14-vuotias tyttö on ollut anoreksian vuoksi sairaalahoidossa kohta vuoden. Välillä-vähän aikaa- näytti jo paremmalta ja pääsi lomailemaan kotiinkin viikonloppuisin. Sitten taas huononi ja "lomat paloi". Nyt kuulin, että joutunut letkuruokintaan -toisen kerran jo. Onko lapsella enää mahdollisuutta selvitä tuosta kurimuksesta? Miten elimistö enää palautuu?? Kamalaa, tytön isä jo huokaa, että tyttö on menetetty. Ovatko ne sairaalassa sen sanoneet vai onko isä vain menettänyt toivonsa?! Raskastahan se on kaikille. Jossain vaiheessa oli muiden paitsi oman perheen vierailut kiellettyjä. Kuuluikohan se hoitosuunnitelmaan vai oliko tyttö itse sen kieltänyt? Kokemuksianne kaipaisin. Haluaisin auttaa perhettä ja tyttöä, mutta pelkään vain pahentavani tilannetta tunkemalla asiaan tässä vaiheessa-häpeäkseni vasta nyt. Pelottaa tytön puolesta. Ja siskon puolesta, sisko vain vuoden nuorempi. Tytön äiti on itse(kin) henkisesti sairas-parantaako lie asiaa. Mitä voisi tehdä?
Onko toivoa?
Kummitäti
6801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toivoa on niin kauan kun on elämää.
Ja kyllä tuon letkuruokinnankin jälkeen on toivoa. Enemmänkin jopa. Hän joutui letkuruokintaan, että ravintoarvot saadaa kohdalleen, sen jälkeen aklaa sitten se henkisen puolen hoitaminen.
Tyttö on varmaan itse kieltänyt muiden vierailun. Toki on mahdollista, että hän on niin heikoss akunnossa ettei muut saa vierailla siellä, mutta luulempa, että ystävien vierailu olisi tehnyt lääkärien mielestä vain hyvää, anoreksia kun tuppaa viemään sosiaalisuuden pois kokonaan.
En myöskään usko, että lääkäri on sanonut että toivo on menetetty. Ei lääkärit sano semmoista. Jos tyttöä vielä ruokitaan, toivoa on.
Anoreksiasta voi parantua. Se vain on tosi vaikeeta ja vie aikaa.
Ole perheen tukena. Perhe tarvitsee sitä varmasti. Tuommoisessa tilanteessa on kyllä todella vaikea olla apuna. Mutta ehkäpä kymmenen suklaalevyn vieminen sairaalaan ei ainakaan ole se paras vaihtoehto. Henkinen tuki on paras varmasti.
Tai ainakin itse vuosia syömsihäiriöitä sairastaneena (ei koskaan pakkohoidossa) ystäväperheen tuki olisi ollut ainakin vanhemmille kullan arvoista.
Toivon kaikkea hyvää sille tytölle.. Toivottavasti parantuu.. Voi olla hyvin mahdollista että se tyttö ei edes haluaisi parantua, joten sitten ei tietenkään kovin helpolla paranekkaan..
ei haluakaan varmaan parantua. On sanonutkin, että rukoilee joka päivä, että kuolisi pois! 14-vuotiaana!!! Syvä masennus päällä siis. Pelottavaa. En haluaisi vain tyytyä toivomaan parempaa vaan haluaisin tehdä jotain konkreettista. Täytyy käydä enoa(tytön isä) halaamassa ja jututtamassa...
hyvä asia on kuitenkin se, että tyttö on sairaalassa osaavissa käsissä. hän saa varmasti monipuolista asiantuntija-apua kuten psykologin antamaa terapiaa tai vastaavaa. hänen kannalta se voi olla ratkaisevaa, joten parempi sairaalassa kuin yksin kuihtumassa kotona. lähetä kortti ja kukkasia pieni kimppu, ajatushan se on tärkein jos ei pääse paikalle. voimia!
MInäkin halusin neljätoista vuotiaana kuolla ja olin erittäin masentunut. Nyt olen 22-vuotias terve nainen ja 15 kiloa terveempi =)
Tuo on todella vaikea tilanne. Jos tyttö ei kerran kuolla halua niin ihmettelen miksi sitten tuolla tavalla.....
TÄRKEINTÄ ON osoittaa empatiaa ja antaa tukea. kuten jo mainittiin,kaunis kortti ja kimppu kukkia ovat hyvä valinta.