#Päästä meidät pelosta# -kirja ilmestynyt

Siinä on haastateltu 23 hengellisen väkivallan uhria liittyen srk-lestadiolaisuuteen, jehoviin ja ns. Koivuniemeläisyyteen.

Sulka taas itse itsensä ylentäneitten "vain me" hattuun.

Kannattaa lukea. Kirjoittanut Aila Ruoho.
21344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Taaskaan kukaan ei ole kuullutkaan mistään väkivallasta !

Äänestä

En ole jaksanut noita hengellisestä väkivallasta kertovia kirjoja koskaan lukea, vaikka niitä tulee markkinoille solkenaan. Nettikeskustelujen perusteella minulle on muodostunut selvä käsitys, että hengellisen väkivallan kokemus on pohjimmiltaan uskonnollista erimielisyyttä yksilön ja yhteisön enemmistön välillä. Yksilö muuttaa kantojaan ja katsoo, että yhteisön pitäisi muuttua hänen mukanaan tai vähintään hyväksyä hänet edelleen jäseneksi muuttuneessa tilanteessa. Yhteisön enemmistö katsoo, ettei usko enää samalla tavalla kantojaan muutaneen yksilön kanssa eikä uskonyhteys siksi ole enää mahdollinen. Kantojaan muuttanut yksilö loukkaantuu verisesti yhteisön enemmistölle. Sovinto ei ole mahdollinen, kun yhteisön enemmistö katsoo, ettei voi omantuntonsa kustannuksella tunnustaa oikeaksi sellaista uskoa, jonka kokee vääräksi. Syntyy pattitilanne, josta ei ole ulospääsytietä. Hengellistä väkivaltaa kokenut pyrkii uudessa tilanteessa hakemaan sympatiaa julkisuudelta ja yleishengellisistä piireistä. Hän saa sympatiansa, mutta polttaa samalla sillat takanaan entiseen hengellisyytensä. Tavallinen uskonnollisen yhteisön tallaaja ei hyväksy sitä, että häntä syytetään osana yhteisön enemmistöä hengellisestä väkivallasta tilanteessa, jossa on kyse hengellisestä erimielisyydestä enemmistön ja sen kantojaan muuttaneen yksilön välillä.

Äänestä
  • Eikö hoitokokouksessa keksitty syntejä joissa ei ollut raamatullista pohjaa lainkaan.

    Valtaosa - siis enemmistö hyväksyi johtajien harhat ja ne jotka pysyivät raamatussa joutuivat vainotuksi ja ulosheitetyksi, koska eivät voineet pyllistää iäti kestävälle Jumalan Sanalle.

    Puolustelet enemmistöä vaikka sekin voi mennä täysin harhaan kuin Hitlerin Saksassa ja taulukauppiaan johtamassa SRK:ssa ja nyt taas Olavin johdolla.

    Äänestä

  • Back to basics kirjoitti:

    Eikö hoitokokouksessa keksitty syntejä joissa ei ollut raamatullista pohjaa lainkaan.

    Valtaosa - siis enemmistö hyväksyi johtajien harhat ja ne jotka pysyivät raamatussa joutuivat vainotuksi ja ulosheitetyksi, koska eivät voineet pyllistää iäti kestävälle Jumalan Sanalle.

    Puolustelet enemmistöä vaikka sekin voi mennä täysin harhaan kuin Hitlerin Saksassa ja taulukauppiaan johtamassa SRK:ssa ja nyt taas Olavin johdolla.

    Oikeassa oleminen on oma kysymyksensä. Yhteisön enemmistön vapaus uskoa oikeaksi kokemallaan tavalla ja toisaalta enemmistön kannoista poikkeavan vapaus uskoa oikeaksi kokemallaan tavalla on oma itsenäinen kysymyksensä. Kun puhutaan uskonvapaudesta, ei ole lainkaan kiinnostavaa, kuka on oikeassa. Uskonvapaudesta kiinnostaa, onko oikeus uskoa niin kuin oikeaksi kokee ilman, että vapautta uskoa oikeaksi kokemallaan tavalla leimataan hengelliseksi väkivallaksi.

    Uskonvapauden näkökulmasta ei ole kiinnostavaa esim. se, puhuuko antiikin aikana kirjoitettu Raamattu 1900-luvulla keksitystä televisiosta tai Amerikasta joskus löytöretkien aikoihin eurooppalaisten tietoisuuteen tulleesta kokaiinista mitään. Useimmat tietävät, että ei puhu. Uskonvapauden ja hengellisen väkivallan kokemusten kannalta niillä on lähinnä se merkitys, että joku voi joutua ko. Raamatussa mainitsemattomien asioiden vuoksi törmäyskurssille hengellisen yhteisönsä kanssa ja kokea erimielisyyden hengellisenä väkivaltana.

    Äänestä

  • bingo! just noinhan se menee!

    Äänestä

  • "Yksilö muuttaa kantojaan ja katsoo, että yhteisön pitäisi muuttua hänen mukanaan tai vähintään hyväksyä hänet edelleen jäseneksi muuttuneessa tilanteessa. Yhteisön enemmistö katsoo, ettei usko enää samalla tavalla kantojaan muutaneen yksilön kanssa eikä uskonyhteys siksi ole enää mahdollinen."

    Onko kuitenkin monella paikkakunnalla juuri se enemmistö=huo.rat tai heidän suojelijansa. Siis ei ole itsestään selvyys, että enemmistö on oikeassa, vaan päinvastoin enemmistö on juuri niitä, jotka ovat täysin väärässä ja hirvittävän epärehellisiä.

    Äänestä

  • No onko se trim cat taas vauhdissa?

    Äänestä

### Puolustelet enemmistöä vaikka sekin voi mennä täysin harhaan kuin Hitlerin Saksassa ja taulukauppiaan johtamassa SRK:ssa ja nyt taas Olavin johdolla. ###

Näin meni enemmistö harhaan Hitlerin aikana, samoin taulukauppiaan johtamassa SRK:ssa ja aivan vanhaa vanhoillista ihmetyttää, miksi piti mennä muuttamaan kirjoitetusta sanasta saatavaa synninpäästöä Olavin johdolla. Käsittämätöntä! Aina on uskottu niinkuin ennen, mutta nyt ei enää! Miksi? Eihän Raamatun sanakaan muutu. Taitaa muuttua vaan johtajien ajatukset!

Äänestä

¤¤¤¤ miksi piti mennä muuttamaan kirjoitetusta sanasta saatavaa synninpäästöä Olavin johdolla. ¤¤¤¤

Tuo oli syy, miksi perheeni jätti vanhoillislestadiolaisuuden, nimittäin isäni, äitini, viivi siskoani ja 4 veljeäni ja ainoastaan minä jäin. Tuntuu vähän yksinäiseltä. Ymmärrätte varmaan?

Äänestä

Aika pieni oli syy lähteä liikkeestä, mutta jos oikein syvästi ajattelee " Aina on uskottu niinkuin ennen", niin miksi sitten nyt piti muuttaa, eikä voida uskoa niinkuin ennen. Miksipä ei?

Äänestä
  • Mitään ei ole opetuksessa muutettu, käytäntöjä vain hivenen tarkennettu.

    Äänestä

Tämän voi sanoa kahdella tavalla:

1.) Syntejä ei saa enää kirjeitse anteeksi.

2.) Syntejä ei saa enää kirjeitse anteeksi.(käytäntö muutettu).

Mutta silti tulos on sama: Syntejä ei saa enää kirjeitse anteeksi.( mitä vielä ennen sai).

M.O.T

Äänestä
  • Syntejä ei ole koskaan saanut anteeksi kirjeitse, aina on tarvittu äänellinen synninpäästö. Uskovainen saa uskoa syntinsä anteeksi joka hetki, myös lukiessaan kirjeestä vakuutuksen synteinpäästöstä Jeesuksen nimessä ja veressä. Toisinaan seuroihin saattoi aiemmin ilmestyä epäuskoisia, jotka väittivät Päivämiehestä lukiessaan saaneensa syntinsä anteeksi. Samaan aikaan heidän käsityksensä eivät olleet Pyhän Hengen opettaman ihmisen käsityksiä. Tällaisten väärinkäsitysten välttämiseksi nykyisin pyritään siihen, ettei hartauskirjoituksiin laiteta synninpäästöä.

    Äänestä

  • höpsis kirjoitti:

    Syntejä ei ole koskaan saanut anteeksi kirjeitse, aina on tarvittu äänellinen synninpäästö. Uskovainen saa uskoa syntinsä anteeksi joka hetki, myös lukiessaan kirjeestä vakuutuksen synteinpäästöstä Jeesuksen nimessä ja veressä. Toisinaan seuroihin saattoi aiemmin ilmestyä epäuskoisia, jotka väittivät Päivämiehestä lukiessaan saaneensa syntinsä anteeksi. Samaan aikaan heidän käsityksensä eivät olleet Pyhän Hengen opettaman ihmisen käsityksiä. Tällaisten väärinkäsitysten välttämiseksi nykyisin pyritään siihen, ettei hartauskirjoituksiin laiteta synninpäästöä.

    "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."
    (Avaimista.)

    Äänestä

  • Luther-- kirjoitti:

    "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."
    (Avaimista.)

    "Tämä on raamatun lyhyt armonjärjestys, jonka mukaan armon käsittäneet kristityt saattavat todistaa katuvaisille Jumalan armosta syntein anteeksi saamisesta Jeesuksen veressä. Sillä palvelijat tarvitsevat olla, jotka tuhlaajapoikaa vaatettivat Isän huoneessa, että hän vapauden käsittää ja säilyttää omassatunnossa. Lyhykäinen oppi uudesta syntymisestä käsitetään sydämellä, kun se äänellisesti saarnataan raamatun mukaan, ja sanan lukeminen vahvistaa saarnan niinkuin Hebrean seurakunnan kristityissä mainitaan. Lukeminen vaikuttaa, kun sanaa sydämellä käsitetään, vain siinä on asia, ettei sokea ihminen käsitä raamattua, ja koska hän luulee näkevänsä, niin hänen sokeutensa pysyy. Raamatussa on kyllä kirjoitettu uudesta syntymisestä, mutta saarnattakoon sitä äänellisesti ja selitettäköön se lyhyt armonjärjestys; kovin pitkän selityksen kautta sana menettää voimansa. Yksin raamattu on vakava ja vaihtelematon, kun se oikein ymmärretään. Mutta suruttomat jumaluusopin tohtorit eivät ymmärrä raamattua, kun ovat itse uudesti syntymättömät ja Pyhättä Hengettä."
    (Kirjeestä Johan Tuderille.)

    Äänestä

Loppuun kulunut aihe. Yritin tuosta linkistä lukea esitettä, mutta yritykseksi jäi. Aila mainostanut kirjaa täällä paljon, joten siitä syystä uteluaisuuttani avasin tuon linkin. Sorry Aila, tuosta mitään tullu, eikä ketään kiinnosta ;) . Jehovat sotkit samaan opukseen, se karkotti vähäisetkin lukijat ;)

Äänestä
  • Päinvastoin, niillä ja vl:llä on hyvin paljon yhteistä menettelyissään!

    Äänestä

#Syntejä ei ole koskaan saanut anteeksi kirjeitse, aina on tarvittu äänellinen synninpäästö. ##

Kyllä saivat aikanaan rintamalla.

Äänestä

""Kyllä saivat aikanaan rintamalla.""

Totta!

Äänestä
  • Rintamalla myös tapettiin. Muualla se on syntiä.

    Rintamalla on eri säännöt, jotkut harrasti varmaan seksiäkin kirjeen välityksellä. Nykyisin samaa voidaan harrastaa tekstiviestillä multimediakuvan kera!

    :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukijainen kirjoitti:

Siinä on haastateltu 23 hengellisen väkivallan uhria liittyen srk-lestadiolaisuuteen, jehoviin ja ns. Koivuniemeläisyyteen.

Sulka taas itse itsensä ylentäneitten "vain me" hattuun.

Kannattaa lukea. Kirjoittanut Aila Ruoho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu