Vesikellot sormissa

Ensin varpaanväli hautui vuosien tauon jälkeen, ihoa lähti ja varpaat olivat turvoksissa, talkilla iho kuivui ja hautuminen parani. Hautumisen aikana kuitenkin ilmaantui muutamia pieniä näppylöytä (ehkä vesikelloja) ympäri aluetta ja pian levisivät sormeenkin.

Hyvin hankala löytää täsmääviä oireita. Eli siis nimettömän sivuun ilmestyi pieni "rypäs" vesikelloja, jotka eivät pahemmin tule ihosta ulos, vaan osa on painautunut ihon alle ja osa pullistaa ihoa hieman. Ovat todella pieniä, 0,1mm-1mm kokoisia, kirkkaita rakkuloita, ovat levinneet kaikkiin sormiin ja hieman myös kämmeniin, kämmenselissä ei mitään. Eivät pahemmin kutise, kerran hieraisu auttaa pitkäksi aikaa. Vesikelloja on paljon ja tiheinä keskittyminä.

Mikäs mahtaisi olla ja kannattaako lähteä lääkäriin?
3679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aurinko ja multa ja kasvit aiheuttavat yhdessä sellaisia ainakin.

Äänestä
  • Jalkasieni aiheutti ne näpyt ilmeisesti :|

    Äänestä

Kyseisiä vesikelloja voi tulla monestakin asiasta. Itellä tulee niitä aika ajoin , yleensä kausina joina on stressiä, syönyt huonosti ym. jos on vaikka syönyt huonosti, ja maksa/munuaiset eivät sultata kaikkea kuonaa, ne on pakko jotain kautta tulla ulos, joten mistäpä muustakaan kuin suurimmasta erityselimestämme ihosta. Kyseiset vesikellot syntyvät siitä kun kuonat kaivautuu pihalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VesikellotSormissa kirjoitti:

Ensin varpaanväli hautui vuosien tauon jälkeen, ihoa lähti ja varpaat olivat turvoksissa, talkilla iho kuivui ja hautuminen parani. Hautumisen aikana kuitenkin ilmaantui muutamia pieniä näppylöytä (ehkä vesikelloja) ympäri aluetta ja pian levisivät sormeenkin.

Hyvin hankala löytää täsmääviä oireita. Eli siis nimettömän sivuun ilmestyi pieni "rypäs" vesikelloja, jotka eivät pahemmin tule ihosta ulos, vaan osa on painautunut ihon alle ja osa pullistaa ihoa hieman. Ovat todella pieniä, 0,1mm-1mm kokoisia, kirkkaita rakkuloita, ovat levinneet kaikkiin sormiin ja hieman myös kämmeniin, kämmenselissä ei mitään. Eivät pahemmin kutise, kerran hieraisu auttaa pitkäksi aikaa. Vesikelloja on paljon ja tiheinä keskittyminä.

Mikäs mahtaisi olla ja kannattaako lähteä lääkäriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu