Pienen pieni tarina... Hamppu

-kukkasia hiuksissaan-

Käytin aktiivisesti kannabista päivittäin.Aloitin tuon jokapäiväisen hiisaamiseni kun olin vasta 16 vuotias tyttönen, maailma oli upea ja ihmiset niin ihania.Olin niin naivi kuin pikkuinen tytöntyllerö vain olla ja voi :).Mielestäni ei mitään hienompaa ollutkaan kuin hamppu, se iloinen tunne ja kauniin kauniit ajatukset ihmisistä, luonnosta ja maailmasta minkä se mieleeni loi.Kului vuosia ja kauniit ajatukset jatkuivat...Kunnes kieltämättä upeisiin tuntemuksiini alkoi ilmestyä mörköjä...Kantojen ja sänkyjen alta ne ryömivät hitaasti ja katalasti päivänvaloon,pimeästä jossa ne ennen niin pysyivät ja viihtyivät.Itseäni alkoi pelottaa..Ahdistus kalvoi sisintäni ja pahimmillaan ne kiihottuivat äärimmäisiin paniikkikohtauksiin.En kyennyt enää liikkumaan hmisten kanssa, en halunnut tavata ystäviäni,en perheen jäseniäni...En mitään tai ketään mikä oli ennen niin rakasta.Kauniit ajatukset väistyivät ja tilalle tuli vain tyhjyys,suru ja ankeus.
Eräänä päivänä vain päätin että nyt sen on loputtava,niin paljon kuin pidinkin ja pidän edelleen, siitä yhteen kuuluvuuden tunteesta ja iloisuudesta jonka pilvi,hamppu,ganja,lapset miksi ikinä sitä haluattekin kutsua,minulle loi.Nykyään olen ollut polttamatta 3kk.Se on pienen pieni aika enkä ikinä haluaisikaan tai aiokkaan sitä kokonaan elämästäni poistaa...Miten voisinkaan?Ollaanhan me kuitenkin mitä parhaimpia ystäviä,hamppu ja minä :).Mutta nuorille,tietämättömille suloisille pikku työille ja pojille haluaisin vain sanoa että harkitkaa tarkkaan ennen kuin annatte aivojenne kasvaa Kannabis savussa tai ihan missä vain "mömmöissä".Antakaa kehityksen tulla ja kasvakaa niin sitten, :) sitten on aikaa leikkiä...
P.s Hamppumarssissa nähdään ystävät.

10

1057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Holocaust

      Kannabismyönteinen olen minäkin, mutta sanon kuitenkin, että turha sitä on itkeä jälkikäteen jos 16 vuotiaana jo pakko alkaa pössyttelee tiuhaa tahtii. On sitä aikaa elämässä.

      juu, marssissa nähdään.

    • plum

      Lopetin kans kun alko meneen polttelu ihan kummalliseks touhuks..ihme pelkotiloja sun muuta kauheeta! Sairastuin paniikkihäiriöön, en tiedä oliko kannabiksella osaa tai arpaa sairastumisen kanssa eikä sillä ole enää mitään merkitystäkään. En häpeä sanoa että psyykkeeni ei kertakaikkisesti kestänyt polttelua. Enää en koske muuhun kun alkoholiin...

      • Viranomainen

        ...tämän tyylinen keskustelu ei vello, eikä "roihua", kuten nuo muut. Missä on naapurinäijä? Missä Narc??

        Vastuullisuutta keskusteluun, vastatkaa huutoonne siellä toisessakin leirissä. Mikäli viranomaispuolella ollaan valmiita puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin olkaa tekin valmiita myöntämään, että hamppu ei välttämättä olekaan ihmiskunnan siunaus ja pelastus. Hamppu SAATTAA aiheuttaa psyykkisiä oireita ja ongelmia, niille jotka ovat niihin taipuvaisia. Hamppu VOI laukaista mielen sairauksia, jotka muuten jäisivät puhkeamatta...

        HUOMATKAA, että en väitä niin käyvän VARMASTI, sanon että niin VOI käydä. Myöntäkää tämä, niin päästään taas eteenpäin.

        Ja pliis, älkää alkako näsäviisastella tyyliin: "Rekankin alle VOI jäädä..." tietenkin voi, mutta nyt puhutaankin HAMPUSTA - ei kohtalosta yleensä.

      • ""KristillisDemok...
        Viranomainen kirjoitti:

        Jaa täällä alareunassa joku tälläinenkin.Niin kuka on väittänykään ettei hampusta ole MITÄÄN haittaa?Tottakai siitä on haittaa!Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti keuhkojensa tervaaminen,toisena lähinnä oman käytön perusteella tulee mieleen lähimuistin jonkun sortin huononominen.Lähinnä muisti on kyllä huono silloin kun on paukuissa.Pitääkö tässä taas alkaa vertailemaan..?ei se viinakaan kaikille sovi!tiedän myös monta muuta juttua jotka eivät kaikille sovi,kuten varmaan itsekkin tiedät.Mielestäni tarkoituksemme täällä ei ole tehdä hampusta jotain ihme päidettä mistä ei ole mitään haittaa,vaan lähinnä verrata sitä laillisiin päihteisiin.Onhan tämäkin nyt jo joskus täällä todettu joten mennään vaan eteenpäin!

      • Attekumiorava

        Tuota noin, mielestäni mm. Narc ja Naapurin äijä ovat myöntäneet psykoosin laukeamisen kannabiksen käytöstä johtuen niillä harvoilla joilla todennäköisesti on muutenkin edessä, korjatkaa jos olen väärässä.

        Toisaalta kukaan ei ole väittänyt hampun olevan ihmiskunnan pelastus jne.

      • nii
        Viranomainen kirjoitti:

        ...tämän tyylinen keskustelu ei vello, eikä "roihua", kuten nuo muut. Missä on naapurinäijä? Missä Narc??

        Vastuullisuutta keskusteluun, vastatkaa huutoonne siellä toisessakin leirissä. Mikäli viranomaispuolella ollaan valmiita puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin olkaa tekin valmiita myöntämään, että hamppu ei välttämättä olekaan ihmiskunnan siunaus ja pelastus. Hamppu SAATTAA aiheuttaa psyykkisiä oireita ja ongelmia, niille jotka ovat niihin taipuvaisia. Hamppu VOI laukaista mielen sairauksia, jotka muuten jäisivät puhkeamatta...

        HUOMATKAA, että en väitä niin käyvän VARMASTI, sanon että niin VOI käydä. Myöntäkää tämä, niin päästään taas eteenpäin.

        Ja pliis, älkää alkako näsäviisastella tyyliin: "Rekankin alle VOI jäädä..." tietenkin voi, mutta nyt puhutaankin HAMPUSTA - ei kohtalosta yleensä.

        kyllä se liikakäyttö voi aiheuttaa tilapäisiä mielenhäiriöitä ja jos oikein kusisesti käy niin pidempiaikaisiakin.

      • Viranomainen
        ""KristillisDemok... kirjoitti:

        Jaa täällä alareunassa joku tälläinenkin.Niin kuka on väittänykään ettei hampusta ole MITÄÄN haittaa?Tottakai siitä on haittaa!Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti keuhkojensa tervaaminen,toisena lähinnä oman käytön perusteella tulee mieleen lähimuistin jonkun sortin huononominen.Lähinnä muisti on kyllä huono silloin kun on paukuissa.Pitääkö tässä taas alkaa vertailemaan..?ei se viinakaan kaikille sovi!tiedän myös monta muuta juttua jotka eivät kaikille sovi,kuten varmaan itsekkin tiedät.Mielestäni tarkoituksemme täällä ei ole tehdä hampusta jotain ihme päidettä mistä ei ole mitään haittaa,vaan lähinnä verrata sitä laillisiin päihteisiin.Onhan tämäkin nyt jo joskus täällä todettu joten mennään vaan eteenpäin!

        Hieno homma, olemme tuosta siis samaa mieltä. Kannabis ei tosiaankaan sovi kaikille ja sillä on mahdollisesti vakaviakin terveyshaittoja.

        No niin. Viinan kotipoltto on kiellettyä puuhaa, miksi kummassa kannabis sativan kotikasvattaminen siis (edellisten kommenttien valossa) pitäisi näin ollen laillistaa??

      • ""KristillisDemok...
        Viranomainen kirjoitti:

        Hieno homma, olemme tuosta siis samaa mieltä. Kannabis ei tosiaankaan sovi kaikille ja sillä on mahdollisesti vakaviakin terveyshaittoja.

        No niin. Viinan kotipoltto on kiellettyä puuhaa, miksi kummassa kannabis sativan kotikasvattaminen siis (edellisten kommenttien valossa) pitäisi näin ollen laillistaa??

        Mahtavaa!Asiallista keskustelua asioista ja jopa lähes uudesta näkökulmasta.Minä en henkilökohtaisesti ole puhunut kotikasvatuksen laillistamisesta(vaikka kävisi sekin),mutta lähtökohta on se,että ihmiset haluavat aina jollain päätään "puuduttaa"ja minusta kannabis sopii siihen paremmin kuin alkoholi.Ei sitä mikään pakko kotona olisikaan kasvattaa.Toisaalla on ollut jo paljon keskustelua siitä miten valtio voisi kasvattaa hamppua ja kerätä verotuloja siitä.Mutta kun valtio ei näin tee,ja ne ketkä eivät halua rahoittaa rikollisjärjestöjä joutuvat siis kasvattamaan sen itse.Erittäin hienoa keskustella viimeinkin asiallisesti.Kiitos siitä!

        Eiköhän yhteiskunnallinen tilanne ole jo pitkään ollut se, että asiallista keskustelua pitäisikin koittaa viritellä.

        Toisaalla olen puhunut siitä, miksi kannabiksen kotikasvatus ei voi tulla Suomessa kyseeseen nähtävissä olevassa tulevaisuudessa - ei sitten millään.

        Niinpä omaa valistustyötäni tehdessäni olen koittanut tarjota vaihtoehtoa, jossa esim. ALKO myisi valtion kasvattamaa (ja verottamaa) kannabista, valmiina marisätkinä. THC-pitoisuus olisi tasalaatuista, sätkässä olisi mahdollisesti erilaisia makuaineita, filtteri yms.

        Näin vältyttäisiin siltä ongelmalta, mikä vääjäämättä seuraisi kannabiksen kotikasvatuksesta, siis siltä että pikkuiset "kotitehtaat" ja kaveriporukat alkaisivat väsäilemään hasista ja hasisöljyä, mikä siis ei ymmärtääkseni ole kenenkään mielestä tarpeen.

        Sääli kun tää keskustelu on jäänyt tänne vähän pimentoon.Toisaalta se on myös hyvä,eipähän mitkään trollailijat häiritse.Mutta joo eipä tuohon enää muuta lisättävää oikeen ole,ainakaan vielä.Suurimpana ongelmana ovat kuitenkin (iso)osa Suomen kansasta jotka eivät osaa niin millään käyttää omia aivojaan ja palvovat sokeasti vaikka paskakasaa jos niin on kirjoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      642
      7882
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2157
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2065
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1648
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1220
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1192
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1063
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      827
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      709
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      696
    Aihe