Tämä pastaus on vastaus ketjuun "rankka hoitotyö". Pidän kuitenkin henkilökohtaisesti aihetta niin tärkeänä, että halusin laittaa sen myös erikseen. Tarkoitus ei ole loukata ketään, vaan herättää miettimään, miksi tilanne on näin? Mistä se johtuu ja miksi se ei muutu? Koska, kuten moneen kertaan tekstissäni esille tuon, se on käsittämätöntä. Me puukotamme ammattiryhmänä toinen toisiamme selkään, vaikka meidän pitäisi luoda vahva kollegiaalinen ammattiryhmä, joka tukee toistaan ja hyödyntää toistensa osaamista, ei ole siitä katkera tai kateellinen...toivottavasti tämä herättää muita kollegoita miettimään, miksi näin on.
Tämä keskusteluketju kertoo valitettavan totuuden kahdestakin asiasta. Tässä näkyy selkeästi se, miksi sairaanhoitajien palkat eivät koskaan nouse, ja miksi työyhteisöt voivat huonosti. En ole koskaan ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään, miksi me emme ole kollegiaalisia toisiamme kohtaan. Arvosta toistemme työtä, pyri tukemaan, kannusta oli sitten toisen erikoisala mikä hyvänsä. Jokaisessa erikoisalassa on oma raskautensa, osa on fyysisesti raskaampaa, osa henkisesti, kaikissa erikoisaloissa ovat olemassa nuo elementit, henkinen ja fyysinen raskaus, tavalla tai toisella. Me emme jostakin syystä pysty seisomaan yhtenä rintamana, jos niin olisimme pystyneet tekemään, meidän palkkatasomme tänäpäivänä olisi aivan toinen kuin se on. Me tekisimme työtämme huomattavasti terveemmissä työyhteisöissä, jolloin työn raskauskin olisi helpompi jaksaa. Koska voisi luottaa toisen kollegiaalisuuteen, tukeen ja siihen, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
Lisäksi kaikki, erityisesti pt:t, hyötyisivät siitä, että me voisimme konsultoida toinen toisiamme, eri erikoisalojen sairaanhoitajat voisivat kysyä neuvoa asioissa, jotka itselle ovat vieraita, toiselle tuttuja. Tälläinen meiltä puuttuu lähes täysin. Mikä siis on käsittämätöntä. Minulla on suuri onni työskennellä tällä hetkellä työyhteisössä, jossa nämä asiat toteutuvat. Ja ne toteutuvat myös niin, että lääkärit ovat kiinteästi osa työyhteisöä, työkavereita, teemme moniammatillista yhteistyötä ja lääkärit kuuntelevat ja huomioivat sairaanhoitajien mielipiteet ja näkemykset. Asioista päätetään yhdessä.
Vielä kerran, missä on vika? Voiko ammattiryhmässämme olla todella niinpaljon tietynlaisen persoonallisuuden omaavia ihmisiä? Siis kateellisia toiselle, tietoa pimittäviä, valmiina iskemään toista selkään kun tilaisuus tulee, vähättelemässä toisen työtä...en vain kertakaikkiaan ymmärrä. Toivottavasti uusi sairaanhoitaja sukupolvi pystyy vihdoin muuttamaan tämän asian. Olemaan kollegiaalisia, arvostamaan toistensa työtä ja myös konsultoimaan toisiaan. Ehkä sitten, jonakin päivänä, myös palkat vihdoin nousevat sille tasolle, millä niiden kuuluisi olla. Kun on joukkovoimaa ajaa asia vihdoin, 50-vuoden uhoamisen jälkeen, uhoamisesta todeksi. Kaikille teille opiskeleville, tuleville sairaanhoitajille, älkää suostuko jatkamaan tätä käsittämätöntä kollegialisuuden puutetta, vaan luokaa vahva ja kollegiaalinen ammattiryhmä, josta voi olla ylpeä.
Tämä keskusteluketju kertoo valitettavan totuuden kahdestakin asiasta. Tässä näkyy selkeästi se, miksi sairaanhoitajien palkat eivät koskaan nouse, ja miksi työyhteisöt voivat huonosti. En ole koskaan ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään, miksi me emme ole kollegiaalisia toisiamme kohtaan. Arvosta toistemme työtä, pyri tukemaan, kannusta oli sitten toisen erikoisala mikä hyvänsä. Jokaisessa erikoisalassa on oma raskautensa, osa on fyysisesti raskaampaa, osa henkisesti, kaikissa erikoisaloissa ovat olemassa nuo elementit, henkinen ja fyysinen raskaus, tavalla tai toisella. Me emme jostakin syystä pysty seisomaan yhtenä rintamana, jos niin olisimme pystyneet tekemään, meidän palkkatasomme tänäpäivänä olisi aivan toinen kuin se on. Me tekisimme työtämme huomattavasti terveemmissä työyhteisöissä, jolloin työn raskauskin olisi helpompi jaksaa. Koska voisi luottaa toisen kollegiaalisuuteen, tukeen ja siihen, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
Lisäksi kaikki, erityisesti pt:t, hyötyisivät siitä, että me voisimme konsultoida toinen toisiamme, eri erikoisalojen sairaanhoitajat voisivat kysyä neuvoa asioissa, jotka itselle ovat vieraita, toiselle tuttuja. Tälläinen meiltä puuttuu lähes täysin. Mikä siis on käsittämätöntä. Minulla on suuri onni työskennellä tällä hetkellä työyhteisössä, jossa nämä asiat toteutuvat. Ja ne toteutuvat myös niin, että lääkärit ovat kiinteästi osa työyhteisöä, työkavereita, teemme moniammatillista yhteistyötä ja lääkärit kuuntelevat ja huomioivat sairaanhoitajien mielipiteet ja näkemykset. Asioista päätetään yhdessä.
Vielä kerran, missä on vika? Voiko ammattiryhmässämme olla todella niinpaljon tietynlaisen persoonallisuuden omaavia ihmisiä? Siis kateellisia toiselle, tietoa pimittäviä, valmiina iskemään toista selkään kun tilaisuus tulee, vähättelemässä toisen työtä...en vain kertakaikkiaan ymmärrä. Toivottavasti uusi sairaanhoitaja sukupolvi pystyy vihdoin muuttamaan tämän asian. Olemaan kollegiaalisia, arvostamaan toistensa työtä ja myös konsultoimaan toisiaan. Ehkä sitten, jonakin päivänä, myös palkat vihdoin nousevat sille tasolle, millä niiden kuuluisi olla. Kun on joukkovoimaa ajaa asia vihdoin, 50-vuoden uhoamisen jälkeen, uhoamisesta todeksi. Kaikille teille opiskeleville, tuleville sairaanhoitajille, älkää suostuko jatkamaan tätä käsittämätöntä kollegialisuuden puutetta, vaan luokaa vahva ja kollegiaalinen ammattiryhmä, josta voi olla ylpeä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.