Iisalmen sanomat kertoo, että Rinnevaara ei ollut Heinolan johdossa. Miten Pyhäjärven kaupunginhallitus on voinut myöntää hänelle virkavapautta Heinolan kaupunginjohtajan virkaa varten?
Samanaikaisesti henkilö on irtisanoutunut Pyhäjärven johtajan virasta. On siinä Pyhäjärven nykyisellä hallituksella taas pulmaa ratkaistavakseen.
Irtisanominen on sentään ko. henkilön itsensä allekirjoittama ja jätetty valtuustolle.
Samanaikaisesti henkilö on irtisanoutunut Pyhäjärven johtajan virasta. On siinä Pyhäjärven nykyisellä hallituksella taas pulmaa ratkaistavakseen.
Irtisanominen on sentään ko. henkilön itsensä allekirjoittama ja jätetty valtuustolle.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Oikeudellisesti outo, mutta ratkaistavissa oleva tapaus. Jotkut voittaa ja toiset häviää.
Voi hellansduudelit sinua aloittaja.
Voisitko enää onnettomampi olla???
En jaksa enää vauhkota, en vouhkata.
Sen vain tiedän, että Pyhäjärvi maksaa tikanmäen metkut.Siihen liittyen myös
Rapo ja hyvä-veli jokilaaksojen poliisi. Sekä rouva Piippo, fält, kangasharju,aittokoski,a kauranen, sarkkinen. Ja ketä vielä puuttuu joukosta??
Eikös se ole eronnut jo vuosia sitten.
EI.EI eronnut.
Älä jauha samaa oletustasi.
Valtuusto on päättänyt asian.
Onhan se, MUKAMAS päättänyt monia muitakin pikkujuttuja; kuten Laguna tulee oka neljännesvuosi, antanut lisärahaa, avustanut yhtiöitä joilla ei ole asiat kunnossa, antanut takauksia yhdistyksille ja yhtiöille, jotka ovat enemmänkin teeskenteleviä tyhjiöitä kuin mitään kannattavuuden rajamaillakaan. On päättänyt varhaiskasvatuksen siirrosta syksystä 2014 kunnan sivistystoimelle, on päättänyt että tarkastuslautakunta selvittää muutamia pikkumaksulipsauksia jne.
Joo-o kylä valtuusto monia yrittää silleen ylimpänä päättää, oudosti valtuusto seurailee kompuroivaa hallitusta, joka etenee täytäntöönpanokieltoa uhmaten kuten sankarijohtajat esittävät.
Toisin sanoen, tiivistelmänä.
Pyhäjärven kaupunginvaltuustossa on yksi ja sama mitä sen jäsenet MUKAMAS päättää.
Itepä ootte valtuutetut valinneet
Perh...na niin on tehty, joten porukalla se on näiden nössöpossujen mukana kärsittävä ja porsittava.
Ei auta enää röhkiä, saparoon asti meni, sano sika kun liikaa söi.
Eroanomuksen kaikki näki netistä.
Miksi sinua ero-ero-erokirje maneerina vaivaa? Ei ole eroa, on laillinen virkavapaus.
rumasti kauden alussa hyödyntäen valtuuston kokemattomuutta, laillinen virkavapaus heilautettiin käsittelyyn neuvottelematta, erona.
HO,n nakki napsahti, päätöstä ei saanut laittaa täytäntöön. Nyt sitä sitten on kivikkoista jyrkemmin pystyyn nousevaa polkua jäljellä 9 askelta.
Pyhäjärven kaupunkilaiset saavat täysilaidallisen pulunpaskaa ennen juhannusta, siitä ja kaikesta lopustakin kirotusta kurapaskasta saamme kiittää Tikanmäki/Tikkanen/Piippo/Rapo/Leskinen/Erkkilä muutamia mainitakseni.
Vai että kansanvallan kansanedustaja ainesta hiotaan laittomuuksilla Pyhäjärveltä? Hyväksi havaitaan näytöt, en muuta sano, mikäli kahlaa helmat kastumatta tulevista hetteiköistä Arkadianmäelle.
Mainetta toki piisaa, kanssasohlaajilla samoin, ja avoimia kysymyksiä jää tuskaan saakka.
No tuolla hionnalla ei ainakaan minun ääneni irtoa. Paljon on ehdokkaan ryhdistäydyttävä, paljon. paljon.
Eikös niin virkavapaus kuin erokin ole keskeneräinen. Sama vaihe molemmissa (kho).
Kaupunginhallituskin vielä lausuu mielipiteensä.
Proolaisilla oli taas ääntenlasku viikonloppu.
Voihan mitättömyytensä noinkin julki tuoda, toistamalla lapsellisuuttaan entisen maneerinsa, eli ajan kanssa vanhaksi käyvät äänet.
Aika on merkillinen tasoittaja.
Sain katseltavaksi Peltonen LMR:n laskuja. Siellähän on pilvin pimein asianajaja laskuttanut yksityisten valitukseen kohdennettuja puheluita ym neuvonpitoa. Laskut ihan tuhansissa euroissa. Ei lainkaan pieni juttu. Ei tikkasen ja tilintarkastajan toteama 1550 euroa pidä lainkaan paikkaansa.
Nyt kaupunginhallituksen tekoja punnitaan. Lähteäkö avustamaan rikosta vai
laittaako asia poliisitutkintaan, kuten valtuusto päätti.
Kokonaislasku viime vuodelta 44 000 euroa. Mikä lie tämän vuoden lasku?
Tottakai kaupunki maksaa! Tässähän on vastakkain edellinen ja nykyinen hallitus ja niiden eri käsitys Rinnevaaran virkavapaus/ero-asiassa!
Milloinkahan nuo LMR laskut saadaan omatunto blokiin?
Eropaperi on aina eropaperi,jälestä päin voi kuka tahansa peukaloida eroanomusta,mutta sillähän ei ole lainvoimaa.
Taitaa olla vakava paikka, jos allekirjoittaa työnantajan korkeimmalle päättäjälle eropaperin. Jos ei ole tosissaan, ei kannata moiseen ryhtyä.
Nyt avautuu silmät, millaisen karhunpalveluksen edellinen hallitus teki niin Rinnevaaralle kuin Pyhäjärvelle. Ilman julkiseksi muodostunutta polemiikkia Rinnevaara olisi hakeutunut uusiin virkoihin tahtonsa mukaisesti. Pyhäjärvellä vakinainen johtaja hoitaisi tehtäviään ja päättäjillä olisi aikaa tärkeille tulevaisuuden asioille ja niiden suunnitteluun. Kiihotus ei olisi saavuttanut näin suuria mittasuhteita.
Toisen ihmisen ajatusta pitäisi kunnioittaa.
Monasti käy niin, että kun on tekevinään hyvää, niin tekeekin monin verroin pahempaa.
Vahinkoja sattuu. Niistä on opittava.
Se, se vasta vahinko onkin, kun tikanmäki maksatti kaupungilla 44 000 euron laskun Lakiasiaintoimisto LMR:lle. Siinä on runsaasti yksiktyisten maksettavaksi kuuluvia eriä.
Voidaanko sanoa, että "vahinkoja sattuu"
Mitä muuta on tehtävä kuin "opittava"
Ompa mittasuhteet vitelikossa menetysten suhteen.
Onneksi on tiedossa minkä hallituksen sotkuja tässä selvitellään!
hallitus pyörii omassa liemessä...ei kannata edes yrittää edellistä hallitusta syyllistää.
Vaikka yrität kaataa homman edellisten päättäjien niskaan, aktiivi seuraajana
olen asioista perillä.
Tänäkin päivänä hallitus antaa selvityksiä sotkuihin, joita puidaan KHO:ssa.
Kyllä tiedetään.
Puhutaanpa asiaa niin kuin fakta on.
Se kyläkauppias Aarne, silloinen pj teki kakkamaisen tempun.
Nyt niitä sotkuja setvitään edelleen. Miksi muuttaa irtisanoutuminen virkavapaaksi?
Missä muuten koko mies on? Ei näy, ei kuulu...
maksumiestä katellaan.?
Olis nykyhallitus tyytynyt HO: päätökseen, ei tartteis lakimiehen vastineita.JT 5,8, lapussaan toteaa, "kunnes HO on ratkaissut asian". Myös Kauko Tikkanen sanonut samaa. Lisäksi monet muut. Ketkä tuhlaava rahaa.
Jos oikein ymmärrän Heinolaa koskevimman viimieisimmän uutisen : TR valitti, ettei hänen hakemustaan ollut Heinolan kaupunginjohtajan valinnassa otettu huomioon. VAIKka, hänet oli juuri erotettu Heinolan kaupunginjohtajan virasta. Ja vaikka hän ei ollut edes jättänyt hakemusta erottamisen jälkeen aukupantuun Heinolan kaupunginjohtajan virkaan. Mikä logiikka! Samassa linjassa kuin Pyhäjärvellä toimittu, eroaneneroa
Onpa mukavaa, lähenee päivä' jolloin Tita Rinnevaara palaa hoitamaan virkaansa, eikä herrain metkut sitä estä. Tervetuleman Pyhäjärvelle
Kyllä mielellään oikea kaupunginjohtaja hoitamaan virkaansa. Oikein lämpimästi tervetuloa. Ei kaikki ihmiset ole täällä kyräilijöitä, oikeitakin ihmisiä löytyy.
Pyhäjärvisten ei kannata mennä nuin sataprosenttisesti sekaisin. Vaikeudet kun ovat toistuneet. Olkoon kysymyksessä työnantaja kuin työnantaja, asiat ja sukset ovat olleet ristissä paikassa kuin paikassa. Tämän tajuaa, kun perehtyy asioihin tarkemmin. Aukaiskaa jo silmänne ja alkakaa rauhoittua.
Tittaa ei tänne kaivata, jos ilmestyy paikalle niin halveksunnan esille tuominen joka tilanteessa tekee gutaa.
"Tittaa ei tänne kaivata, jos ilmestyy paikalle niin halveksunnan esille tuominen joka tilanteessa tekee gutaa."
Nyt sitä yllytetään työpaikkakiusaamisen. Ei ihme että pyhäjärven henkilöstö voi pahoin. Koko organisaatio pitäisi laittaa tapakoulutukseen ja puuttua työpaikka kiusaamiseen.
Osaavan työntekijän työn teon estäminen on kiusaamista. Pyhäjärvi on menettänyt viime aikoina hyviä työntekijöitä...
Aikuiset ihmiset eivät osaa käytöstapoja.....
Tuo on hyvä "Aikuiset ihmiset ei osaa käytöstapoja..."
Kannattaisko katsoa peiliin? Naisethan katsoo aina peiliin kun huomaavat peilin, paitsi peruuttaessaan autolla!
Katsoo kyllä, mutta ei siitä mitään hyötyä ole.
Pieni vähemmistö täällä mellastaa.
Valtuuston tahto on kaikkien tiedossa.
On eri asia tunnistaa päättäjän tahto ja eri asia kikkailla muotoseikoilla. Muotoseikat ovat monille valittajille apuvälineitä.
hellou,Laila,Tyyne,Taimi,Raija ja "roopeankat# Raimo ja Aarne,kuikas hurisee.onko pahan puhuminen mukavaa,siitäkö elätte,tynnyrit kolisevat ja kosket kuohuvat,ja ukkonen jyrisee,salamakin voi iskeä
Onhan se oikeaa farssia, jos toisessa paikassa muotoseikoilla valtuuston valintapäätös kumoutuu, eikä päättäjän tahto toteudu. Toisessa paikassa irtisanoutumispäätöstä ei olekaan, ja päättäjän tahto ei sittenkään toteudu. Siis tehtävää voisi hoitaa työnantajan tahdon vastaisesti. Mitä siitä sitten voi tulla. Ei mitään.
Kikkailua mikä kikkailua.
Erokirje on olemassa ja pätevä.
Onko niin kun tapahtunut sellaista, että irtisanomisen jälkeen virkavapaus onkin haettu väärin perustein, eli ei ole ollutkaan toista virkaa mihin virkavapautusta on annettu ( entinen hallitus, pysyyköön myös entisenä ) kyllä nyt pitäs nykyisen valtuuston laittaa jo piste iin päälle ja lopettaa tuo pelleily
Terve sulle, tämä on yhtä pätevä sana/viesti/kirje, kuin toistamasi "erokirje". Se kuuluu näin jonka täten nyt julkistan.
10.6.2014 klo 19.49
Minä sanoudun irti sinusta ja jankuttavasta "mitäs tuosta enää."- mielipiteestäsi.
Virka on minun, ja pysyy, ellen itse jotain muuta halua. Nyt en halua.
Ero on voimassa vieläkin halusit tai et.
Onpa vitsikästä touhua. Laki se on oltava kunnallishallinnossakin, ei oman käden oikeutusta ole kenelläkään. Olipa sitten suuri tai pieni, pitkä tai pätkä. Sinulle salamoinnista ja jyrinöista kirjoittava, et taida olla perillä totuudesta joten nimien käyttö kirjoituksessasi on aika käsittämätöntä mielestäni.Pahanpuhujat taitavat istua toisella puolella. Nämä mainitsemasi immeiset olen kuullut kommentoivan suoraan ja asiallisesti kokouksissa ja ottavan kantaa nimillään joten itse taidat olla nyt pahan puhujan roolissa?Eikö kantti kestä kirjoittaa nimellä vaan haluat iskeä puskista.
Vitsikkäämpää on, jos työntekijä tulee työhön työnantajan tahdon vastaisesti.
On varmaan jotain vialla.
Kaksi viikkoa venähti, mutta se kannatti. Täällä aiheet ovat samat, Rinnevaara sitä ja tätä. Hallitus käsittelee samaa asiaa. Tikanmäen ja Rapon selostus valaisee kummasti asian kulkua.
Sen verran voin sinulle valottaa, että kannattaa lukea viestejä tarkempaankin. Tämän verran uutta ilmettä. Ilkeyksiä näille palstoille kirjoittelevat ovatkin omien sanojensa mukaan maan alla toimivia, joilla tehtävä on piikittää sekä häiritä ja tehdä vaikeaksi hallitsevien tahojen työskenteleminen.
Täysin ala-arvoisia kirjoituksia on tänne palstoille suollettu. Jos tarkoitus on edellä, niin siihen peilaten ymmärtää, että keinoja kaihtamatta. Hyi olkoot.
proolaiset nyt on sellaisia omituisia.
Jutut vaikuttavat vähemmistöksi jääneiden katkeralta kerronnalta. Vanhoja juttuja nostetaan uudestaan esille. Niitä lukiessa ei aina tiedä missä ajassa kirjoittaja nyt elää.
"Keisarin uudet vaatteet
Monta monituista vuotta sitten eli keisari, joka piti uusista kauniista vaatteista niin hirveästi, että kulutti kaikki rahansa koreuksiin. Ei hän välittänyt sotilaistaan eikä teatterista eikä viitsinyt ajella puistossa muuten kuin näytelläkseen uusia vaatteitansa. Joka tunti hän vaihtoi takkia, ja kun muissa maissa sanottiin: kuningas on valtionneuvostossa, sanottiin tässä maassa: "Keisari on vaatekomerossa."
Siinä suuressa kaupungissa, missä keisari asui, vietettiin iloista elämää, ja sinne tuli joka päivä paljon vieraita. Kerran kaupunkiin ilmestyi kaksi petkuttajaa. He olivat olevinaan kankureita ja kehuivat kutovansa maailman ihaninta kangasta. Sekä värit että malli olivat harvinaisen kauniit, ja lisäksi oli vaatteissa, jotka tästä kankaasta valmistettiin, kummallinen taika: ihminen, joka oli kykenemätön hoitamaan virkaansa tai mahdottoman typerä, ei saattanut ensinkään nähdä niitä.
Siinäpä vasta vaatteet, ajatteli keisari. Kun puen ne ylleni, saa paikalla selville, ketkä valtakunnassa eivät kykene hoitamaan virkaansa; voin heti erottaa kuka on viisas ja kuka typerä. Kudottakoon minulle siitä kankaasta kiireen kaupalla! Ja hän antoi petkuttajille hyvät rahat, jotta he ryhtyisivät työhönsä.
He pysäyttivätkin kahdet kangaspuut ja olivat tekevinään työtä, vaikka heillä ei ollut kangaspuissaan loimia eikä kuteita. Häikäilemättä he vaativat hienointa silkkiä ja kalleinta kultaa, mutta pistivät kaiken omiin taskuihinsa ja hosuivat tyhjien kangaspuidensa ääressä myöhään yöhön asti.
Olisipa hauska tietää, kuinka pitkällä kangas on, tuumi keisari, mutta hänestä tuntui hiukan ilkeältä tietää, ettei kangasta saattanut lainkaan nähdä semmoinen, joka oli typerä taikka kykenemätön hoitamaan virkaansa. Ei silti, että hänen toki olisi tarvinnut pelätä itsensä puolesta, mutta kuitenkin hän päätti lähettää ensin jonkun toisen ottamaan asiasta selkoa. Koko kaupunki tiesi, miten merkillinen taika kankaaseen liittyi, ja jokaisen teki mieli nähdä, kuinka typerä hänen naapurinsa oli.
Minäpä lähetän vanhan kunnon ministerini kankurien luo - päätti keisari. Hän osaa parhaiten arvostella kangasta, sillä hän on järkevä mies eikä kukaan hoida virkaansa paremmin kuin hän!
Vanha kelpo ministeri meni saliin, missä petkuttajat istuivat tyhjien kangaspuittensa ääressä. Taivas varjelkoon! - ajatteli vanha ministeri ja avasi silmänsä selkosen selälleen. Minähän en näe mitään! Mutta sitä hän ei sanonut ääneen.
Petkuttajat kehottivat häntä astumaan likemmäksi ja kysyivät, eikö malli ollut sievä ja värit kauniit. He viittilöivät tyhjiin kangaspuihin, ja vanha ministeriraukka avasi silmänsä entistä suuremmiksi, mutta eihän hän saattanut nähdä mitään, kun ei mitään nähtävää ollut.
Auta armias! hän ajatteli. Olisinko minä typerä? Sitä en ikinä olisi uskonut, eikä ihmisten pidä sitä saada tietää! Enkö minä pysty hoitamaan virkaani? Ei, minä en saata kertoa, etten näe kangasta.
No, ette sano mitään kankaasta! huomautti toinen kutoja. Voi, se on kaunista! Aivan erinomaisen kaunista! sanoi vanha ministeri tirkistellen silmälasiensa takaa. Tämä malli ja nämä värit! Niin, kyllä minä sanon keisarille, että kangas miellyttää minua kovasti.
No sehän on hauskaa! sanoivat kankurit ja selittivät, mitä värejä ja millaista mallia kankaassa oli käytetty. Vanha ministeri kuunteli korvat tarkkoina, jotta voisi kotiin tultuaan kertoa kaiken keisarille, ja niin hän kertoikin.
Petkuttajat vaativat yhä enemmän rahaa, silkkiä ja kultaa. Niitä tarvittiin muka kankaaseen. Mutta he pistivät kaiken omiin taskuihinsa. Kankaaseen ei tullut ainoatakaan lankaa, mutta miehet kutoa helskyttivät tyhjää minkä ehtivät. Pian keisari lähetti toisen kelpo virkamiehen katsomaan, edistyikö työ ja oli kangas jo valmistumassa. Hänen kävi samalla tavalla kuin ministerin: hän katseli katselemistaan, mutta eihän hän nähnyt mitään, koska ei ollut muuta nähtävää kuin tyhjät kangas puut.
- Eikö kangas ole kaunista? sanoivat petkuttajat ja näyttelivät ja selittelivät olemaatoman mallin kauneutta. - Typerä minä en ole! Mietti mies itsekseen. Enkä siis tosiaan pysty hoitamaan hyvää virkaani? Sepä vielä puuttui! Mutta siitä ei pidä olla tietävinäänkään! Niinpä hän rupesi kehumaan kangasta, jota ei nähnyt, ja vakuutti olevansa hyvin ihastunut sen kauniisiin väreihin ja ihanaan malliin. - Niin kangas on todella erinomaisen kaunista! Hän kertoi keisarille. Kaupungissa ei enää muusta puhuttu kuin tuosta kauniista kankaasta.
Jo teki keisarinkin mieli katso kangasta, kun se vielä oli kuteilla. Saattueenaan joukko oivallisia miehiä, mukana myös molemmat kelpo virkamiehet, jotka olivat aikaisemmin käyneet katsomassa kangasta. Hän lähti kavalien petkuttajien luo. Miehet kutoivat minkä jaksoivat, mutta ilman loimia ja kuteita. - Eikö se ole suurenmoista! sanoivat nuo kaksi kelpo virkamiestä. - Teidän majesteettinne, suovaitkaa vain katsella tätä mallia ja näitä värejä! ja sitten he näyttivät tyhjiä kangas puita, sillä he luulivat muiden toki näkevän kankaan.
Keisari ei nähnyt kangasta. - Olenko minä typerä? Enkö minä kelpaa keisariksi! - Oi se on erittäin sievää! sanoi keisari. Ja hän nyökäytti ystävällisesti päätään ja katseli tyhjiä kangaspuita uskaltamatta sanoa, ettei nähnyt mitään. Koko seurue tirkisteli muttei nähnyt mitään.Kaikki kuitenkin vakuuttelivat keisarin mukana: -oi se on erittäin sievää! Ja kehottivat keisaria esiintymään uudet vaatteet yllään siinä suuressa juhlakulkuessa, joka paikkoin pantaisiin toimeen.
Juhla piti alkaa aamupäivällä ja koko edellisen yön petkuttajat valvoivat ja tekivät työtä kuudentoista kynttilän valossa. Kansa näki, että he ahersivat hikihatussa saadakseen keisarin uudet vaatteet valmiiksi. Kankurit olivat ottavinaan kangaspuilta kankaan, leikkasivat ilmaa suurilla saksille, ompelivat neulalla, jonka silmässä ei ollut lankaa ja sanoivat vihdoin: -Kas, nyt vaatteet ovat valmiit.
Kun keisari ja hänen ylhäisimmät hoviherrat tulivat paikalle, petkuttajat nostivat toisen kätensä ikään kuin jotakin pidellen ja sanoivat: -Kas, tässä housut, tässä takki, tässä viitta, ja niin edespäin. - Ne ovat kevyet kuin hämähäkinseitti. Luulisi pukevansa ylleen pelkkää tyhjää. Mutta sen vuoksi ne oavtki niin erinomaiset. - Niinpä niin! sanoivat hoviherrat. Mutta eivät he mitään nähneet, ku ei siinä mitään ollutkaan. - Jos teidän keisarillinen majesteettinne suvaisisi kaikkein armollisimmin riisuutua, sanoivat petkuttaja, niin me tässä suuren peilin edessä pukisimme teidät uusiin vaatteisiin.
Keisari riisuutui, ja petkuttajat olivat kappale kappaleelta ojentavinaan hänelle uusia vaatteita, jotka he muka olivat ommelleet. He kietoivät kätensä hänen ympärilleen kuin sitoakseen laahusta ja keisari pyöriskeli peilin edessä. - Hyvänen aika, kuinka ne sopiavat hyvin. Tuo leikkaus on ihastuttava! kuuluu kuin yhdestä suusta. - Mikä malli! Mitkä värit! Se on arvokas puku!
-No niin minähän olen kunnossa! virkkoi keisari. - eivätkö ne nyt sovi hyvin? Ja hän kääntyi vielä kerran peilin edessä kuin ihaillakseen komeuttaan. Kamariherrat joiden piti kantaa laahusta, hapuilivat käsillään lattiaa muka tarttuen laahukseen ja sitten he kulkivat kädet ojolla. Kukaan ei saanut huomata, etteivät he nähneet mitään. Ja keisari asteli asteli juhlakulkueessa kauniin kunniakatoksen alla, ja kaikki ihmiset kaduilla ja ikkunoissa sanoivat: - Herranen aika, kuinka koreat keisarin uudet vaatteet ovat! Kylläpä tuo laahus on ihana... Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei nähnyt mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton kuninkaaksi. Ikinä ennen ei keisarin vaatteita oltu näin ihasteltu.
- Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään! sanoin pieni lapsi. Herranen aika, kuulkaa nyt, mitä tuo viaton lapsi sanoo! virkkoi lapsen isä, ja sanoja kuiskattiin suusta suuhun. - Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! huusi vihdoin koko kansa. Keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli:- Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti. Ja hän ojentui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään.
H.C.Andersen"
Sadut sen kun paranee.
prööt kopio kaikkea mahdollista,kaikessa se ei vaan onnistu.
Omat kirjoitukset tunnistaa kirjoitus virheistä!