Kun täällä on ja vielä jatkuu persiilleen meno taloudellisesti, tilaako soile lisää mehmettejä tänne valtion rahoilla että saadaan talous kuntoon näellisesti?
Tuohan on vaan varojen siirtoa muualta.
Tuohan on vaan varojen siirtoa muualta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
onko se tämä sama soile?
Karjalainen 28.10.2011.
Lieksan somaliyhteisö kasvaa marraskuussa 24 uudella jäsenellä, minkä jälkeen heitä on n. 200. Kaikki tulevat ovat saman ydinperheen jäseniä.
Suomeen pääsee ns. kasvattilapsia, hekin ovat pääasiassa setien ja tätien lapsia kertoo Lieksan sosiaalijohtajaksi ylennetty Soile Syrjänen.
Hän on pahoillaan kaavaillusta kiristyksestä perheenyhdistämispolitiikassa.
Lieksan somaleista on 80% alle 35 vuotiaita. Syrjäsen mielestä se on vain huhu, että somalit rakentavat elämänsä sosiaaliavustusten varaan. Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa.
Syrjänen harmittelee sosiaalitoimiston lisääntynyt työmäärä, kun kantasuomalaiset ovat laittaneet "turhia tukihakemuksia", kuten "haen toimeentulotukea sillä perusteella, että somalitkin sitä saavat" Syrjänen sanoo turhautuneena.
"ns. kasvattilapsia, hekin ovat pääasiassa setien ja tätien lapsia"
Vauvakin sen tietää.
http://www.vauva.fi/keskustelu/3930375/ketju/lieksan_soile_syrjanen_somalit_ovat_lukutaidottomia_koneinsinooreja
Hyvä Suomi! allahu snackbar!
ydinperhe
Suomeksi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinperhe
Ydinpommi työnnä anukseesi, voin sen laukaista mulkullani.
"Paperittomien koneinssien asialla SDP"
"Kolme ja puoli vuotta somalialaisten merirosvojen panttivankeina olleet aasialaiset merimiehet ovat päässeet pakenemaan."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014060718386937_ul.shtml
Kuppasen merirosvopaatin perämoottorin käyttäjiä nämä koneinssit.
soile maksaa stip€ndit.
Todistuksia saa ootella maailman tappiin.
allahu akbar!
"korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."
ok
Kumma että sinne lähetetään lapsia kulttuurikylpyihin, tyttöjä naimisiin ja siellä käydään lomailemassa.
lisäksi sieltä on osattu tulla maapallon toiselle puolelle mutta mitään papereita ei ole osattu ottaa mukaan.
yleensä asiat ovat sitä mille ne haisevat.
"Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa," :))
"Mutta mitenkä suu pannaaan sitten kolmen vuoden jälkeen, jos mamut vielä päättävät jäädä Lieksaan
Valtio ei enää maksa, ja Lieksa menee bankrottiin?"
"Tuota kunnan konkurssia minäkin epäilen todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi, eikä siihen mene aikaa kuin muutama vuosi..."
Lähde: Kauppalehti