Olipa kerran pieni Tornipöllö, joka ei osannut lentää. Se hyppelehti jalkaisin paikasta toiseen tyytyen syömään sammakoita, eikä liidellyt taidokkaasti hiiriä nappaamassa kuten muut kaltaisensa. Kaikki marmattivat sille jatkuvasti kuinka tärkeää lentotaito olisi. "Menisit metsään oppiin, kyllä siellä opettavat sinut lentämään…" Tornipöllöä painostus harmitti ja se sanoi aina, että hän opettelisi sitten kun siltä tuntuisi. Päivä päivältä sitä kuitenkin kiehtoi yhä enemmän ajatus kunnollisesta lentotaidosta ja se kuljeskeli metsän laitamilla miettien mitä tekisi. "Nyt teen sen", pikkuinen ajatteli ja hyppelehti hieman pelokkaana metsän siimekseen.
Isommat, kokeneemmat linnut opettivat metsässä pienempiään. Pientä pöllöä jännitti tulevan opettajansa tapaaminen, miten he mahtaisivat tulla toimeen? Kun opettaja viimein saapui, se herätti pienemmässään suurta kunnioitusta, vaikkei pikkupöllö mikään untuvikko enää ollutkaan kuten toiset paikallaolijat. Suuri pöllökoiras, rauhallisen oloinen, mutta hieman tuimannäköinen Huuhkaja otti kuitenkin pikkupöllön vastaan ystävällisesti kuten muutkin. Suuri pöllö kuitenkin hieman kiusasi jännittynyttä Tornipöllöä sanomalla, että hän katsoisi metsästä pari oikein paksua puuta ja laittaisi oppilaansa sitten lentämään siitä välistä. Pikkuinen toivoi vielä oppitunnin lopuksi, ettei opettaja kovin suuria puita valitsisi… ja opettaja lohdutteli sitä lempeään sävyyn sanomalla, että hänellä oli hyvä konsti sen oppimiseen, joten ei tarvinnut olla huolissaan. Pikkuinen jäi jännittyneenä odottelemaan seuraavaa tapaamista, jolloin alkaisivat lentoharjoitukset.
Pikkupöllö oli kyllä jo salaa itsekseen harjoitellut lentämistä, joten se osasi jo hieman. Ensimmäisellä lentokerralla mentiin syrjemmälle, jossa Huuhkaja huomasi Tornipöllön jo osaavankin jotain. Pikkuinen tunnusti opetelleensa itsekseen, mikä oli opettajan mielestä vaan hyvä asia. Oli kuulemma harvinaista, että ensimmäisellä lentokerralla lenneltiin jo metsässä, kun monen untuvikon kanssa opeteltiin vasta siipien räpyttelyä. Pikkuinen kuunteli tarkasti opettajan ohjeita ja teki työtä käskettyä. Myöhemmin se kuuli Huuhkajan kehuneen häntä juurikin tuosta ohjeiden noudattamisesta: pikkuinen otti lentotunnit tosissaan.
Vaikka joka kerralla metsään meno jännitti Tornipöllöä niin, että se tärisi kauttaaltaan, se meni paikalle mielellään kun tiesi näkevänsä taas Huuhkajan. Se oli aina kärsivällinen, vaikka pikkuinen joskus hieman kiukuttelikin turhautuneena. Tornipöllön lentotaito kehittyi kerta kerralta ja pian se liitelikin sujuvasti ympäriinsä. Pikkuinen tiesi, että pian tulisi aika sanoa hyvästit Huuhkajalle ja ajatus hirvitti sitä jo etukäteen. Se ei halunnut sanoa hyvästejä, se oli niin suuresti kiintynyt opettajaansa. Iso pöllökin näytti muuttuneen sitä hiljaisemmaksi, mitä lähempänä hyvästijättö oli. Mahtoiko se jäädä kaipaamaan pikkuista? Pikkupöllö tiesi, että he kaksi olivat täysin eri lajia, eivätkä koskaan sopisi samalle pesälle, mutta silti se ei voinut olla tuntematta lämmintä tunnetta pienessä sydämessään nähdessään tuon suuren pöllön.
Kun viimeinen tapaaminen koitti ja pikkuinen oli osoittanut lentotaitonsa, se sai viimein painautua onnellisena ison pöllön siipien suojaan. Sehän oli vain onnittelu hyvästä suorituksesta…vai oliko se vain sitä?
Sitä pikkuinen ei koskaan saanut tietää, vaikka yrittikin vielä myöhemmin. Kirjekyyhkyjen mukaan se antoi viestin vietäväksi Huuhkajalle, johon tämä vastasi hieman töksäyttäen. Sillä ei kertomansa mukaan ollut aikaa pikkuiselle, mutta ei myöskään osoittanut millään tavalla haluavansa enää nähdäkään tätä, joten Tornipöllö sai jäädä yksin ikävänsä kanssa.
Aikaa kului ja Tornipöllö mietti mahtaisiko Huuhkajalla nyt olla aikaa ja josko sitä kiinnostaisivat pienemmän kuulumiset? Se laittoi jälleen Kirjekyyhkyt asialle, mutta tällä kertaa ei tullut enää edes sitä töksähtävää vastausta. Pikkuinen ei kuullut ihailemastaan suuresta pöllöstä enää mitään. Viimeisenä oljenkortenaan se lähetti pidemmän viestin kyyhkyjen matkassa. Se pyysi Huuhkajaa vastaamaan edes sen verran, että tietäisi tämän saaneen viestin. Mutta metsässä vallitsi täysi hiljaisuus… Pettyneenä ja suruissaan Tornipöllö liiteli takaisin kotitorniinsa. Ei Huuhkaja siitä enää välittänyt, sillä oli jo uudet untuvikot siipiensä suojissa, ei sen tarvinnut enää välittää.
Sen pituinen se.
Isommat, kokeneemmat linnut opettivat metsässä pienempiään. Pientä pöllöä jännitti tulevan opettajansa tapaaminen, miten he mahtaisivat tulla toimeen? Kun opettaja viimein saapui, se herätti pienemmässään suurta kunnioitusta, vaikkei pikkupöllö mikään untuvikko enää ollutkaan kuten toiset paikallaolijat. Suuri pöllökoiras, rauhallisen oloinen, mutta hieman tuimannäköinen Huuhkaja otti kuitenkin pikkupöllön vastaan ystävällisesti kuten muutkin. Suuri pöllö kuitenkin hieman kiusasi jännittynyttä Tornipöllöä sanomalla, että hän katsoisi metsästä pari oikein paksua puuta ja laittaisi oppilaansa sitten lentämään siitä välistä. Pikkuinen toivoi vielä oppitunnin lopuksi, ettei opettaja kovin suuria puita valitsisi… ja opettaja lohdutteli sitä lempeään sävyyn sanomalla, että hänellä oli hyvä konsti sen oppimiseen, joten ei tarvinnut olla huolissaan. Pikkuinen jäi jännittyneenä odottelemaan seuraavaa tapaamista, jolloin alkaisivat lentoharjoitukset.
Pikkupöllö oli kyllä jo salaa itsekseen harjoitellut lentämistä, joten se osasi jo hieman. Ensimmäisellä lentokerralla mentiin syrjemmälle, jossa Huuhkaja huomasi Tornipöllön jo osaavankin jotain. Pikkuinen tunnusti opetelleensa itsekseen, mikä oli opettajan mielestä vaan hyvä asia. Oli kuulemma harvinaista, että ensimmäisellä lentokerralla lenneltiin jo metsässä, kun monen untuvikon kanssa opeteltiin vasta siipien räpyttelyä. Pikkuinen kuunteli tarkasti opettajan ohjeita ja teki työtä käskettyä. Myöhemmin se kuuli Huuhkajan kehuneen häntä juurikin tuosta ohjeiden noudattamisesta: pikkuinen otti lentotunnit tosissaan.
Vaikka joka kerralla metsään meno jännitti Tornipöllöä niin, että se tärisi kauttaaltaan, se meni paikalle mielellään kun tiesi näkevänsä taas Huuhkajan. Se oli aina kärsivällinen, vaikka pikkuinen joskus hieman kiukuttelikin turhautuneena. Tornipöllön lentotaito kehittyi kerta kerralta ja pian se liitelikin sujuvasti ympäriinsä. Pikkuinen tiesi, että pian tulisi aika sanoa hyvästit Huuhkajalle ja ajatus hirvitti sitä jo etukäteen. Se ei halunnut sanoa hyvästejä, se oli niin suuresti kiintynyt opettajaansa. Iso pöllökin näytti muuttuneen sitä hiljaisemmaksi, mitä lähempänä hyvästijättö oli. Mahtoiko se jäädä kaipaamaan pikkuista? Pikkupöllö tiesi, että he kaksi olivat täysin eri lajia, eivätkä koskaan sopisi samalle pesälle, mutta silti se ei voinut olla tuntematta lämmintä tunnetta pienessä sydämessään nähdessään tuon suuren pöllön.
Kun viimeinen tapaaminen koitti ja pikkuinen oli osoittanut lentotaitonsa, se sai viimein painautua onnellisena ison pöllön siipien suojaan. Sehän oli vain onnittelu hyvästä suorituksesta…vai oliko se vain sitä?
Sitä pikkuinen ei koskaan saanut tietää, vaikka yrittikin vielä myöhemmin. Kirjekyyhkyjen mukaan se antoi viestin vietäväksi Huuhkajalle, johon tämä vastasi hieman töksäyttäen. Sillä ei kertomansa mukaan ollut aikaa pikkuiselle, mutta ei myöskään osoittanut millään tavalla haluavansa enää nähdäkään tätä, joten Tornipöllö sai jäädä yksin ikävänsä kanssa.
Aikaa kului ja Tornipöllö mietti mahtaisiko Huuhkajalla nyt olla aikaa ja josko sitä kiinnostaisivat pienemmän kuulumiset? Se laittoi jälleen Kirjekyyhkyt asialle, mutta tällä kertaa ei tullut enää edes sitä töksähtävää vastausta. Pikkuinen ei kuullut ihailemastaan suuresta pöllöstä enää mitään. Viimeisenä oljenkortenaan se lähetti pidemmän viestin kyyhkyjen matkassa. Se pyysi Huuhkajaa vastaamaan edes sen verran, että tietäisi tämän saaneen viestin. Mutta metsässä vallitsi täysi hiljaisuus… Pettyneenä ja suruissaan Tornipöllö liiteli takaisin kotitorniinsa. Ei Huuhkaja siitä enää välittänyt, sillä oli jo uudet untuvikot siipiensä suojissa, ei sen tarvinnut enää välittää.
Sen pituinen se.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Hieno tarina, olet hyvä kirjoittaja. Mutta mitään viestejä ei ole tullut perille asti. :)
Onkohan kyyhkyt mahdettu ampua matkalla...? Se oikea kyllä varmaan tunnistaa tuosta itsensä, mikäli muistaa enää vuosien takaisia tapahtumia...
en tiedä mutta ota selvää vaikka henkilökohtaisesti, tuossa kuviossa on jotain outoa.
suloinen tarina! Pienen pöllön tarinaan jatkoa odottaen!
Kiitos, sitä tässä olen itsekin odotellut. Saapa nähdä jäikö se noin.
tiedä mitä opettaa. Olen enemmän kirjekyyhky luonteeltani.
kutina, että pöllö taitaa opettaa huuhkajaa...
pelimiehen oppikirja...
Oli mikä tahansa pelimiehen oppikirja?Mutta kaunis tarina oli.Kai tässä itsekkin yksi tornipöllö olen,joka vaan odottelee turhaan viestiä omalta,taitavalta tarinoiden kirjoittajalta.Toivotan kuitenkin sinulle parempaa onnea!
Täys paskahan toi helevetin huuhkaja on. Ei muuten voisi vähempää kiinnostaa.
Pyydä apuun uskollinen Juha! Kokeile sitä korttia. "Mikko" meni sivusuun tai oli vaan syötti tai mikä lie kokeilu sekin, ties mitä kaikkea sielläkin suunnalla on koettu, sukat pyöri nilkoissa ja hurmiossa oltiin ja aivan haltioissaan.
No. tekisi mieli kertoa satu myös, mutta enpäs kerro, koska minä tiedän mikä sinä olet ja satu vain palkitsisi sun jotakin liskoaivoituksia.
se menisi jotenkin näin...tarinan keskeltä pari otetta:
ja hän vapaudestaan hurmaantuneena pani ensimmäistä vastaantulevaa opiskelijanuorta, mutta se meni liian likaiseksi ja hän deletoi koko tyypin. Seuraavalla kerralla harkitummin. Ja sen pituinen se!
Ja untuvikot nyppivät sulkiaan kilpaa. Huonot pois, Hän on täällä tänään!
http://www.youtube.com/watch?v=6Fzwt9bPgcM
Tätäkö tämä tarkoitti..
Surullinen oli tarina. Hylätä nyt toinen tolla lailla. Vanhan huuhkajan olisi syytä katsoa peiliin ja pelaamisen sijaan selvittää tilannetta.
Ehkä huuhkain ei enää vastannut koska oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Tykkäsin siitä alkuperäisestä tarinasta
Samantapainen tarina tiedetään täälläkin.
Pieni Tornipöllö oli jo tovin ollut allapäin. Kaipasi elämäänsä positiivisempia tuulia. Niimpä hän päätti eräänä kauniina syksyisenä päivänä liihottaa uusille huudeille, sinne missä tapaisi kenties kaltaisiaan. Matka oli todellisuudessa lyhyt ja helppo taivaltaa, mutta viimeiset, kuluneet vuodet olivat pyyhkineet ilonpisaras Tornipöllön silmäkulmista. Näkyi vain ennenaikaisia kuivuneita kurttuja. Pöllö oli silti säilyttänyt sisäisen palonsa ja uskoi parempaan huomiseen, siihen että tuolla se totuus minuakin odottaisi.
Tornipöllö saapui uusien tipujen ja vanhempienkin huuhkajien seuraan. He olivat jokseenkin hieman erinäköisiä kuin miltä Tornipöllö näytti. Pöllö ei siitä lannistunut vaan kertoi avoimesti olevansa uusi pyrstö näillä leveyspiireillä. Ympäripyöreästi hän esitteli itsensä ettei joutuisi sen enempää avautumaan entisestä elämästään tai tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kaikenaikaa Pöllö tunsi sydämessään sitä pientä paloa ja lämpöä mitä hän yritti raottaa ulospäin. Hyvin pienesti ja vähäisin elein sitä sai esille. Toisille se riitti tutustumiseen osa pysyi varautuneempina tätä uutta tulokasta kohtaan.
Tornipöllö kohtasi paljon uusia tuttavuuksia, yks jos toinen toistaan kiinnostavampia. Siinähän teki mieli jo hieman hymyillä. Pienin elkein Tornipöllön ilme suli näiden uusien pulujen keskellä. Yksi pulu vei kuitenkin täysin uuden tulokkaan huomion. Pöllö aavisti tuon läsnäolon jo kauempaa. Oli sanomattakin selvää että heistä tulisi vielä hyvät ystävät. Oli vain se tunne. Pieni tunne rinnassa mikä lämmitti pian jokaikistä sulankiehkuraa. Pöllö näki ympärillään vain hyvää shakraa. Se tuntui kumpuavan tuon uuden ilmestyksen sisimmästä. Pöllö esittäytyi ja ihmetteli että mitä tämä on. Hän on juuri sellainen kuin mitä olen aina hyvän ystävän kuvitellutkin olevan ja näyttävän. Lämmin ystävällinen ja huomaavainen. Hänen ääntänsä on ilo kuunnella. Sanat tuntuivat puuroutuvan Tornipöllön korvissa, ääni.. mikä ääni. Rauhoittava ja leikkisä. Kuka ihme tuo otus on. Kuulummeko edes samaan lintuklaaniin. Voisiko se olla mahdollista. Hain niitä silmiä uudelleen ja yhä uudelleen. Niin kirkkaat ja lempeät. Ei tuollaisia voi olla olemassakaan, kirkkaammat kuin sata pphjantähteä ..mihin nyt osaisin enää suunnistaa kun tuo näky on minut häikäissyt.
Ja niin Tornipöllö rupesi taas uskomaan parempaan huomiseen siinä määrin että uskaltautui taas elämään. Hän löysi suunnan. Ehkä se ei olisi oikea suunta, ehkä olisi mutta suunta kuitenkin. Ja Pöllö hengitti. Hengitti raitista ilmaa sitten viimeisten vuosien. Ja hän hengähti. Vihdoin elämäänsä lennähti. Joku näytti suunnan. Uskon parempaan. Siihen että on toivoa mitä voi elää ja mitä pitääkin elää. Siitä miten tarina päättyy, sitä en tiedä. Tornipöllö voi jo paljon paremmin. Kaikki oli jossakin määrin tuon kummallisen upean ilmestyksen ansiota. Se herätti hänet. Toi takaisin elävien pariin. Hieman ravisteli, pikkaisen paijasi, mutta jatkoi matkaansa. Niin se elämä vain menee mutta menköön. Nyt on nyt ja huominen on huomenna.
Ja näin löysi taas sekin tarina päätöksensä, sellainen oli sen homon tarina!
Olen häkeltynyt... tulee hieno tarina!
"Pöllöille on tyypillistä suhteellisen suuri pää, lyhyt kaula ja koukkumainen lyhyt nokka.[1] Sukupuolet ovat samannäköiset, mutta naaras on usein koirasta suurikokoisempi.[2
Pöllöt tunnetaan hyvästä hämäränäöstä, lähes äänettömästä lennosta sekä noin 270 astetta kääntyvästä päästä. Pöllöillä on usein matalan suppilon mallinen naamakiehkura, joka kerää ääniä korva-aukkoon siten tehostaen sen kuuloa.
Pöllöt ovat lihansyöjiä ja niiden pääasiallista ravintoa ovat pikkunisäkkäät. Ne saalistavat yleensä öisin ja paikantavat uhrinsa kuulonsa avulla. Ravinnon sulamattomat osat pöllöt oksentavat niin kutsuttuina oksennuspalloina."
Mikä PÖLLÖ sinä haluaisit olla?
Helmipöllö – Aegolius funereus
Hiiripöllö – Surnia ulula
Huuhkaja – Bubo bubo
Lapinpöllö – Strix nebulosa
Lehtopöllö – Strix aluco
Sarvipöllö – Asio otus
Suopöllö – Asio flammeus
Tunturipöllö – Nyctea scandiaca
Varpuspöllö – Glaucidium passerinum
Viirupöllö – Strix uralensis
Hehe! Jag språcka svensk liten. Kalle!?
Helmipöllö kuulostaa hyvältä
onko pöllöstä ja pulusta kuitenkin tullut ystäviä?
On tainnu aloittaja unohtaa "painaa kädet syvälle tisseihin" omassa noloudessaan....
Ei pöllömpi tarina
Huuteli kaikenlaista sopimatonta alta aikayksikön ja oli käänteissään suoraviivaistakin suorempi..
Sellainen oli sen huuhkajan taina, eikä se koskaan unohdu.
Ap miten on tuleeko huuhkajan tarina?
No jos hän tulee tänne kertomaan oman versionsa tapahtumista, mitä kyllä vahvasti epäilen. Tuskin hän täällä minua kaipailee, vaikka niin haluaisinkin uskoa.
Mitäs jos pöllö jäi yksin ja rähmälleen.
Oli kivat tarinat . Kesälukemista.
Ei voinut olla nauramatta noille hauskoille kommenteille ja tuntematta itsensä ihan pöllöksi, kun näitä lukee.
Tornipöllö löysi itselleen ystävän. Ihana tarina. Ilman muiden polkemista ja vain olemalla se uudesti syntynyt. Uusi elämä, uudet kujeet. Vain kaiku huuteli edellisen elämän tekosista.
Huuhkaja oli hetkessä kääntynyt toiseksi. Tarina ei mennytkään kuten piti. Siinä ihan riittävästi syytä olla katsomatta taakseen. Lällätellen ja tyylilleen uskollisena hän poistui draaman tavoin näyttämöltään, jonka puitteet hän itse aikoinaan rakensi -se hänelle suotakoon. :)
Ootko tän joskus aiemminkin tänne laittanut? Tuntuu, kuin olisin ennenkin joskus sen lukenut.
On ollut sama stoori joskus aiemminkin täällä.
Olen laittanut aiemminkin, lisäsin vaan vähän tekstiä :) Mietinkin, että varmaan joku muistaa...
Taisi sitten opiskelija pikkasen ihastua opeen jossain ;)
Niin teki, ikävä kyllä :)
Oletko ap. tuo opiskelija ?
Olen.
Eikä ollutkaan vertauskuvallista?