Pyhät perusvoiteet

1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisi aina reilua, että aloittaja laittaisin omin sanoin lyhyesti sen asian, minkä vuoksi linkittää.

Oma kritiikkini: Olen kuullut ennenkin herätyksen saaneista atoopikoista, jotka heittävät rasvat menemään. Kritiikkini koskee sitä, että olivatko käytetyt voiteet todella haitallisia tai tehottomia? Tai olisiko potilaan taudin laatu muuttunut muutenkin ikääntymisen myötä?

Atopia muuttuu usein niin, että lapsena atoopikko kärsii aikuisena käsi-ihottumasta. Itse käytän siis lähinnä vain käsiin rasvaa, vaikka lapsena koko kehoni piti rasvata läpikotaisin. Eli kyseessä iänmukainen muutos.

Toinen asia on se, että rikkoinasen ihon kautta helposti allergisoituu. Tästä syystä käytän ainoastaan yhtä erittäin rasvaista perusvoidetta. Mitä pidempi tuoteseloste, sen vaikeampi selvittää, mille tuotteessa on allerginen. Allergioita ei aina edes testata tai saada selville, jolloin iholleen voi levittää ärsyttäviä aineita ja käyttää kortisoneja tai allergialääkkeitä turhan päiten. Itse käyttämäni voide on vedetön mineraaliöljyjohdannainen, ja kun sitä laittaa heti pesun jälkeen (ja suojaa kätensä muutenkin suojakäsineillä tarvittaessa), pärjää hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että näin kirjoitti:

Pyhät perusvoiteet

http://incimix.wordpress.com/2014/06/08/pyhat-perusvoiteet/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu