänne, toivottavasti jaksat tästä kaikesta huolimatta. Mun mielestä kannattais ottaa yhteyttä uskovaisiin kavereihin ja ihmisiin ja keskustella tilanteesta, saattaa auttaa yllättävänkin paljon. Toinen asia tietenkin olis keskustella perheenjäseniesi kanssa jos siihen on voimia ja pyytää että lopettaisivat tuon aika näkyvän painostamisen ja halveksumisen.
Toisaalta voit olla kyllä aika turvallisella mielellä siitä että kyllä Jumala huolen pitää jos ihminen haluaa olla uskovainen. Jumala ei ketään hylkää vaan se on ihminen joka sen tekee. Täältä erittäin paljon jaksamisia ja voimia tuon kaiken keskelle, koitahan pärjäillä!
Paljon voimia sinulle nuori ja siunausta elämääsi, ole turvallisella mielellä.
Miten pitkälle sukusi on selvitetty? Missä vaiheessa joku esi. isäsi Äitisi on höyrähtänyt Lestan uskoon Luterilaisuudesta, vai ihanko nuo ovat kuuluneet R y s s ä n kirkkoon?
Oletko miettinyt uskon asioita pitkällä aikatähtäimellä? Pakotettiinko joku iso-iso-isisi kristinuskoon = vieramaalaisen lämmaspaimenten uskoon kotimaisesta kalevalaisesta luonnonuskosta miekka kurkulla?
Minkä sortin ja mihin uskovan näistä uskot viettäneen onnellisimman elämän?
Ilman synnin pelkoa ja kauhukuvaa iankaikkisesta elämästä, tai helvetin tulesta?
Ei sitten tullut mieleesi IHAn itse päättää omasta ainutkertaisesta elämästäsi, vaan kuvittelet Oulun johtajien tietävän paremmin?
Soittele Jeesukselle ja kysy!
... tai jos Budha vastaakin.... taivaskanavalla?
Sori mutta mitä sä yrität selittää? Täälä tuli ihminen kysymään apua hädässään ja sinä alat vetämään jotain omaa showta, toi juna meni jo. Kiitos ja heippa.
Niin, eihän uskoa minä ainakaan kieltänyt.
Uskon jumalaan ja Jeesukseen
Kävin aikanaan seuroissa n. 25 vuotta.
Ei siellä tule "hullua hurskaammaksi" samat fraasit.
Olen paljon tasapainoisempi Jumalan kanssa koska:
- Älä tuomitse, että sinua ei tuomittaisi---------
- Raamatun sana: "on olemassa vain yksi välimies, herra
Jeesus, muita välimiehiä ei ole"
- Lestadius oli Lapin pappi n. 130 v. sitten vaan. Siinä
koko "uskovaisuus"
- Jumalan kanssa pitää tehdä yhteispeliä, ei lapin keksityn uskon papin kanssa.
Hetkinen, nyt en ymmärrä. Täälä vanhoillislestadiolainen uskovainen ihminen tuli kysymään apua, neuvoja ja rohkaisua tänhetkiseen elämäntilanteeseen ja täälä porukka alkaa tuputtamaan omaansa tyyyliin: "miksi uskot tuohon hömppään, eroa lahkosta"
Joo, nuo ulkopuoliset eivät osaa samaistua meikäläisten elämään. Uskoisin, ettei niillekkään olis helppoa, jos jokin heille lapsuudesta tuttu ja turvallinen asia yhtäkkiä unohdettais suvussa.
Esimerkkinä voisi olla vaikkapa
Perhe, jotka ovat arvostaneet suomalaisuutta. Ovat olleet henkeen ja vereen suomalaisia ja haluneet vaalia Suomen kulttuuriperintöä. Lapset ovat saaneet vanhemmilta kasvatuksen, jossa kunnioitetaan työtä, rehellisyyttä ja arvostetaan puhdasta Suomen luontoa jne.. Sitten isä ja äiti kääntääkin kelkkaa. He rupeavat vaatimaan Suomea Venäjälle. He haluavat euron rupliksi ja koti sisustetaan venäläiseen tyyliin. Opetellaan vielä venäjän kielikin ja halutaan unohtaa kaikki entinen. Lapsi, joka haluaa vielä olla suomalainen, jne, häntä ei enää kelpuutetakkaan kotiin. Hänelle ei puhuta suomea, vaan venäjää....
Tältä minusta tuntuu, kun se koti, jossa minä sain turvallisen vl-kasvatuksen, opetetaan ja uskotaankin nyt ihan toisella tavalla. Ja kaikki on käynyt pelottavan nopeasti. Liian nopeasti. On ollut vaikeaa sulatella nopeaa muutosta enkä oikein tiedä, miten tähän suhtautua. Olen tietynlaisessa kriisissä. Sydän haluais pysyä tässä uskossa. Toisaalta on valtava pelko, jaksanko. Miten kaiken käy. Vedetäänkö Jumalan sana keskuudestamme. Voinko enää käyttää sitä kaunista kieltä, mitä lapsuudesta asti oon saanut kuulla. Että sinäkin saat uskoa syntisi anteeksi jne...
Mukava huomata että luet vielä tätä keskustelua :) Voin vaan kuvitella miltä se tuntuu, toivon sydämestäni että jaksat pysyä uskomassa ja saisit tukea muilta ihmisiltä. Oletko ajatellut keskustella asiasta muiden uskovaisten kanssa?
Luin juuri vl-palstaa (http://vlfoorumi.foorumi.eu/index.php) ja se voisi olla hyvä paikka löytää keskusteluseuraa ja neuvoja tilanteeseesi. Tuolla kirjoittajat ovat samalla tavalla uskomassa kuin mekin joten keskustelu on erittäin antoisaa ja helpottavaa. Suosittelen että kävisit katsomassa :)
Sama tilanne käänteisesti tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12217945
En suosittele VLfoorumia. Heidän uskonsa on outoa, ei aitojen vl-uskovaisten tapaista. Se paikka on eriseurainen samalla tavalla kuin liberaarilestadiolaisten, mutta sieltä toisesta laidasta.
Kaidan polun kulkijan, joka haluaa säilyttää hyvän omantuntonsa on parasta pysytellä erossa ääriliikkeistä.
Olen samaa mieltä ettei VL-foorumia voi suositella varsinkaan nuorille ja heikkohermoisille. Siellä SRK-lestadiolaisuus näyttäytyy kaikkein raadollisimmillaan. Hoitokokous käynnistyy välittömästi jos on hiemankaan eri mieltä moderaattorien kanssa. Toisaalta siellä kyllä pääsee näkemään ja kokemaan hyvin sen, mitä SRK-lestadiolaisuus puhtaimmillaan on. Ja ehkä oppii vastaisuudessa kiertämään kaukaa sellaiset fariseukset.
Samaa mieltä, ettei VL-foorumia voi suositella, mutta eri mieltä SRK-lestadiolaisuuden ilmenemisestä. VL-foorumilla on oma erittäin raadollinen maailma, mutta SRK-lestadiolaisuutta kokonaisuudessaan se ei edusta, vaan vielä jotain aivan omaa äärihengellisyyttä. SRK-lestadiolaisuuskin on kuin raikasta tuulta verrattuna VL-foorumin omalaatuiseen, raatelevaan umpiouskoon.
Miten niin VL-foorumi ei edusta SRK-lestadiolaisuutta? Siellähän kaikki moderaattorit vannovat SRK:n nimeen kaikki tekemisensä ja tuomitsemisensa. Tämähän lukee jo palstan esipuheessa "Palstan säännöt, henki ja tarkoitus" ja sen ainoa linkki johtaa SRK:n kotisivulle. SRK-lestadiolaisuutta se on puhtaimmillaan, ei vanhoillislestadiolaisuutta ensinkään.
Se että he vannovat SRK:n nimeen ei tarkoita että SRK tunnustaisi heidät viimeisenä päivänä.
Kyseessä on sirpaleporukka joka on sokeutunut omiin ongelmiinsa. Muita arvostelevat mutta heitä ei saa arvostella.
Kyse on siitä, oliko usko ennen johtajien uskomista vai aitoa Raamatullista Jeesuksen seuraamisen tuomaa iloa ja rauhaa, aitoa uskoa.
Erottelepa omaisesi kanssa, kummasta on kyse. Vl-piireissä on usein menty harhaan seuraamalla vääriä opettajia. Raamatun mukaisesti ei toimita, kuin nimeksi ja silloinkin tarkoituksena peitellä omat synnit. Jatkuvat sellaiset. Lapsiin ei saa koskea seksuaalisesti. Ei kukaan, koska se on suuri synti ja kauhistus Herralle.
Hoitokokouskäytännöt ovat henkistä väkivaltaa.
Uskovia on monissa suunnissa, vapaissa, helluntailaisissa ja ev.lut. porukoissakin. Eivät kaikki, mutta heitä on.
Tutki Raamattua avoimesti ja pyri elämään sen mukaan. Ihmisten orjaksi ei pidä ryhtyä, vain Jeesuksen seuraajaksi.
Teille epäilys on sielunvihollisen kuiskutusta. Niin teille on opetettu ja te olette opetuksen nielleet koukkuineen kaikkineen. Normaalisti epäilys kuitenkin on tervettä asioiden punnitsemista. Itselleni tulee ahdistunut olo, kun seurapuheissa kielletään epäilemästä. Juuri se on sitä kuiskutusta väärälle tielle, ihmisen rakentaman opin tielle. Hokema "ei tässä mitään raamatuita tarvita" sopii hyvin tähän. SRK-usko on teille tärkeämpi kuin oikea usko Jumalaan. SRK:n oppi tärkeämpi kuin Raamatun oppi.
Suvuissanne on kuitenkin löytynyt valo epäillä ja nähdä asioiden oikea laita. Mikä on oikein ja mikä väärin.
No on niitä muitakin uskontoja. Koputtele vaikka luterilaisen kirkon ovea se avataan kun olet yksinäinen pelastusarmeijan suojaan voit kääntyä. Vaikka etsi itsellesi uusi uskonto kastaudu unohda vanha uskonto sen alamaiset. Näin tulee uusia ystäviä. Uusia saioita joita et silloin huomannut taikka et voinut niissä käydä. Uudet asiat ovat sulle hieman hämentäviä. Mutta kannattaa kokeilla etsiä kunnes kohtaa sulle mielyttävän sulle sopivan paikan harjoittaa uskoa. Ilman että saat aina pelätä.