Minulla on varmaankin jonkinasteinen krooninen ahdistuneisuushäiriö. On ollut jo noin viisi-kuusi vuotta. Se on tavallaan olemassa kokoajan. Tunnen sen kehossani, päässäni, ajatuksissani. Olen selvinnyt tähän asti koulussa, armeijassa, mutta sosiaalinen elämä on aika rajoittunutta. En viihdy oikein kenenkään kanssa. En ymmärrä itseäni enkä saa ymmärrystä juuri muiltakaan(niin, ei kai kukaan ymmärrä jos ei pysty puhua). En ole aikaisemmin tajunnut lähteä hakemaan apua ongelmiini. Olen ajatellut, että ne ovat asioita, joista tulee itse selvitä, mutta tässä vaiheessa, kun alkaa jo koulu tökkiä ja arkipäivän asiat, alkaa olla pakko miettiä mistä on kysymys. Minulla on lääkitys, mutta en ole huomannut, että se olisi jotakin vaikuttanut. Sama ahdistuneisuus on jatkunut ja vetää mielen maahan. Olen käynyt pari kertaa psykologilla enkä vielä tiedä mihin se johtaa. Vaikeaa on hyväksyä se, että olen ajautunut tällaisiin ongelmiin. Tavallaan sellainen tunne, että nuo viisi, kuusi vuotta ovat menneet hukkaan, enemmän tai vähemmän kärsiessä. Onko elämä tarkoitettu tällaiseen? Ehkä jonkinlainen toivo tulevaisuuden suhteen on kuitenkin olemassa kun jaksaa elää päivästä toiseen. Kai näistä ongelmista on mahdollisuus selvitä.
psalmus
manne
4263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tiedän miltä sinusta tuntuu, olen miettiny samoja asioita. välillä jo meni paremmin mutta nyt on tullut takapakkia. ja taas aloitan uuden lääkkeen...ja tapaan uuden psykologin...mutta kunhan lääkitys saadaan kohdalleen ja aika kuluu ja saa puhuttua asioista niin ehkä se taas helpottaa. toivon sinulle samaa. olemme nyt sellaisessa tilanteessa että eletään päivä kerrallaan. kyllä näistä ongelmista on mahdollisuus selvitä!!! jaksamisia!
Voisitko tarkentaa oireitasi sen suhteen miten vahvana koet ahdistusherkkyyden? Linkin mukainen opas antaa aika hyvin vinkkiä siitä onko tämä sinun ongelmasi.
http://www.glaxosmithkline.fi/asiakaspalvelu/potohjeet/ylahdistus.pdf
Olisi myös hyvä tietää mitä lääkettä olet käyttänyt.
Kyllä, tunnistin monia oireita siitä tekstistä. Hikoilu, hermostuneisuus, pinna kireällä, vaikeus rentoutua, unensaantivaikeuksia, yleinen tuskastuminen ja huolestuminen, pelko asioista, joita ei voi tapahtua, jne. Se on jatkuva olotila, jatkuvaa varuillaanoloa, että jotain pahaa voisi tapahtua. Esimerkiksi jos matkustan vaikkapa junassa ja joku istuu vierelläni, jännitän kyseistä tilannetta, en pysty vapautumaan fyysisesti. Se aiheuttaa myös hikoilua. Sama tilanne esim. konsertissa, jossa on paljon ihmisiä ja joutuu istua paikallaan. Ahdistun usein ihmisten seurassa. Mietin jotakin jota ei voi silmillä nähdä, jotakin alitajunnan tasolla tapahtuvaa väreilyä. Niin, luulen, että se ahdistusherkkyys on aika suuri. Käytän Cipralex-nimistä lääkettä 10mg/d.
Diagnoosi kannattaa tietenkin tarkistaa ahdistuneisuuden hoitoon perehtyneellä psykiatrilla. Hoito on yleensä hidasta ja menee aikansa ennen kuin saa edes käsitystä siitä miten ahdistusherkkyys vaikuttaa omaan elämään. Lääkkeenä Cipralex on hyvä, mutta joillakin potilailla tarvitaan isompaa annosta ja joskus enemmän noradrenaliinia aktivoiva lääkitys voi olla parempi (paroksetiini tai venlafaksiini). Terapia täytyy tietenkin suunnitella niin että se keskittyy nimenomaan ahdistusherkkyyteen ja sen tehoa alkaa tulla usien vasta kuukausien kuluttua. Tarkkoja ohjeita en tietenkään voi antaa, mutta näitä asioita voit kysyä psykiatriltasi.