sekä uusiin työpaikkoihin. Kauan on ihmetyttänyt, miksi karviassa ei kehitetä yrityksiä, jotka työllistäisivät paikkakuntalaisia?
Verrataan nyt Karviaa vaikka asukasluvultaan pienempään Honkajokeen. Vaikka Honkajoki onkin julistettu kriisikunnaksi, siellä on panostettu tulevaisuuteen ja yrittäjyyteen. Siellä on rakenteilla nytkin suuria työllistäjiä ja investoitu tulevaisuuteen. Bio-polttolaitos, tuulivoima, kasvihuoneet, leipomo, sekä monta monta muuta työllistävää yritystä. Joissa on työntekijöitä myös naapurikunnista. Honkajoki on asukasluvultaan pienempi kuin Karvia. Silti siellä riittää ideoita ja tieto-taitoa investointien toteuttamiseen. Moottorirata tuo hyvää lisätuloa viikonloppuisin paikkakunnan yrittäjille ja ruokkii myös Karviaa sekä Kankaanpäätä. Honkajoki antaa työllistäville uusille yrityksille kaikenlaisia etuja. Mutta mitä tekee Karvia? Satsaa ja tekee numeron jostain Karvia-päivistä?
Karviassa olisi jo aika herätä siihen, että maatalous on kuoleva elinkeino, eikä sillä ole paikkakunnalla paljoakaan työllistävää vaikutusta. Kierrätyskeskus ja muut vastaavat ajankuluttelupaikat, eivät ole sitä mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Kylät autioituvat ja väki muuttaa työn perässä muualle. Ihmetyttää suuresti, mistä Karvia tulevaisuudessa saa veroeuronsa? Millä se meinaa kustantaa palvelut kuntalaisille, koska ei ole työtä, mistä maksetaan veroa? Ei niitä kiinteistöverojakaan määräänsä enempää voi nostaa.
Karviassa ei ole vielä oivallettu, miten paljon esim. jokin teollisuustila/laitos työllistää jo ihan rakennusvaiheesta alkaen. Tarvitaan koneurakointia, soranajoa, rakennusurakointia, sähkö- sekä LVI-osaajia, siistiöitä ym. Muissa kunnissa näissäkin töissä suositaan oman paikkakunnan yrittäjiä, mutta mitä tekee Karvia? Antaa työt vieraspaikkakuntalaisille yrityksille. Eikä huomaa miten suuri työllistävä vaikutus sillä olisi omaan kuntaa. Onhan se selvääkin, ettei pieni muutaman henkilön yritys pysty kilpailemaan tarjouskilpailussa suuria vastaan, mutta kuitenkin olisi ajateltava asiaa vähän laajemmin ja sitä mitä oman paikkakunnan yrityksen valitseminen merkitsisi karvian yritysten toimintaan. Toivottavasti myös esim. karvialaiset rakennusfirmat työllistäisivät muita karvialaisia yrittäjiä projekteissaan.
Toivottavasti, Karvia yrittäisi kuntaliitosta Honkajoen kanssa kun se aikanaan tulee eteen.
"moon karviasta"- lausahdus ei tuo työpaikkoja, vaikka sitä painettaisiinkin laukkuihin ja t-paikoihin. Sen ympärille ei saa mitään oikeaa työtä. Karvia yrittää kehittää matkailua. Eihän täällä ole mitään ja ainutlaatuista mihin voisi mitään matkailua kehittää. Mökkiläisillekään ei ole mitään palveluita, ei edes jätepisteitä kylissä missä lomalaiset ovat.
Kun tämä lama on ohitse Honkajoki nousee ryminällä ylöspäin, rohkeiden investointiensa kannustamana. Mutta mitä tekee Karvia. Polkee pyörällään ja askartelee molla-maijoja tienvarteen. On niin taiteellista, ettei itsekään hahmota.
Milloin Karviassa aletaan investoimaan tulevaisuuteen
6
213
Vastaukset
- ehdotus2
Karvia tunnettiin ennen Karviajärvestä. Puhtaasta järvivedestä ja suurista hauki-kaloista. Mutta nyt se on järven irvikuva. Puolijärveen saa kahlata savivellissä ennenkuin tulee vesi vastaan. Rannat niin heinittyneitä ja rehevöityneitä, että pian järvi on jokin lintujärvi. Tienvarret ja rantapeltojen ojat on niin puskittuneita, että koko järveä ei edes huomaa.
Karviajärvi olisi ruopattava sekä vedenpinta nostettava tasolle joka oli 25-30 vuotta sitten. Silloin Karviajärvi olisi taas ylpeyden aihe ja yksi matkailuvaltti karvian kuntaan.
Toivottavasti joku kunnanvaltuutetuista olisi kiinnostunut kyseisestä asiasta jä kävisi katsomassa miten esim. Kankaanpäässä sekä Jalasjärven Hirvijärvi on kunnostettu. Rahoitustakin tälläisiin hankkeisiin saa ilmeisesti EU:ta myöden.
Toisi monenlaista työpaikkaa karviaan hetkellisesti.
Huvilanomistajat tietenkin ovat tätäkin asiaa vastaan, mutta kuka on käskenyt rakentaa mökkinsä vesijättömaalle?- plog2
https://f2krap.atbusiness.com/scripts/dbpub/dbpub.pl?R=Hankeku&S=sql1&P1=102162&M=F
Minneköhän tämäkin hanke on hautautunut?
- Eri_Näkökulmia
Karvia tukee yrityselämää kunnassa parhaasta päästä Satakunnan kunnista;
http://www.karvia.fi/index.php?sivu=1/35
Kunnan erilaisin avustuksin, neuvontapalveluin, myös huomioon ottaen muun julkisen sektorin kehittämis- ja investointiavustukset. EU:n uudella rakennerahastokaudella on myös mahdollista hakea tukea toimivienkin yritysten itselle uusiin toimialoihin, mm. innovatiivisiin kokeiluihin. Haku alkaa syksyllä. Kunnan toimialaan ei kuulu perustaa tuotantolaitoksia kilpaillen yksityisten markkinoiden kanssa, veroeurot on pääasiassa tarkoitettu kunnan tuottamien julkisten palvelujen järjestämisen, sote, koulu, päivähoito jne.Hankinnoissaan kunta joutuu noudattamaan lakia julkisista hankinnoista, jonka tarkoituksena on kohdella tasapuolisesti yrittäjiä, mutta niin joutuvat kaikki muutkin kunnat tekemään. Nämä ns. kolmannen sektorin palvelut Karviassa vähän huonompi osaisille on myös Satakunnassa aivan parhaasta päästä järjestetyt, niidenkin järjestäminen tuo muutamia työ- ja harjoittelupaikkoja kuntaan, puhumattakaan erilaisten pitkäaikaistyöttömien, kuntoutettavien aktivoinnista. Jos noita kuntia Honkajoki ja Karvia halutaan vertailla, niin Karvia on lähes velaton kunta, jolla talous on kunnossa, Honkajoki on kriisikunta. Mutta itse punainen lankahan tässä lienee tuo yrittäjyys kunnassa, työpaikat, verotulot. Kunnan elinkeinorakenne on muodostunut pitkän ajan saatossa, esin, maatalous, metalli, rakennus, palvelut, jotka muuttuvat hitaasti yleensä muun yhteiskunnan, talouden kehityksen mukaan. Honkajoki on kyllä hyvä esimerkki siitä, että siellä on vahva yrityselämä,
paljon hyviä yrittäjiä löytynyt ajan mittaan, joiden myötä siellä on kehittynyt vahva ,
tuotannollinen elinkeinorakenne. Tämän ovat saaneet aikaan yrittäjät, kunta voi olla mukana tässä kehittämisessä niillä keinoilla, jotka ovat sille mahdollisia.ks.edellä. Myös kulttuuri puolta on tässä otettu mukaan, tuskin Karvian tässäkään tarvitsee hävetä muiden kuntien rinnalla, päinvastoin. Aina on varmaan mahdollista kehittää/ paranta useita kirjoituksessa mainittuja asioita. Kieltämättä uutta yrittäjyyttä kaivataan kipeästi koko maassa, kasvava talous poistaa tarvetta leikata. - justiina6
http://www.honkajoki.fi/yrittaminen
Vähän kun selailee linkkiä, huomaa, että Honkajoki antaa teollisuushallin rakentajille tontin lisäksi myös muita etuuksia, jos rakentaja työllistää.
Jos näitä kahta kuntaa verrataan Honkajoki ja Karvia, huomataan myös, että Karviassa ei ole tehty mitään suurempia investointeja näiden vuosien aikana. Siksi talous ilmeisesti vieläkin on plussalla. Taisi olla Karviatalon laajennus viimeisin, mitä siellä on tehty. Varmasti myö Karvian talous painuu negatiiviseksi, kunhan pakosta joudutaan saneeraamaan tai rakentamaan julkisia tiloja.
Karvian sivukylissä on paljon yrittäjiä, joista ei toisella puolella karviaa edes tiedetä. Ne yrittäjät, jotka taajamassa ovat näyttävästi esillä, saavat kyllä huomiota mutta pienempiä toiminimiä ei huomioida. - ghgtryytcytd
http://www.biotehdas.fi/biotehdas/laitoshankkeet/honkajoki/
Mistähän Karviaan saataisiin vastaavia hankkeita? - mökkiläinen
Eihän Karviaan ole edes saatu eko-kierrätyspisteitä kyliin!
Mökkiläisetkin ihmettelee miten lasi- ja säilykepurkit kierrätetään karviassa.
Tuleehan siinä säästöä kunnalle, kun mökkiläiset kierrättävät purnukkansa kaupungissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082535
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401664Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431305Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2971121Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3151085Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561032Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen221030- 55946
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H12845Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21843