Myyjä pillahti itkuun

Vaahto

Olipa hauska illan huipennus. Kävimme piruuttamme katsomassa erästä kaksiota kantakaupungissa, kun kerran melkein kylttiin törmäsimme.

Esittelyssä ei ollut ketään muita kuin me. Ei meillä ollut mitään aikomustakaan ostaa, sillä olemme viisaita emmekä mene lankaan juuri ennen hintaromahduksen tuloa.

Katselimme papereita ja myyjä kysyi tietysti, olimmeko kiinnostuneita ostosta. Kerroimme asunnon olevan ihan hyvä, mutta hintapyynnön lähentelevän lähinnä vitsiä. Voisimme maksaa ehkä 65% pyyntihinnasta, totesimme lakonisesti.

Myyjä parka pillahti itkuun. Kyllä tuli huono omatunto, kun olimme aiheuttanut tilanteen "alhaisella" tarjouksellamme. Olisi pitänyt kai vain poistua ja sanoa, että otamme yhteyttä myöhemmin. Lohduttelimme siinä myyjää ja kysyimme, miksi hän pitää asunnolla noin kovaa hintaa, vaikka kauppa ei tunnu käyvän.

Myyjä selitti kyynelehtien, ettei hänen työnantajansa salli "hintojen polkemista", vaikka kaupankäynti on käytännössä pysähtynyt eikä valoa tulevaisuuteen ole näkyvissä.

Niinpä niin. Jokainenhan meistä on huolissaan tulotasostaan. Enpä haluaisi olla asuntomyyjän saappaissa seuraavaan kahteen vuoteen!

21

4340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pillauttaja

      Mummu oli ostanut pienen rivitaloasunnon.
      Ja myi hyväuskoisena omakotitaloaan.
      Nyt myyty puoli vuotta. Nieleksien sanoi, että laittaa vuokralle, jos ei mene kaupan. Taitaapa tietää vuokra-asunto tarjonnan, kun pillahti itkuun.
      Lisäsin vettä kiukaalle tekemällä 60 % pyynnistä tarjouksen. Ei kyennyt järkytykseltään vastaamaan.

      • ReaLiisa

        Minä taas tarjosin myyjälle 85% hinnasta, myyjä nauroi ja heitti minut ulos.

      • Vaahto

        Mummu oli joutunut ns. kahden asunnon loukkuun, mikä oli viime vuosikymmenen alussa yksi yleisimmistä syistä ajautua taloudelliseen ahdinkoon.

        Ei ihme että itkettää. Kaverinikin tossa just kiroili, kun oli mennyt keväällä ostamaan rivarinpätkän isolla rahalla, vaikka vanha velkainen kämppä on edelleen myymättä.

        Vaikka se kiroilikin mulle, se varmaan itkeä poraa minulta salaa yhdessä vaimonsa kanssa. Saattaapi tulla kalliiksi väärällä hetkellä tehdyt kaupat.

        Nyyh. Niisk.

      • Vaahto
        ReaLiisa kirjoitti:

        Minä taas tarjosin myyjälle 85% hinnasta, myyjä nauroi ja heitti minut ulos.

        Monet yrittävät peittää itkuaan naurulla, mutta repeävät sitten kyyneliin, kun ovat yksin. Uskon, että tässä sinun tapauksessasi on käynyt juuri niin, tai sitten olit esittelyssä 4 vuotta sitten.

    • ostakaa vielä kun on tarjontaa

      (siemen)vaahdon tarina kuuluu oikeasti vitsi-palstalle. hahahahahahaaaaaaaaaaaaaaa. asunnot menee hyvin kaupaksi, naapurin mieheltä ostetaan parhaillaan puoliväkisin asuntoa ja kahden uuden talon hinnalla.????

      • Vaahto

        Mahtava vitsi: "asunnot menee hyvin kaupaksi"! Siis kiitos hyvistä nauruista! Rahaa haa huuuhaaaa hah hah haa rah hooo hooooooo hoo. Ei saa enää naurattaa, maha tulee kipeäksi. Hah haaa haa rah!

        Vaan itku pitkästä ilosta niille, jotka haaveilevat ikuisesta kasvusta.

      • Sammutin
        Vaahto kirjoitti:

        "Vaan itku pitkästä ilosta niille, jotka haaveilevat ikuisesta kasvusta"

        Mistäköhän nimimerkki Vaahto mahtaa haaveilla? En uskalla edes arvata. Tai ei kiinnosta. Asunnoista tai asuntobisneksistä tuskin on kyse. Käväisepä nukkumaan nyt. Aamulla kaikki on toisin, ehkä romahdus on jo ohi silloin?

      • Odotellen...
        Vaahto kirjoitti:

        Mahtava vitsi: "asunnot menee hyvin kaupaksi"! Siis kiitos hyvistä nauruista! Rahaa haa huuuhaaaa hah hah haa rah hooo hooooooo hoo. Ei saa enää naurattaa, maha tulee kipeäksi. Hah haaa haa rah!

        Vaan itku pitkästä ilosta niille, jotka haaveilevat ikuisesta kasvusta.

        mistä kasvusta. Kunnon talouskasvu ei ole vielä edes alkanut. Oikeat sijoittajat ja rahamiehet vasta odottelee sitä.

      • Vaahto
        Odotellen... kirjoitti:

        mistä kasvusta. Kunnon talouskasvu ei ole vielä edes alkanut. Oikeat sijoittajat ja rahamiehet vasta odottelee sitä.

        Kasvulla tarkoitin tietysti asuntojen hintojen nousua, asuntopalstalla kun ollaan.

      • Suu Vaahdossa
        Vaahto kirjoitti:

        Kasvulla tarkoitin tietysti asuntojen hintojen nousua, asuntopalstalla kun ollaan.

        Kasvu kun alkaa todella niin ihmisillä on taas enemmän rahaa. Myös asuntoihin ja asuntovelkoihin.

        Mikset vastannut juttuuni, mistä itse mahdat haaveilla jos joku muu haaveilee asuntojen hintojen ikuisesta noususta. Taidat olla jo viimeisenkin toivon menettänyt luuseri, yritä nyt edes lämpimästä ruoasta haaveilla, viikonloppukin on jo tulossa. Ehkä silloin jostain avustuspaikasta, kirkon ruokalasta kenties?

      • Vaahto
        Suu Vaahdossa kirjoitti:

        Olet paljastanut itsesi. Menit hölmöyksissäsi ostamaan asunnon kuplahintaan, ja nyt olet tätä palstaa lukiessasi tajunnut, mikä meni pieleen.

        Otan osaa. Vaan älä enempää itke, Hakaniemessä ja Vuosaaressa jaetaan ilmaista ruokaa aina puolen päivän aikaan.

      • kukko

        Älä pidätä hengitystä romahdusta odotellessasi...tai oikeastaan pidätä vaan.

    • Minä tiedän

      Hehheee,, tarinat joissa on jokin kohokohta ovat yleensä huonointa palturia johon syyllistyvät ne jotka ovat tunteneet jossain tilanteessa vastoinkäymistä? Pillahditko itse itkuun kun halpaa tarjoustasi ei hyväksytty?

    • TOTUUDENTORVI

      Kirjoittaja ei käynyt mainitsemassaan olemattomassa näyttelyssä.

    • tauno-armas

      vaahto = pankkitoimihenkilö = ?

      kirjoitustyyli on sama ja jutut kovin levottomia

    • Olav

      Satusedille oma palsta...
      Kyllä oli taas niin läpinäkyvä provo.

      HÄPEÄ lahdenmies! (Tai paranna tarinoita!)

    • Patu33

      Joskus on herkässä mielen tilassa vaikea erottaa joistakin ihmisistä että itkeekö vai nauraako ne.

      Vaikka sinulla oli pala kurkussa niin eiköhän tunnustetta että se oli naurua, mitä välittäjästä lähti.

      65% hahhahaha

      • Vanha

        EI voi tietää miten tässä vielä käy !!

      • Patu33
        Vanha kirjoitti:

        EI voi tietää miten tässä vielä käy !!

        Niin 19 vuotiashan ei ymmärrä mistään mitään ja sen huomaa tämän foorumin jutuista. Kuinka vanha sinä olit edellisen suuren laman aikaan 30-luvulla?

      • Patu34
        Patu33 kirjoitti:

        Niin 19 vuotiashan ei ymmärrä mistään mitään ja sen huomaa tämän foorumin jutuista. Kuinka vanha sinä olit edellisen suuren laman aikaan 30-luvulla?

        Vuosi 2001 oli hyvää laskun aikaa.

    • MURU

      Ei ne hinnat nyt asunnoissa nyt lähde tosta vain tippumaan,esim -40% tai sen sellaista.Pientä laskua kenties on havaittavissa ja asuntojen myyntiaika pitenee,mutta hyvät asunnot,hyvissä yhtiöissä menevät sillä hinnalla mitä pyydetään ja heti.
      Kannattaa siis satsata asuntoonsa, pitää sitä kunnossa,ja katsoa miten yhtiötä hoidetaan.Ei pidä asua kuin pellossa,esim 52 vuotta vanhassa talossa,jossa ei ole yhtään mitään tehty,työt on edessä hetikohta ja rahaa siinä sit palaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4928
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4256
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1681
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1386
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe