Jossakin lehdessä oli pieni juttu jonka mukaan Kontiolahdella nykyisen kirjaston takana, jonne uutta päiväkotia on kaavailtu rakennettavaksi, olisi mahdollisesti liito-oravia tai orava. Jotenkin, ei voi välttyä ajatukselta että tällä mahdollisella liito-oravalla olisi sukunimikin, Pölönen, kun hieman muistelee sitä shouta jonka tämä "liito-orava" sai aikaiseksi Mäntytien päiväkodin ympärillä. Liekö ne kolme "viisasta" miestä tehneet havainnon tästäkin liito-oravasta. Kenpä tietää?
Liito-orava
yrni
4131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
asutusalueelle eksyneet liito-oravat pitäisi lopettaa. Ei niistä ole eläjiksi.
Siinä harvennetussa metsässä ei kyllä liito-oravaa ole, eihän sillä suunnalla, eikä koko kirkonkylässä ole sellaisia haapojakaan että voisi pesiä. On tainnut papanat kulkeutua taskun pohjalla. Teknisen toimiston luontotuntemus on ihan nolla tasoa! Puhdasta kiusan tekoa tuo on ja ja jäljet johtaa tiettyyn osoitteeseen...
Eikös se liito-orava osaa muuttaa tuota tuonnemaksi kun päiväkoti tehään van jos ei osaa siirtyä niin olkoon sitten päiväkotilasten ilona niiden kiipeilytelineillä vai mitä?
Tuntuu tosi naurettavalta että asutuksen seassa olevat papanat estää järkevän rakentamisen-
Jaa-a.