Maanteiden "kauhu" pääsi vihdoin "kesälaitumelle". Poliisit oli heti ensi kilometreilla pitämässä puhallutusratsiaa. Mukanani oli ystäväni, joka oli ottanut pari olutta, ennen lähtöä. Pysäytin siinä sitten ja nuori naispoliisi tuli puhalluttamaan automaattisesti "kuskia", joka on autossani kuitenkin oikealla puolella, ei vasemmalla. Naispoliisi ei heti tätä älynnyt, vaan puhallutti ystäväni ja sanoi, jotain "taitaa tulla verikokeisiin lähtö kuskille". Oli naurussa pidättelemistä, kun ystäväni kysyi," pitäsikö kuski kuitenkin puhalluttaa ensin?"
Naispoliisi katsoi vähän aikaa ihmeissään, ennenkuin huomasi kuskin olevan toisella puolella. No nollat puhallettiin ja matka jatkui. Joskus olen samankaltaista juttua kuullut, mutta ei ole vielä kohdalle sattunut. Hauskaa olisi ollut jos kaveri olisi viety verikokeisiinXD Saatta kyseinen poliisi katsoa seuraavilla kerroilla tarkkaan, kummalla puolella ratti sijaitsee.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vähästä pitää postinjakajien ilonsa repiä, kun Itella vähentää väkeä.