Heips!
Olen ensi vuoden abi, ja nyt syksyllä olisi kirjoitus vuorossa ruotsi, ajattelin, että kieltä oppisi myös lukemalla, kysynkin neuvoa MISTÄ KIRJASTA KANNATTAA ALOITTAA RUOTSIKSI LUKEMINEN
haluaisin jotain siis helppo lukuista selkeää tekstiä, jonka voisi myös tällainen koulussa ruotsia opiskeleva ymmärtää
lukemista ruotsiksi
5
1253
Vastaukset
Suomenruotsalaiset kirjailijat saattavat olla hyviä alkupanoksia. Esimerkiksi Jörn Donner, Märta Tikkanen, Kjell Westö... He kirjoittavat tutunomaisista aiheista, joten luku on helpompaa; voi ikäänkuin päätellä enemmän aihepiirin perusteella. Heidän opuksiaan on myös helposti saatavilla.
Kirjallisesti ne eivät kummoisen arvoisia ole, mutta kysehän onkin kielen oppimisesta.Suomenruotsalaisssa kirjailijoissa on parikin neroa, joita voi lukea vaikkapa rinnakkain suomeksi ja ruotsiksi, koskapa kutakuinkin koko tuotanto on heiltä suomennettu. Tove Janssonin Muumikirjat ovat huippuja, ja monet hänen aikuistenkirjoistaan ovat myös erinomaisia, esim. Nukkekaappi ja Reilua peliä. Jos et pelkkää tarttua runouteen, niin Edith Södergran on kiistaton klassikko. Hyviä kirjoja ovat kirjoittaneet monet muutkin, esimerkiksi Christer Kihlman, Jörn Donner, Henrik Tikkanen, Märta Tikkanen, Fredrika Runeberg, J.L. Runeberg, Kjell Westö...
- dekkareissa
on yleensä varsin helppoa kieltä, Mankell ja Sjöval & Wahlöö ovat lajissaan hyviä
- lisää ehdotuksia
Ruotsalaisia dekkaristeja suosittelen.
Lue ja kokeile. Jos joku kirja tökkii, vaihda surutta uuteen. Muista myös ruotsalaisten sanomalehtien uutissivut. Kieli on taatusti ajankohtaista. Jos mahdollista, lomaile Ahvenanmaalla, Tukholmassa tai Närpiössä.
Kokeile myös Ulla-Lena Lundbergia. - suositus
Minun on vaikea lukea ruotsinkielisiä kirjoja, mutta Sabine Dardennen Jag väljer livet oli niin helppolukuinen ja kiinnostava, että minäkin selvisin siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että319639Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 72542