Vuokrat maksamatta, vuokralainen matkustelee

Mitä vielä muuta?

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta.: vuokrasimme rivitalokaksion naishenkilölle, tyhmyyttämme emme ottaneet selvää luottotiedoista. Vuokralainen antoi hyvän kuvan itsestään, yli 50-vuotias, ei alkoholisoitunut, tytär perheineen oli mukana tekemässä hyvää vaikutusta, vakituinen työpaikka keittäjä-emäntänä. Rouva kertoi käyvänsä Turkissa parikertaa vuodessa, kaikki OK. Parin kuukauden kuluttua hän lopetti vuokran maksun, valehteli maksaneensa, mutta ei maksanut. Sanoimme hänet irti, kun 2 vuokraa oli jätetty maksamatta. Nyt hän valehtelee maksavansa ensiviikolla, loppuviikosta, loppukuusta, jne "kun lehmät lentää". Hän kertoi saaneensa uuden asunnon ja muuttavansa pois kuun lopussa. Hyvä meidän kannalta, mutta säälittää uusi uhri. Rouva myös matkustelee. Hän oli syksyllä Turkissa, vaikka hänellä on maksut ulosotossa olleet jo monta vuotta. Helmikuussa kun hän jätti ensimmäisen vuokran maksamatta, katselimme FB kuinka hän juhli ystäviensä kanssa konsertissa. Eikö hänelle mitään voi? Minusta hän on rikollinen. Saako uutta vuokranantajaa edes varoittaa?

3

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se vaan menee

      Vuokralaisen yksityiselämä ja matkustelut ei kuulu pätkän vertaa vuokranantajalle. Jos vuokrat on jääneet maksamatta, niin ne pitää laittaa perintään ja potkaista vuokralainen pellolle. Siinä kaikki.

    • asdfasdfasdfasfdasd

      Kai itsekkin olisit toivonut että edellinen vuokranantaja olisi sinua varoittanut? Mikä estää sinua sitten varoittamasta?

    • näin toimisin

      Ota selvää sen akan uudesta osoitteesta ja asunnon omistajalle ilmoitus faktojen kera, vaatii hieman vaivannäköä, mutta kosto on suloista. Maksamattomat vuokrat tietysti perintään ja kyllä sen akan nimenkin voi laittaa jotakin kautta nettiin. Itse googletan aina asunnon hakijat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe