Minulla on sellainen kysymys, että jos kuolleen henkilön äidiltään saamien lahjoitusten (osakehuoneistoja mm.) lahjakirjat ovat hävinneet, niin saako niitä mistään selville perinnönjakoa varten?
Minulla on tilanne, jossa toisella vanhemmallani (vanhempani ovat eronneet) on melko paljon lahjaksi saatua omaisuutta ja hänellä on uusi aviopuoliso. Heillä ei ole avioehtoa, mutta vanhempani saamissa lahjoituksissa on lahjakirjassa aina kohta, että lahjansaajan kulloisellakaan aviopuolisolla ei ole oikeutta lahjaan tai sen tuottoon. Joten omaisuuden pitäisi lahjoitusten osalta periytyä minulle. Vanhempani on vielä elossa, mutta asia mietityttää.
Eli entä jos aviopuoliso "hukkaa" lahjakirjat ennen perinnönjakoa? Silloinhan näyttäisi siltä, että koko omaisuus on yhteistä perinnönjaon näkökulmasta. En saa kopioita lahjakirjoista, koska vanhempani on niin puolison alistama, ja hiukan jo vanhuudenhöppänä, ettei uskalla itse ottaa puoltani tässä asiassa.
Minulla on tilanne, jossa toisella vanhemmallani (vanhempani ovat eronneet) on melko paljon lahjaksi saatua omaisuutta ja hänellä on uusi aviopuoliso. Heillä ei ole avioehtoa, mutta vanhempani saamissa lahjoituksissa on lahjakirjassa aina kohta, että lahjansaajan kulloisellakaan aviopuolisolla ei ole oikeutta lahjaan tai sen tuottoon. Joten omaisuuden pitäisi lahjoitusten osalta periytyä minulle. Vanhempani on vielä elossa, mutta asia mietityttää.
Eli entä jos aviopuoliso "hukkaa" lahjakirjat ennen perinnönjakoa? Silloinhan näyttäisi siltä, että koko omaisuus on yhteistä perinnönjaon näkökulmasta. En saa kopioita lahjakirjoista, koska vanhempani on niin puolison alistama, ja hiukan jo vanhuudenhöppänä, ettei uskalla itse ottaa puoltani tässä asiassa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lahjoituksista on aikanaan täytynyt tehdä ilmoitus verottajalle, joten sieltä ne lahjakirjatkin löytyvät.
No näin arvelinkin, mutta siis säilytetäänkö niitä siellä vuosikymmeniä? Entä onko niistä tarkat tiedot, jotka sisältävät tämän avio-oikeuden poissulkemisenkin tai ihan kopiot olemassa joko fyysisesti tai mikrofilmeillä? Olisin todella helpottunut, jos näin olisi, että tiedot vielä löytyvät. Aikaisimmista lahjoituksista voi olla hyvinkin jo 40-50 vuotta tällä hetkellä. Ja vanhempani voi elää vielä vuosia.
Olisikin todellinen bugi järjestelmässä, jos joku, joka hakee itselleen oikeutuksetonta hyötyä voisi noin vain hävittämällä paperit saada etua.
Kyllä ne lahjakirjan kopiot ovat verottajalla ja niiden säilytysaika on "ikuinen".
Onko joku kuollut? Jos ei, niin koko asia on ennenaikainen. Elossaoleva lahjansaaja voi vaikka ryypätä lahjat tai edelleenlahjoittaa ne puolisolleen lahjakirjan avioikeuden poissulkevasta määräyksestä huolimatta.
Lahjakirja tai kopio siitä on ehkä annettu verottajalle lahjaveroilmoituksen yhteydessä, sieltä voi kysyä, mutta koska ko. vanhempi on vielä elossa, sinulla ei voi olla oikeudellista tarvetta saada kyseistä tietoa verottajalta eikä sitä tulisi sinulle antaa, ainakaan ellet pysty näyttämään että tahallisen hävittämisen vaara on ilmeinen.
Siinä äärimmäisen harvinaisessa tapauksessa että joku on noudattanut lahjanlupauslain 6 §:ää, lahjoituksesta on voitu ilmoittaa maistraatin lahjoitusasioiden rekisteriin, tosin ymmärtääkseni sinne ei rekisteröidä koko lahjakirjan sisältöä vaan vain henkilötiedot.
Vanhempasi kuollessa keinoksi jää lähinnä vaatia uutta puolisoa ilmoittamaan pesä valan vakuuksin. Jos pystyt todistamaan että hänellä on ollut lahjakirjat, mutta hän salaa ne osituksessa tai on oikeudettomasti hävittänyt ne, voit tietysti tehdä rikosilmoituksen petoksesta, mutta käytännössä onnistumisen mahdollisuudet lienevät huonot.
Vanhempani on vielä elossa. Hän on erittäin saita ihminen, joten siihen omaisuus ei tule katoamaan. En jaksa uskoa, että hän lahjoittaisi niitä myöskään, emme ole hänen kanssaan riidoissa, ongelma on uusi puoliso. Tämä voisi tosin kai siinä tapauksessa käyttää vanhempaani hyväkseen, jos tämä dementoituu.
Jos paperit ovat verottajalla, eikö minulla ole oikeutta saada tietoja niistä vanhempani kuoltua? En voi oikeudessa vahvistaa että puolisolla on lahjakirjat, mutta se on hyvin oletettavaa, että hän on nähnyt ne ja tietää niiden olemassaolosta ja jopa säilyttää niitä. Tämä noin niinkuin taustatiedoksi. Ihan faktahan se on, että hän ne olisi hävittänyt, jos niitä ei aikanaan mistään löytyisi. Mutta sen todistaminen voisi olla vaikeampaa.
Minkälaisia perusteluita voisi olla sille, että häntä voitaisiin epäillä etukäteen niiden pimittämisestä? Mutta siis: miksi en saisi verottajalta tietoja vanhempani perinnönjakoa varten, kun asia on näinkin oleellinen perinnönjaon kannalta? Jos ne saa avioero-oikeudenkäyntiäkin varten (tai oikeus saa, näin olen ymmärtänyt) niin miksei perinnönjakoakin varten?
Kannattaa tosiaan nyt jo etukäteen varautua tulevaan.
Vähän sama kuin nuissa ahne leski keskusteluissa joissa perilliset eivät varmista perintönsä (ensin kuolleen) säilymistä ja kokevat sitten karvaan pettymyksen.
Ahneita ovat todellisuudessa perilliset, jotka ahneuksissaan puuttuvat lesken omien varojen käyttöön ymmärtämättä, että niistä leski päättää yksin ihan oman mielensä mukaan. Näitä oman edun tavoittelijoita on rintaperillisissä, mutta myös kaukaisemmissa perillisissä. Lapsettomana kuolleen puolison sisarusten ja sisarusten lasten on väliin vaikea ymmärtää, että leski on puolisonsa ihan oikeasti perinyt, eikä näillä ns. toissijaisilla perillisillä ole mitään sanomista, vaikka leski kuluttaisi "heidän perintönsä" viinaan, lauluun ja naisiin tai mihin tahansa.
Soitin tänään verottajalle ja he sanoivat, että kopiot ovat siellä noin 30 vuotta taaksepäin ja sitä vanhemmat ovat maakunta-arkistossa. Niitä säilytetään siellä hamaan tappiin saakka, eli eivät tuhoa niitä. Saisin kopiot sieltä joko isäni antamalla valtakirjalla hänen eläessään tai isä voi itsekin pyytää niitä, tai sitten perinnönjakoa varten isäni kuoltua voin ne pyytää. Jes.
Minun tapauksessani ei ainakaan ole kyse ahneudesta leskeä kohtaan, vaan lahjoittajan tahdon toteutumisesta, joka oli, että suvun perintöomaisuutta ei valu sukuun "verenperintönä" kuulumattomille. Sorry vaan, jos erkkiä korpeaa isäni lesken puolesta. Hän saa saada osansa siitä, mitä ovat isäni kanssa yhdessä tienanneet joka onkin pyöreä nolla. On hänellä omaakin omaisuutta, elelkööt niillä. Minun perheeni tarvitsee ne rahat häntä paljon kipeämmin. Hän elää isäni kanssa nyt niiden varojen kanssa, ja on työntänyt minut ulos pesästä, nauttikoon nyt kun voi.
Nyt erehdyt, mutta sattuuhan sitä. Minua ei korpea sinun isäsi lesken puolesta, enhän ollut sinulle kommentoinut. Minua korpeaa tuo "Juu ...", joka masinoi tänne liikettä "ahneita leskiä" vastaan, kun ahneita pääsääntöisesti eivät ole lesket, vaan ne aikuiset penskat, jotka ahnehtivat leskienkin omaisuuksia. Leskien kun kuulemma tulisi elää aikuisia lapsiaan varten.
Okei, selvä. Ymmärrän. Sekin on asia erikseen, onko leski oma äiti tai isä vai joku kolmas osapuoli. Jos oma vanhempi niin kellä nyt muka olisi asiassa nokan koputtamista?!
Tuo -erkki on täällä akiteerannut leskiä rikkomaan suomen lakia ja kannustanut leskiä vilppiin ja rikokseen.
Olen kertonut että leski saa tehdä omilla varoillaan mitä lystää mutta, annetaan toisten varat olla rauhassa.
Leski voi nauttia tuoton mutta jos ahneuksissaan kajoaa pääomaan niin se on suomen lakien mukaan rikollista toimintaa.
Eikös näillä palstoilla ole rikokseen yllytys kiellettyä.
Tämä -erkki yrittää nyt vaahdota että minä kirjoittelen että leski pitäisi elää lapsia varten, ei todellakaan tarvitse.
Vainaja eli lapsia varten niinkuin laki sanoo.
Tästä -erkistä tuntuu tulleen palstan häirikkö.
"Juu" vaikuttaa niin sekopäältä, etten hänen valheistaan viitsi provosoitua. Sen totean, että en ole leskiä kehottanut rikokseen, huuhaata ovat "Juun" puheet.
Jos et juuri sinä ole kehottanut leskiä elämään lapsiaan varten, niin sinun hengenheimolaisesi joka tapauksessa, joiden suosita "gallupeillasi" kalastelet..
Ja mikä laki muka tuonkin sanoo, että "vainaja eli lapsia varten"?! Ei mikään muu kuin hourupään mielikuvitus.
Onko tosiaan niin, että uusi puoliso voi estää toisen puolison sukulaisia ja ystäviä pitämästä yhteyttä? Miten se oikein tapahtuu? Olenkohan kovin naiivi, koskapa en ikinä hyväksyisi sellaista, etten saisi pitää yhteyttä vanhempaani (tai vaikka ystävääni) tämän puolison takia. Eikö tosiaan mitään voi tehdä, ettei kenestäkään tulisi tuollaisen rajoittajan uhria? Entä jos noin on jo päässyt tapahtumaan, miten panna kova kovaa vastaan, ja tarkoitan tosiaan sen alistetun puolesta.
Isäni on alistunut itse, ettei vain tule riitaa naisen kanssa. Nainen huutaa hulluna ja kiukuttelee ja siis totta kai on vikaa isässänikin, että alistuu moiseen, eikä ole enemmän mies. Mutta toisaalta uusi puoliso osaa käyttää tätä hyväkseen saadakseen asiat menemään niin kuin ne hänelle sopivat. Olen miettinyt, että voisinko tehdä ilmoituksen poliisille, mutta koska isä alistuu, niin paljon ei ole varmaan tehtävissä. Mutta kun vähän nettiä selaa niin huomaa, ettei tällainen ilmiö ole aivan tavaton, missä uusi vaimo vie tavallaan miehen oman tahdon lapsiaan kohtaan, jos se tahto siis on vietävissä.
Mutta niin kauan kun on elämää on toivoa, ja olen surrut jo pahimmat surut siitä, että isä tavallaan hylkäsi minut. Vaimo vielä väittää, ettei isä halua olla kanssani tekemisissä, vaikka tiedän, ettei isä vain uskalla.
Ja tilanne on kehittynyt vuosien ajan. On vaikea kuvailla, miten. Mutta ei minulle tullut mieleenkään, että minun pitäisi saada pitää vain isääni yhteyttä, isä aina halusi, että pidän yhteyttä myös uuteen vaimoon, jotta tämä tuntee olonsa hyväksytyksi. Ihan naurettavaa näin jälkeenpäin ajatellen. Näin tapahtui se, että ei ollut enää isän ja minun välejä, vaan minun ja isän&vaimon. Sitten kun minä olin vaimon mielestä hankala, kun aloin aikuistuttuani pitää muutamista oikeuksistani kiinni, alkoi huono kohtelu, ja niin edelleen ja niin edelleen. Isä ei voi muka tehdä mitään, koska on puun ja kuoren välissä. Ihan paska tilanne, mutta mädäntykööt rauhassa, mulla on omakin elämä.
Kun niin kovasti puollat sitä leskien oikeutta tuhlata vainajan varat sillä verukkeella että he ovat yhdessä ne tienanneet.
Mites sitten kun pariskuntaon ollut naimisissa 30 vuotta ja yhdessä tienanneet ja sitten tulee eroja omaisuus jaetaan.
Uusissa naimisissa kerkeää olla muutaman vuoden ennenkuin kuolee.
Miten se moraali menee? kumpi leski saa tuhlata vainajan varat?
Ensimmäinen jonka kanssa omaisuus on kerätty vai jälkimmäinen jonka kanssa oli naimisissa?
Lakihan sanoo että rintaperillinen on se joka perii ja saa tuhlata mutta mites se sinun järkeilyllä menee?
Sellaiset harhat kuin yhdessä tienattu, toiselle tarkoitettu jne. on vain harhakuvitelmia, laki määrittelee miten menee.
Vai löytyykö -erkiltä joku muu selitys?
Tässä taas yksi tomppeli, joka tulee tänne puhumaan läpiä päähänsä!
>>Kun niin kovasti puollat sitä leskien oikeutta tuhlata vainajan varat sillä verukkeella että he ovat yhdessä ne tienanneet
Miksi sitten haukut minua kun olen toistuvasti kertonut että lapset (rintaperilliset) perivät kuolleen.
Vainaja elää lapsilleen jo siitäkin syystä että suvun jatkumisen mielestä se on näin, lisäksi perintökaaressakin määritellään omaisuudestakin että se menee lasen hyväksi jos ei ole toisin määrätty.
Nyt kun on selkä seinää vasten niin alat selitellä.
Selkä seinää vastaan on vain "Juulla", joka jäi tökeröistä valheista kiinni. Niistä ei seliselillä irti pääse.
juu ihme vainaja, kun elää???