Mikä olisi hyvä keino poistaa rikkakasvit nurmelta?
Piha kasvaa apilaa, piharatamoa jms. joiden nimeä en tiedä, jopa nokkosta!
Siellä täällä ratamo tai apila ei haittaisi, mutta kun valtaa koko nurmikentän!
Nurmi on aika nuori, onkohan nyt kolmas kesä menossa... En tiedä millä ruohonsiemenillä nurmi on aikoinaan tehty, mutta itse olen sen keväisin lannoittanut myydyillä kevätlannoitteilla. Syksyllä tarkoitus kalkita (ensimäistä kertaa). Ruohonleikkuu jäte jätetään aina silloin tällöin nurmelle, varsinkin alkukesänä. Nurmella liikutaan aika paljon.
Mielestäni viime kesänä ei ollut näin runsas tilanne nuiden, minulle olevien, rikkakasvien kanssa...
Nokkoset aijoin myrkyttää uudella mainostetulla "kosketa lehteä"-myrkyllä, mutta mitä itse nurmelle?
Keinoja ja vinkkejä kaipalisin?
nurmen rikkakasvien tuhoaminen
6
481
Vastaukset 6
- Nokkoset kukkivat
Turhanpäiväistä vouhkaamista nurmikon tähden. Apilat ovat kauniita ja linnut tykkäävät ratamon siemenistä. Biodiversiteetti oli joskus muotisana, voisi sitä biodiversiteettiä toteuttaa edes pihalla.
- viheraavikko hyvä
Asia on juuri näin. Miksi monet ihmiset yrittävät tehdä pihasta viheraavikkoa? Ei tarvitse uskoa kaikkea hömppää! Meikäläisen ihanne olisi jos koko piha kasvaisi valkoapilaa, seassa ratamoita ja muita vastaavia. Kai se on niin, että jokainen tulee omassa uskossaan autuaaksi.
- Puutarhatonttuna
Apilat ja ratamot kuuluvat nurmikolle, heinäpelto on sitten erikseen, ellei ole kyse apilasta. Nokkoset täytyy hävittää vaikka ylös kaivamalla.. ne eivät nurtsiin kuulu.
- jepjep3
Storane XL toimii
- Voikukka33
Rikkakasvit lähtevät nurmikolta leikkaamalla ja palaavat takaisin kun nurmikon jättää leikkaamatta. Pienennä leikkuuväliä ja leikkuukorkeutta, niin pääset rikkaruohoista eroon.
- Poropeukalo
ÄH!
Kuinka ollakkaan, paskat!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.73561Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513