Olen suunnilleen vuoden päästä lähdössä vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan, ja aloin miettiä näitä asumisasioita. Minulla on keliakia, joten arki kimppakämpässä tai solussa voi olla vaikeaa kun se ruokapuoli kuitenkin yleensä hoidetaan yhteisesti ja on vieläpä aika tärkeässä osassa solun arkea. Onko niin, että suurin osa keliaakikoista asuu yksin? Jos näin ei ole, niin kertokaa ihmeessä kokemuksia, miten olette pärjänneet erityisruokavalion kanssa kimppakämpässä.
Samalla tässä mietin, että olisi hienoa perustaa keliaakikkojen kommuuni jollekin suomen isommalle paikkakunnalle. Elämä olisi huomattavasti helpompaa, kun kaikilla olisi samat tarpeet. Normaalin ruoan sijaan kommuunissa tehtäisiin ja syötäisiin vain gluteenitonta ruokaa. Etuna yksinasumiseen on myös se, että ei itse tarvitse tehdä ruokaa joka päivä, vaan voisimme vuorotella. Elämä erityistarpeiden kanssa on muuten vaikeaa, varsinkin kimppakämpässä. Kommuunissa voisimme olla kaikki tavallisia ihmisiä, emmekä leimaudu keliaakikoiksi tai sairaiksi, niinkuin tavallisessa soluasumisessa.
Itselläni on myös diabetes, mikä ei mitenkään liity ruokavalioon, eikä vaadi muilta asukkailta juuri mitään. Toki olisi vielä mukavampaa, jos kommuuniin saataisiin useampia diabeetikko-keliaakikkoja.
Tämä asia ei vielä ole ajankohtainen tai toteutumassa, mutta on hyvä jo nyt miettiä ja kerätä mahdollisia kiinnostuneita. Kiinnostuneiden määrä sitten määrää, vuokrataanko sitten lopulta joku kerrostalohuoneisto, vai viiden makuuhuoneen omakotitalo. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä [email protected] tai pistä tähän ketjuun omat yhteystietosi.
Kommuuni keliaakikoille
3
228
Vastaukset
- tosissaan?
Anteeksi, mutta mitä hemmettiä. :D Jokaisessa solussa jossa olen asunut, on jokainen asuja hoitanut ruokapuolensa itse. Ja vaikka muut tekisivätkin ruuan yhdessä, niin kyllähän sinä voit tehdä ruokasi itse. Älä tee allergiastasi suurempaa numeroa kuin se on!
- tosissaan, kyllä
Se vaan kun keliakia ei ole allergia. Gluteenin syöminen tuhoaa keliaakikon suolinukkaa, eikä se palaudu. Ilman suolinukkaa tärkeät ravintoaineet eivät imeydy, se tila sitten on vaarallinen kelle tahansa.
Solussa keliaakikolla pitäisi olla oma kaappi gluteenittomille tuotteilleen, jonne muilla ei olisi asiaa. Harvat haluavat edes säilyttää samassa, pelkäävät sotkeentumista ym. Lisäksi oltava omat margariinit, juustotkin joskus. Harva ymmärtää keliakian vakavuutta. Pieni lipsahdus kämppikseltä voi aiheuttaa toiselle suolinukan tuhoutumista. Siitä taas voi seurata anemiaa, kalsiumin aineenvaihdunnan häiriö ja siitä vielä osteoporoosi.
Itse en ole keliaakikko, mutta opiskelen ravitsemusta ja otan nämä asiat aika vakavasti. :D Esim. laktoosi-intoleranssi on ihan eri juttu, silloin pienet vahingot eivät aiheuta pysyvää haittaa. - Naikkou
Olen asunnut eri kimppakämpissä ja aina tehnyt omat ruuat :) Minulla ei ole allergioita/sairauksia mutta olen opiskellut ravitsemusta eli syön aivan erilaista ruokaa kun suurin osa suomalaisista. Nykyään asun tyttöystävän kanssa yhteisessä taloudessa ja silti teen/syön omia ruokia :D Ei kannata tehdä isoa numeroa tälläisestä asiasta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1562095Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3091786- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972