Mulla on hieno karttapallo vuodelta 1996 ja valokin vielä palaa. Sosiaalihoitaja väitti viikkotapaamisessamme, että on tullut niin paljon muutoksia Euroopan maihin ja olisi hyvä jos saisin jostain hommattua uuden karttapallon käyttööni. Väitti, että saisin päiväni ja yöni paremmin vietettyä uuden kartaston tutkiskelussa ja aika ei menisi netissä notkuessa. Toinenkin asia tuli puheeksi, kun sanoin että mulla on Skoda-syndrooma. Sosiaalihoitaja kertoi, että hän ei ole kuullutkaan sellaisesta. En tiedä. Joskus tuntuu, että olen vain luulosairas tai perintötekijäni ovat minulle epäedulliset. Mutta kyllä tuo Skoda on ottanut vallan ajatusmaailmastani. Yksinäisyys ja osattomuus vaativat veronsa näemmä.
Karttapallo
landlord
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moni asia alkaa sulle selvitä, kun alat uutta kartastoa tutkiskella. Saatat kokea ns. ahaa-elämyksen. Kuten esim. että Tsekinmaa on länsinaapurimme Ruotsin tasolla kartassa.
On se hyvä, että sentään karttapalloon tulee valo, kun oma polla saattaa olla jo vähän himmeä.