Niin sanottu terapia lopetettiin sanoin ”ei sitä kannata vuosia jatkaa”. Ennätin käydä kerran kuussa vuoden ajan kuuntelemassa sairaanhoitajan jutustelua. Vein aina kirjallisena asian mitä toivoin käsiteltävän. Halusin nimenomaan käsitellä fyysisen sairauteni aiheuttamia ongelmia. Ainoat vastaukset oli ”ajattele positiivisesti sinullahan on kaikki hyvin, jne”. En ole oppinut hyväksymään sairauttani. Järjen tasolla kylläkin mutten tunnepuolella.
Tukinetistä tukea kahden kuukauden ajan. Se on heidän maksimi. Sairaudet aiheuttaa ongelmia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Aiemmin juttelin paljon naapureiden kanssa. Nyt he sanovat päivää ja siirtyvät juttelemaan toisen naapurin kanssa.
Enää ei ole ketään kenen kanssa voisin jutella. Siis sen verran minkä pystyn puhu-maan. Jo pidemmän aikaa olen kirjoittanut päiväkirjaa. Sekään ei enää tunnu mielekkäältä.
Te nuoret; vaatikaa teille kuuluvaa terapiaa.
Tukinetistä tukea kahden kuukauden ajan. Se on heidän maksimi. Sairaudet aiheuttaa ongelmia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Aiemmin juttelin paljon naapureiden kanssa. Nyt he sanovat päivää ja siirtyvät juttelemaan toisen naapurin kanssa.
Enää ei ole ketään kenen kanssa voisin jutella. Siis sen verran minkä pystyn puhu-maan. Jo pidemmän aikaa olen kirjoittanut päiväkirjaa. Sekään ei enää tunnu mielekkäältä.
Te nuoret; vaatikaa teille kuuluvaa terapiaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Riippuen toki asuinpaikastasi, mutta etkö voisi vaihtaa terapeuttia? Varmasti Suomesta löytyy erilaisia terapeutteja jotka osaavat auttaa paremmin kuin edellä mainitsemallasi keinolla. Myös nettiterapia on mahdollista.
Ikävää jos ei ole oikein juttukaveria :c Mutta Suomikin on jo niin somettunut maa että täällä pääsee helposti juttelemaan vaikka puhelimen välityksellä ja seuraa löytää taatusti.
Ei ole varaa yksityiseen terapiaan. Asuinpaikkakunnallani tietyn ikäiset vähävaraiset vanhukset pääsee vain vanhuspsykiatrian polille.
Kukaan ei nykyään enää viitsi kuunnella toisia, eivät edes terapeutit. Osa heistä laittaa kuulon offille, miettii kauppalistaa ja antaa asiakkaan höpistä, osa taas kertoo omista ongelmistaan tai tuputtaa elämänohjeita suut silmät täyteen. Itse tajusin joidenkin käyntien jälkeen, etten ollut puhunut juuri mitään.
Joukossa on ehkä joitakin harvoja, jotka todella hallitsevat kuuntelemisen taidon. Itse olen törmännyt mielenterveysongelmaurani aikana ehkä yhteen asiansa kunnolla osaavaan terapeuttiin.
"Kukaan ei nykyään enää viitsi kuunnella toisia, eivät edes terapeutit."
Yksi tapa ammattiauttajan välttyä kuuntelemasta asiakastaan on se, että lokeroi tämän jollain tavalla. Itse hain aiemmin apua psykologilta. Tämä yritti pakottaa minut "liian kiltin, ylitunnollisen suorittajanaisen" lokeroon, ja vaikka kiistin hänen näkemyksensä minusta ja kerroin olevani itsekeskeinen, epäjärjestelmällinen alisuorittaja, koin etten tullut kuulluksi. Psykologi ei kuunnellut minua yhtään.
Pari muutakin huonoa kokemusta on ammattiauttajista. En kuitenkaan ole katkera ko. ammattikunnalle. Eiväthän he voineet rajallisuudelleen mitään. Itse olen kai liian erikoinen persoona, jotta ammattiauttajat minua ymmärtäisivät.
Kommentistani taisi tulla off-topic, pahoitteluni.......
Lokeroiminen on jo lähtökohtaisesti huono tapa edetä. Ei tarkoitus ole etsiä itselleen mitään teennäisesti muotoiltua lokeroa vaan selvittää miksi voi huonosti tai mtien jostain ongelma pääsee eteenpäin, miten se ratkaistaisiin.
Helppohan on nuoren hyvää palkkaa nauttivan sairaanhoitajan sanoa, että sinullahan on kaikki hyvin. Kivessä kipeä kuin toisessa. Parasta apua sinullekin olisi sopivan laaja ystävien verkosto.
Käyn tapaamassa erästä rouvaa, joka kärsii kroonisesta kivusta. Jaloissa ja kehossa on jatkuvaa särkyä diabeteksen ja reuman vuoksi ja ei mitään vahvimmat särkylääkkeet kuin hetkeksi turruttavat särkyjä. Tämä rouva sanoo, että kun on seurana joku "höpöttämässä" ja parantelemassa maailmaa, niin jollakin tavoin särky on taka-alalla. Hän ei haluakkaan silloin puhua vaivoistaan vaan unohtaa ne totaalisesti.
Tämä kivuloinen ystävättäreni saa apua lukemisesta. Hän on oppinut lukiessaan jotenkin "unohtamaan" kolotukset ja hermojen repimiset.