KAUHISTUTTAVAA HALLINTOTIKTATUURIA OVAT TERV:HOID: KRITEERIT

Aune Mänttäri

Pian Suomen hallitus on laillistanut hoitamatta jättämisen KRITEERIT. Se merkitsee, että kunnallisetkin palvelut ohjautuvat sairaalanlääkärien (carea) yksityispotilaille ja muiden yksityislääkärien potilaille.
Kansalaiset jotka eivät ole työssä, ovat vanhuksia, vammaisia tai ja pienituloisia jätetään laillisesti terveyspalvelujen ulkopuolelle.
Hoitoa saavat työssä olevat ja RITEREIHIN kulloinkin katsottavat kansalaiset tai maassa oleskelevat ihmiset.
Vallanpitäjien röyhkeydellä ei näytä olevan rajoja. Suomi on lamaantunut palkka-aparaatin vuoksi ja palkkaperusteisten sosiaalietuuksien vuoksi. Kokoomus ja SDP ovat laman suurimpia aiheuttajia niin nyt uudet puheenjohtajat Antti Rinne ja Kokoomuksen uusi pj. asiantuntijoina tietävät mikä peruutusvaihde on pantava päälle palkka tasoksi ja tasarahaksi jokaiselle joka tarvitsee sosiaaliturvaa niin vasta sitten kun tehdään työtä ja saadaan työstä itsekukin elantonsa ja liikarahaa ei kukaan vaatisi muuhun hurvitteluun ja verokikkailuihin SUOMI VOISI PALATA UUDESTAAN SAAVURTETUN SIVISTYSVALTION TASOLLE.
TYÖSTÄ TULEE MAKSAA, TYÖTÄ PITÄÄ JAKAA. EI SAA KATAA SUOMEA OMATEKOISELLÄ PUOLUEELIITIN HÖLMÖILYYN!!!!

ESIMERKKI HALLINTOTIKTATUURISTA:
5 v. viivytykset lonkkaleikkaukseni, samoin olkapäiden korjaus, edeleen kunnallisen silmälääkäkärin tarkastus evättiin kaihileikkaus toisessa Eu-maassa hylättiin ja mikä kauhistuttavin kokemus Pekka Mänttärin kohtelu nähtävästi ammatissaan saamansa bakteeri tulehduksen väheksyminen miehen jättäminen kuoleman partaalle Haminan terveysaseman toimesta v. 2013

Silmäklinikka RE- Focus, Tohtori- Professori Pait Teesalu tutki silmäni v. 2014 Maaliskuussa ja saman tien sain korjaavan leikkauksen ( toimenpiteen)

Ennen hoitoa olin jo suurissa vaikeuksissa näköni kanssa.
Niin hakeuduin oman paikkakuntani keskussairaalan silmäosastolle, kysyin neuvoa po. sairaalan osaston sihteeriltä kuinka voisin päästä lääkärintarkastukseen ja kertoen näköni nopeasta heikentymisestä ja siitä, että silmänpohjarappeuma ja kaihi on todettu jo n. 6 v. ennen soittoani
Kotka Carea Silmäosaston sihteerille. Sihteeri neuvoi "terveyskeskuksen oma lääkäri voi tutkia silmät ja antaa suosituksen tänne lääkärin tarkastukseen".
Sain oman lääkärin lausunnonhyvin nopeasti ja hän lähetti lausuntonsa kiireellisenä Kotkaan Carean silmäosastolle.
Nopeasti tuli vastaus jonka oli kirjoittanut Kotka Carean Silmäosaston ylilääkäri " mm. Ette täytä kriteereitä joten lähetettä ei käsitellä, ottakaa yhteys omaan yleislääkäriinne"
Kertaakaan en ollut käynyt Kotka Carean silmäosastolla. En tunne kyseisen
silmäosaston ylilääkäriä ( selvännäkijää) joka ilman silmieni tarkastusta voi lausua " ette täytä kriteerejä"
Hakeuduin Tarttoon Silmälääkärin vastaanotolle. Ajattelin, että en ole ehkä poliittisesti sopiva hoidettavaksi synnyinmaassani jossa olen tehnyt työtä 9 v. alkaen käytännöllisesti katsottuna joka päivä ja kunkun omassa maassani sitä ei järjestynyt täytän Heinäkuussa 78 v.
Kun hain lupaa saada hoitoa toisessa EU-valtiossa, kyseinen ylilääkäri Kotka Carea silmäosaston ylilääkäri ei puoltanut hoitoa toisessa Eu-maassa vaan lausui " kaihileikkaus on perusterveydenhoitoon kuuluva" mutta itse hän teki kielteisen päätöksen silmieni tarkastamisen estämiseksi ja hoitamiseksi oman asuinkuntani silmäosastolla Kotka Carea ja toisen kielteisen päätöksen hän teki puoltamatta silmieni tarkastusta ja hoitoa hoidon toisessa EU .
Kunnallinen terveydenhoito ei takaa terveyspalveluja pienituloisilla kansalaisille suomessa vaan on varattu keskussairaalan lääkäreiden yksityispotilaille ja muiden yksityislääkäreiden lähetteen saaneiden hoitoa varten.
Minua hävetti mennä Viroon hoitoon.
Mutta matka oli kuin aukko toisenlaiseen maailmaan niin hyvän kohtelun sain kaikkialla missä tapasin ihmisiä.
Sydämellisesti Kiitän RE-Focuksen Henkilökuntaa ja Kirurgi Professori Pait
Teesalua. SUOSITTELEN!

10

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tenavatähti

      Hyvinvointi Katainen avutajapuolueineen on hoitanut hommat solmuun ja valtio siinä ohessa konkurssiin.

    • Aune mänttäri

      Olen nähnyt ja ääneen puhunut ja kirjoittanut" Kokoomuksen kukkopojista / kokoomuksen /hallituksen kukkamekko tytöistä"

      Näin siinä voi käydä kun lainsäädäntö avataan puolueellisin ja pääomanomistajien
      "hurskasta" elämää silmälläpitäen.

      Suurimpia yhteiskunnallisia loisijoita ovat suurituloiset ja suuryritykset joiden eduista tulisi käyttää oikeata termiä "oikeat kansakunnan elätit-sosiaalipummit"

      Perusturva kansalaisille on tosi niukka ja se hädin tuskin antaa ravitsevaa jokapäiväistä leipää., kun saman aikaisesti elätetään suurituloisia joiden tulot päätyvät veroparatiiseihin ja he eivät maksa suhteellisesti, prosentuaalisesti samassa suhteessa veroja kuin taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat joutuvat maksamaan.
      Ns. köyhät maksavat verot ja niillä pitäisi maksaa " toisissa taivaissa" elintasossa olevien herkut, huvit ja sijoitettavat keinottelurahat ylisuurina palkkoina.
      Eikö se ala mennä tavan pienituloisen kaaliin ettei tällaisista menoa tarvitsisi hyväksyä.
      Koko kansa ihailee kokoomuksen kannatuslukuja vaikka saa kokoomukselta vain leikkauslistoja jotka tuntuvat kun olemattomasta leikataan.
      SDP ei hyödy mitään kokoomuksen peesaamisesta, niin Antti Rinteen tulisi tehdä pesäero harjoitetusta politiikasta ja tosiaan antaa suomalaisille ahkerille käsille töitä.
      Kilpailijat ovat orjatyötä teettävissä yrityksissä ja valtioissa, miksi niistä ostetaan tänne Suomeen lähes kaikki arkielämän tarvikkeet ja tuotteet ?
      Suuryritykset tulevat toimeen omillaan, mutta jokapäiväisten palvelujen ja tarvikkeiden valmistuksen tulisi alkaa heti.
      Milkaan ei ole niin kallista kuin ulkomailta tuotu halpatuote ja räässä joka loppujenlopuksi on kaatanut jo kansantalouden ja kansakunnan moralin. EU:n sisämarkkinoita kehutaan, mutta myöskin se on maalla talouden kannalta yksi valtiontalouden halvaantumisen syy.
      Niin nyt ei auta muu kun kaikkien kääriä hihat ja ryhtyä tekemään jotakin hyödyllistä työtä.
      Työtä voi tehdä jopa t e r v e y d e k s e e n.

    • Ökyporvari

      Eikös maanviljelijät elä tukiaisilla eli heillä yli puolet tuloista tulee valtion varoista? Sanoohan sen järkikin, ettei täällä kannata mitään viljellä, jos maa on 8 kk vuodessa jäässä. Paskat he tyntävät järviin ja Itämereen. Eläkkeelle jäävät 50 v. iässä ja saavat suuria rahoja metsiä myydessään kovalla hinnalla. Puuteollisuuus on kuollut MTK:n hinnoittelun takia.

      Jos ei ole itselleen tässä ilmaisen koulutuksen maassa hankkinut ammattia, ei pidä vaatia suurta palkkaa. Onneksi kukaan ei ole syntynyt sillä velvoitteella, että pitäisi muita työllistää ja voi viedä yrityksensä toiminnan Kiinaan. Maksan heille mielummin kuin suomalaisille punikkien äpärille.

      • Ökyviljelijä

        Hei ökyporvari.
        Oletko kateellinen maanviljelijöille. Tässä sinulle ehdotus , laita yhteystietosi tänne niin luovutan tilani sinulle. Voit alkaa nauttia valtionvaroista . Sinusta tulosi aito ökyrikas.
        20v olen sukutilaani viljellyt ja terveys on siinä kunnossa etten pysty jatkamaan..

        Tietysti sat myös metsäni , kaikki hakkuu kypsiä. Tiesithän varmaan verotuksesta sen verran ,että metsänmyynnistä veroa maksetaan ainoastaan 53% , tarkemmn 29% pääomaveroa ja 24% arvonlisäveroa.
        Sen jälkeen sinulla on myyntisummasta jäljellä47% ,josta sitten maksat maan muokkaamisen ja uudet taimet sekä istuttajan palkan.
        Siis kun myyt 100 000e destä metsää , tilillesi jää ainakin30 000e ja tietysti hakkuujätteiden selvimistä riittää ainakin kolmelle vuodelle.
        Viiden vuoden valein saat myös raivata metsääsi .

        AUNELLE. Ei se hoiomme ole rahasta kiinni ,vaan taidosta. Hoitoon liittyvistä asioista kannattaa kannella eduskunnanoikeusaiamiehelle tai aluehallintovirastoon.
        Itselläni huonoja kokemuksia molemmista taloista. Kanetelun olen tehnyt ja myöhemmin kerron lisää . Tietysti haluaisin kehua omaa terveydenhoitoamme ,mutta valitettavasti siihen ei ole aihetta.


      • hyvä niin

        Niinhän se tahtoo olla,kun tukea tulee on hyvä, muuten eivät koneet ja miehet tee mitään.


    • kovaksi on mennyt

      Kouvolan sossu / hyvinvointipalvelut jätti sydänpotilaan ilman sähköä 4 viikoksi.

      • lahtarisuvut lypsää

        Niillä on siellä tärkeenpää tekemistä.. Hirvittävä organisaatio rakennelma.
        Pomoa pomon jatkeeksi, sihteerit ja avustajat.

        Koko käyttäraha hukkuu hallintoon, aitoa kokoomusta.


    • Löysäksi on mennyt

      Minä kävin eilen paskalla kotona.

      • haha-haaa

        Oikein hyvä. että ehdit pöntölle eikä mennyt löysät housuun.


    • vittu et panettaa

      mie taas kervisen artulla puhumassa askaa ja vetääs naapurin koira oikeuteen haukkumiselta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2146
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1992
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      158
      1682
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1614
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1224
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe