psalmus

manne

Minulla on varmaankin jonkinasteinen krooninen ahdistuneisuushäiriö. On ollut jo noin viisi-kuusi vuotta. Se on tavallaan olemassa kokoajan. Tunnen sen kehossani, päässäni, ajatuksissani. Olen selvinnyt tähän asti koulussa, armeijassa, mutta sosiaalinen elämä on aika rajoittunutta. En viihdy oikein kenenkään kanssa. En ymmärrä itseäni enkä saa ymmärrystä juuri muiltakaan(niin, ei kai kukaan ymmärrä jos ei pysty puhua). En ole aikaisemmin tajunnut lähteä hakemaan apua ongelmiini. Olen ajatellut, että ne ovat asioita, joista tulee itse selvitä, mutta tässä vaiheessa, kun alkaa jo koulu tökkiä ja arkipäivän asiat, alkaa olla pakko miettiä mistä on kysymys. Minulla on lääkitys, mutta en ole huomannut, että se olisi jotakin vaikuttanut. Sama ahdistuneisuus on jatkunut ja vetää mielen maahan. Olen käynyt pari kertaa psykologilla enkä vielä tiedä mihin se johtaa. Vaikeaa on hyväksyä se, että olen ajautunut tällaisiin ongelmiin. Tavallaan sellainen tunne, että nuo viisi, kuusi vuotta ovat menneet hukkaan, enemmän tai vähemmän kärsiessä. Onko elämä tarkoitettu tällaiseen? Ehkä jonkinlainen toivo tulevaisuuden suhteen on kuitenkin olemassa kun jaksaa elää päivästä toiseen. Kai näistä ongelmista on mahdollisuus selvitä.

4

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annukka

      tiedän miltä sinusta tuntuu, olen miettiny samoja asioita. välillä jo meni paremmin mutta nyt on tullut takapakkia. ja taas aloitan uuden lääkkeen...ja tapaan uuden psykologin...mutta kunhan lääkitys saadaan kohdalleen ja aika kuluu ja saa puhuttua asioista niin ehkä se taas helpottaa. toivon sinulle samaa. olemme nyt sellaisessa tilanteessa että eletään päivä kerrallaan. kyllä näistä ongelmista on mahdollisuus selvitä!!! jaksamisia!

    • Psykiatri
      • manne

        Kyllä, tunnistin monia oireita siitä tekstistä. Hikoilu, hermostuneisuus, pinna kireällä, vaikeus rentoutua, unensaantivaikeuksia, yleinen tuskastuminen ja huolestuminen, pelko asioista, joita ei voi tapahtua, jne. Se on jatkuva olotila, jatkuvaa varuillaanoloa, että jotain pahaa voisi tapahtua. Esimerkiksi jos matkustan vaikkapa junassa ja joku istuu vierelläni, jännitän kyseistä tilannetta, en pysty vapautumaan fyysisesti. Se aiheuttaa myös hikoilua. Sama tilanne esim. konsertissa, jossa on paljon ihmisiä ja joutuu istua paikallaan. Ahdistun usein ihmisten seurassa. Mietin jotakin jota ei voi silmillä nähdä, jotakin alitajunnan tasolla tapahtuvaa väreilyä. Niin, luulen, että se ahdistusherkkyys on aika suuri. Käytän Cipralex-nimistä lääkettä 10mg/d.


      • Psykiatri
        manne kirjoitti:

        Kyllä, tunnistin monia oireita siitä tekstistä. Hikoilu, hermostuneisuus, pinna kireällä, vaikeus rentoutua, unensaantivaikeuksia, yleinen tuskastuminen ja huolestuminen, pelko asioista, joita ei voi tapahtua, jne. Se on jatkuva olotila, jatkuvaa varuillaanoloa, että jotain pahaa voisi tapahtua. Esimerkiksi jos matkustan vaikkapa junassa ja joku istuu vierelläni, jännitän kyseistä tilannetta, en pysty vapautumaan fyysisesti. Se aiheuttaa myös hikoilua. Sama tilanne esim. konsertissa, jossa on paljon ihmisiä ja joutuu istua paikallaan. Ahdistun usein ihmisten seurassa. Mietin jotakin jota ei voi silmillä nähdä, jotakin alitajunnan tasolla tapahtuvaa väreilyä. Niin, luulen, että se ahdistusherkkyys on aika suuri. Käytän Cipralex-nimistä lääkettä 10mg/d.

        Diagnoosi kannattaa tietenkin tarkistaa ahdistuneisuuden hoitoon perehtyneellä psykiatrilla. Hoito on yleensä hidasta ja menee aikansa ennen kuin saa edes käsitystä siitä miten ahdistusherkkyys vaikuttaa omaan elämään. Lääkkeenä Cipralex on hyvä, mutta joillakin potilailla tarvitaan isompaa annosta ja joskus enemmän noradrenaliinia aktivoiva lääkitys voi olla parempi (paroksetiini tai venlafaksiini). Terapia täytyy tietenkin suunnitella niin että se keskittyy nimenomaan ahdistusherkkyyteen ja sen tehoa alkaa tulla usien vasta kuukausien kuluttua. Tarkkoja ohjeita en tietenkään voi antaa, mutta näitä asioita voit kysyä psykiatriltasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4980
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1089
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      897
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      832
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe