Se ei kysy lupaa. Vaikka olisin tiennyt alusta asti sinun seurustelevan, niin olisiko se muuttanut mitään? Ei, sillä se on luonteesi ja älysi, jotka minut lumosivat. Koko persoonallisuutesi ja elämänasenteesi. Kun toinen vain on niin valloittava ja tuntuu "omalta", samanlaiselta, niin siinä ei maalliset sitoumukset piirrä raja-aitoja, joita tunteet eivät voisi ylittää.
Toisten mielestä se on syntiä. Mutta miten se voisi olla, sillä en valinnut rakastua, en päättänyt rakastua. Voimme päättämme teoistamme, mutta emme tunteistamme.
Ja minä odotan sinua. Odotan sinua kuin kallio, jota aika kuluttaa. En voi mennä eteenpäin. En vielä. En niin kauan kuin nämä tunteet ovat.

Vastaukset 13
Vanhimmat
pakko myöntää, se on just noin oikeasti.
En ole minäkään menossa eteenpäin. Junnaan paikoilla hautaan asti.
Ei voi jäädä tunteisiinsa odottamaan. Eteenpäin on mentävä. Kun toisen tunteet ovat varatut jollekin toiselle miksi jäädä odottamaan.
Koska en halua valehdella itselleni, hänelle enkä kenelläkään muullekaan. Tuntuisi falskilta lähteä tästä nyt vain tapailemaan jotakuta toista, vaikka sisimmässään haluaisi hänet.
Seurustelevan? Ainii, tää ei ole mulle.. ei pitäis aina..
Ymmärtäähän sen. Ei tunteitaan voi kieltää eikä huijata. Miksi pitäisikään. Antaa ajan kulua ja näyttää.
No enhän minä nyt 100 % varmuudella tiedä asian yhä olevan niin tai näin, mutta näillä mennään kunnes toisin todistetaan. (ja kuunnellaan hyvää musiikkia matkalla: http://youtu.be/706cLqfbSOo)
Tai kuunneltaisiin jos osattaisiin: http://youtu.be/706cLqfbSOo
Aikamoinen lahopää pitää olla jos antaa tunteiden heitellä miten sattuu. Kyllä meille kaikille on se järkikulta suotu.
Jos väität muuta niin olet kykenemätön kantamaan vastuuta. Vastuu omista tunteista on sinulla itselläsi. Sinä päätät siitä mitä tunnet !!
Täyttä p:tä koko sun tekstis. Tuntesiin ei pysty vaikuttamaan kuin sulkemalla ne pois ja sitten olet apaattinen.. Eli olet koneiston kouluttama kyynikko jonka uskonto on raha ja valta
Täyttä p:tä koko sun tekstis. Tuntesiin ei pysty vaikuttamaan kuin sulkemalla ne pois ja sitten olet apaattinen.. Eli olet koneiston kouluttama kyynikko jonka uskonto on raha ja valta
Miksi minun tunteeni olisivat keneltäkään pois? Ja jos rakastuminen on lahopäänä olemista niin olen mielelläni lahopää.
Minä odotan,milloin kohtaan tumman kauniin naisen,joka vei ajatukseni.Elämä menee eteenpäin puolilla valoilla siihen asti.Kun kohtaamme sitten joskus,toivottavasti voisimme jutella ja tutustua toisiimme ilman turhia pelkoja.