Masennuksen demoni vai pelkkää kemiaa?

Ainahan me torjumme välittömästi sellaiset puheet, että masennus saattaisi johtua demonihenkien riivauksesta. Jotkut meistä tervejärkisistä naureskelevat näille hengellisille teorioille masennuksesta ja jotkut suuttuvat niistä.

Kristillisen median kautta olen silloin tällöin kuullut ihmisten henkilökohtaisia todistuksia, joissa he olivat vuosikausia kärsineet masennuksesta, ja olivat hakeneet psykiatrista apua, mutta avun sijaan olivat joutuneet erilaisten mömmöjen syöttämisen seurauksena entistä pahempaan jamaan. Lääketiede ei auttanut heitä, vaan pahensi tilannetta. He olivat menneet hengelliseen tilaisuuteen kristillisessä seurakunnassa ja heidän puolestaan oli rukoiltu ja osasta oli jopa Jeesuksen nimessä karkotettu (eli manattu) masennuksen demonihenkiä, ja tämä hengellinen "hoitokeino" oli parantanut heidät!

Moni tänä päivänä kutsuu hengellistä apua erilaisten psyykkisten sairauksien hoidossa puoskaroinniksi, mutta itse ainakin mieluummin menisin edes kokeilemaan rukousta ja henkien karkotusta kuin ryhtyisin vuosikausiksi psykiatrian koekaniiniksi ja roikkuisin psyykenlääkehuurussa siinä löysässä hirressä "ammattiauttajien" ihmeteltävänä. Vielä kun tähän ynnää ne psyykenlääkkeiden aiheuttamat fyysiset sivuoireet (joista osa saattaa jäädä pysyviksi), kuten seksuaaliset toiminnanhäiriöt, aineenvaihdunnan muutokset, aivotoiminnan muutokset jne....

Kumpi on lopulta puoskarointia? Psykiatria ei ole onnistunut parantamaan yhtäkään masentunutta tai mielisairasta, jonka tiedän. Sen sijaan heidän tilansa on pahentunut ajan mittaan.... Entä demoniteoriasta lähtevä hengellinen apu? Onko edellä mainitsemiani todistuksia uskominen?

Hengellisenkään tulkinnan mukaan kaikki psyykkiset sairaudet eivät johdu demoniriivauksesta, vaan ainoastaan osa. Kenenkään kohdalla ei kuitenkaan voi etukäteen tietää, mikä on aiheuttanut sairastumisen. Jos henkilö parantuu esim. masennuksesta rukouksen tai demonien karkottamisen myötä, niin silloin voidaan todeta, että hänen kohdallaan oli kyse demonien aiheuttamasta tilasta.
6173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä jos rukous ja 'demonien karkoittaminen' tarjoavat psykososiaalista tukea sekä toisinaan massa hurmoksen tuoman hypnoottisen tilan ja tällä 'masennus' kaikkoaa?

Vertaa kuuluisaan avoimen dialogin malliin Torniossa jota tullaan ulkomaita myöten ihmettelemään.

Peräänkuulutan tiedettä ja tutkimusta. Masennuslääkkeet ja psykiatrien 'apu' on tosiaan kyseenalaista. Kuin myös taikauskoiset höpinät.

Äänestä

"Mitä jos rukous ja 'demonien karkoittaminen' tarjoavat psykososiaalista tukea sekä toisinaan massa hurmoksen tuoman hypnoottisen tilan ja tällä 'masennus' kaikkoaa?"

Jokainen ihminen tekee kaikista kohtaamistaan ilmiöistä ja tilanteista oman maailmankuvansa mukaisen tulkinnan. Jos skeptikko / ateisti hahmottaa demonien karkotuksen psykososiaalisesti, niin sillä hyvä. Jos karkotus parantaa hänet masennuksesta, niin vielä parempi.

Osa todistajista oli alun perin ollut ateisteja, tai ainakin suhtautunut demoniteoriaan skeptisesti, mutta olivat tulleet uskoon, kun huomasivat demonien karkottamisen toimivan.

Äänestä

Minuun meni 3 demonia n. 20 vuotta sitten.Yksi on tainnut lähteä lätkimään.
Minulla tavallaan ongelmana on se että olen alkanut pitämään näistä veitikoista,en ole varma haluanko edes päästä niistä eroon.

Äänestä

Demonit on yleensä ihmisiä ja ne voi mennä herkän ihmisen sisään, mm. hyväksikäytön ja muun yleisen pahuuden muodossa, varsinkin varhaislapsuudessa.

Äänestä

Tämän vuoksi olen alkanut karsastamaan uskontoa.
Maltillisetin uskovaiset kannattavat tai ainakin vaativat kunnioittamaan tällaisia keskiaikaisia näkemyksiä.

Masennus olisi muka demoni, joka olisi poistettavissa uskonnollisilla rituaaleilla.
Kas kun ei noidan langettama kirous...
Rovioita pystyyn vaan.

Uskonnollisesta yhteisöstä voi saada tukea ja ihmiskontakteja, joten masennukseenkin voi saada siinä mielessä uskosta apua.


Olen itse, ja useat läheiseni ovat saaneet apua niin lääkkeistä kuin sairaanhoitajan
kanssa käydyistä keskusteluista.

On kukkua väittää, ettei masennusta lääketiede voisi hoitaa.

Äänestä

Näen sen niin, että on olemassa tiloja, jotka ovat hengellistä alkuperää, mutta jotka ilmenevät tavoilla, jotka maallisesti tulkitaan psykiatrisiksi tiloiksi ja häiriöiksi.

Sellaiset tilat, kutsutaan niitä nyt vaikka demoniriivauksiksi, eivät parane psykiatrisin, lääkkeellisin, terapeuttisin tai ylipäätään inhimillisin ja naturalistisin menetelmin, vaan pelkästään hengellinen apu, kääntyminen Jeesuksen puoleen, voi sellaisessa tilanteessa auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdittavaksi kirjoitti:

Ainahan me torjumme välittömästi sellaiset puheet, että masennus saattaisi johtua demonihenkien riivauksesta. Jotkut meistä tervejärkisistä naureskelevat näille hengellisille teorioille masennuksesta ja jotkut suuttuvat niistä.

Kristillisen median kautta olen silloin tällöin kuullut ihmisten henkilökohtaisia todistuksia, joissa he olivat vuosikausia kärsineet masennuksesta, ja olivat hakeneet psykiatrista apua, mutta avun sijaan olivat joutuneet erilaisten mömmöjen syöttämisen seurauksena entistä pahempaan jamaan. Lääketiede ei auttanut heitä, vaan pahensi tilannetta. He olivat menneet hengelliseen tilaisuuteen kristillisessä seurakunnassa ja heidän puolestaan oli rukoiltu ja osasta oli jopa Jeesuksen nimessä karkotettu (eli manattu) masennuksen demonihenkiä, ja tämä hengellinen "hoitokeino" oli parantanut heidät!

Moni tänä päivänä kutsuu hengellistä apua erilaisten psyykkisten sairauksien hoidossa puoskaroinniksi, mutta itse ainakin mieluummin menisin edes kokeilemaan rukousta ja henkien karkotusta kuin ryhtyisin vuosikausiksi psykiatrian koekaniiniksi ja roikkuisin psyykenlääkehuurussa siinä löysässä hirressä "ammattiauttajien" ihmeteltävänä. Vielä kun tähän ynnää ne psyykenlääkkeiden aiheuttamat fyysiset sivuoireet (joista osa saattaa jäädä pysyviksi), kuten seksuaaliset toiminnanhäiriöt, aineenvaihdunnan muutokset, aivotoiminnan muutokset jne....

Kumpi on lopulta puoskarointia? Psykiatria ei ole onnistunut parantamaan yhtäkään masentunutta tai mielisairasta, jonka tiedän. Sen sijaan heidän tilansa on pahentunut ajan mittaan.... Entä demoniteoriasta lähtevä hengellinen apu? Onko edellä mainitsemiani todistuksia uskominen?

Hengellisenkään tulkinnan mukaan kaikki psyykkiset sairaudet eivät johdu demoniriivauksesta, vaan ainoastaan osa. Kenenkään kohdalla ei kuitenkaan voi etukäteen tietää, mikä on aiheuttanut sairastumisen. Jos henkilö parantuu esim. masennuksesta rukouksen tai demonien karkottamisen myötä, niin silloin voidaan todeta, että hänen kohdallaan oli kyse demonien aiheuttamasta tilasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu