Varmaan jääkin ehdokkaaksi, sen verran saa ääniä vapaamuurariveljiltä. Pikku-Kouvolan porvarien poliittinen vaikutusvalta on taakse jäänyttä todellisuutta. Enää ei voi toimia kuten Italiassa Berlusconin valtakaudella.
Jari Larikka kansanedustajaehdokas
73
795
Vastaukset
- missä politiikot
Tietojen puolesta kuin Jyrki Katainen eli turhake.
Sen verran on Jyrkiä toki parempi että saa vettä letkusta - Äänet Jarille
Voi olla että ei saa ääniä vanhan Kouvolan alueelta kun siellä on niillä keskenään joku yhden lukioluokan lopetus vai paloiko se en nyt muista tarkasti. Mutta Larikka oli jotenkin osallisena ilmeisesti asiaan joko lopettamassa sitä luokkaa tai sitten ei keskustalaisten mielestä tarpeeksi tehokkaasti sammuttanut kun se syttyi palamaan.
Muualla viiden entisten kuntien alueella on varmasti suosittu ja saa hirmuisen äänivyöryn.- Lälli
Juuri näin.
- hahhhahahhhhhhaa
Oli ai ei ollu? ja mitä kannatti vai vastusti? Aika Persual
- äläpä puhu paskaa
Höps. Larikka puolusti Kouvolan lukioita ja siksi hän saa ääneni. Ne on ne kyläpoliitikot, jotka lakkauttivat kaupungin parhaan lukion. Helminen, Pakkanen, Lindström jne.
- tyhjää tyhjää
Miksi se saamaton sinne valitaan. Eihän täälläkään ole mitään saanut aikaiseksi. Lamminmäen juoksupoika.
- kierrätetään
koko hoito välillä vaikka myllykosken puolelle ja unohdetaan lilla kouvola ja kuusankoski.
jos sieltä päin löytyisi jotain uutta ja rakentavaa.....on siellä kuitenkin isompi joki ilman kävelykatua...kokoustiloja ja varmaan löytyy sieltäkin. - Rikkalapio
Perkuleen kävelykatu. On jo maksanut niin julmasti että taksikyyti olis halvenpaa sen vähä mitä siellä joku ohi menee.
Jos Larikka puetaan haalareihin niin siellä sisällä ei oo mitään. - joten palomies jää
Maalaiset ei kokoomusta äänestä vaikka kiväärillä uhattaisiin.
- eli uutta ettimään
Larikka upottaa itsensä suohon vaikkei koko tontilla kävisi.
- ????????????????
Eiks toi Larikka ole kokkari, siis äärettömyyden päässä normikansasta.
Jossain luki että palomies. Joku ei nyt oikein täsmää? - Vapaamuurarit
???????????????? kirjoitti:
Eiks toi Larikka ole kokkari, siis äärettömyyden päässä normikansasta.
Jossain luki että palomies. Joku ei nyt oikein täsmää?Ylioppilas herra Larikka on. Sen verran huonot yo-paperit oli, että pääsi isänsä armeijataustan vuoksi palo-opistoon.
- Hurjaa tuohua
Vapaamuurarit kirjoitti:
Ylioppilas herra Larikka on. Sen verran huonot yo-paperit oli, että pääsi isänsä armeijataustan vuoksi palo-opistoon.
Vapaamuuurari lahkon raamattu "moraali ja dogma" kirjoitti, USA: Liittovaltio kenraali Albert Pike ja perusti USA:han Klu Klux klanin ja hänen vapaamuurari ystävänsä Mazziini perusti italian mafian. Nyt on kysyttävä alottiko vapaamuurari Antreas Breivik yhden miehen kommando joukko mallin vapaamuuraleille, pohjoismaihin ja eurooppaan, Breivik otti varmasti tosissaan Moraali ja dogma opit. Myös lut. pappeja ja piispoja kuuluu tuohon lahkoon
- vitunviikset
Vapaamuurarit kirjoitti:
Ylioppilas herra Larikka on. Sen verran huonot yo-paperit oli, että pääsi isänsä armeijataustan vuoksi palo-opistoon.
Koska autokomppaniaan on otettu ylioppilaita. Suhteilla pääsi Larikka sinne eli siinäkin kieroili! Ite äänestän Kouvolan persua ihan siitä syystä, että tunnen Korpivaaran kun oli mulla pomona 1988 kesällä täällä Kuusankoskella.
- Saapahalo!
???????????????? kirjoitti:
Eiks toi Larikka ole kokkari, siis äärettömyyden päässä normikansasta.
Jossain luki että palomies. Joku ei nyt oikein täsmää?Kai jokin paloesimies ja sekös se jo herran tekee,ravintola ja vuokraus bicnectä,jälkimmäistä Virossa!Herra mikä herra,ainakin omasta mielestään!!!
- outoa
Miksi palomies haluaa miljonäärien napin painajaksi.Ilmeisesti ei ymmärrä mihin poliitisesti kuuluu??
- Lälli
Juuri näin.
- häiriöt elisa muija
Kouvolan konnat estää viestien kulun. Hyvinvoitisuomi.
- Osa ei itse ymmärrä
Olisi kiva päästä kärpäsenä kuulemaan Hyttisen ja Larikan keskustelut. Ulospäin pidetään kyllä ainakin vielä viimeiseen asti niin yhtä että.
"Miksi palomies haluaa miljonäärien napin painajaksi.Ilmeisesti ei ymmärrä mihin poliitisesti kuuluu??"
Hän on Kokoomuksen aivopesun uhri ja uskoo että on joskus sitä kannattavana itse miljonääri, muuta järkevää vastausta ei tuohon voi olla. Näin Kokoomus saa kannatusta eihän sillä muuten olisi tuollaista kannatusta, osa ihmisistä on vaan niin heikkoja eikä pysty itse järkevästi ajattelemaan asioita.- Kaljuovimies
Larikka on yrityksensä hyvään aikaan myynyt entinen yrittäjä ja voi olla miljonäärikin.
- juuson sika
Kyllä Hyttinen köyhiä ymmärtää... ihan vaan muutaman miljoonan tuloillaan... kultalusikka suussa syntynyt. Mitähän saanut aikaiseksi ....
- Lälli
Ei muuten ole.
- jepulis jee
Näkyy Larikalla olevan melkoinen kannatus, tuleekohan siitä pääministeri.
- varokaa
Eikös Anders Breivikkin ollut vapaamuurari, joten tuo vapaamuurari lahkossa on jotain muutakin kuin munien tervausriittejä.
- Supomies
Ei Larikasta eikä muista Kouvolan vapaamuurareista ole suurempaa vaaraa nykyiselle Suomen valtiolle ja uudelle Kymijoen kaupungille. Kun heidät on tunnistettu, Supo seuraa heidän tekemisiään.
- Hyvä näin
Larikka tulee häviämään paikkallisestakin politiikasta. Liikaa kyläpoliitikko ja kaiken kruunaa Ratamo.
- Kaljuovimies
Taidan itse äänestää Larikkaa vaikka viimeksi äänestin persuja. Larikan politiikka ratamo- ja lukioverkko asiassa on sellaista joka takaa myös lapsilleni tulevaisuuden kouvolassa.
- Ootko tosissasi?
Kaljuovimies kirjoitti:
Taidan itse äänestää Larikkaa vaikka viimeksi äänestin persuja. Larikan politiikka ratamo- ja lukioverkko asiassa on sellaista joka takaa myös lapsilleni tulevaisuuden kouvolassa.
Satoja miljoonia suohon, terveydenhuollon alas ajo. Yritti vielä lopettaa lukiotkin.
Oletko joku masokisti? - Kaljuovimies
Ootko tosissasi? kirjoitti:
Satoja miljoonia suohon, terveydenhuollon alas ajo. Yritti vielä lopettaa lukiotkin.
Oletko joku masokisti?Olen vain realisti.
- lisäksi työttöminä
Kaljuovimies kirjoitti:
Olen vain realisti.
Kyllä motivoi kun kuihtuva porukka maksaa yli puolen miljardin korot ja kuoletukset.
- Go-on Kouvola
Ei taida hävitä, eikä tarvitsekkaan, toimii lukkona läsäkosken alyköille. Hyvä kun joku ajaa kouvolalaisten etua!
- Saapahalo
Juu,ajaa kaupungin konkurssinkin uhalla Ratamoa kuin käärmettä pyssyyn!!!Eikö se yksi täysin saamaton kausi sano äänestäjille,lähti hätäkeskus ym ym!!!Saman puolueen ministeri(kanisteri)Holmlund hoiti saneerauksen!!!
- mistä teitä löytyy
Ovimies luulee ilmeisesti että vanha sanonta, hiukset ja järki ei mahdu samaan päähän pitää paikkansa. Mutta tässä tapauksessa on aika perusteellisen selvästi havaittu että tuokin sanonta ei pida paikkaansa.
- ei voi mitää
minulta pääsi pieru
- ei normaali
Kaljuovimies on tunnettu ratapihan kylähullu, Larikan juoksupoika.
Kokkareiden avustuksilla elää ja siksi "sanaa" levittää. - Kova kohtalo
Larikan tuhoksi politiikassa tuli Ratamo. Oma ajatus kun ei pelaa niin oli helppo höynäyttää. Toivottavasti sai edes hyvät boonukset jota tosin voi epäillä.
On tuo pikku Kouvolan kyläpolitiikka aika järjetöntä ja sääliä tuntematonta. Onneksi kaikki ainakin tulee julki. - muahahahahah
Ai kuka? Täytynee äänestää kun nin paljon mainostatte.
- Kokoomuspelle
Kuka täysjärkinen tätä pelleä äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vastaus: toinen pelle. Kuinka monta pelleä vaalipiirissä majailee? Pikku-Kouvolan pellejen äänillä Larikka ei eduskuntaan pääse. Se on varma. Kotkasta, Lappeenrannasta ja Mikkelistä ääniä ei tälle pellelle juurikaan tule.
- pöljä.
ja ketä kiinnostaa vaalit ja politiikka? "fiksuja ihmisiä" kö ?
olenko minä tyhmä kun minä en tajua näistä larikoista mittään?- Kokoomuspelle
Tämä toinen pöljä, eli Jari Larikka toimii Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Valitettavasti.
- suokuokkajussijajari
No miksei Lar.... tai sii Kaljuovimies taas kehu ratamoa ja hallituksen puheenjohtajaa ja yritä korjata väärinkäsitystä että suo ei oikeasti ole suo.
- Kokoomus on vitsi
saako nauraa? on niin huono että ei naurata vaikka yrittää.
- K. Säsi
Kokoomus on aloittanut vaalikampanjansa: sote-esitys olikin feikkiä. Jätetään sote seuraavan hallituksen ja eduskunnan huoleksi.
- Kaaleppi Leppi
Larikan avut kansanedustajaksi kiistattomat Hän osaa puhua merkittävistä säästöistä vaikka ei perustelee asiaa numeroin, samalla hänellä on valtavasti tietoa valtavan asiantuntija kaartiin kautta johon hän aina vetoaa ja näin ei hänen itse tarvitse pohtia asioita eikä näin kukaan pääse moittimaan häntä itseään tyhmäksi. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä hän on kesinyt jotain mikä vielä mullistaa koko maailman eli pystyhoito.
- Lälli
Uskooko Larikka edelleen sote-esityksen autuuteen, kun Kouvolan sote-menot kasvaisivat noin 20 milj. euroa nykyjärjestelmään nähden?
- K.Säsi
Larikka ja Lamminmäki ovat ulkona sote-uudistuksesta. Parlamentaarinen työryhmä veti kuullemma maton heidän altaan yllättäen. On se kumma, kun Larikkaa ei infota eduskunnasta.
Näinhän siinä käy, kun eletään mielikuvitusmaailmoissa ja suoratamon lumoissa.
Olisiko nyt hyvä ottaa aikalisä suoratamon suunnittelussa. Muutoin miljoonat voivat mennä suohon ja suunnittelijoiden taskuihin. - Ei muuta
K.Säsi kirjoitti:
Larikka ja Lamminmäki ovat ulkona sote-uudistuksesta. Parlamentaarinen työryhmä veti kuullemma maton heidän altaan yllättäen. On se kumma, kun Larikkaa ei infota eduskunnasta.
Näinhän siinä käy, kun eletään mielikuvitusmaailmoissa ja suoratamon lumoissa.
Olisiko nyt hyvä ottaa aikalisä suoratamon suunnittelussa. Muutoin miljoonat voivat mennä suohon ja suunnittelijoiden taskuihin.Kun eduskuntavaalit lähestyvät, Larikan kierrokset vaan nousevat. Kaupunginhallituksen tulisi päättää, että Kouvola osallistuu Tillolan kankaan moottoriratahankkeeseen, myy KSS Energian ja rakentaa suoratamon sote-uudistuksesta välittämättä. Siinä samassa pitäisi sulkea kouluja ja terveysasemia.
Onneksi kaupunginhallituksessa on vielä jokunen luottamushenkilö, joilla on järki ja tolkku jäljellä.
Vaikuttaa siltä, kuin Larikalla olisi jonkinlainen ADHD-syndrooma, joka ilmenee päättömänä touhuamisena. - Joni Suninen
Ei muuta kirjoitti:
Kun eduskuntavaalit lähestyvät, Larikan kierrokset vaan nousevat. Kaupunginhallituksen tulisi päättää, että Kouvola osallistuu Tillolan kankaan moottoriratahankkeeseen, myy KSS Energian ja rakentaa suoratamon sote-uudistuksesta välittämättä. Siinä samassa pitäisi sulkea kouluja ja terveysasemia.
Onneksi kaupunginhallituksessa on vielä jokunen luottamushenkilö, joilla on järki ja tolkku jäljellä.
Vaikuttaa siltä, kuin Larikalla olisi jonkinlainen ADHD-syndrooma, joka ilmenee päättömänä touhuamisena.Vastustan joka asiaa.
- ei Larikalle
Larikan kierrokset vain nousevat. Nyt se toi puun takaa esityksen johtajien palkankorotuksista kaupunginhallitukseen ja sitten suuttui, kun kaikenlaisten palkankorotusten sanottiin olevan väärin. Siitä aikamoinen uutisointi. Koko show on vain Larikan eduskuntavaalikampajaa, kun pelkää ettei pääse eduskuntaan. Eikä se pääsekään.
600euron palkankorotus pomolla kun ei tienää yhtä härskejä määriä kuin muut johtajat. Arvaa vaan, nouseeko tavallisten työntekijöiden palkat?- riivattukun harmitta
Tavoite oli nostaa palkkaa 1500 e kousan sivuilta kopsasin
- Killeriä
riivattukun harmitta kirjoitti:
Tavoite oli nostaa palkkaa 1500 e kousan sivuilta kopsasin
Larikan kuuluminen Kouvolan vapaamuurareihin on arveluttavaa samanaikaisesti, kun hän toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Valmisteilla olevaa ns. ei julkista tietoa valuu mm. rakennusliikkeiden omistajille ja toimistusjohtajille sekä suunnittelijoille.
- Saapahalo
Killeriä kirjoitti:
Larikan kuuluminen Kouvolan vapaamuurareihin on arveluttavaa samanaikaisesti, kun hän toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Valmisteilla olevaa ns. ei julkista tietoa valuu mm. rakennusliikkeiden omistajille ja toimistusjohtajille sekä suunnittelijoille.
Hyvä veli järjestelmä toimmii,Kouvostoliitto sen asian eliittiä!!!Kirveelle töitä!!!
- Nyt kehutaan
Kouvolan Sanomissa nettipoliisi kielsi ettei netissä saa ketään haukkua tai halveksia eikä muutenkaan tuottaa pahaa mieltä, no kehutaan sitten. Kokoomus ja erityisesti muutama sen jäsen tekee loistavaa vaalityötä Perussuomalaisten hyväksi.
- Juridica
Kuuluminen vapaamuurareihin pitäisi kriminalisoida. Onhan talousrikosten valmistelu jo rikollista toimintaa.
- Mahdoton tehtävä
Juridica kirjoitti:
Kuuluminen vapaamuurareihin pitäisi kriminalisoida. Onhan talousrikosten valmistelu jo rikollista toimintaa.
Se ei ole rikollisuutta niin kauan kun sitä ei todeta rikolliseksi toiminnaksi vaikka olisikin rikollista toimintaa.
Ensin pitää löytää ja saada poliisi tutkimaan asiaa ja sitten poliisin pitää uskaltaa viedä asia syyttäjälle. Sen jälkeen syyttäjän pitää uskaltaa viedä asia oikeuteen, ja tämä ei vielä "todista" asiasta mitään. Kaiken tuon päälle pitää vielä löytyä tuomari joka uskaltaa antaa tuomion. Eikä tuossa vielä kaikki että vapaamuurari todettaisiin syylliseksi, pitää vielä monesta oikeusasteesta löytyä rohkea tuomari että saadaan lainvoimainen tuomio.
Italiassa mafia, Suomessa vapaamuurarit. - Juridica
Mahdoton tehtävä kirjoitti:
Se ei ole rikollisuutta niin kauan kun sitä ei todeta rikolliseksi toiminnaksi vaikka olisikin rikollista toimintaa.
Ensin pitää löytää ja saada poliisi tutkimaan asiaa ja sitten poliisin pitää uskaltaa viedä asia syyttäjälle. Sen jälkeen syyttäjän pitää uskaltaa viedä asia oikeuteen, ja tämä ei vielä "todista" asiasta mitään. Kaiken tuon päälle pitää vielä löytyä tuomari joka uskaltaa antaa tuomion. Eikä tuossa vielä kaikki että vapaamuurari todettaisiin syylliseksi, pitää vielä monesta oikeusasteesta löytyä rohkea tuomari että saadaan lainvoimainen tuomio.
Italiassa mafia, Suomessa vapaamuurarit.Juuri näin. Poliisitoimi, syyttäjälaitos sekä oikeusistuimet ovat vapaamuurarien hallussa. Olemmeko USA:ssa?
- Ei ymmärrä
Eikös tuo Larikka ole jossain pelastulaitoksen palveluksessa. Ja edustaa Kokoomusta?
Jos oikeasti on Kokoomukselainen kymmeniä miljoonia jostain hankkiva tai omistaa jonkin pankin niin miksi käy tuollaisessa työssä.- Kustaan putkeen
Älä muuta sano. Mutta kun isä oli Suomen puolustusvoimien majuri (evp), ei pojasta voinut muuta tulla. Kaksi menestyjää?
- Killeriä
Larikalla olisi joitakin mahdollisuuksia eduskuntaan, mikäli hän luopuisi suoratamon hyysäämisestä ja eroaisi Kouvolan vapaamuurareista.
Vapaamuurarien toiminta on eettisesti arveluttavaa ja Suomen oikeusjärjestelmän kannalta sopimatonta ja suorastaan rikollista toimintaa.- Tupeeovinainen
Vaikka Larikka eroaisi vapaamuurareista ja Kokoomuksesta niin se ei enää auta. Näytöt on jo annettu.
- Saapahalo
Tupeeovinainen kirjoitti:
Vaikka Larikka eroaisi vapaamuurareista ja Kokoomuksesta niin se ei enää auta. Näytöt on jo annettu.
Joo,riittävästi on jo sekoomus taustaa,luijari ja korkkiruuvi koko s..tanan ukko,anuksen nuolija porvari/pyrkyri!!!
- valoa näkyy
"Vaikka Larikka eroaisi vapaamuurareista ja Kokoomuksesta niin se ei enää auta. Näytöt on jo annettu."
Paikallinen lehtikin näköjään viimein uutisoi asiasta miten päätöksiä on tehty. Hyvä Kouvolan Sanomat, alkaa usko teihin palata.- Lälli
Juuri näin. Larikan näytöt on annettu ja kevyiksi todettu.
- Killeriä
Nyt Esko Lavonen alias Lalli yrittää todistaa Kouvolan Sanomien kirjoituksellaan, että puoluetoveri Jari Larikka on rehellinen mies eikä takinkääntäjä. Todistus liittyy energiayhtiöiden myyntiin, jota Larikka yllättäen ryhtyi vastustamaan vastoin aiempaa kantaansa. Ajoitus saattuu eduskuntavaalien alusaikaan ja on ymmärrettävissä vaalitaktiseksi vedoksi.
Energiayhtiöiden myynnistä Kouvola saisi noin 100 milj. euroa, joka tarvitaan suoratamon ja paikoitustalon rakentamiseen. Kun suoratamon rakentaminen on kytköksissä rakennusneuvoksen taloudellisiin intresseihin tontin muodossa, tuntuu takinkääntö tätäkin taustaa nähden väliaikselta. - Killeriä
Pousi on hylännyt luuseri-Larikan.
- Onhan_elämän-jatkuttava
Kokoomusta ei varmasti kukaan omilla aivoilla ajatteleva palkansaaja äänestä. Oli sitten sairaanhoitaja, palomies tai varsinkin täällä kunnan työntekijä niin ei varmasti äänestä Kokoomusta. Jos ääneestä niin on henkiseti sairas tai sitten ei oikeasti ymmärrä mistään mitään.
- Melkein
Juuri näin.
- maalaisilleeiäänestystä
Höpöhöpö johtajat äänestää koko musta jotka maksamillaan veroilla pyörittävät tätä maata.
Tämän takia teidän maalaisten ei kuuluisi saada äänestää olllenkaan
- Killeriä
Larikan ja Lamminmäen viimeinen yritys ajaa ratamokeskus suomonttuun on Taloustutkimuksella suoritettu kysely, jossa kysytään yleisesti Ratamokeskuksen tarpeelliisuutta. Kysely on todennäköisesti suoritettu vanhan Kouvolan alueella. Siinä ei ole kysytty sitä, onko rakennuspaikalla merkitystä: suo vai kuiva ja ylävä rakennuspaikka.
- Raksapieru
Kun Larikka tässä vaiheessa tietää, että kansanedustajapaikka ei heltiä, otetaan hallituksen esityslistalle ratamoasioita, jotta muitten ehdokkaitten tilanne olisi mahdollisimman tukala.
- pettynyt_tai_sitte_ei
Eihän tässä näin pitänyt käydä, olisikohan kyseessä vaalivilppi kun meillä tuo päätöksenteko on muutenkin vilpillistä.
- Raksapieru
Larikan on pilannut rakennusneuvos. On ikäänkuin tullut hyväksikäytetyksi ja on siitä katkera.
- EiKaiTämäEnääJatku
Ratamo, kyläkoulut, kirjastot ja kyläpolitiikka, samoin kehuminen matalapalkkaisten siivoojien ja vastaavien vähentämisestä joille ei ole tullut päällekkäisyyksiä. Hyvin yksinkertaista mihin Kokoomus ja Larikka uppoaa. Enää puuttuu toisten syyttely niin kaikki on täydellistä, mutta eiköhän tuo täydellisyyskin vielä saavuteta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758