kertokaa neuvoja

Joo eli olen 15-vuotias tyttö, n. 162m ja 58kg. Harrastan todella paljon liikuntaa ja cuupperin testikin taittuu mukavasti. Kunnossa ei ole mitään vikaa mutta minun makean ja muutenkin ruokahimoni ovat jotain käsittämätöntä. tai no ei käsittämätöntä mutta kuitenkin kovat. Joten olisiko neurvoja millä ruokavaliolla tiputtaisin sen 3kg? olen meinaan lihonnut 2-3kk aikana joku 2 kg
10112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jätät pois ne makeat niin 3kg lähtee kyllä pois. Muistat vaan syödä tasaisesti päivän aikana ilman että tulee pitkiä välejä ruokailuihin.

Äänestä

Laihduttaminen ei onnistu kaloreita laskemalla vaan syömällä oikein. Syömällä ihminen laihtuu ja pysyy terveenä. Länsimainen tapa laskea kaloreita koituu monen laihduttajan sudenkuopaksi. Laihduttajat väsyttävät aineenvaihduntansa syömällä mahdollisimman vähän kaloreita. Kun on sitten laihduttu vaikka 20 kiloa ja aletaan syödä toisenlaista ruokaa, turvotaan kaksinkertaisiksi.

Oman kalorinkulutuksen tarkka laskeminen on käytännössä mahdotonta. Siihen tarvitaan laboratorio-olosuhteet ja tarkat mittalaitteet. Niitä löytyy vain esim. liikuntatieteen tutkimuslaitoksista.

Ruokavalio ratkaisee 90 % painonhallinnasta, terveydestä, vastustuskyvystä, lihaskunnon kasvattamisesta ja ylläpidosta sekä lihasten palautumisesta, liikunta loput. Joten ei ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa.

Liian monelle "tavallinen" kotiruoka on lisäainepitoisia eineksiä, viljaa eri muodoissaan, sokeria, keinotekoisia makeutusaineita, prosessoituja kasvirasvoja (margariini, kasvirasvakerma jne...), sokerisia muroja, sekä sokeririkkaita maustettuja maitotaloustuotteita. Sellainen ruoka ei riitä. Se sairastuttaa.

Terveellisen ravinnon kivijalka koostuu kolmesta asiasta: proteiineista, väreistä ja rasvoista.

Ravinto on yksi olennainen asia, millä pystyy vaikuttamaan rasvanpolttoon. Pääsääntö on, että mitä enemmän syöt hiilihydraatteja ja tärkkelystä (kasviksia pitää syödä vähintään 1/2 kiloa päivässä), sitä vähemmän rasva palaa. Hiilihydraatit ja tärkkelys ovat rasvojen lisäksi kehon toinen pääasiallinen energianlähde.

Ruoansulatuksessa tärkkelys, sokerit ja hiilihydraatit pilkotaan glukoosiksi ja muiksi sokereiksi, jotta ne voivat imeytyä. Glukoosin ylimäärä varastoidaan lihaksiin glykogeenina. Pieni osa glukoosista varastoituu maksaan. Kun maksan glykogeenivarastot ovat täynnä, se muuttaa glukoosin rasvaksi elimistöön ja yleensä siihen vyötärölle haitalliseksi sisäelinrasvaksi.

Kun hiilihydraatteja ei ole muuttaa glukoosiksi, niin maksa muuttaa rasvaa glukoosiksi ja näinollen rasva palaa.

Lisätkää liikuntaa asteittain kunnes päivittäisestä liikunnasta tulee elämäntapa (muistakaa erityisesti hyötyliikunta). Liikunta on se voima, joka pitää kehon kunnossa. Ilman liikuntaa laihduttaja ei saavuta täydellistä voittoa. Kaikki liikuntamuodot kelpaavat. Etsiytykää sellaisten liikuntalajien pariin jotka todella kiinnostavat. Pääasia, että nousette sieltä sohvalta!

http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

Kuulostiko liian helpolta?

Laihdutus on järjetön bisnes, kun kaikki päivälehdet ja aikakauslehdet ovat viimeisen 30 vuoden aikana joka kevät ja syksy kirjoitelleet milloin mitäkin laihdutusopasta ja liikuntavinkkejä lehtiinsä, jotta lehti myy. Kauppa se on joka kannattaa. Ja tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Kun mitään uutta ei tapahdu ihmisen fysiologiassa eikä tule tapahtumaan, niin kerrataan vanhoja asioita vuodesta toiseen hiukan artikkelia muuttaen. Lisäksi kaikenlaista rasvasiepparipilleriä, laihdutusryhmää, ateriankorviketta, pirtelöä, välipalapatukkaa ja vaikka mitä ihmeainetta myydään miljardeilla, jotta rasva palaa, vaikka kansa ei laihdu yhtään, päinvastoin.

Missä vika?

Ja virallinen taho ja heitä edustavat tyypit (mm. viralliset ravitsemusterapeutit) kyllä varmistavat, että Matti ja Maija Meikäläinen jatkossakin aloittavat aamunsa mikropuurolla ja rasvattomalla maidolla sekä vetävät leipää naamariinsa aamusta iltaan margariinilla, etteivät vaan laihtuisi ja tervehtyisi.

Mitä muuta Pekka Puskan pulju on saanut aikaan, kuin -50 luvulta terveen kansan sairaaksi. Ja kaksituhatpäisen puolityöttömän lääkärikunnan nostettua 20 000 täysin työllistettyyn lääkäriin. Eikä sekään riitä !!!! Eikä kukaan reagoi, eikä tee asialle mitään?

"Nykyään yli 70% länsimaalaisten ihmisten ravinnosta tulee ruuista, jotka eivät ole lajillemme ominaisia, kuten viljat ja maitotuotteet. Vaikuttaisi siis, että useimpien kroonisten tautien taustalla on modernin maailman mukanaan tuomien elämäntapojen ja ruokavalion suuri poikkeama siitä ympäristöstä, johon geenimme ovat tottuneet."
http://www.helsinkipaleo.com/aloita-tasta/

DIABETEKSEN RUOKAVALIOHOITO
http://www.anttiheikkila.com/blogi/diabeteksen-ruokavaliohoito/

Muitakin kirjoja löytyy. Ihan kirjastosta. Ei maksa mitään. Voi ostaa omaksikin ja lainata kaikille kavereille. Toki rahansa voi säästää lääkäreihin ja lääkkeisiin.

Always Hungry? Here’s Why
http://www.nytimes.com/2014/05/18/opinion/sunday/always-hungry-heres-why.html?_r=0

Äänestä

Olet nuori ja ilmeisesti kondiksessa. En suosittelisi aloittamaan järjettömiä laihdutuksia. Itse aloitin sinua nuorempana laihduttamaan, ja siitä tuli vuosien pakkomielle, ja kuukautisetkin jäivät pois. Olet sopivan painoinen, kun jaksat juostakin. Oletko varma, ettei tuo muutama kilo ole vain lihasta?

Olen sinua melkein kolme kertaa vanhempi, vähän lyhempi ja kevyempi ja hapenottokyvyltäni aika paljon alempi. Joka tapauksessa usko vanhemman naisen vinkkiä: jos nyt alat ylenmäärin säätelemään painoa, on siitä alkava ongelmavyyhti isompi kuin nykyinen painosi. Itse sain taistella vuosia, että opin taas syömään normaalisti ja syyllisyyttä tuntematta. Energiankulutukseni on alentunut vanhetessa, mutta paino ei nouse, olen saanut pidettyä hyvän ruokarytmin, olen kylläinen ja tunnen voivani hyvin.

Helpoiten pari kiloa lähtee vaelluksella. Jos tykkäät patikoida, niin rinkka selkään. Todennäköisesti et pysty syömään niin paljon, että saisit reissussa enemmän kaloreita kuin vaeltaen kulutat. Reittejä löytyy lähempääkin kuin Lapista.

Äänestä
  • Omasta puolentoista vuoden kokemuksesta suosittelen elävää vegaaniravintoa elämäntapana paino-ongelmiin sekä ylipäänsä sairauksiin periaatteella: "Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi." Marjat ja hedelmät tyydyttää mulla makeannälän, kun syön niitä kokonaisen aterian päivittäin (kaikki luomua, banaanit erityisen ehdottomasti). Oma aamuni alkaa usein 3-5 luomuappelsiinilla, 4-6 luomubanaanilla tms.
    Nälkä voi joskus johtua siitä, että elimistö ei saa sellaista ravintoa, joka on sille tärkeää. Näläntunne on sitä, että keho pyytää parempaa kuin mitä sille annetaan.
    Parasta jatkoosi!

    Äänestä

  • puhdas keho on ilo kirjoitti:

    Omasta puolentoista vuoden kokemuksesta suosittelen elävää vegaaniravintoa elämäntapana paino-ongelmiin sekä ylipäänsä sairauksiin periaatteella: "Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi." Marjat ja hedelmät tyydyttää mulla makeannälän, kun syön niitä kokonaisen aterian päivittäin (kaikki luomua, banaanit erityisen ehdottomasti). Oma aamuni alkaa usein 3-5 luomuappelsiinilla, 4-6 luomubanaanilla tms.
    Nälkä voi joskus johtua siitä, että elimistö ei saa sellaista ravintoa, joka on sille tärkeää. Näläntunne on sitä, että keho pyytää parempaa kuin mitä sille annetaan.
    Parasta jatkoosi!

    pieni lisäys:
    ruuanhimoa aiheuttaa myös natriumglutamaatti, joka on useista jalosteista löytyvä arominvahvenne. Sitä on esim. sipseissä, nuudeleissa, valmisruuissa, kiinalaisessa ruuassa jne. Aine tuhoaa aivoista kylläisyydentunteen syntymisen.

    Alkuperäisessä muodossaan olevat ruuat, eli marjat, hedelmät, vihannekset, juurekset, idätetyt siemenet jne. ovat mielestäni turvallisin ja ravitsevin ruoka, mitä voidaan elimistöllemme antaa. Liika proteiini on Elävän ravinnon instituutin mukaan kuona-ainetta, ja kasvikunnan ihanuudet sisältävät tarvittavan määrän aminohappoja. Tärkeät rasvatkin sisältyvät siihe, etenkin siemeniin. Itse käytän hyvin harvoin rasvoja, nautinnon vuoksi silloin tällöin kylmäpuristettua luomuoliivi- tai vastaavaa kookosöljyä. Painoni on täydellinen ja olo energinen, sisäisesti raikas ja puhdas. Uneliaisuus ja velttous on historiaa. (Samoin 23 kestänyt akne!)

    Äänestä

  • puhdas keho on ilo kirjoitti:

    pieni lisäys:
    ruuanhimoa aiheuttaa myös natriumglutamaatti, joka on useista jalosteista löytyvä arominvahvenne. Sitä on esim. sipseissä, nuudeleissa, valmisruuissa, kiinalaisessa ruuassa jne. Aine tuhoaa aivoista kylläisyydentunteen syntymisen.

    Alkuperäisessä muodossaan olevat ruuat, eli marjat, hedelmät, vihannekset, juurekset, idätetyt siemenet jne. ovat mielestäni turvallisin ja ravitsevin ruoka, mitä voidaan elimistöllemme antaa. Liika proteiini on Elävän ravinnon instituutin mukaan kuona-ainetta, ja kasvikunnan ihanuudet sisältävät tarvittavan määrän aminohappoja. Tärkeät rasvatkin sisältyvät siihe, etenkin siemeniin. Itse käytän hyvin harvoin rasvoja, nautinnon vuoksi silloin tällöin kylmäpuristettua luomuoliivi- tai vastaavaa kookosöljyä. Painoni on täydellinen ja olo energinen, sisäisesti raikas ja puhdas. Uneliaisuus ja velttous on historiaa. (Samoin 23 kestänyt akne!)

    siis 23 vuotta kestänyt akne :)

    Äänestä

Hei haloo ihmiset! Aloittaja on 15-vuotias (viisitoistavuotias) nuori tyttö, joka on mitä ihanteellisimmassa painossa. Ja täällä jaellaan kummallisia laihdutusohjeita. Vielä kerran: Hei haloo, järki käteen!

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Aloittaja voi itse tarkistaa tästä laskurista, että on ihan oikeasti normaalipainoinen:
    http://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri-lapsille-ja-nuorille
    Normaalipainoisen teinin laihdutus on terveydelle haitallista.

    Aloittaja, kirjoitit kärsiväsi makeanhimosta. Jos noudatat säännöllistä ateriaväliä ja vältät nopeita hiilihydraatteja, verensokeri ja insuliini eivät hypi ylös alas ja näin nälkä ja makean himo pysyy poissa. Syö päivässä 5-6 ateriaa 3-4 tunnin välein ja juo n. 2 litraa vettä. Nopeita hiilihydraatteja saa esim. leivästä, pullasta, karkeista, limsasta, sipseistä, perunasta, pastasta jne. Normaaliin ateriaan osana kuuluvia perunoita, riisiä ja pastaa voi syödä, mutta kannattaa annostella niitä vähänlaisesti ja ottaa kasviksia runsaasti. Raejuusto, maustamattomat rahkat ja jogurtit hedelmien kanssa ovat parempia välipaloja kuin voileivät.

    Äänestä

Aloittajalla on varmaan lihakset kasvaneet.

Lisäksi paino heittelee vuorokauden aikana ihan kaikilla 1-3 kiloa riippuen koska on syönyt, juonut ja mitä.

Hedelmiä suositellaan korkeintaan 2 päivässä eli aamua EI aloiteta 3-5 appelssiinilla.

Äänestä

Ööm... ootko 162metrii pitkä!? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuja! kirjoitti:

Joo eli olen 15-vuotias tyttö, n. 162m ja 58kg. Harrastan todella paljon liikuntaa ja cuupperin testikin taittuu mukavasti. Kunnossa ei ole mitään vikaa mutta minun makean ja muutenkin ruokahimoni ovat jotain käsittämätöntä. tai no ei käsittämätöntä mutta kuitenkin kovat. Joten olisiko neurvoja millä ruokavaliolla tiputtaisin sen 3kg? olen meinaan lihonnut 2-3kk aikana joku 2 kg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu