En oikein ymmärtänyt ,että miksi kävi niin minulle kaikesta. Siis mitä tunnen ihmisiä eli 5-10 vuotta mutta emme ihan ole kavereita kun ei ole puhelinnumeroita.
Ei tunnu siltä ,että he olisi kiinnostunut minusta tai tulla kaverikseni.
Miksi he eivät antaneet puhelinnumeroita vaikka olisimme kavereita?
Minua ärsyttää ,että pidämme vain Facebookissa yhteyttää.
En ole koskaan oikeasti kavereiden/jonkun kanssa rupatella tai viettää aikaa.
Olin nuori aikuinen ,että olimme melko paljon viettänyt ja pidimme hauskaa ,mutta muutaman vuoden jälkeen täysin erkannuimme elämästä.
Aikuisena todella vaikea saada uusia kavereita ja kokeilin kaikkea mutta tuloksetta.
Terassi ja kapakka ei ole minun juttu enää. Pitäisikö yrittää vielä etsiä uusiin ihmisiin? Enpä tiedä ja se tuntuu turhauttavalta. Menetin luottamusta ihmisiin jo ja olen tottunut liian pitkään yksin ja yksinäisyydessä.
En kai koskaan tule ymmärtämään ihmisistä. Olen aika hyvin impulsiivinen ja ambivertti ihminen. Olen oppinut ,että etten menisi halpaan ja jos toinen muka kaverikseni ennen kuin katsoisin ensin.
Harrastan yksin yleensä ,koska mukava olla näin. Tietenkin hyväksyä niin ,että olemaan yksinäinen ja jos päädyn loppuelämäksi yksinäisyyteen. Siinä ok minulle.
Pelkäisin siitä ,että etten ehkä osata puhua ihmisille paljon tai seuraa. Minulla ei ole sanottavaksi ihmisen/ihmisten kanssa muuta. Kyllä puhun lyhyesti jotakin asiasta. Olen jo suurin osiin unohtanut ihmisiä jotka tunnen.
Olin myös koulukiusattu ehkä 6 vuotta ollut nuorena ,mutta en tule enää heidän kaveriksi ja enkä olemaan. On minulla muutamaa ystäviä ,mutta emme enää paljon puhua/keskustelua kuin harvemmin. Pysyn loitolla ongelmiin ja vältän ongelmia kuin voin. Hengailen ennen paljon yksikseni ,mutta nyt kyllästyin jo eli vähennän käydä kaupungilla hengailemaan. Siksi otan mielummin enemmän kotona kuin muualla.
Tietysti ,että ihmiset aivan erilaisia ja eri tilanteita asioita sekä elämästä.
Kerran minulta kysytty "lähtisinkö sinne yhdistykseen?" ja sanoin etten kiinnostaa sekä ei se ole minun juttu.
Ei tunnu siltä ,että he olisi kiinnostunut minusta tai tulla kaverikseni.
Miksi he eivät antaneet puhelinnumeroita vaikka olisimme kavereita?
Minua ärsyttää ,että pidämme vain Facebookissa yhteyttää.
En ole koskaan oikeasti kavereiden/jonkun kanssa rupatella tai viettää aikaa.
Olin nuori aikuinen ,että olimme melko paljon viettänyt ja pidimme hauskaa ,mutta muutaman vuoden jälkeen täysin erkannuimme elämästä.
Aikuisena todella vaikea saada uusia kavereita ja kokeilin kaikkea mutta tuloksetta.
Terassi ja kapakka ei ole minun juttu enää. Pitäisikö yrittää vielä etsiä uusiin ihmisiin? Enpä tiedä ja se tuntuu turhauttavalta. Menetin luottamusta ihmisiin jo ja olen tottunut liian pitkään yksin ja yksinäisyydessä.
En kai koskaan tule ymmärtämään ihmisistä. Olen aika hyvin impulsiivinen ja ambivertti ihminen. Olen oppinut ,että etten menisi halpaan ja jos toinen muka kaverikseni ennen kuin katsoisin ensin.
Harrastan yksin yleensä ,koska mukava olla näin. Tietenkin hyväksyä niin ,että olemaan yksinäinen ja jos päädyn loppuelämäksi yksinäisyyteen. Siinä ok minulle.
Pelkäisin siitä ,että etten ehkä osata puhua ihmisille paljon tai seuraa. Minulla ei ole sanottavaksi ihmisen/ihmisten kanssa muuta. Kyllä puhun lyhyesti jotakin asiasta. Olen jo suurin osiin unohtanut ihmisiä jotka tunnen.
Olin myös koulukiusattu ehkä 6 vuotta ollut nuorena ,mutta en tule enää heidän kaveriksi ja enkä olemaan. On minulla muutamaa ystäviä ,mutta emme enää paljon puhua/keskustelua kuin harvemmin. Pysyn loitolla ongelmiin ja vältän ongelmia kuin voin. Hengailen ennen paljon yksikseni ,mutta nyt kyllästyin jo eli vähennän käydä kaupungilla hengailemaan. Siksi otan mielummin enemmän kotona kuin muualla.
Tietysti ,että ihmiset aivan erilaisia ja eri tilanteita asioita sekä elämästä.
Kerran minulta kysytty "lähtisinkö sinne yhdistykseen?" ja sanoin etten kiinnostaa sekä ei se ole minun juttu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.