Voi pientä juhlijaa,

aamu alkaa sarastaa..

Ihminen menettää paljon,nukkuessaan kesäyönä.Voi nukkua onnensa ohi,mitähän sekin tarkoittaa?

Minulla oli vauhdikas päivä.Bussipysäkille hurautin polkupyörällä jo puoli kahdeksaan aamuvarhain.
Koiruudet pari ja kissat neljä ruokin ja eikun menoksi.
Olen hoitovapaalla,mutta noita hoitotehtäviä vaan pukkaa enenevässä määrässä,hautojenhoito oli tänään etusijalla.
Ihana entinen naapurin emäntä minua siirteli paikasta kolmanteen ja toi kotiin vielä.

Hammaslääkärille sain peruuntuneen varauspaikan ja näin taas kirkonkylään hurautin taksikyydillä.Oli mieleenpainuvan ihana keikkalääkäri ja hän oli todella asiansa osaava.

Kaikkien katiskoiden kokujen ja parin lahnan perkuun jälkeen ajattelin,nyt vietän laatuaikaa,kun miehestäni huolehditaan kunnallisessa hoitolaitoksessa.Lämmitin rantasaunan ja kuuntelin kuinka ihanan hiljainen voi olla kesäyö.
Leppälinnun puhelias laulanta antoi uskoa tulevaisuuteen,ama

27

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemuksesta tiedän, että et siedä yrityksiäni olla mukana arjessasi, vaikka teenkin sen aidoin empaattisin mielin.

      On hyvä nähdä, että olet juuri nyt sellaisessa elämäsi suvanteessa, johon joskus olisin halunnut sinun pyrkivän ja tiedän, että nyt olet ainakin hetkeksi onnistunutkin.

      Tiedän, että tunnet huolta hoidokistasi, tuosta joskus rakkaasta, mutta oikeus on sinullakin tuntea vapautta ja iloa tämänhetkisistä arjen hetkistäkin.

      Tiedän itsestäni, ettei yksinäisyys ole mikään onni, mutta tällaisia kuvaaminasi hetkinä voinet jopa nauttia siitä.

      Ime siis näistä hetkistä kaikki hyvä joka on saatavissa. Älä nuku onnesi ohi vaan katsele ympärillesi luonnon suuressa olohuoneessa, jossa nyt saat asustaa, lintujen laulua kuunnellen, luonnon kauneutta ihaillen.

      Jokainen kohtaa iloa ja surua ja onnettomia hetkiä elämässään. Itse tuon hyvin tiedät.

      Ilman noita vaikeuksia ei kukaan ihminen koe ilon hetkiäkään yhtä suurina, vastakohtia pitää olla, jotta erot tulisivat tajuttaviksi.

      Kerro saamillesi ahvenille ja hauille terveisiä ja laululinnuille myös. Jos löydät suuren puun, kiedo kätesi sen ympärille ja tunnet kuinka puussakin oleva elämän virta siirtyy sinuunkin.

      • Uskomatonta mutta totta,sovinnon kyyneleet valuivat kuihtuneita poskipäitäni pitkin.
        Sain ja me kaikki keskustelupastalaiset varmaankin saimme,löysimme tunteillemme uuden kanavan,anteeksiannon.

        Olen ollut Ruunea puolustava,alasajava ja nyt kiitollinen siitä oljenkorresta joka kannattelee minua.

        Psygologiaahan tämä tunnemyrsky ja pahaolo olo on ollut.
        Luultavammin pohjimmiltani olen ihan yes tyyppi,mutta toi häkkiinsuljettu elämä ei ole sitä mistä teininä haaveilin

      • Olen lukenut edellisen tekstin muutamia kertoja ja jotenkin siitä puuttuu se asiohinpaneutuvuus,siis asiateksti jota veli viljelee palstalla.

        Tuntuu kuin Ruune toi pureutuvuus olla oma itsensä on kadonnut sinusta täysin,oletko vakavastikin sairas?

        En minä halua,että lopetat kirjoittelun,vaikka se kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ei istu sinun henkilökuvaasi

      • Nioin iholle tulevaa,läheistä tekstiä en ole koskaan lukenut Ruuneperiltä.Olen ollut yli kymmenen vuotta saitilla ja ihailijakaartini ei ole ainakaan kasvanut vuosien kuluessa,huomioi ama

    • En ymmärrä kysymystäsi. Usein olet kyllä maininnut minua kelvottomaksi palstalaiseksi muiden tavoin.

      • Anteeksi,keskikoulupohjalta tuli taas tuotua mielipide esille.
        Olin niin yllättynyt,että Ruune sinustakin löytyy lähimmäistään,ajatteleva,kannustava ja huomiova ihminen,toi ihminen pitäis kyllä kirjoittaa ihan isolla kirjaimella.
        Ei ole pottuilua.
        Siis selkokielellä,olet asiaihminen,et tunneihminen.En tarkoita sitä,että olisit täysin tunteeton,mutta itsesi esilletuominen näyttää olevan vahvin lajisi

        Tein sen testaa tempperamenttisi ja punaista 5 keltaista 3 sinistä 2 ja vihreää 2.Olen vielä leijona horoskooppimerkeissä,joten,vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan aman elämästä

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Anteeksi,keskikoulupohjalta tuli taas tuotua mielipide esille.
        Olin niin yllättynyt,että Ruune sinustakin löytyy lähimmäistään,ajatteleva,kannustava ja huomiova ihminen,toi ihminen pitäis kyllä kirjoittaa ihan isolla kirjaimella.
        Ei ole pottuilua.
        Siis selkokielellä,olet asiaihminen,et tunneihminen.En tarkoita sitä,että olisit täysin tunteeton,mutta itsesi esilletuominen näyttää olevan vahvin lajisi

        Tein sen testaa tempperamenttisi ja punaista 5 keltaista 3 sinistä 2 ja vihreää 2.Olen vielä leijona horoskooppimerkeissä,joten,vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan aman elämästä

        Älä sinä vähättele keskikoulupohjaasi! Olen itse lähtöisin hyvin vaatimattomista oloista, en ole käynyt edes oppikoulua, en päivääkään.

        Minun on joskus ollut pakko kertoa aikuisiällä suorittamastani insinööritutkinnosta. Edellinen vain siksi, että palstalaiset pahoinpitelivät minua henkisesti uskomattomasti.

        Olen aina yrittänyt olla kuin jonkinlainen tukijalka, apuna arjessasi. Joskus huomautit, ettei Ruuneperi edes "lotkauta korvaansa" kaltaisellesi ihmiselle. Ihan tuntui pahalta kun aito myötätunto ja mukana eläminen ei kelpaa.

        Olen myös huomannut, kuinka jotkut seuraavat sinua "sillä silmällä". Vesiperän ovat onneksi vetäneet, sinun onneksesi oletan ja toivon.

      • Ruuneperi kirjoitti:

        Nyt kumoutuivat kaikki fysiikanlait.Kaikella kunnioituksella olen ollut siinä luulossa,että olet paavista seuraava hierarkiassa.
        Olen pettynyt.
        Pääasia,saimme sanallisen kontaktin toisiimme sapeleita kolistelematta ja jos mikään on huippu suoritus tällä sektorilla.

        Silläsilmällä miellenilmaisuun en ota kantaa,näin eivät poliitotkaan,jotka haluavat kuitata tyhjänpäiväisen mielipiteen.

        Muuten asiasta kolmanteen,ukkosmyrsky riepotteli ja vähän pelkäsinkin.Rotvairer/säfer narttuni jo piiloitti itsensä sängynalle aamusella,vaistoten kaiketi ukonilman

    • Juuri näin kirjoitellaan sellaista jota on sivullisenkin mukava lukea.
      Nämä ihmiset lähentyivät toisiaan ihanalla "niinkuin Ruuneperi sanoikin Empaattisin mielin " ja joka tuli rituliinille tarpeeseen .
      Me ei aina huomata ,joilla menee hyvin , kuinka näissä kirjoituksissa voimme satuttaa tosi arkaanpaikkaan .
      Ja mikä pahinta annamme heti välittömästi palautetta , mikä ei aina korjaa --vaan rikkoo entistä enemmän .
      Minuakin joku tahtoo poistuvaksi , ja voin jopa lohduttaakkin, että en aio jäädä Muumioksi " tänne.
      Hänen linkkinsä en juurikaan kirjoita se "haiseekin jo heti avattaessa " ja joskus on pakko kun annan näin Pojalaisena "Akkana" helposti takasin -- joka sitten hetkenpäästä jo kaduttaakin --kun sillä ei saa mitää hyvää aikaan .

      Ritulille hyviä siimoja --itse kalastan silakkaa jossa on vaan siimoja ja n8 koukkua.

      • Empatia ullamirjami on todella puutuva oljenkorsi minun elämästäni.
        Jos sen lisäksi,että kunnanjohtajanvaimo,joka muistipolin johtava hahmo toivottaa vain jaksamisia,on ihan paskanhailee,ei se minua auta pätkääkään tällä kotirintamalla.

        Olen todella otettu,että Ruune lähestyi minua ihmisenä ja kaikki edelliset mielipiteet haudattuina,kuin sotakirveet konsanaan.

        Me täällä muumilaaksossa,toivottavasti etemme toisiamme tukien,ei raadellen.
        Avattuani koneeni,heti katson miten kalasääksen kuhertelu saa jatkumoa,haudonta nyt meneillään.
        Minäkin haudon uusia ajatuksia,se on moikka

      • asiat kohdilleen

        Miten niin pohjalaisena akkana UM? Tampere tietääkseni kuuluu Pirkanmaahan noin maakuntana nääs. Siellä vietit nuoruusvuotesi omien kirjoitustesi perusteella.

      • asiat kohdilleen kirjoitti:

        Miten niin pohjalaisena akkana UM? Tampere tietääkseni kuuluu Pirkanmaahan noin maakuntana nääs. Siellä vietit nuoruusvuotesi omien kirjoitustesi perusteella.

        Juu --katsos kun olen kiertänyt muutakin kun tahkoa --sitäkin pikkulikkana kun Ätren isä Alfret tarvitsi tahkon pyörittäjää .
        Onhan minulla niitä Tampereen vuosia tullutkin aika paljon -- muttakun sille perimälleen ei pääse pakoon vaikka menis kiinaan - Isä kun oli eteläpohjanmaalta . ja hänen suku . Minun isoisäni puukotettiin häissä mutta oli sentään kerinnyt siittään Sannalle minun isäni . Se siittä sitten - Ei muuten ollut isopapan omat häät piti mennä itte sulhanen . Hänelle oli onni -- puukko kun osuikin väärään mieheen . Kangasalaan Sanna sitten tuli ja nai ihan hämäläisen miähen . Mutta isä oli kyllä saanut ne pohjalaiset perut --sanot mitä sanot -- riittääkö tälläkertaa-Niin että "asiat kohralleen " sanoo tääkin likka -
        U.M****

      • Takatuira
        ullamirjami kirjoitti:

        OK, UM Ei pohjalaisissa sukujuurissa mitään vikaa oo. Kymmenillä tuhansilla ihmisillä on jonkun sortin pohjalaiset juuret.
        Työteliästä ja pääosin napakkaa väkee ne on. Eteläpohjanmaalta Pohjoispohjanmaalle on pitkä kaista maatamme.

      • ullamirjami kirjoitti:

        Tampereenflikkana minäkin olen sinua aina pitänyt,kun olen elämänkaartasi seurannut.
        Sinussa on sellaista konstailematonta luonteenpiirrettä,ei sovi pohjalaisiin.

        Ruuneperillä muistaakseni savolaiset sukujuuret,kuin myös minulla.Meillä sapelit kalskahtelee,kun sanan säilällä toisiamme,kovistelemme,joskus mielistelyn hajanainen mielipide jää leijumaan ilmaan,poistuen se kuin Impivaarantaivaalle yltänyt ukkosmyrkynriekale

      • Kitkakoski
        Takatuira kirjoitti:

        OK, UM Ei pohjalaisissa sukujuurissa mitään vikaa oo. Kymmenillä tuhansilla ihmisillä on jonkun sortin pohjalaiset juuret.
        Työteliästä ja pääosin napakkaa väkee ne on. Eteläpohjanmaalta Pohjoispohjanmaalle on pitkä kaista maatamme.

        Sitä eivät kaikki tienneet, että Pohjois-Pohjanmaa ulottuu Venäjän rajalle saakka. Onko se jo itäistä Pohjanmaata?

    • Kyllä ketjut kaikki, saisivat olla tämän kaltaisia aivan hyvältä tuntuu ja mieltä lämmittää,että muutama on meistä ilman keljulua saanut kirjoitella..

      Perjantai sis loppuviikko on edessä, voimia Ritulle ja siunausta elämäsi tielle...

      Tämä ketju on kokonaisuudessaan ystävällinen....

    • Samoin myös,kiitos sain jakaa ihanan keskustelutuokion kanssanne.
      Sinä heta,olen niin kulminoitunut sinun entiseen nicciisi,etten osaa ajatella uudestisyntymistäsi.
      Olet oma konstailematon heta ja hetana toivon sinun pysyvän.

      Ei nicinvaihto tee meistä uusia persoonia.Meillä nämä Ruuneperit ja Skilanit ovat peruskivet joille tämä palsta on rakennettu.
      Noita tukirakenteita olen yrittänyt kaataa,kun oman elämän tukirakenteet ovat sortuneet.
      Sen etsivivä-amdeus nicin varjohahmona hiippillen jatkan

    • Ihan on mieltä lämmittävää löytää sopuisa ja inhimillinen ketju, kaiken keskellä. Ihan itsestään selvää se ei olekaan nykyisin.

      Siksi kai se tuntuukin niin mukavalta. Eipä tule kesäaikaan paljoa viivyttyä palstalla, aamuisin on tosin ilo vilkaista, kuinka on porukkaa hereillä :)
      Se kuuluu jo viihtyvyyteen, lehdenluvun kanssa. Enemmän tulee liikuttua kodin ulkopuolella tähän vuodenaikaan, nuo torit tuoreine vihanneksineen, ja kukkaloistoineen houkuttelee tarjonnallaa

      Voi, miten olenkin nyt ollut innostunut salaatti aterioihin, vain pikkusuolaista, kalan tai pihvin muodossa lisukkeksi.

      Lautanen pullollaan salaattia, valkuaispitoista vain 100 gr korkeintaan.

      Kesäöiden taikaa elämääsi Ama!

    • capt. cöpenick

      Uimavedet lienevät vielä kylmiä kun edellisten hellepäivien jälkeen oli kovin viileitä päiviä. Mnivuotiset talviturkit tässä päällänsä.
      Aattelin tänä kesänä käydä pulahtamassa. Pieni lampi on lähdepohjainen, joka lämpenee vain melko pinnasta. Rämäkät käyvät siinä uimassa.

      Kuuluneeko Aman tapoihin käydä kuumimmalla ajalla käydä pulahtamassa?

      Mahtoiko olla Alatalo, joka sanalliisesti vitsaili: minnen mee uimaan,minnen mee uimaan kun kalat veteen pissii

      • Yritin kiittää teitä ihanat keskustelukumppanit.Viestini jäi leijumaan,kaiketi nettiavaruuteen.

        Olen todella kiitollinen teille kaikille,paluu arkeen maanantaina on helpompaa,kun teidän tuki on myötäilemässä paluuta omaishoijuuteen,kiitollisena ama

      • pajukossa huilailee
        rituliini_38 kirjoitti:

        Yritin kiittää teitä ihanat keskustelukumppanit.Viestini jäi leijumaan,kaiketi nettiavaruuteen.

        Olen todella kiitollinen teille kaikille,paluu arkeen maanantaina on helpompaa,kun teidän tuki on myötäilemässä paluuta omaishoijuuteen,kiitollisena ama

        Olipa hieno kesäinen päivä tänään. Ei liian kuuma, mutta silti tarkenee. Tuulikin pitää vapaata vaihteeksi. Tasaperäpaatti vielä talviteloillaan.
        Siinä olisi pientä paklaamista, vaikka pohja ei vuodakaan. Ostin raasun 120 eurolla kun entinen omistaja vaurastui ja osti upean perhepaatin.

      • pajukossa huilailee kirjoitti:

        Olipa hieno kesäinen päivä tänään. Ei liian kuuma, mutta silti tarkenee. Tuulikin pitää vapaata vaihteeksi. Tasaperäpaatti vielä talviteloillaan.
        Siinä olisi pientä paklaamista, vaikka pohja ei vuodakaan. Ostin raasun 120 eurolla kun entinen omistaja vaurastui ja osti upean perhepaatin.

        Ja vielä kerran kiitos teille kaikille,teidän mukanakulkeminen teki matkastani kevyenpää kulkea,varsinkin Ruuneperi,iskit todella sisinpääni.
        Olen ollut kohtuuton,epätoivossani omaishoitajuudessani.
        Olen siirtänyt minuun kohdistuvan pahanolon teihin,nyt sen huomaan.
        Jospa se normaali amakin vielä löytyy,kun homma etenee ja mieheni saa lääkityksen ja laitospaikan.
        Tämä on ollut yhtä hullunmyllyä.

        Kaiketi toi tasaperäpaattikin pääsee vesille ja asioilla on tapan järjestyä,mukana kesäillassa ama

    • Kyllä palstalaiset elävät mukana arjessasi, minäkin luvatta.

      • Toi vanha ketju oli pomsahtanut ylös,joten käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan teille lämminhenkistä pirttijuhannusta jos säidenennustelijoiden ennusteet paikkansa pitävät.

        Minä olen taistellut hallaukon vierailuja vastaan,äsken kävin taas peittelemässä kurpitsan ja mansikan harsonalle.
        Potun taimet jo paleltui,ei siis pottuilua tule lähiaikoihin??

        Mieheni saisin hoitojaksolle tänään,kaiketi vien,on ollut todella sekava viimeaikoina.
        Tuntuu jotenkin pahalta,onhan Juhannus perhejuhla,mutta omat voimavaratkin alkavat ehtyä.
        Kaikenkaikkiaan Hyvää Jussinpäivää teille kaikille! ama

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Toi vanha ketju oli pomsahtanut ylös,joten käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan teille lämminhenkistä pirttijuhannusta jos säidenennustelijoiden ennusteet paikkansa pitävät.

        Minä olen taistellut hallaukon vierailuja vastaan,äsken kävin taas peittelemässä kurpitsan ja mansikan harsonalle.
        Potun taimet jo paleltui,ei siis pottuilua tule lähiaikoihin??

        Mieheni saisin hoitojaksolle tänään,kaiketi vien,on ollut todella sekava viimeaikoina.
        Tuntuu jotenkin pahalta,onhan Juhannus perhejuhla,mutta omat voimavaratkin alkavat ehtyä.
        Kaikenkaikkiaan Hyvää Jussinpäivää teille kaikille! ama

        Lämminhenkinen juhannustervehdykseni minultakin sinne jonnekin.

        Hyvää juhannusta ihan jokaiselle!

    • §ipuleisson

      Kuten myös. Tuntuu hyvältä eilisen pilvisen ja sateen kolean päivän jälkeen nähdä auringon paistavan täydeltä terältä.
      Jaksamisia Amalle ja kaikille ja ei niin huikeissa juhannustunnelmissa aattoa viettäville
      palstalaisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4221
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2350
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1871
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1495
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1456
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1254
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe