On tunne koko ajan että olen sekoamassa. Vaikka elämän pitäisi mennä nyt parempaan suuntaan. Olen kokenut hirvittävän rankkoja asioita ja ollut niiden takia todella kovilla. Mietin nyt että mistä tämä sitten johtuu, kun elämän tosiaan pitäisi lähteä menemään pienin askelin parempaan suuntaan. On tulossa muutto paikkakunnalle minne oon aina halunnu, upeampaa mahdollisuutta en vois saada. Kämppä ja talokin oli kaikenlisäks upea. Vuokranantaja joustava ja mukava, vaikka kovasti haukkuikin entisiä vuokralaisia, mutta ehkä niissä oli oikeastikkin sitten jotain vikaa, koska nainen kuitenkin työskentelee yrittäjänä ja ajaa hyvällä autolla ja on äiti... mitkä on niitä kunnollisen ihmisen ominaisuuksia kuitenkin. Vaikka myös sitten löytyy tietysti ne puutteetkin. En tiedä tultaisiinko oikeassa elämässä henkilökohtaisesti esim. ystävinä toimeen, on meillä ikäeroakin kyllä aika paljon, vaikka ei se ikäero aina sitä sano, mut ei sen vuokranantajan kanssa oo tarkotus ollakkaan mikään kaveri... pitää ainoastaan bisneksellinen suhde eli rahallinen. Mut mä tosiaan mietin mistä tämä sekava tunne ja ihme mielialanvaihtelu häiriöt johtuu... kun kaiken pitäis olla menossa parempaan suuntaan. Toki joudun tässä vieläkin käymään rankkoja asioita läpi, katkasemaan mm. porukoihin lopullisesti välit koska täällä on ollu aika huonot oltavat ja tiiän kun oon nyt 19v tätä elämää nähny, niin ei se tuu myöskään muuttumaan täällä. Niin eihän sitä sitten jää muuta vaihtoehtoo kun katkasta lopullisesti välit, jos siis meinaa itse selvitä ja itsensä pelastaa... mutta sekin kun tuntuu hirmu raskaalta!
Mä oon käynyt nyt jonkun aikaa lääkärin/sosiaalityöntekijän kanssa juttelemassa mun elämästä. Niiden rankkojen elämänkokemusten takia. Virallinen terapia mun pitäis päästä alottamaan vasta myöhemmin. Mut ne on määränny mulle lääkettä ahdistuksen/masennuksen hoitoon kun siitä oon kärsiny tosiaan aika usein... jotain mirtzasapiiniä ja aluks sain sitä ihan vaan unettomuuden hoitoon, jonka avulla sain 10 päivää nukuttua ihan perkeleen hyvin. Siis jotain 10h yöunta. Kun sitä ennen ne oli jääny aika vajaiks tai sit en saanu ollenkaan nukuttua, en tiiä mistä mulle se unettomuuskin puhkes... mut nyt kun oon syöny tuota lääkitystä, en oo huomannu enää itselleni oikeastaan mitään vaikutusta ja kohta mulla on tuo kuuri loppumassa ja lääkäri kirjotti lisää, mut mietin et rupeenko syömään toista paketillista sitä. Ehkä en. Jotain iho-oireita mulle ehkä siitä lääkkeestä tuli haittavaikutuksina... pientä punaista näppyä tai sitten se näppy saattoi tulla jostain muustakin, esim. pesemättömistä vaatteista? tai sit et niihin oli jääny pesuainetta? ja kerran näin hallusinaatioita ja kuulin kun olin ottanu just sen lääkkeen. Mitään painonnousuu tai semmosta se lääke ei mulle aiheuttanu.
Mietin vaan nyt et mistä tämä sekoamisen tunne oikeen tulee... onko se merkki siitä että olen menossa jostain syystä vain huonompaan kuntoon? vai sitten merkki siitä että olen parantumassa, mutta ensiksi pää reagoi näin? vai mistä?
Pelottaa! Huolissaan!
Mä oon käynyt nyt jonkun aikaa lääkärin/sosiaalityöntekijän kanssa juttelemassa mun elämästä. Niiden rankkojen elämänkokemusten takia. Virallinen terapia mun pitäis päästä alottamaan vasta myöhemmin. Mut ne on määränny mulle lääkettä ahdistuksen/masennuksen hoitoon kun siitä oon kärsiny tosiaan aika usein... jotain mirtzasapiiniä ja aluks sain sitä ihan vaan unettomuuden hoitoon, jonka avulla sain 10 päivää nukuttua ihan perkeleen hyvin. Siis jotain 10h yöunta. Kun sitä ennen ne oli jääny aika vajaiks tai sit en saanu ollenkaan nukuttua, en tiiä mistä mulle se unettomuuskin puhkes... mut nyt kun oon syöny tuota lääkitystä, en oo huomannu enää itselleni oikeastaan mitään vaikutusta ja kohta mulla on tuo kuuri loppumassa ja lääkäri kirjotti lisää, mut mietin et rupeenko syömään toista paketillista sitä. Ehkä en. Jotain iho-oireita mulle ehkä siitä lääkkeestä tuli haittavaikutuksina... pientä punaista näppyä tai sitten se näppy saattoi tulla jostain muustakin, esim. pesemättömistä vaatteista? tai sit et niihin oli jääny pesuainetta? ja kerran näin hallusinaatioita ja kuulin kun olin ottanu just sen lääkkeen. Mitään painonnousuu tai semmosta se lääke ei mulle aiheuttanu.
Mietin vaan nyt et mistä tämä sekoamisen tunne oikeen tulee... onko se merkki siitä että olen menossa jostain syystä vain huonompaan kuntoon? vai sitten merkki siitä että olen parantumassa, mutta ensiksi pää reagoi näin? vai mistä?
Pelottaa! Huolissaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sit musta tuntuu et mä taannun koko ajan myös lapsen tasolle. Esim. Mun elämä on nyt mennyt pidemmäksi aikaa "stopille" noiden traumatisoivien juttujen takia. Elän välillä sellasessa mielikuvitus maailmassa missä minun äiti ja isä on tämän ikäsiä, nimisiä, tekevät tätä työkseen, tälläisiä sisaruksia mulla ois, niiden nimet, syntymäajat yms. Vaikka mulla ei ole oikeasti sisaruksia.
Tuntuu et koitan rakentaa itelleni sellaista "täydellistä" perhettä, joka multa puuttuu. Koska meidän perhe-elämä oli tosi raskasta. Niin oon jotenkin taantunu tuolle tasolle...
Ja 15-vuotiaana se mun elämä meni pahemmin stopille. Tapahtu sellanen vakava sairastuminen. Oon sen jälkeen ollu aika eristyny jne. Niin kyylään yhen kuolleen jätkän kuvia lähes päivittäin, kuuntelen musiikkia ja saan siitä joitakin vahvoja mielikuvituksellisia ajatuksia, millaista meidän elämä olisi ollut jos kaikki olisi mennyt toisin!
Ja muutenkin jotenkin lapsekkuudella, lapsenmielisyydellä, noilla mun mielikuvitusjutuilla koen että saan "korjattua" jotain rikki mennyttä ja mulle tulee siitä jotenkin ehjempi olo...
Mut jälkeenpäin koen noi jutut jotenkin sairaina, epänormaaleina ja ahdistavina mitä teen.
Mikä mulla oikein on... :( ??
Miten tästä kaikesta suosta oikein noustaan??
Ennen kuin lähdetään miettimään, mikä sinulla on, olisi hyvä tietää sinusta enemmän. :)
Millaisia nuo mainitsemasi rankat kokemukset ovat olleet ja millaista oli perhe-elämäsi? Miksi olet sitä mieltä, että sinun on katkaistava välit perheeseesi lopullisesti?
Oletko käyttänyt muita lääkkeitä kuin Mirtatsapiinia? Käsittääkseni kyseessä on masennuslääke, joka ei niinkään tehoa ahdistukseen, jota sinulla ilmeisesti myöskin on(?).
Oletko käynyt juttelemassa muillekin kuin lääkärille ja sosiaalityöntekijälle? Entä oletko kertonut heille kaiken tänne kirjoittamasi?
Ihnisen tunteminen on vimeinen asia mikä biopsykiatria (nykypsykiatria) kiinnostaa.
Sinulla on selvästi kliininen depressio ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Jos olisit vielä tehnytkin jotain, niin skitson paperit saattas tulla.
Huomenta 15 16
Ensinnäkin kuulostaa hyvältä, että sinulla on hoitokontakti jo olemassa lääkärin ja sosiaalityöntekijän kanssa. Kerroit, että terapia on alkamassa myöhemmin. Voitko sen odottamisen aikana saada nyt kuitenkin keskusteluaikoja näille sinua jo hoitaville ihmisille? Melkeinpä kehottaisin sinua pyytämään aikaa pikaisemmin ja kertomaan tuntemuksistasi.
Olet kovin huolissasi, mikä sinulla on ja ilmeisesti olet epävarma omista voimavaroistasi. On mahdollsita, että muutto, vaikka asuntosi ihana onkin, on jotenkin kuitenkin tuonut esiin yksinäisyyttäsi. Muutto on aina iso juttu ja mikäli ymmärsin oikein, yksin muutit, se on vielä isompi asia, vastata kaikesta yksin. Olet vielä nuori. Kerrot laittaneesi perheeseesi välit poikki. Se kuulostaa isolta asialta, jonka takana on varmasti monta pettymystä ja pahaa mieltä. Minusta ei ole ihme, että olet allapäin etkä saa unta. Mielikuvitusmaailmassa pyrit jotenkin luomaan itsellesi korjaavan kokemuksen. Mutta tarvitsisit siihen myös luotettavia, turvallisia aikuisia ihmisiä. Mieti, ketä sellaisia sinulla on, kenen kanssa sinulla on turvallinen olo. Hakeudu heidän luokseen ja anna mielesi rentoutua turvallisen ihmisen läsnäolosta.
Toivon, että saat terapian pian alkuun ja pääset työstämään kunnolla kokemiasi asioita. Ja mikä tärkeintä, rakentamaan luottamusta omaan itseesi ja omiin voimavaroihisi.
diakoni Meiju
Tuo mielikuvitusjuttu on tervettä. Minäkin tein sitä vaikeissa tilanteissa. Se on suuri voimavara että voi "keskustella" terveiden ihmisten kanssa silloin kun niitä ei oikeassa maailmassa ole. Minullakaan ei koskaan ollut oikeassa elämässä rakastavia vanhempia, mutta mielikuvissani minulla oli laaja suku, joka piti minusta huolta. Vaikka olen "aikuinen" niin tiedän että tuo asia säilyy minun mukanani aina. En koskaan käynyt terapiassa, mutta voin hyvin.
En jaksa enempää avautua tai vastailla kysymyksiin. Mutta kiitos kuitenkin kun sain avautua, se oli tarkoitukseni ja jatkossa käsittelen asiaa korkeintaan terapiassa! en tule enää puhumaan siitä julkisesti millään keskustelupalstoilla tai muutenkaan enää sekoilemaan keskustelupalstoilla, sen päätöksen olen nyt tehnyt ja joskus saatan tulla tänne korkeintaan päivittämään tuntemuksiani, koska tämä on yleistä mielenterveydestä palsta. Mulla alkaa huomenna täysin uusi elämä!.
Toivottakaa onnea.
Mikään ei ole niin viisas kuin mielesi. Anna mennä, heräät uutena ihmisenä ! Kysymys on mielen korjaamisesta.
Kaikkea parasta sinulle ja hyvää kesää. Saat vielä elämäsi kuntoon ja voit iloita.