vasen

Vasemmistoa vaivaa pahanlaatuinen aattelinen jako,sillä arhinmäkiläiset ovat vallaneet sekä vasemmistonuoret että vasemmistoliiton.Huolestuttavaa tässä kehityksessä on se, että arhinmäkiläisten Eu kritiikki on hiljennetty tai olematon eikä omaan valutaan palaamista edes harkita puhumattakaan Eu:sta eroamisesta tai sen kritisoimisesta.On myös huolestuttavaa huomata miten vasemmistoliiton korkeimmissa elimissä hyökätään yrttiahoa vastaan, vain sillä perusteella ettei hän ole pyrkinyt yhteistyöhön arhinmäen jengin kanssa.Paavo on todistanut toimilaan oppositiotaan vastaan miten hän todellisuudessa johtaa puoluetta.Se että arhinmäki on mukana hallituksessa joka laskee suuryritysten verotusta ja joka pelasti kreikkalaiset pankkiirit Suomen verorahoilla todistaa kaikken mikä on vikana arhinmäen hallituksessa olemisessa.Arhinmäki ei selkeästi uskaltanut mennä oppositioon,koska pelko siitä että vasemmistolaiset eivät olisi pääseet vaikkutamaan vastapainona "kyky"puolueelle oli liian suuri.Kysymys kuuluukin:miksemme päästä porvareita näyttämään nahkaansa, sillä se että päästämme kokoomuslaiset ääneen ja toteuttamaan leikkauspolitiikaansa saa vähintäänkin kansan vaihtamaan puoluetta.Arhinmäen kosikselu puolueen eurokriitisiä kohtaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kertoo jo paljon nykyisestä puoluejohdosta: käänetään takkia välittömästi kun kenttä seisoo takana.Se että äänestää tyhjää kreikkan tukipaketeissa ei todellakaan ole sitä mitä kenttä halusi.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


siiipi kirjoitti:

Vasemmistoa vaivaa pahanlaatuinen aattelinen jako,sillä arhinmäkiläiset ovat vallaneet sekä vasemmistonuoret että vasemmistoliiton.Huolestuttavaa tässä kehityksessä on se, että arhinmäkiläisten Eu kritiikki on hiljennetty tai olematon eikä omaan valutaan palaamista edes harkita puhumattakaan Eu:sta eroamisesta tai sen kritisoimisesta.On myös huolestuttavaa huomata miten vasemmistoliiton korkeimmissa elimissä hyökätään yrttiahoa vastaan, vain sillä perusteella ettei hän ole pyrkinyt yhteistyöhön arhinmäen jengin kanssa.Paavo on todistanut toimilaan oppositiotaan vastaan miten hän todellisuudessa johtaa puoluetta.Se että arhinmäki on mukana hallituksessa joka laskee suuryritysten verotusta ja joka pelasti kreikkalaiset pankkiirit Suomen verorahoilla todistaa kaikken mikä on vikana arhinmäen hallituksessa olemisessa.Arhinmäki ei selkeästi uskaltanut mennä oppositioon,koska pelko siitä että vasemmistolaiset eivät olisi pääseet vaikkutamaan vastapainona "kyky"puolueelle oli liian suuri.Kysymys kuuluukin:miksemme päästä porvareita näyttämään nahkaansa, sillä se että päästämme kokoomuslaiset ääneen ja toteuttamaan leikkauspolitiikaansa saa vähintäänkin kansan vaihtamaan puoluetta.Arhinmäen kosikselu puolueen eurokriitisiä kohtaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kertoo jo paljon nykyisestä puoluejohdosta: käänetään takkia välittömästi kun kenttä seisoo takana.Se että äänestää tyhjää kreikkan tukipaketeissa ei todellakaan ole sitä mitä kenttä halusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu