Tulilatva

Moi!

Onkos kellään tulilatvaa? Minä sain joskus vuosi sitten tulilatvan, joka oli aivan pieni ja siinä oli punaisia kukkia. Unohdin kukinnan jälkeen koko kasvin ja se oli ulkona. Multa oli täysin kuivettunut ja lehdetkin kellastuneet syksyllä kun sen pelastin ja otin sisälle. Talven aikana siitä kasvoi aika korkea ja olen kastellut sitä silloin tällöin, välillä useammin ja välillä harvemmin, pitänyt ikkunan alla. Nyt kesän tultua olen laittanut sen ulos parvekkeelle suoraan auringonvaloon, ja pidän siellä klo 12-18 välisen ajan. Tarkoituksena on siis saada kukkia pitämällä sitä pimeässä, mutta ilmeisesti pelkkään varjoon laittaminen ei riitä? Olen siis illalla ottanut sisälle ja laittanut seinän viereen.. Pitäisikö olla joku jätesäkki päällä?
Ja mites tuo kastelu? Olen kastellut nyt joka päivä.Multa kerkeää kuivaa päivän aikana.
Sitten vielä kolmas juttu, eli sain joskus keväällä toisen tulilatvan, joka oli ihan ruipelo ja ei ole nyt kolmen kuukauden aikana kasvanut paljoakaan. On vähän epämuodostuneen oloinen :))
63147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei riitä pelkkä varjostus, kukka pitäisi olla lähes pilkkopimeässä, säkkipimeässä, niin kuin viittasit jätesäkiin.
Jos kasvi ehtii kuivua joka päivä kuivaksi, vaihda se isompaan ruukkuun; isompi multatila pitää kasvin paremmin pitempään kosteana.
--Tai leikkaat kasvin pienemmäksi(vähemmän haihaduttavaa lehdistöä); tulilatva juurtuu helposti, saat noista leikatuista oksista uusia alkuja juurruttamalla ne vaikka ihan vain vesilasissa.
Ootko kattonu sen uusimman kukan juuria: ota paakku pois potista, jos on hyvät, valkoiset juuret, niin kasvi voi olla vain uuden mullan ja ravinteiden tarpeessa. Onko kasvissa jotain ötököitä, seittiä? Otäkätkin voivat viedä kasvilta voimat, ne saa kyllä sitkeällä saippupesulla pois.
Jos puska on taas epämuodostuneen näköinen, kirjavat lehdet, nahistuneen oloinen, tms, voihan siinä olla joku kasvitautikin, tai juuressa pesiä joku sieni, minkä takia kasvi ei kasva kunnolla; silloin on mielestäni paras heittää puska kompostiin.

Työniloa!!

Äänestä

Meillä on ollut lähes kymmenen vuotta tulilatva mökillä. Talvisaikaan siellä on peruslämpö, ehkä viidestä seitsemään astetta. Käyntiväli saattaa pahimpaan aikaan olla pari kuukautta. Yksi ja sama tulilatva on kasvanut aikamoiseksi pöheiköksi, joka kukkii keväällä/alkukesästä. Se saa vettä kesälläkin hyvin satunnaisesti tietysti siitä syystä, että harvoin käydään eikä astia ole altakasteltava. Kasvi taitaa tykätä kylmästä ja pimeästä lepokautena. Joskus se on ollut ikäänkuin kuoleman kielessä, kun on keväämmällä tultu, mutta kappas vain, komistuu vain entisestään. Eipä ihme, että kaupunkioloissa ja kerrostalossa en ole saanut tulilatvaa elämään lapsuuttaan pidemmälle.

Äänestä

Parilla eurolla saa uuden marketeista, heitä vanha menemään.

Äänestä
  • Saahan niitä, mutta ei saa pienen marjapensaan kokoisia....

    Äänestä

Mahtaako kukkasi olla tulilatva, laitappa kuva niin nähdään, en usko että huonekasvi kasvaa marjapensaan kokoiseksi, oot varmaan erehtynyt kukasta.

Äänestä
  • Kukka on nyt kolmensadan kilometrin päässä. Ei sitä tyhjässä mökissä nyt kukaan pääse kuvaamaan. Tulilatva se oli, näin sen vastaostettuna. Monet Suomessa huonekasveina pidettävät, jos niitä näkee etelänmatkoilla, ovat ihan toista kokoluokkaa, kun ovat saaneet elää pitkään ja sopivissa oloissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulilatvailija kirjoitti:

Moi!

Onkos kellään tulilatvaa? Minä sain joskus vuosi sitten tulilatvan, joka oli aivan pieni ja siinä oli punaisia kukkia. Unohdin kukinnan jälkeen koko kasvin ja se oli ulkona. Multa oli täysin kuivettunut ja lehdetkin kellastuneet syksyllä kun sen pelastin ja otin sisälle. Talven aikana siitä kasvoi aika korkea ja olen kastellut sitä silloin tällöin, välillä useammin ja välillä harvemmin, pitänyt ikkunan alla. Nyt kesän tultua olen laittanut sen ulos parvekkeelle suoraan auringonvaloon, ja pidän siellä klo 12-18 välisen ajan. Tarkoituksena on siis saada kukkia pitämällä sitä pimeässä, mutta ilmeisesti pelkkään varjoon laittaminen ei riitä? Olen siis illalla ottanut sisälle ja laittanut seinän viereen.. Pitäisikö olla joku jätesäkki päällä?
Ja mites tuo kastelu? Olen kastellut nyt joka päivä.Multa kerkeää kuivaa päivän aikana.
Sitten vielä kolmas juttu, eli sain joskus keväällä toisen tulilatvan, joka oli ihan ruipelo ja ei ole nyt kolmen kuukauden aikana kasvanut paljoakaan. On vähän epämuodostuneen oloinen :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu