Restonomikoulutuksesta

holmolainen

Onko eri ammattikorkeakoulujen välillä havaittavissa selvää eroa tasossa tai suuntautumisessa? Täällä Itä-Suomessa koulutus olisi nyt sellainen, että erikoistuminen joko ns.ravitsemuspuoleen tai matkailuun on ilmeisesti täysin omissa käsissä kurssivalintojen kautta eikä koulutus markkinoi itseään yhteen juttuun erikoistavana vaan puhuu matkailusta ja ravitsemuksesta yhdessä.
Viime vuonna matkailu ja ravitsemus olivat vielä ihan eri linjoja mutta kurssisisällössä oli paljon samaa.

Miten restonomitutkinto vertautuu mielestänne tradenomin tutkintoon? Jossain olen kuullut sanottavan, että tradenomin taidoilla voisi tehdä aika usein myös restonomin hommia ja tradenomin tutkinto olisi siksi mielekkäämpi. Mutta toisaalta restonomin opintoja voisi ehkä täydentää ottamalla myös tradenomipuolen kursseja? Entä kumpaan koulutukseen on yleensä isompi tunku ja vaikeampi pääsy samalla paikkakunnalla?

Kuinka vaikeiksi arvotatte kurssit; oletko sinä tai tuttusi saaneet vitosenkin arvosanoja ja kuinka usein?

Minkä verran erityisosaaminen koulutuksessa hankitun osaamisen lisäksi vaikuttaa työllistymiseen tai työllistymismahdollisuuksiin? Esim.erittäin laaja kielitaito. Onko tällaiselle henkilölle kannattavampaa hakeutua koulutukseen?

Toivoisin tähän vain kannustavia tai edes neutraaleja vastauksia. Olen jo tarpeeksi monta kertaa lukenut miten ei kannata kouluttautua, ei opi mitään jne. joten pidetään se keskustelu erillään.

1

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OpiskelijaJKL

      Hei!

      Opiskelen itse Jyväskylässä. Opiskelu on ollut suhteellisen helppoa. Nelosia saa ainakin melko helposti, mutta toki tämä riippuu kurssista, omista mielenkiinnon kohteista sekä opettajista. Opetuksen ja kurssien laatu vaihtelee. Porvoossa lienee Suomen parhainta matkailualan koulutusta amkissa, mutta tämä on vain oma käsitykseni. Jyväskylässä ei erikoistuta (ravitsemuslinja on erillään matkailusta), mutta tosin opetussuunnitelmat taas muuttuvat ensi vuodeksi, joten en ole kyllä varma.

      Kielitaidosta on hyötyä tällä alalla, mutta toisaalta ainakaan opiskelujen aikana laajaa kielitaitoa ei välttämättä tarvita, englannilla pärjää (osa kursseista voi olla englanniksi, samoin kurssikirjat). Harjoitteluissa ja myöhemmin työelämässä se on suurempi etu, riippuen toki täysin siitä minne haluat työllistyä. Varsinkin venäjän opiskeluun kannustetaan. Ruotsin pääsee yhden kurssin suorittamalla läpi. Valintakokeissa ei esimerkiksi testattu ruotsia, englantia kyllä (kirjallista). Eli koulun voi kyllä käydä hyvin vähällä kielten opiskelulla, mutta eri asia on se, että kannattaako.

      Netistähän löytyy eri koulujen tilastoja siitä kuinka monta hakijaa on ollut ja kuinka moni on otettu sisälle. Joten sieltä saat tiedot siitä kumpaan koulutukseen on helpompi päästä ainakin noin määrällisesti, itse valintakokeissa voi toki olla omat eronsa, joihin saatat tarvita henkilökohtaisia kykyjäsi enemmän tai vähemmän. Uskoisin kuitenkin, että kumpaankin koulutukseen pääsee suhteellisen helposti (?). Toki voit ottaa kursseja muiltakin aloilta, mutta opetussuunnitelmat ovat mitä ovat (kurssit voivat mennä päällekkäin, vaativammat kurssit vaativat edeltävää osaamista eli aiempien kurssien suorittamista myös) ja valinnaisia kursseja ei välttämättä halua tehdä kovin paljoa ylimääräisiä, joten kannattaa kyllä miettiä kumpaa haluat mieluummin opiskella ensisijaisesti.

      Kysymyksesi ovat sellaisia, että suosittelen, että laitat nämä suoraan myös niihin ammattikorkeakouluihin, joihin olet harkinnut hakevasi. Mikäli haet täydennyshaussa (jos on), niin kannattaa laittaa kysymykset jo nyt ennenkuin heinä-elokuun kiireet alkavat. Jos ajattelit hakea vasta syksyn / ensi kevään haussa, niin aikaa on toki harkita enemmän :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2734
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1111
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      42
      839
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      820
    Aihe